Pulinaketju

Meillä on ollut useita trampoliineja ja ollaan testattu eri säilöntätapoja. Ekana talvena purettiin se varastoon, ja keväällä kun koottiin sitä niin jouset raksahtelivat rikki jännittäessä. Ei siitä oikein turvallista enää sen jälkeen tullut. Seuraava trampoliini jäi sitten kokoamatta talveksi, ja sen päälle satoi sen metrin lunta. Odotettiin tietty et se raksahtaisi rikki kun pahimmillaan kangas oli notkolla lumen painosta. Yllättäen tramppa kesti sen, ja kesti useammankin vuoden samanlaista kohtelua. Ei hätkähtänyt edes vaikka keväällä lapioin lumet päältä että lapset pääsivät hyppimään aikaisemmin. Näiden kokemuksien perusteella emme taida tramppaa laittaa talviteloille ollenkaan jatkossakaan. Muovijutut tosiaan murenevat pakkasessa ja ylipäätään ajan myötä, ne kai ne ekana trampoliinista hajoavat.

Kieltämättä kyllä ajattelin tuota, että mitenkähän sitten keväällä mahtaisi käydä, jos sen purkaisi talveksi pois. Sen kankaan paikalleen laittamisessa oli kyllä karmea homma, oli aikamoinen voimainkoitos vaikka kahdestaan miehen kanssa laitettiin, joten sekin kyllä puoltaisi sitä, että antaisi sen olla tuollaisenaan vaan talven yli :No Evil Monkey: Pehmusteen pinta on kyllä sen oloista, että se ehkä kannattaisi viedä lämpimään talveksi. Turvaverkon tolpissa taas on pehmusteena samaa ainetta kuin niissä "lötköpötköissä", joita uimarannoilla joskus näkee, en tiedä miten se kestäisi pakkasen. Ehkä tässä on vielä jokunen hetki aikaa miettiä, mitä tehdään, jos nyt ei talvi iske ihan kohta...
 
Meillä tramppa oli viime talven ulkovarastossa palasina. Metalliosat (jouset ja telineet) pysyivät täysin ennallaan, samoin verkko, tramppakangas ja verkon tukipilarien vaahtomuovisuojat. Ainoa mikä kärsi, oli se jousien päällä oleva pehmustesuoja, se nimittäin oli jäänyt varastoon laittaessa kosteaksi ja siitä sitten pestiin keväällä homeet pois. Eli suosittelen kuivaamaan trampan vettä imevät osat jossain sisävarastossa tai pesuhuoneessa kuivaksi ennen talvivarastointia.

Talven jälkeen uudelleen kokoaminen oli paljon helpompaa ja nopeampaa kuin ensimmäisenä vuonna, koska itse jo osasi sen, eikä tarvinnut ihmetellä mitään. Kokosin 3,2 metriä halkaisijaltaan olevan trampan yksin ilman ongelmia, se neni jo rutiinilla. Ensimmäisenä vuonna tarvittiin kaksi ihmistä ja paljon pidempi aika. 😄
 
Viisi vuotta sitten olin jäänyt jo äitiyslomalle, mutta en ehtinyt nauttia siitä kuin pari viikkoa, kun poika jo syntyikin. Käytiin muutama päivä ennen synnytystä sairaalassa tarkastuksessa, kun olin ihan varma, että limatulppa irtosi, ja niinhän se olikin irronnut. Sairaalassa sanottiin, että ei se mitään haittaa, ja että raskaus voi vielä ihan hyvin mennä laskettuun aikaan asti. No ei mennyt, siitä käynnistä muutaman päivän päästä tulikin sitten lähtö synnyttämään ja poika syntyi kolmisen viikkoa etuajassa :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat: Eli ihan kohta tuo rakas pieni lapseni täyttää 5 vuotta. Tuntuu jotenkin niin hurjalta tämä ajan juoksu.

Kyllähän sitä miettii nyt itseäänkin ihan toisella tavalla, kun alkaa se 50v olla aina vain lähempänä. Kunto- ja ravintoremontti täytyisi kyllä tosissaan tehdä ennen kuin on liian myöhäistä. Nivelrikonkin vuoksi tarvitsisi saada painoa alas. Tosin sen kanssa ei vielä ole mitään ihmeempää hätää, välillä on kipuja, mutta niistä selviää hyvin edelleen suurimmaksi osaksi ilman kipulääkkeitä. Kipugeelejä olen kyllä paikallisesti käyttänyt välillä. Käsityöinnostus menee vaan välillä vähän överiksi, se kyllä tuntuu sitten käsissä jonkin aikaa. Lääkärit sanovat, että mitään ei nivelrikon suhteen tarvitse tehdä vielä, ei ole tarvetta kuvata edes, eikä siitä taida kyllä mitään suurempaa hyötyä ollakaan ennen kuin vaiva on niin paha, että hankaloittaa arkea. Duodecim-lehdestä tosin luin, että sormien kärkiniveliä voidaan alkuvaiheessa hoitaa puhdistusleikkauksella, jonka teho tosin ei varmaan kovin kauaa kestä. Mutta silloin nivelrikko ei saisi olla kovin pitkälle edennyt. Mutta menen nyt sitten eteen päin näin, pikku hiljaahan tuo nivelrikko etenee ja mahdollisesti leviää muihinkin niveliin. Aika näyttää, mihin tämä menee. Liike on lääke tiettyyn rajaan asti, ja tosiaan painonpudotus olisi minulle tärkeää kun olen niin mahdottoman ylipainoinen. Syksyn tullen olen kyllä aloittamassa taas kävelylenkkeilyn, kunhan ilmat viilenevät tarpeeksi.

Puutarhatyöt on jääneet kyllä kesän aikana liian vähälle, kun on ollut just silloin kuumia jaksoja kun olen ollut lomilla. Ärsyttää oikein, kun en kerta kaikkiaan pysty olemaan ulkona kun siellä on +30 hellettä. Piha on kyllä sen näköinenkin, ettei oikein ole ollut ainakaan loppukesästä enää mielenkiintoakaan mihinkään pihahommiin. Kaipa se into jostain vielä löytyy. Mutta äitienpäiväkukan olen pystynyt pitämään hengissä keväästä asti ja se onkin kukkinut tosi komeasti. Toivottavasti saan sen säilytettyä jatkossakin, kun se on perenna.
 
Eilen oli taas ultra kp 12. Limis oli loistava 8.7mm ja ke on meillä " dpo 0 " eli aloitan progesteronin. Siirto ens ma klo 12.40...
Pidetään peukut ja varpaat ristissä! Miten muuten meni se kahden alkion siirtokeskustelu klinikalla? Voiko siirtää kaksi kerralla, jos toinen sulatetun oljen alkioista ei ole enää pakastuskelpoinen? Uteliaisuudesta kysyin. Mullahan pakkasessa vain se yksi alkio ja ai että kun en ole tullut hullua hurskaammaksi sen suhteen kokeilenko vielä siirtoa. 🤯😅
 
Hei pitkästä aikaa! Mullahan kävi niin että pääsin vihdoin sinne neurologisiin tutkimuksiin. Sain lähetteen terveysasemalta ja menin sillä yksityiselle lääkäriasemalle ENMG tutkimukseen koska en jaksanut enää odottaa. Mun fyysinen kunto jotenkin romahti sen päätöksen jälkeen, kun luovuin aiemmista elämän toiveista. Ihan kuin mun kroppa olisi jotenkin luovuttanut siinä vaiheessa. Ehkä reagoin suunnattoman pitkään jatkuneeseen stressiin tai toiveista luopumiseen, mutta kesällä alkaneet nykinät ja krampit paheni siinä vaiheessa todella paljon. Ihan tauotonta värinää jaloissa, pienten ja isojen lihasten nykinää, ympäri kehoa. Olin lähestulkoon varma että mulla on ALS ja se pahensi oireita. Mutta ENMG tutkimuksen mukaan kaikki kunnossa ja mulla on nyt vaikeahko benign fasciculation syndrome BFS. Todella ärsyttävä vaiva mutta Luojan kiitos ei pahempaa ja nyt stressikin helpottaa 😊
 
Äärettömän ihanaa ettei ALS!
Kaikenmoisia vaivoja sitä eloon mahtuu, ja tuo lauseesi ...ettei pahempaa ja stressi helpottaa... oli ilo saada lukea.
Monen vaivan kanssa sitä ihminen pärjää, kun tietää mitä ja miten...🍀🍀🍀🍀🌸🌸
 
Kiitos Aaltokukka. Tämä on ollut kyllä tähän astisen elämäni pahinta aikaa ja siihen on mahtunut 3 päivystyskäyntiä ja 1 ambulanssin kotikäynti stressistä johtuneen verenpaineen nousun ja sydänoireiden vuoksi. Pelkäsin jo että lapset menettävät kohta äitinsä. Nimenomaan, on hyvä tietää mitä ja miten, sillä epätietoisuus on kaikista pahinta tällaisissa tapauksissa. Mukavaa syksyn jatkoa! 🌻
 
Kiitos!
 
Eilisen siirron alkio oli ottanut osumaa ja menettänyt soluja, eli ei ollut top laatuinen. Toista sulatettua alkiota seurattiin tähän aamuun (oli hitaasti jakautuva), että onko uudelleen pakastuskelpoinen. Oli kupsahtanut yöllä. Tää on siis meidän viimeinen hoito. Voi kun se pakasteherne nyt kaivautuisi kovasti kiinni!👣💜🤞
 
Tulin tänne puolellekin kertomaan : eilen dpo 10, siirrosta 5 sain sekä rfsu ja pc liuskoihin haalean haamun, tänään dpo11 pc hieman vahvempi ja selkeästi punertaa. Jatkan varmaan testailuja ja Digi odottaa kaapissa. Sen ajattelin ke, kun olisi 4+0 ja jatkaa joka viikko samana viikonpäivänä sillä, niin näkisi nouseeko viikot. Virallinen testipäivä on vasta viikon päästä maanantaina.

Meillä on yksi kkm hoidoista, niin ei uskalleta juhlia ennen 7 viikon ultraa kuitenkaan. Kiva silti, että viimeisessä hoidossa jotain edes yrittää tapahtua💖
 
Oijoi, nyt eletään jänniä hetkiä :smiling face with heart-eyes: Pitkää pinnaa odotteluun!
Toivotaan pikkaselle kovasti tarrasukkia! :Heartred
 
Tulin tänne puolellekin kertomaan : eilen dpo 10, siirrosta 5 sain sekä rfsu ja pc liuskoihin haalean haamun, tänään dpo11 pc hieman vahvempi ja selkeästi punertaa. Jatkan varmaan testailuja ja Digi odottaa kaapissa. Sen ajattelin ke, kun olisi 4+0 ja jatkaa joka viikko samana viikonpäivänä sillä, niin näkisi nouseeko viikot. Virallinen testipäivä on vasta viikon päästä maanantaina.

Meillä on yksi kkm hoidoista, niin ei uskalleta juhlia ennen 7 viikon ultraa kuitenkaan. Kiva silti, että viimeisessä hoidossa jotain edes yrittää tapahtua💖
Ompas sulla lupaava vaihe! 🍀🍀
Mä nyt lykkäsin sulle saavillisen vauvaliimaa pikarahtina tulemaan. Ota siinä sitten vaikka kokovartalokylpy. 😉
 
Kyyneleet vaan valuu, kun oon kiitollinen 💜👣
 
Liitteet

  • DSC_0024.JPG
    DSC_0024.JPG
    1.1 MB · Katsottu: 78
Kyyneleet vaan valuu, kun oon kiitollinen 💜👣
Siis niin ihanaa 😍 Sellainen hassu huomio tähän laitettava että kun näin sun ekan positiivisen mulla alkoi soimaan päässä suomen voittobiisi "Ihanaa Leijonat ihanaa!" Ja nyt se tulee Antero Mertarannan äänellä mun mieleen joka kerta kun näen sun viivatikkuja. P.s. Oon kuumehorkassa niin se selittänee näitä mun reaktioita. Joka tapauksessa Jee, ihanaa 😁 https://youtu.be/uayOq_iCS6k
 
Muokattu viimeksi:
Siis niin ihanaa 😍 Sellainen hassu huomio tähän laitettava että kun näin sun ekan positiivisen mulla alkoi soimaan päässä suomen voittobiisi "Ihanaa Leijonat ihanaa!" Ja nyt se tulee Antero Mertarannan äänellä mun mieleen joka kerta kun näen sun viivatikkuja. P.s. Oon kuumehorkassa niin se selittänee näitä mun reaktioita. Joka tapauksessa Jee, ihanaa 😁
😘
 
Takaisin
Top