Minulla on joku kausi menossa, etten jaksa pohtia tulevaisuutta oikein mitenkään. Haluaisin uppoutua vain käsitöiden maailmaan ihan rauhassa. Yleinen väsymystila on koko ajan päällä, vaikka jaksan kuitenkin tehdä käsitöitä ja hoitaa työni ja kotihommat, ja jaksan vielä liikuntaakin harrastaa jonkin verran. Ehkä pitäisi mennä lääkäriin kuitenkin, en tiedä mikä tällaisen väsymyksen aiheuttaa, vai onko se vain psyykkistä. Ilon ja onnen hetkiä on kuitenkin niin paljon joka päivä. On aika ihanaa seurata lapsen kehittymistä ja sitä kun hän oppii uusia asioita jatkuvasti, ja oppii myös itsenäisemmäksi koko ajan. Aika hienoa, että 4,5-vuotias muistaa jo itse, että hänen pitää ottaa maitohappobakteeritabletti ja vitamiinit joka päivä, ja jos me vanhemmat ei muisteta, niin hän muistuttaa
En siis tiedä, onko se ihan tavallista tuon ikäiselle, kun ei ole aiempaa kokemusta lapsista, mutta minusta se on hienoa, ja olen poikaa siitä kehunutkin.
Poika kaipaa paljon läheisyyttä ja haleja, sekin on kyllä minusta mukava juttu. Vaikka puheen kanssa on edelleen ongelmia, niin sekin on kuitenkin kehittynyt paremmaksi pikku hiljaa koko ajan. Puheterapiaa on edessä vielä, kunhan nyt joltain palveluntarjoajalta löytyisi vapaita aikoja lähikuukausille, koska maksusitoumus on voimassa vain rajoitetun ajan.
Kyllähän tuo Ukrainan tilanne huolestuttaa, mutta poika ei siitä onneksi taida ymmärtää mitään, vaikka ehkä jotain uutispätkiä kuuleekin. Olen kyllä jo vuosikausia välillä miettinyt, että on aika kauheaa, kun naapurimaan päämies on aivan pipipäinen. En tiedä sitten, onko jossain tulevaisuudessa se hetki, että koko maailma on taas sodassa
Toivon, ettei sitä hetkeä koskaan tule, mutta niin kauan kuin maailmassa on näitä sairaita valtionpäämiehiä, kaikki on mahdollista. En usko, että itänaapurissakaan tavallinen kansa kovin päämiestään rakastaa, luulen, ettei heillä ole vaihtoehtoja juurikaan tehdä asialle jotakin. En siis todellakaan ole mikään asiantuntija, mutta jotenkin tällainen kuva minulle on asioista tullut. Mikä sitten on totuus, kuka sen tietää.
Hiukan vähän kuitenkin ihmetyttää joidenkin suhtautuminen tähän sotaan, siis kun joku vetää mutkat suoriksi ja väittää, että tämä sota olisi koronahuijauksen peittelyä. En todellakaan nyt kyllä ihan noin itse voi ajatella, enkä ymmärrä, miten joku voi näin ajatella. Jotkut vaan näkevät kaikkialla pelkkiä salaliittoteorioita, aika rankalta tuntuu sellainenkin elämä. Jotkut sitten taas sanoo, että koronapandemia katosi saman tien kun sota alkoi. Ei se mihinkään kadonnut, mutta sota vaan nyt on ehkä hiukan isompi juttu kuin korona enää tässä vaiheessa, kun se on kuitenkin jo laantumassa virusmuunnosten pikku hiljaa heikentyessä. Jotkut taas huutavat, että aina pitää olla jotakin, jolla ihmisiä pelotellaan. En ymmärrä sitäkään, että jotkut ihmiset pitävät asioista uutisointia pelotteluna. Mutta kai sitten jotkut näin ajattelevat. Olisiko sitten parempi, ettei uutisoitaisi mitään, mikä voi jotakuta pelottaa? No ei todellakaan olisi. Se on taas sitten aivan toinen asia, minkä medioiden tuottamaan sisältöön voi luottaa ja minkä ei. Eihän sitä koskaan voi tietää, mikä on oikeaa ja mikä väärää tietoa. Joskus vaan tuntuu, että ne kyseenalaisen tiedon levittäjät ovat niitä, joiden ääni kuuluu kaikkein eniten. Onneksi ei tarvitse uskoa kaikkea, mitä näkee ja kuulee.
Huomaa et mennään kohti kevättä ku työ kiireet kasvaa
