Pulinaketju

Niin totta, kun osaisi vaan olla onnellinen siitä, mitä on. Ajattelin ennen kuin aloitettiin yritys, että olen niin onnellinen, kuin ihminen vain voi olla. Että elämä on tosi hyvää. Nyt en enää jotenkin saa tuosta tunteesta kiinni, vaan ajatukset pyörii liikaa vauvatoiveen ympärillä. :sad001

Onko teillä muilla toiveita isovanhemmuudesta? Olisin todella mielelläni mummi, mutta sellaista minusta tuskin ikinä tulee, lapseni kun ei halua omia lapsia.
No todellakin! Tavoitteena on päästä mummuksi! Uskon, että minulla on hyvät mahdollisuudet. Ainoastaan esikoisen huutavat naapurin lapset ovat uhkana. Mutta sittenkin jää vielä keskimmäinen, joka lupaavasti muutti tilavaan asuntoon miesystävänsä kanssa.
 
Ehdottomasti olen iltavirkku. Nautin valvoa, kun muut nukkuvat. Ei mulla aikaiset herätyksetkään tee tarvittaessa tiukkaa, mutta luonnollista se ei minulle ole. Ei ole mummoudesta täällä toivoakaan. Ei se auta, kun yrittää omaa.
 
Onko teillä muilla toiveita isovanhemmuudesta? Olisin todella mielelläni mummi, mutta sellaista minusta tuskin ikinä tulee, lapseni kun ei halua omia lapsia.
On. Esikoinen puhuu usein haluavansa monta lasta. Toki hän on vasta kolmivuotiaa, mutta minusta tuo on asioita, jotka tietää jo lapsena. Ainakin mitä olen kavereideni kanssa keakustellut, niin moni heistä on sanonut tienneensä jo lapsena haluaako omia lapsia vai ei. Toivottavasti lapseni eivät odota nelikymppiseksi ennen kuin tekevät omia lapsia, koska silloin tuskin jaksan enää olla kummoinen mummo.
 
Minä olen ainauninen. Nukun pitkät yöunet, noin 9h ja lisäksi päiväunet. Olen virkeähkö aamupäivällä klo 10 ja iltapäivällä viiden aikaan, paitsi työpäivinä pelkästään sen aamupäivän tunnin.
 
On. Esikoinen puhuu usein haluavansa monta lasta. Toki hän on vasta kolmivuotiaa, mutta minusta tuo on asioita, jotka tietää jo lapsena. Ainakin mitä olen kavereideni kanssa keakustellut, niin moni heistä on sanonut tienneensä jo lapsena haluaako omia lapsia vai ei. Toivottavasti lapseni eivät odota nelikymppiseksi ennen kuin tekevät omia lapsia, koska silloin tuskin jaksan enää olla kummoinen mummo.
Minulla keskimmäinen oli lapsena varma, ettei halua miestä ja tuskin lastakaan, ei ainakaan vauvaa. Mutta kyllä nyt aikuisena mies jo on ja tykkää vauvoista.

Esikoinen tykkäsi aina kaikista ihmisistä, myös lapsista ja vauvoista.
 
Mä toivoisin, että oppisin taas joskus nukkumaan päiväunia. En osannut sitä tehdä silloinkaan kun olin äitiyslomalla ja olisi ollut mahdollista nukkua koska vaan. Mulla on sen kanssa psykologinen ongelma väkivaltaisen ex-miehen jäljiltä. Sillä oli tapana repiä ylös sängystä ym jos menin nukahtamaan keskellä päivää. Tästä on kauan aikaa, mutta jälkensä on tyyppi jättänyt moneen asiaan mun elämässä. Onneksi nykyinen mies on rauhallinen tapaus, joka kestää mun vanhat taakat.
 
Meillä yks on maidoton.. Viidellä maito ja vilja allergiat joista yhdellä on lisäksi paljon kaikkia muitakin allergioita... Meillä on mahtunut kaikenlaisia tilanteita on hyviä synnytyksiä... On hätäsektioita ja yks on jouduttu elvyttämään mutta mikä parasta tässä kaikessa on ollut niin mahtova tuki porukka ja hyvät lääkärit ja hoidot... Meillä kaikki 4 pienintä nukkuvat päikkärit mut ulkona:)
 
Kääk. Mä en tiedä edes mikä mä oon :hilarious: lasten myötä tämä unihomma on ollut 10v mitä sattuu. Mut joo, mä kyllä tuppaa nukahtamaan ilalla nykyisin aikaisemmin mutta koska haluan sitä ”omaa aikaa” ja mies valvoo herkästi myöhään valvon minäkin. Sit kuitenkaan en osaa kompensoida aamulla..enkä toki nykyisim pystykään. Aamulla herään ajoissa ja nopeastl. Lienenkö ikinä nukkunu ”puolille päivin”.

meillä mies ja esikoinen ovar ihan selkeesti illanvirkkuja samoin aamun torkkuja. Esikoinenkin voi nukkua vapaa-aamuna kevyesti 10-11 asri vaikka mennyt ns ajoissa nukkumaan. Aamut on tahmeita ja herää hitaasti.

kakkonen on ehkä kuin mä. Nukahtaisi illalla ajoissa ja helposti. Aamulla herää aina seiskan pintaan viis siitä milloin menny nukkuu. Ja herää päivään nopeasti.
 
Meillä yks on maidoton.. Viidellä maito ja vilja allergiat joista yhdellä on lisäksi paljon kaikkia muitakin allergioita... Meillä on mahtunut kaikenlaisia tilanteita on hyviä synnytyksiä... On hätäsektioita ja yks on jouduttu elvyttämään mutta mikä parasta tässä kaikessa on ollut niin mahtova tuki porukka ja hyvät lääkärit ja hoidot... Meillä kaikki 4 pienintä nukkuvat päikkärit mut ulkona:)
:eek::Heartred!? Hei minkä ikäisiä sun lapset siis on?!

Niii mummoasiasta. Mun lapsethan on vasta 10 ja 6 ja pienin joten mummoutta saa oottaa. Eikö teitä muita sureta/hirvitä tää et kun mahd saa lapsen tosi vanhana ei ehkä koskaan ehdi nähdä lapsenlapsiaan :oops:? Mua se silleen mietityttää. Mun äiti oli samaten (vaikkakin vain) 42 kun mut sai ja koska mä tein näin myöhään lapseni ei hänestä oo samalleen mummoksi kuin anopista joka on vasta ”kuuskymppinen”.
 
Mä jäin miettimään et onkohan täällä yli 40 vuotiaissa muita kenelle on tullut yllätysvauva? Nyt kun on tuota kuumeilu ketjua seurannut missä yritys on lähes kaikilla päällä niin jää sellainen kuva että yli 40v raskautuminen on suurinpiirtein avaruustiedettä :bookworm: :grin ja tää siis huumorilla. Itse kun en ole koskaan mitään oloja seuraillut tai edes raskaustesti tehnyt.

Moikka kaikille :happy: Täällä yksi täysin luomusti raskautunut 40-v odottaja (la jo ihan kohtapuolin, 26.12.). Raskaus ei nyt ollut ns. yllätys, mutta ei sitä sen kummemmin yritetty kun olemalla ilman ehkäisyä. Takana spontaani km viime joulukuussa.
Kaikki on mennyt odotuksen suhteen hyvin, ikää ole mitenkään kommentoitu neuvolassa eikä mitään erityistarkkailua ole ollut. Itselle kyseessä on esikoinen, miehellä edellisestä suhteesta 12 v. poika. Nyt meille odotetaan saapuvaksi pientä prinsessaa :Heartred
 
Ihanaa! Uusi pölinäketju:smiley-bounce012!!
Tervetuloa uusille rupattelijoille!

Mä olen nyt pitkän kotiäitiyden myötä oppinut olemaan myös iltavirkku:p, mutta herään kyllä luonnollisesti kukonlauluun (toisinaan kirjaimellisesti..). Pystyn nukkua missä vaan, milloin vaan, se hieno puoli tässä kotielämässä kyllä on. Otan päikkärit sohvalla keskellä päivää jos tarvis, lapset touhuaa siinä omiaan ympärillä mua sen kummemmin häiritsemättä. Joskus pienet avainunet vaikka kaupanpihassa autossa jos naperot samalla torkahtaneet.
Työelämäaikaan olen kyllä ehdottoman aamuihminen - liukuva työaika joustikin mukavasti ja usein menin vaikka kuudeksi töihin. Silloin kyllä luonnollisesti tuli väsykin jo 22 aikaan. Nyt nautin niistä iltahetkistä puoleenyöhön usein teinien kanssa kun pikkuset menneet 21 aikaan nukkumaan.
Meillä ukko ja esikoinen on selkeesti niitä yökukkujia - ja minä kolmosen kanssa yleensä lomillakin aamuseiskalta pystyssä. On kyllä hyvä että nämä ajat ihmisillä vaihtelee- saa kaikki luonnollisesti niitä omia hetkiään saman katon alla. Ja ne aikaiset kesäaamut yksin pihalla, oiettä!
 
Moikka kaikille :happy: Täällä yksi täysin luomusti raskautunut 40-v odottaja (la jo ihan kohtapuolin, 26.12.). Raskaus ei nyt ollut ns. yllätys, mutta ei sitä sen kummemmin yritetty kun olemalla ilman ehkäisyä. Takana spontaani km viime joulukuussa.
Kaikki on mennyt odotuksen suhteen hyvin, ikää ole mitenkään kommentoitu neuvolassa eikä mitään erityistarkkailua ole ollut. Itselle kyseessä on esikoinen, miehellä edellisestä suhteesta 12 v. poika. Nyt meille odotetaan saapuvaksi pientä prinsessaa :Heartred
Tervetuloa Kaisla, ja onnea tulevasta vauvasta! Mistä päin olette?
 
Kaislalle tervetuloa :greet025! Ja onnea vauvasta! Joulukuiset on ihania :rolleyes:

hohhoijaa :smiley-angry017Alakas kierto tai tapahtus jotain. Kp28 ja ihminen on ku vastasynnyttäny saharan kameli. Kuivaa ja ankeaa. Pitääkö mun kohta mennä jonnekin syyniin kun lämmötkin sahaa normaalin ja pienen lämpöilyn väliä koko kuukauden. Ei jaksas tätä pöljää olotilaa.
 
Meillä nuorempi lopetti päiväunet alle kaksi vuotiaana. Aloitti päikyssä elokuussa ja harvoin simahtaa sielläkään, vaikka aamut alkavat usein jo seiskalta. Minulla molemmat muksut olleet samanlaisia tässä asiassa. Yöunet sitten kelpaa makeasti ja pitkään.

Päikkäreistä - meillä myöskin säännölliset päikkärit lopettaneet siellä 2v korvilla, varsinkin vähän rauhallisemmat lapset. Viimeisin vauhdikas supersankari tosin vasta nyt ab 2v 9-10kk. Tämäkin nukkui vikat vuodet päikkärinsä vain autossa.. se oli kaks minuuttia tyhjäkäyntiä ja naps, taju pois. Tuossa keittiön ikkunanalla oli kätevä seurata. Ilta-ajot hiukan haastavia tosin nyt justiinsa, pienet vartin unet tosin saa kukavaan, milloinvaan vetästä, ei häiritse iltanukahtamista. Vaununukkuminen on täällä kauheen haastavaa, merituulet pyörii aina joka suuntaan, eikä ihan ovellekaan voi parkeerata kun väkeä lappaa eestaas..ja sisällä - nono! Liikaa äänentoistohallintaproblematiikkaa:hilarious:.. auto on ollut loistava ratkaisu:p.
Tottakai päiväkotielämä ehkä jatkaisi päiväunia hiukan pidempään, mutta koska kotona saa pienet aamulla koisia niin pitkään kun jaksavat ei siihen mitään syytä tässä järjestelyssä ole. Mä tykkään siitä ettei ole liian tiukat nukkumisien määräämät aikataulut- luo joustoa näihin päiviin (extemporeihmisen hyvinvoinnille tärkeää:rolleyes:..).
 
Hauskaa, miten erilaisia ihmiset ovat. Minä nimittäin en voi tehdä juuri mitään spontaanisti ja jos rytmi muuttuu miten tahansa, niin heti on migreeni.
Tänään olen menossa aamupäivällä kyläilemään ja siellä keitetään kahvit ja tietty pullaa myös. Siis iltapäivällä on migreeni.

Kaikkeen tottuu.
 
hohhoijaa :smiley-angry017Alakas kierto tai tapahtus jotain. Kp28 ja ihminen on ku vastasynnyttäny saharan kameli. Kuivaa ja ankeaa. Pitääkö mun kohta mennä jonnekin syyniin kun lämmötkin sahaa normaalin ja pienen lämpöilyn väliä koko kuukauden. Ei jaksas tätä pöljää olotilaa.
Oletko vielä testannut, vai epäiletkö ovuloimattomaksi kierroksi?
 
Hauskaa, miten erilaisia ihmiset ovat. Minä nimittäin en voi tehdä juuri mitään spontaanisti ja jos rytmi muuttuu miten tahansa, niin heti on migreeni.
Tänään olen menossa aamupäivällä kyläilemään ja siellä keitetään kahvit ja tietty pullaa myös. Siis iltapäivällä on migreeni.

Kaikkeen tottuu.
Tää on niin totta!:p
Mun hyvä ystävä samanlainen antispontaani, siksi me yleensä mennäänkin heille joukkojeni kanssa jotta tavataan (migreeninsä sallimien puitteessa), näin hänellä pysyy myös hyvä vointi. Mä elän hetkille, ahdistun liiasta etukäteissuunnitelmallisuudesta.
 
Oletko vielä testannut, vai epäiletkö ovuloimattomaksi kierroksi?
Epäilen. Ja siis on niin kuivaa ettei tosikaan. Hempeilyssäkin huomaa. Eilen viel tein tikun ja sama tumma/tasavahva PC kun mitä ollu nyt on off koko kierron. En tee ennee yhtään tikkua :angryfire
 
Takaisin
Top