Pulinaketju

Täällä on jotenkin kummallisen rauhallista. Olen oppinut olemaan pojan kanssa pitkäpinnaisempi, enkä huuda enää läheskään niin helposti kuin aiemmin. Saatan kyllä muuten hermostua ja silloin ovet paukkuu, mutta joka kerta keskustelen pojan kanssa asiasta ja pyydän anteeksi. Liekö tuossa sitten syy, että poikakin pyytää kyllä tosi herkästi anteeksi kaikenlaisia asioita, vaikka ei välttämättä tarvitsisikaan. Poika tottelee kohtuullisen hyvin, ja jos alkaa liikaa kenkkuilemaan, niin riittää kun kysyn, että haluaako minun hermostuvan oikeasti. Siihen poika toteaa ettei halua, ja alkaa sitten toimia niin kuin pyydetään. Mutta kyllä monesti tuntuu että ollaan tehty jotakin oikein, kun poika on niin huomioonottava ja innokas aina auttamaan kaikessa. Se tosin ehkä laantuu jossain kohtaa, mutta tuntuu mukavalta nyt tässä hetkessä :)

Jatkuvaa kyselyä on ilmassa myös, onneksi vielä satelee aika helppoja kysymyksiä, mutta hienosti tulee jo jatkokysymyksiäkin :) Puhe ei tosin vielä(kään) ole kovin selkeää, mutta kyllä siitä selvää saa ainakin kotona. Päiväkodissa taitavat olla enemmän helisemässä sen kanssa, kun eivät tahdo ymmärtää pojan puheita kunnolla edelleenkään. Kyllä pojalla on paljon sanoja, joista me vanhemmatkaan ei saada heti selvää. En nyt itse kovin huolissani vielä ole kuitenkaan, kun poika on aika aktiivinen toistelemaan sanoja ja tarkkailee minun suutani kun toistelen sanoja.

Pieni epäilys on, että kielijänteessä saattaisi olla pientä kireyttä kuitenkin, vaikka imetys on sujunut miltei alusta asti tosi hyvin, ja jos nyt vielä melkein 3,5-vuotiaanakin käy satunnaisesti tissillä ja ote on edelleen hyvä, niin ei nyt mitenkään katastrofaalinen ole se kielijänteen tilanne. Olen yrittänyt houkutella poikaa irvistelemään minulle ja työntämään kieltään ulos, niin eipä se suhteessa tule ulos suusta niin hyvin kuin minulla tulee. Liekö siinä sitten jotakin syytä puheenkin kehitykseen. D-kirjain kyllä tulee ihan normaalisti, ja välillä jo L- ja S-kirjaimetkin sieltä tulee.
 
Lambi kiitos kysymästä..edelleen on tehohoidossa mutta on herätetty..saa vahvoja lääkkeitä joten ei juuri hereillä ole eli päivä kerrallaan mut positiivista on se että keuhkot on himpun paremmat
 
KaarinHa sanoi:
Täällä on jotenkin kummallisen rauhallista. Olen oppinut olemaan pojan kanssa pitkäpinnaisempi, enkä huuda enää läheskään niin helposti kuin aiemmin. Saatan kyllä muuten hermostua ja silloin ovet paukkuu, mutta joka kerta keskustelen pojan kanssa asiasta ja pyydän anteeksi. Liekö tuossa sitten syy, että poikakin pyytää kyllä tosi herkästi anteeksi kaikenlaisia asioita, vaikka ei välttämättä tarvitsisikaan. Poika tottelee kohtuullisen hyvin, ja jos alkaa liikaa kenkkuilemaan, niin riittää kun kysyn, että haluaako minun hermostuvan oikeasti. Siihen poika toteaa ettei halua, ja alkaa sitten toimia niin kuin pyydetään. Mutta kyllä monesti tuntuu että ollaan tehty jotakin oikein, kun poika on niin huomioonottava ja innokas aina auttamaan kaikessa. Se tosin ehkä laantuu jossain kohtaa, mutta tuntuu mukavalta nyt tässä hetkessä :)

Jatkuvaa kyselyä on ilmassa myös, onneksi vielä satelee aika helppoja kysymyksiä, mutta hienosti tulee jo jatkokysymyksiäkin :) Puhe ei tosin vielä(kään) ole kovin selkeää, mutta kyllä siitä selvää saa ainakin kotona. Päiväkodissa taitavat olla enemmän helisemässä sen kanssa, kun eivät tahdo ymmärtää pojan puheita kunnolla edelleenkään. Kyllä pojalla on paljon sanoja, joista me vanhemmatkaan ei saada heti selvää. En nyt itse kovin huolissani vielä ole kuitenkaan, kun poika on aika aktiivinen toistelemaan sanoja ja tarkkailee minun suutani kun toistelen sanoja.

Pieni epäilys on, että kielijänteessä saattaisi olla pientä kireyttä kuitenkin, vaikka imetys on sujunut miltei alusta asti tosi hyvin, ja jos nyt vielä melkein 3,5-vuotiaanakin käy satunnaisesti tissillä ja ote on edelleen hyvä, niin ei nyt mitenkään katastrofaalinen ole se kielijänteen tilanne. Olen yrittänyt houkutella poikaa irvistelemään minulle ja työntämään kieltään ulos, niin eipä se suhteessa tule ulos suusta niin hyvin kuin minulla tulee. Liekö siinä sitten jotakin syytä puheenkin kehitykseen. D-kirjain kyllä tulee ihan normaalisti, ja välillä jo L- ja S-kirjaimetkin sieltä tulee.
Click to expand...
Voisitte kokeilla kotikonsteina puheen selkiytymiseksi kielijumppaa. Netistä varmasti löytyy joko kielijumpan tai suujumpan nimellä erilaisia helppoja ja hauskoja kielen liikkuvuutta lisääviä harjoituksia. Minä aloitin pojan kanssa puhallusharjoituksilla. Opeteltiin kohdistamaan puhallus kynttilään. Tehtiin puhallusmaalausta (vesiväreillä märkä väriläiskä paperille, levitetään puhaltamalla), höyhenen puhallusta, pingispallon puhallus kohteeseen ja vaikeimpana ilmapallon puhallus.
Imemisharjoituksia on tehty pillillä, maitoa vaikeampi imettävä on pirtelö ja fruitie. Pillin tulee olla huulien välissä, ei hampaiden välissä.

Yleensä lapset tykkäävät näistä harjoituksista, etenkin kun aikuinen hassuttelee mukana.
 
Meilläkin on tehty puhallusharjoituksia ja sit ollaan tehty surina ja pörinä harjoituksia. Mietitty miten esm kissa kehrää ja poikaa on naurattanut äitin pörinät :D teki hyvin jos sitä oli pieninä annoksina. :)
 
Täällä juhlitaan ensimmäistä yötä ilman syöttöä! Poika 5.5kk.

Tuttia pari kertaa korjailtiin, mutta pääosin poika nukkui. Kiinteät on aloitettu, ehkä niillä vaikutus vaikka pieniä määriä vasta maistellaan. Itsekkäästi kyllä tuuppasin pojalle vähän extrasti perunaa illalla :smiley-angelic006:smiley-angelic006

Vauva-arki on just nyt seesteisemmässä vaiheessa koska alun mahavaivat, imetysräpellykset, pahin univaje ja jatkuva maidon pumppaus ovat ohi.
Nyt poika viihtyy jo yksin leikkimatolla, jokeltelee, hymyilee ihan koko ajan ja naureskelee.

Nukahtamisen kanssa on vielä haasteena että ei nukahda kuin maitopullolle mutta päätin lopettaa hetkeksi siitä stressaamisen. Pääasia että nukahtaa itkemättä.
 
Yölento sanoi:
Voisitte kokeilla kotikonsteina puheen selkiytymiseksi kielijumppaa. Netistä varmasti löytyy joko kielijumpan tai suujumpan nimellä erilaisia helppoja ja hauskoja kielen liikkuvuutta lisääviä harjoituksia. Minä aloitin pojan kanssa puhallusharjoituksilla. Opeteltiin kohdistamaan puhallus kynttilään. Tehtiin puhallusmaalausta (vesiväreillä märkä väriläiskä paperille, levitetään puhaltamalla), höyhenen puhallusta, pingispallon puhallus kohteeseen ja vaikeimpana ilmapallon puhallus.
Imemisharjoituksia on tehty pillillä, maitoa vaikeampi imettävä on pirtelö ja fruitie. Pillin tulee olla huulien välissä, ei hampaiden välissä.

Yleensä lapset tykkäävät näistä harjoituksista, etenkin kun aikuinen hassuttelee mukana.
Click to expand...

Päiväkodissa ei oikein ole ollut halukas osallistumaan suujumppaan. Kotona välillä koitan houkutella tekemään joitain harjoituksia, mutta aika nihkeätä on :( Pillillä osaa juoda kyllä. Saippuakupliakin on puhalleltu, niistä kyllä tykkää :) Pitää yrittää vielä aktiivisemmin koittaa saada poika mukaan harjoitteluun.

Suuta vahvistavat ruoatkin on vähän sellaisia, ettei tahdo pojalle mennä. Näkkäriä syö kyllä mielellään, mutta muista leivistä riipii reunat pois, jos on vähänkään sitkeää tai kovaa.

Mutta kehitystä onneksi tulee pikku hiljaa koko ajan, ja sanat alkavat selkiytyä asteittain. Ja nyt kun pojalla on niin paljon kysyttävää kaikesta, niin voi olla, että puhekin siinä samalla kehittyy jotenkin.
 
KaarinHa sanoi:
Päiväkodissa ei oikein ole ollut halukas osallistumaan suujumppaan. Kotona välillä koitan houkutella tekemään joitain harjoituksia, mutta aika nihkeätä on :sad001 Pillillä osaa juoda kyllä. Saippuakupliakin on puhalleltu, niistä kyllä tykkää :) Pitää yrittää vielä aktiivisemmin koittaa saada poika mukaan harjoitteluun.

Suuta vahvistavat ruoatkin on vähän sellaisia, ettei tahdo pojalle mennä. Näkkäriä syö kyllä mielellään, mutta muista leivistä riipii reunat pois, jos on vähänkään sitkeää tai kovaa.

Mutta kehitystä onneksi tulee pikku hiljaa koko ajan, ja sanat alkavat selkiytyä asteittain. Ja nyt kun pojalla on niin paljon kysyttävää kaikesta, niin voi olla, että puhekin siinä samalla kehittyy jotenkin.
Click to expand...
Meillähän kuopuksella on puhe epäselvää ja on oppinut hitaasti pureskelemaan. Nyt 4-vuotiaanakaan ei vielä osaa pureskella esimerkiksi mandariinia, appelsiinia tai ruisleipää. Pyynnöstä yrittää sisukkaasti ja oksentaa lopulta. Aika harvoin tulee pyydettyä. Hedelmiä syö kyllä ja ottaa sitten suusta pois ne, mitkä ei pilkkoudu. Varmaan on muitakin ruokia, joiden syöminen ei onnistu, mutta siihen ei tule kiinnitettyä huomiota, kun osaa jo ottaa ne pois ennen kuin oksettaa.

Aika hyvin tuloksin meillä on nyt harjoitukset edenneet! Ässät alkavat löytyä ja ärrät korvautuvat välillä ällällä tai deellä entisen hoon sijaan.
 
Yölento sanoi:
Meillähän kuopuksella on puhe epäselvää ja on oppinut hitaasti pureskelemaan. Nyt 4-vuotiaanakaan ei vielä osaa pureskella esimerkiksi mandariinia, appelsiinia tai ruisleipää. Pyynnöstä yrittää sisukkaasti ja oksentaa lopulta. Aika harvoin tulee pyydettyä. Hedelmiä syö kyllä ja ottaa sitten suusta pois ne, mitkä ei pilkkoudu. Varmaan on muitakin ruokia, joiden syöminen ei onnistu, mutta siihen ei tule kiinnitettyä huomiota, kun osaa jo ottaa ne pois ennen kuin oksettaa.

Aika hyvin tuloksin meillä on nyt harjoitukset edenneet! Ässät alkavat löytyä ja ärrät korvautuvat välillä ällällä tai deellä entisen hoon sijaan.
Click to expand...

Tuo oksentaminen on kyllä ikävää :( Toivottavasti ajan kanssa paranee tuo syöminen teillä!

Meillä s korvautuu tällä hetkellä h-kirjaimella enimmäkseen, joskus kyllä se ässäkin sieltä suhahtaa jo vähän kuin vahingossa. D-kirjaimen on osannut jo pitkään kun tykkää dinosauruksista :) L-kirjain kuulostaa aika usein j-kirjaimelta (alla -> ajja), mutta sitten kun jossain sanassa on j, niin sekin korvautuu kuitenkin h-kirjaimella :rolleyes: Mutta pikku hiljaa, pitää käyttää hyväksi aina ne ajat, kun poikaa kiinnostaa oikeasti sanojen harjoittelu tavalla tai toisella.

Meillä kyllä myös pyydetään poikaa maistamaan milloin mitäkin uutta ruokaa, mutta kaikkea ei poika suostu millään edes maistamaan, eikä olla sitten sillä kerralla sen enempää kiinnitetty asiaan huomiota. Hyvin monesti on käynyt sitten niin, että kun sitä samaa ruokaa on tarjolla toisella kerralla, niin sitten se kiinnostaakin, ja maistaminen onnistuu. Joskus tykkää ja joskus ei. Joskus pitää maistaa monen monta kertaa ennen kuin menee kurkusta alas. Tästä on hyvänä esimerkkinä salaatit, joita ollaan aina laitettu pojallekin lautaselle tarjolle. Alkuun poika ei suostunut edes maistamaan esim. jäävuorisalaattia, mutta kun sitä oli aina tyrkyllä, niin yhtäkkiä sekin alkoi maistua. Kurkku oli samanlainen ruoka, ensin ei mennyt sitten millään, mutta sitten vaan yhtäkkiä huomasin, että ai, katsohan vaan, poika syö kurkkuakin. Lapset ovat niin erilaisia tässäkin, ja olen aika varovainen näissä ruoka-asioissa, kun tiedän, että lapsilla voi olla herkkä suu ja jotkin ruoat vaan tuntuvat inhottavilta suussa, enkä missään nimessä halua pakottaa poikaa syömään mitään, mitä hän ei halua syödä. Ollaan yritetty olla tekemättä numeroa mistään isosti, jos poika kieltäytyy maistamasta jotakin, niin toisella kertaa sitten voi maistaa, jos haluaa.

Ei kaikki ruoat omassakaan suussa tunnu hyvältä, saati maistu hyvältä. Olen elämäni aikana maistellut esim. maksaa aika ajoin, mutta ei se edelleenkään maistu hyvältä, eikä tunnukaan. Äyriäisiä en halua edes maistaa, ajatuskin inhottaa, samoin raaka kala graavilohta lukuun ottamatta. Pienempänä lapsena en voinut sietää esim. sinihomejuustoa, aikuisena se taas on suurta herkkua, mutta valkohomejuustoa en ikinä ole oppinut syömään. Eli makuaistikin kehittyy (tai ehkä huononee) kun ikää tulee :)
 
Minähän en itse ole kaikkiruokainen. On helpompi luetella ne ruuat, joita syön kuin ne, joita en syö. En siis vaadi lapsiltakaan liikoja. Minä en edes maista, olen oksentajatyyppiä.

Kuopus on korvannut kaikki puuttuvat äänteet aiemmin hoolla, joten puhe on ollut aika vaikeaa ymmärtää hetkittäin, kun hän kuitenkin puhuu paljon ja vaikeita asioita. Kuuntelin yhtenä aamuna kauempaa, kun lapsi kyseli isältään, minkälaisia teknologioita voi käyttää jätevedenpuhdistuksessa. Siis kysyi juuri näillä sanoilla.
 
Lueskelin äskettäin kyselytuloksia siitä, nukahtaako lapsi itse vai ei. Vastauksista suurin osa oli, että kyllä, lapsi/lapset nukahtavat itsenäisesti, iltasadun jälkeen sanotaan hyvät yöt ja vanhempi poistuu huoneesta.

Tuli nyt vähän ikävä olo itselle niistä vastauksista, kun tuntui monet ajattelevan niin, että olisi jotenkin huono asia, että lapsi nukahtaa vanhemman ollessa vieressä. Meillä siis poika on aina nukahtanut niin, että olen ollut vieressä. Vauvana poika nukahti tissille, ja nyt vanhempana luetaan iltakirjat ja poika pyörii sängyssään unta hakemassa jonkin aikaa ennen kuin nukahtaa. Istun tuolissa sängyn vieressä niin kauan, että poika on unessa. Joskus hän haluaa pitää kädestä kiinni nukahtamiseen asti. Poika rauhoittuu yleensä melko hyvin nukkumaan, kun iltarutiinit on samanlaiset joka ilta.

Ymmärrän kyllä, että monille on tärkeää, että illasta on omaa aikaa enemmän kun lapsen voi jättää itsekseen nukahtamaan. Itse koen kuitenkin niin, että on tavallaan lapsen kanssa yhdessäoloa sekin, kun istun siinä sängyn vieressä, vaikken juurikaan kommunikoi pojan kanssa, vaan selaan kännykällä nettiä tms. mutta olen kuitenkin saatavilla, jos poika tarvitsee jotakin tai haluaa jutella. Pyrin kyllä siihen, että kovin paljoa ei kommunikointia olisi, että se uni tulisi paremmin. Meillä tämä nyt vaan on mennyt näin. Luotan kyllä siihen, että poika oppii jossain vaiheessa menemään itsenäisesti nukkumaan ja kertoo sitten kun ei enää halua minua istumaan viereensä :) Onhan se tavallaan minulle omaa aikaa kun istun siinä pojan sängyn vieressä. Ei kai siitä haittaakaan ole, toivottavasti ainakaan.

Voi olla, että olisi aikamoinen työmaa ruveta nyt opettamaan 3,5-vuotiasta toisenlaiseen tapaan nukahtaa. Eikä tämä meidän nykyinen tyyli minua haittaa. Jos se jossain vaiheessa rupeaa tuntumaan itsestä hankalalta, niin toki sitten täytyy se "iltakoulu" käydä läpi.
 
KaarinHa, meillä myös istutaan vieressä. Jos minä nukutan, niin Sadun jälkeen laulan kaikki unilaulut, mitä toivotaan ja vielä muutamia niiden lisäksi. Isänsä kanssa juttelevat päivän tapahtumista. Lapsen nukahtaessa vanhempi surffailee mukavasti netissä, yleensä siinä ei pitkään ehdi lukea kun lapsi on unessa.
 
Minä olen tullut siihen tulokseen, että niin kauan kuin lapsi haluaa nukahtaa samassa huoneessa kuin joku aikuinen, niin niin kauan se meidän perheessä tehdään niin. Eiväthän äiti ja isäkään yleensä halua nukkua eri huoneissa eri sängyissä, miksi pieni (ja melko avuton) lapsikaan haluaisi? Oman tilan ja rauhan toive tulee aikanaan lapselta itseltään, ei se jää tulematta, vaikka sitä vanhemmat eivät lapselle opettaisi.

Vähän tuntuu, että moni haluaa opettaa lapsen nukkumaan ja nukahtamaan yksin ihan vain siksi, että niin on tapana tehdä ja sillä saa kunniamerkin vanhemmuuden diplomiin, jota voi sitten muille esitellä. Minäkin olin nuorena päättänyt, että sitten kyllä opetan lapseni niin ja näin, koska se on Oikein isolla oolla, mutta sittemmin olen kyllä kyseenalaistanut näitä oletusarvoja.
 
Mä oon nyt 17 vuotta nukuttanut lapsia viereeni. Mun mielestä se on ihanaa, nykyään. Joskus alkuaikoina kyllä yritin minäkin ajoittain opettaa nukkumaan ilman aikuista, tosin laihoin tuloksin.
Erityisesti tuo meidän turbomoottori 4v on opettanut itseä tässä. Sillä oli nukkumaan rauhoittuminen työn takana viime syksyyn asti, nyt rauhoittuu hetkessä nukkumaan kun olen vain samassa huoneessa. On tosi palkitsevaa saada hänen herkkien energioiden Off nappi hallintaansa. Se on jotenkin sellainen ultimaattinen luottamuksen osoitus.
Nautin suuresti nykyisistä nukkumisjärjestelyistä, nukun mielelläni niin pitkään samaa huonetta kun pikkupojat tarvitsee. Miehen kanssa kerkeää sitten lopun elämää olla samassa sängyssä.
 
No kyllä kieltämättä niistä kyselyyn vastanneiden asenteista paistoi hiukan se, että kilvan kehuskeltiin, miten nuorina lapset oli saatu opetettua nukahtamaan itse yksinään. Toki joukossa oli niitäkin, joiden lapset ovat itse jo hyvin pieninä halunneet nukahtaa omatoimisesti, mutta suurimmalla osalla ajatuksena tuntui olevan, että lapsi ei koskaan oppisi nukahtamaan omatoimisesti, jos siihen ei pienestä pitäen opeta.

Ehkä minullakin on ollut osasyynä tähän tapaan istua pojan sängyn vieressä juuri se, että olen halunnut pojan kokevan olonsa turvalliseksi. Itse kyllä nukun kaikkein mieluiten yksin.

Tänäkin yönä poika heräsi klo 3 ja tuli herättämään minut. Nukahti kyllä nopeasti omaan sänkyynsä uudelleen kun hetken siinä vieressä istuin. Jokin tarve hänellä on siihen, että herätessään keskellä yötä jostain syystä, hän haluaa minut viereensä.
 
Tämä kuopus on itse pyytänyt omaan huoneeseen nukkumaan alle 2-vuotiaana kun hädin tuskin osasi puhua. Isänsä kuorsasi siihen aikaan reilusti ja se häiritsi lasta.

Kaksi vanhempaa lasta ovat myös nukkuneet omissa huoneissaan, mutta olen istuskellut vieressä nukuttamassa. Tosin keskimmäisen unenlahjat ovat sitä luokkaa, että vauvana nukahti jo ennen kuin kylki oli patjassa ja taaperona nukahti sängyn viereen, kun ei ehtinyt perille. Esikoisen ansiosta sen sijaan osaan varmasti maailman laajimman suomenkielisen unilauluvalikoiman.
 
Tietyllä tavalla koen senkin ristiriitaisena, että ensin halutaan lapsi eri paikkaan nukkumaan ja sen jälkeen tuskaillaan kun lapsi herää monta kertaa yössä huutamaan ja yritetään kaiken maailman kehnosti toimivia unikouluja, eikä nähdä näiden välillä mitään yhteyttä. Meillä tosiaan lapset ovat nukkuneet jo 4 kk ikäisestä täydet yöt, ja uskon sen johtuvan siitä, että he ovat saaneet nukkua aikuisen vieressä, jossa heillä on turvallinen olo.

Nykyään esikoinen nukutetaan mieluummin toiseen huoneeseen, koska 1-vuotiaan ja 5-vuotiaan unirytmit eivät iltaisin kohtaa ja 1-vuotias kukkuu päiväunien vuoksi iltaisin pidempään. Esikoinen yleensä toivookin omaan sänkyyn nukuttamista, koska pikkusisko metelöi aika paljon ja häiritsee isoveljen unta alkuillasta, ja siksi esikoiselta joka ilta kysytään haluaako hän omaan sänkyyn vai isoon sänkyyn nukkumaan. Nukahdettuaan omaan sänkyynsä, esikoinen kuitenkin kömpii aina jossain vaiheessa yötä samaan sänkyyn kun kaikki ovat jo nukkumassa, eikä sen jälkeen hänkään enää herää ennen aamua.

Ja tuo Yölennon mainitsema juttu, että lapsi halusi omaan sänkyyn 2-vuotiaana, on sekin tosi jees. Yksilöt ovat erilaisia ja lasta kannattaa kuunnella.

Ja toki ongelmia muodostuu silloinkin, jos vanhempi ei kertakaikkiaan pysty nukkumaan lasten kanssa, ja lapsi sitä vaatii. Silloin ei täydellistä ratkaisua ole, vaan joku joutuu aina kärsimään. Mutta sittenkin asiaa kannattaa ehkä katsoa laajemmin, ja kokeilla siirtää se äärimmäisen herkkäuninen vanhempi omaan huoneeseensa ja antaa parempiunisen vanhemman nukkua lasten kanssa.

Minusta tärkeintä on, että kaikki nukkyvat hyvin, ne omissa sängyissään, jotka sitä tarvitsevat, ja ne samassa sängyssä, jotka sitä tarvitsevat, huolimatta siitä, onko se tapana tai ei. Hyvä uni on todella tärkeää jaksamisen kannalta, ja hyvä uni on tavoittelemisen arvoinen asia.
 
Minun kanssani samassa sängyssä ei ole nukkunut yksikään vauva. Kyse ei ole periaatteesta, vaan siitä että olen todella sikeäuninen. Toinen syy on se, että minulla on äärimmilleen viritetty nukkumisasento, josta ei kannata tinkiä. Kuopuksen vauva-aikaan minulla puutuivat kädet. En pystynyt tekemään mitään, vaikka olisinkin ollut hereillä.
Eikä yksikään lapsistani ole voinut syödä makuulla, eli ihanan helpot kainalossa syöttämiset eivät refluksivauvoilta onnistu.

Jokaisen kannattaa omien ja lastensa ominaisuuksien perusteella muodostaa omat käytäntönsä.
 
Meillä on nukkunut joka vauva vieressä alkuun. Esikoinen vuoden, toka 6kk, kolmas 1v3kk, nelonen siirtyi noin 2kk sitten eli 7kk iässä. Oon kaikki nukuttanut viereen ja ollut aina vieressä kunnes nukahtaa. Silloin se on tuntunut hyvältä. Mutta nyt tän nelosen kohdalla tuli joku sellainen "en jaksa enää tätä nukutusrumbaa" ahdistus. Tyttö on ollut aivan koko pienen ikänsä kiinni ihossa koko ajan. Ei alkuun viihtynyt kenenkään muun sylissä ja nytkin vain hetkiä. Se on uuvuttavaa. Varsinkin kun kolme muutakin haluaa huomiota ja pitäisi miehellekin omansa antaa. Tuntui etten vaan riitä enää. Ja se oma tila ja aika. Ei ollut sellaista. Ei ole vieläkään tarpeeksi. En halua lopettaa imetystä, rakastan sitä ja rakastan lapsiani joten päätin siirtää ensimmäisen kerran jo vauvaikäisen omaan huoneeseen.

En kehuskele sillä, en halua mitalia enkä kunniamerkkiä, päinvastoin. Inhottaa itseni joka siirsi pienen puolustuskyvyttömän vauvan yksin nukkumaan jotta minä saisin nukkua. Tyttö ollessaan meidän huoneessa heräsi isän liikkumiseen, minun liikkumiseen jne joten olin koko ajan hyssyttämässä häntä takaisin uneen. Olisin halunnu perhepedissä nukkua ainakin vuoden, mutta ei siitä tullut mitään. Tyttö nukkui vaan tissillä ja narisi yöt läpeensä. Vaikka saan nukkua paremmin niin omatunto kalvaa. :(
 
Meillä tyttö täyttää toukokuussa 5v ja edelleen nukutan omaan sänkyyn ja välillä meidänkin niin että lapsi nukahtaa kainaloon. Aika usein kömpii meidän väliin yöllä kun herää. Mun mielestä on jotenkin outoa tunkea pieni lapsi eri huoneeseen yksin nukkumaan. Mutta tietenkin se toisissa perheissä on se oikea tapa. Mielummin nukutaan koko perhe samassa sängyssä niin ei tarvitse nousta ja heräillä koko ajan. Nyt tytön kasvaessa on saanut itse valita nukkumapaikkansa ja mies alkoi valittamaan tilan ahtaudesta. Mä oon sitä mieltä että kyllä se viimestään teini-ikään mennessä omaan huoneeseen linnoittautuu :laughing002
 
Meillä molemmat tytöt nukkuneet vauvasta saakka omassa huoneessa. Olen herkkäuninen ja se on mennyt omalla painollaan niin. En ole nukuttanut, toivotellut vain hyvät yöt, halit ja pusut annettu. Ovat nukkuneet hyvin näin. Jos on ollut huonompia öitä, niin on muutaman heräämis-rauhoittelu-peittely käynnin jälkeen otettu viereen. Usein nämä yöt liittyi aikaan kun oppivat jotsin uutta. Tytöt on ollut helppoja, sopeutuvaisia kaikkeen pieninä. Onneksi koska minulla ja exällä oli vuorotyöt. Jos olisivat olleet herkkiä ja ei niin sopeutuvaisia, meininki olis ollut toinen ja ratkaisut varmasti toiset. Kun erosin, niin hakeutuivat useammin (harvoin kuitenkin) viereen, mikä oli ihanaa ja lohduttavaa siihen aikaan.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top