Pulinaketju

Minulla on teinistä asti ollut silmälasit, mutta kaksi vuotta sitten hankin monitehot! Eikö kuulosta ihan eläkeläuseltä!! Onneksi ne eivät nykyisin näytä samalta kuin isoäidin aikaan.

Niin ja minullahan tulee tänä vuonna täyteen puoli vuosisataa. (nuori tyttönen?)
 
Minä sain monitehot vähän päälle nelikymppisenä. Oli se vaan mukavaa kun rupesi näkemään kunnolla lähelle. En ollut ollenkaan tajunnut, miten hankalaksi lukeminen oli käynyt. Jossain kohtaa vaan tajusin, että täytyy mennä näöntarkastukseen kun laseista huolimatta alkoi olla hankaluuksia, ikänäkö se sieltä pukkasi päälle. Tykästyin monitehoihin todella! Mutta nyt sitten kuitenkin kaipaisin käsitöihin lukulaseja, en vaan ole vielä saanut aikaiseksi hankkia. Pitäisi uusia nämä monitehotkin. Voisi ehkä olla syytä käydä oikein silmälääkärillä varmuuden vuoksi, vaikka lasit nyt voisi hankkia optikon näöntarkastukseen perusteellakin.
 
Mä sain ekat lasit vuosi sitten. Olin kyllä sitä mieltä että en mä mitään laseja tarvitse, mutta kyllähän nuo nyt jo ihan mukavalta tuntuvat :D Mulla siis toisessa silmässä ihan normaali hyvä näkö, mutta toisessa ei. Eli näen edelleenkin hyvin ilman laseja, mutta se hyvin näkevä silmä tekee kaiken työn ja rasittaa siinä samalla sit itseään. Mut eipä tollaiseen itse kiinnittänyt huomiota, kun koko ajan näki ihan hyvin, ei tullut mieleen kokeilla, että näkeekö molemmilla silmillä yhtä hyvin...
 
Mulla on ollut jo vuosikausia miinuslasit, mutta käytän enimmäkseen piilolinssejä. Nyt viimeisen puolen vuoden aikana en ole nähnyt piilolinsseillä enää kunnolla lähelle. Ilman linssejä näen kyllä lähelle tosi hyvin. Mutta silmä ei ilmeisesti jaksa tarkentaa linssien kanssa.
 
Yölento sanoi:
Minulla on teinistä asti ollut silmälasit, mutta kaksi vuotta sitten hankin monitehot! Eikö kuulosta ihan eläkeläuseltä!! Onneksi ne eivät nykyisin näytä samalta kuin isoäidin aikaan.

Niin ja minullahan tulee tänä vuonna täyteen puoli vuosisataa. (nuori tyttönen?)
Click to expand...
Noh, miten sen nyt ottaa. Mulla on ollut kaksitehot parikymppisestä. Kiitos piilokarsastuksen ja jäätävän hajataiton. Toinen silmä ei näe lähelle, toinen ei kauas. Ihan eripari silmät.
 
Niin vaan tuli vahvistus omille epäilyksille, käsissä on alkavaa nivelrikkoa näkyvissä miltei joka nivelessä. Onneksi se on vielä rauhallista, eikä kipuja kovin paljoa ole. Ajattelin kokeilla glukosamiinia kuitenkin. Täytyy tehostaa käsien jumppaamista. Ja totta kai se ruokavaliokin täytyisi saada paremmaksi. Vanhuus ei tule yksin :D
 
Olin n. 20 v, kun sain lukulasit. En tiedä kuinka huonosti vielä näen lähelle sitten kun alkaa tulla ikänäköä.
 
Itse sain lasit pienillä plussilla n. 25 v. En paljoa käytä. Joskus helpottaa, jos väyneenä tekee läppärillä tai on koulutuksessa, ym. lukemista.

Tyttärelläni ollut lasit 2.5- vuotiaasta saakka, tänä vuonna täyttää 14v. . Hajataittoa ja karsastusta. Vuoden sisään hommattiin piilarit ja tykkää niitä käyttää, mutta on aika kalliit meidän pussukalle, joten käyttää vain muutaman kerran viikossa, kun koulussa liikuntaa tai kemiaa, jossa käyttävät suojalaseja, ym. En tiedä haluaako tai onko edes mahdollista leikkauttaa joskus silmiä, koska joka vuosi aina vahvuudet lisääntyy :scratch

Muoks. Viimeksi hän sai nuorisomoniteholasit. En tiedä mitä eroa aikuisten vastaaviin, vai pelkkä nimi :joyful:
 
Esikoinen 15v. kanssa ollut kaikenlaista pientä ongelmaa. Varsinkin minun kanssa ottaa helposti yhteen, jos asiat ei miellytä. Viime vuonna jäi alkoholista, tupakasta ja nyt tammikuussa nuuskasta kiinni. Mieliala ollut matala, itsetuhoisia ajatuksia ja psykologilla käynyt syksyllä. Tämän viikon maanantaina aloitettiin perheneuvolassa käynnit.Ekalla tapaamisella oli paikalla lääkäri ja psykologi. Esikoinen suostui tuonne menemään, mutta ei suostu juttelemaan, jos minä olen huoneessa. Poistuin siksi aikaa, että sai juteltua. Siellä oli lääkäri joka totes että esikoisella on sosiaalisten tilanteiden pelkoa ja ahdistusta. Lääkityksellä voidaan tätä helpottaa tarvittaessa. Kokee ettei meidän/minun kanssa pysty keskustelemaan ja rangaistukset epäreiluja. Nyt on sovittu, että esikoinen käy muutaman kerran psykologin kanssa ja tapaa meitä vanhempia jossakin vaiheessa erikseen myös. Minusta ihan hyvä suunnitelma.

Mielestäni rangaistukset on ollut kohtuullisia. Kovasti hän kyselee, että "miten ajattelitte estää etten polta/nuuskaa/juo, kavereillakaan ei ole näin kovia rangaistuksia, kaverit saa tehdä sitä ja tätä.... Jne". Olen perustellut päätöksiämme, etten aio mahdollistaa päihteiden käyttöä ja annan selvän merkin ettei se ole meistä ok. Keskustelen myös miksi se ei ole ok. Isänsä ei anna rangaistuksia ollenkaan näistä, sanoo vain että ei ole ok. Viimeksi nuuskasta kiinni jäädessään rangaistus meillä oli se, ettei loppuviikosta mene minnekkään ja seuraavan kuukauden kuukausiraha puolittuu 20€oon. Mutta poikakaveri sai tulla meille viikonloppuna. (minusta pääsi aika helpolla).

On tässä saanut pohtia näitä ratkaisuja; ollakko hyvä äiti vai hyvä kaveri? Ja olen tullut aina siihen tulemaan että hyvä äiti, kaikkien päätösten ei tule miellyttää lasta enkä halua mahdollistaa päihteiden käyttöä, päin vastoin vaikeuttaa sitä. Estää en sitä millään kokonaan pysty, jos nuori sitä päättää tehdä.

Mutta on tässä jotain hyvääkin, luvattomat poissaolot loppunut, tekee läksyjäkin joskus ja panostaa kouluun hieman enemmän. Yhteishaku tulee ja tulevaisuuden suunnitelmia on. Itsetuhoiset ajatukset väistynyt. Arkiasioissa tulemme hyvin toimeen, halataan, ym. Liekö jotain pesäeron tekemistä, kasvukipuja mitä käy läpi.
 
Ei rangaistusten kuulukaan olla kivoja! Minä annoin teinien itse määritellä rangaistukset, en tietenkään hyväksynyt mitään vähäpätöisiä ehdotuksia, mutta heillä oli paljon luovempia ja rakentavampia ratkaisuja, mitä minulla. Esimerkiksi kun teinit eivät halua olla vanhempien kanssa, niin joskus rangaistus oli yhteistä tekemistä, josta Minä pidin. Tosi tavallinen rangaistus oli vessan pesu. Meillä oli siihen aikaan tosi puhdas vessa!! Enkä minä pessyt sitä koskaan ja nyt kun ovat aikuisia, tyttärillä on siistit kodit.

Kaveriksi ei tarvitse ryhtyä, mutta sen verran lempeyttä kannattaa säilyttää, että lapsi uskaltaa kertoa tarvittaessa minkä tahansa töppäyksen ja tulla kotiin, vaikka olisi tyrinyt miten pahasti.
 
Meillä mies antaa kovemmat rangaistukset entä minä, mutta minulle ne avautuu. Toivon tämän pysyvän näin. Mä joudun sanomaan asioista ehkä useamman kerran ja miestä totellaan häntä koipien välissä, mutta mä uskon että rangaistukset on hyödyllisiä tiettyyn pisteeseen asti. Itse teininä jäin röökin poltosta kiinni, sain arestia, mutta koska ei kukaan vahtinut niin otin hatkat kotoota. Se mitä mä olisin tarvinnut olisi ollut äiti jonka kanssa puhua. :( ei vieläkään jutella mistään syvällisestä. Esim lasten kasvatuspulmissa äiti sanoo tyylillä "mä vaan jätin teidät sänkyyn huutamaan, sinne te opitte nukkumaan". Joten en kysele ohjeita.

Kun Koululaiset tappelee, se joka satuttaa ottaa pelikiellon. Mutta annan tapella siihen asti että toista sattuu. Mä näen että niiden pitää oppia itse sopimaan riitansa. Mies antaa heti pelikieltoa kummallekin.

Mutta kyllä, rankkuja pitää olla silloin kun niiden tarve on. Ja KatMa, ei ole mielestäni kotona olo ja kk rahan puolitus paha rankku, varsinkaan kun hellu saa tulla tapaamaan. Mutta teini näkee sen kohtuuttomana varsinkin. En tietenkään tiedä mikä olisi paras rangaistus mutta mä joskus kysyn esikoisella (10v) että mikä tuntuu kaikista pahimmalta rankulta. Ja se on se pelikielto. Sit mä sille selitän et rankku on sellainen et se tuntuu pahalta ja silloin otetaan opiksi. No 10v ja 15v on täysin eri asiat mutta Yölennolla on hyvä pointti, että jos rankusta sovitaan teinin kanssa niin se ei välttämättä tunnu enää kohtuuttomalta? :)

Tuun oleen vielä esikoisen kans purjeissa. Tai varmaan kaikkien kans mut esikoinen on niin herkkä.. En tiiä miten mä saan sitä vähän kovetettua elämään?? Esim kun pojat katsoo joka lauantai Youtubesta iskän kans jakson pari Robot Warsia ja veikkaavat aina kuka voittaa. No viime lauantaina esikoinen tai esikoisen valitsema robotti hävisi taas, eikä ole siis voittanut varmaan kertaakaan niin siitä hän itki sitten. Ja tuntuu että kun hän kokee pettymyksen niin koko hänen maailma romahtaa. Mutta toka poika jos kokee pettymyksen niin hän on "no, ihan sama, nyt kävi näin"... Miten kasvattaa vähän käymään läpi pettymyksiä.. Ollaan niitä kyllä "tuotettu" jotta vähän oppisi mutta tuntuu ettei niiden siedäty ollenkaan :o
 
Mä pyrin rangaistusten sijaan antamaan seuraamuksia eli siis jotain mikä suoraan liittyy siihen väärintekemiseen, ei random rangaistusta. Ja keskustellaan seuraamuksista teinien kanssa yhdessä. Esim. esikoinen snäppäsi kaverin kanssa öisin, niin otettiin kännykkä pois häneltä huoneesta illoiksi. Sai laittaa Spotifyn tai äänikirjan päälle ja sit puhelin meille. Tai kun keskimmäinen lähetti tekstiviestejä kaverilleen iltaisin 350€:n edestä (luuli iMessageita ilmaiseksi myös muihin kuin iPhoneen), niin hän joutui maksamaan mulle takaisin tuon summan ja samoin hänellä puhelin lähti illoiksi pois. KatMan tapauksessa oltaisi varmaan annettu aika sama rangaistus, koska nuori on käyttänyt rahojaan väärin ja on loogista vähentää sitä ja samoin jos kavereiden seura vie väärille teille, niin silloin kaveriaikaa rajoitettaisi. Mutta haastavia nämä kyllä on ja koko ajan uusia juttuja tulee eteen. Meillä pojat on 14 ja 13.
 
twisted sanoi:
Meillä mies antaa kovemmat rangaistukset entä minä, mutta minulle ne avautuu. Toivon tämän pysyvän näin. Mä joudun sanomaan asioista ehkä useamman kerran ja miestä totellaan häntä koipien välissä, mutta mä uskon että rangaistukset on hyödyllisiä tiettyyn pisteeseen asti. Itse teininä jäin röökin poltosta kiinni, sain arestia, mutta koska ei kukaan vahtinut niin otin hatkat kotoota. Se mitä mä olisin tarvinnut olisi ollut äiti jonka kanssa puhua. :sad001 ei vieläkään jutella mistään syvällisestä. Esim lasten kasvatuspulmissa äiti sanoo tyylillä "mä vaan jätin teidät sänkyyn huutamaan, sinne te opitte nukkumaan". Joten en kysele ohjeita.

Kun Koululaiset tappelee, se joka satuttaa ottaa pelikiellon. Mutta annan tapella siihen asti että toista sattuu. Mä näen että niiden pitää oppia itse sopimaan riitansa. Mies antaa heti pelikieltoa kummallekin.

Mutta kyllä, rankkuja pitää olla silloin kun niiden tarve on. Ja KatMa, ei ole mielestäni kotona olo ja kk rahan puolitus paha rankku, varsinkaan kun hellu saa tulla tapaamaan. Mutta teini näkee sen kohtuuttomana varsinkin. En tietenkään tiedä mikä olisi paras rangaistus mutta mä joskus kysyn esikoisella (10v) että mikä tuntuu kaikista pahimmalta rankulta. Ja se on se pelikielto. Sit mä sille selitän et rankku on sellainen et se tuntuu pahalta ja silloin otetaan opiksi. No 10v ja 15v on täysin eri asiat mutta Yölennolla on hyvä pointti, että jos rankusta sovitaan teinin kanssa niin se ei välttämättä tunnu enää kohtuuttomalta? :)

Tuun oleen vielä esikoisen kans purjeissa. Tai varmaan kaikkien kans mut esikoinen on niin herkkä.. En tiiä miten mä saan sitä vähän kovetettua elämään?? Esim kun pojat katsoo joka lauantai Youtubesta iskän kans jakson pari Robot Warsia ja veikkaavat aina kuka voittaa. No viime lauantaina esikoinen tai esikoisen valitsema robotti hävisi taas, eikä ole siis voittanut varmaan kertaakaan niin siitä hän itki sitten. Ja tuntuu että kun hän kokee pettymyksen niin koko hänen maailma romahtaa. Mutta toka poika jos kokee pettymyksen niin hän on "no, ihan sama, nyt kävi näin"... Miten kasvattaa vähän käymään läpi pettymyksiä.. Ollaan niitä kyllä "tuotettu" jotta vähän oppisi mutta tuntuu ettei niiden siedäty ollenkaan :eek:
Click to expand...
Olen toiminut samoin riita tilanteissa, kuulostelen vähän mihin suuntaan riidat menee ja puutun jos menee ihan raivonvaltaan tai alkaa huitominen.

Ala-aste ikäisenä kuopus oli todella herkkä ja pettymykset otti tosi kovasti. Koitin näistä tunteista puhua, välillä onnistuin hyvin ja välillä huonommin. Jossakin vaiheessa se sitten helpotti. Hän on aina osannut ilmaista itseään niin hyvässä kuin huonossa asiassa, uskon että hän tulee pärjäämään elämässä hyvin. On äänekäs persoona ja 13v. kertoo olevansa feministi :joyful::thumleft
Kuten taas tämä esikoiseni, joka pitkään aina padonnut asioita sisälleen ja sietänyt asioita kunnes sitten räjähtää. Uskon että tämä puhumattomuus on yksi tekijä mistä ongelmat hänellä johtuu.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top