Pulinaketju

Meillä oli ihan jees päivä. On tehty annetut tehtävät, luettu kirjoja (lapset itse siis), eskari tehnyt jopa enkunkielisiä tarratehtäviä. Silitetty ja laitettu tunti pyykkiä ja tehty pihatöitä. Haluan pitää päiväajan hyvin ”koulutyylisenä” siis siltäosin ettei päivällä tolloteta puhelimia eikä piirrettyjä vaikka pienimmällä on päiväuniaikansa. Tämä siksi että haluan pitää jonkun sortin ”auktoriteetin” kouluasiassa, olen korostanut ettei me olla vapaalla eikä kesälomalla eikä eskari/kouluaikanakaan ole telkkaa saatavilla. Ei me tietenkään mennä piiskan kanssa oppituntimaisesti mutta siis noin muuten.
Tänään meni ainakin ihan jees ja oli yllättävän lungi päivä, jopa mukavampi kuin normisti. ilman kiirettä ja kireilyä. Ehkä osin siksikin että itsekin tulee nyt osallistuttua enemmän päivän puuhiin ja suunnitteluun lasten kanssa kuin ns koulupäivinä.
Nyt saa sit iltapäivän viettää hyvillä mielin ulkona olon jälkeen kirjoja lueskellen tai vaikka sitten katsomalla hetken piirrettyjä tms
 
Meidän lapset olivat vielä tänään koulussa. Mä olin etänä, mutta mulla oli 5 kokousta eli käytännössä istuin kokouksissa 8-17. Ei siinä olisi pystynyt lapsia auttamaan. Huomisesta alkaen sitten uusi arki. Ajattelin, että sovitaan lasten kanssa yhdessä päivärytmi. Aamupalan jälkeen saavat ”kävellä kouluun” eli käyvät kävelyllä ennen kuin aloittavat kouluhommat. Lounas syödään sitten yhdessä ja iltapäivällä voisivat myös ”kävellä kotiin”. Toivon, että pystyisivät kohtuullisen itsenäisesti suorittamaan kouluhommia. Uskon, että oma työtilanne tästä rauhoittuu pian ja sitten ehdin enemmän puuhata lastenkin kanssa. Mies vissiin on enimmäkseen työpaikalla, kun siellä on toivottu jonkun ainakin välillä olevan servereitä tai jotain vahtimassa. Munkin täytyy kyllä käydä kerran viikkoon työpaikalla allekirjoituksia jakelemassa. Mutta varmaan meille helpompaa, että mies on töissä, koska se ei kestä yhtään häiriötä, kun tekee töitä ja sit me kaikki vaan stressaannutaan.
 
Mä ajattelin toteuttaa samanmoisesti. Eli aamulla aamupala ja kaikilla pieni ulkoilu. Sen jälkeen kaikki kouluhommiin ja sitten taukoa ja ruokailua. Iltapäivällä kouluhommia ja ulkoilu. Omat työt sovitan päivän mittaan johonkin väliin.
 
Meillä ei sitten enää yhteistä perhe elämää ole kuin viikonloppuisin ehkä. Mä siirryin myös tekemään 2 vuorotyötä jotta lapsi voidaan pitää pois tarhasta. Eli läpystä vaihto kun toinen tulee kotiin. Pakko yrittää turvata toimeentulo ja onneksi mun työnantaja suostui joustamaan. Ja jos läppäreitä vaan saadaan niin saadaan tiimin kanssa vuorotella kotona etätöissä. Tosin olisi lapsella oikeus olla tarhassa, mutta koska suositus on että pidetään kotona jos mitenkään mahdollista niin mun mielestä niin kuuluu tehdä. Mies ei sitä ymmärrä ja ärisee että lapsi pitää laittaa heti tarhaan kun on parantunut. Mutta vielä ei tiedetä vaikka tilanne pahenee. Mä tosin olen yrityksessä töissä joka kuuluu kriittisiin toimijoihin joten lapsi saisi olla hoidossa joka tapauksessa. Miehelle ei nyt ole mennyt oikein jakeluun se että jokaisen nyt vaan pitää nyt joustaa oman mukavuusalueen ulkopuolelle kaikkien mahdollisuuksien mukaan.
 
Ei vitsi. Tulossa pska kierto. Hikoiluttaa yöt ihan sikana, ei oo ollu tätä sitten kesän kiertojen näin vahvana :smiley-angry017
Miehen kans täysin lukossa eripuran kanssa. En muista tätäkään olleen iäisyyteen. Eikä liity koronaan vaan ihan läheisyysasioihin
 
Me käytiin kans lasten kans pihalla. Ensin ihan vaan ulkoiltiin, pojat pyöräili ja sit käytiin yllin tunnin alkuosa läpi kun aiheena on kotipihan kartta. Käytiin tontti läpi ja mietittiin mitä karttaan sieltä voi piirtää. Sit sisällä jatkettiin. Poika piirsi kartan hienosti.

Eilen kässässä alettiin tekee vohvelikangas taulut, aiheena "Virus joka sulki meidät kotiin". :D

Sit kun ne on valmiit niin tehdään "puukässän tunnilla" siihen kehykset.

Meillä open kanssa chattaillaan Whatsappia kautta päivittäin. Keksin myös että joka päivä kotiläksyinä on päiväkirjan kirjoittaminen. Poika kirjoittaa mitä ollaan tehty ja miten on mennyt. Ja oppis vähän ammentaa tunteitaan sanoiksi. Opettaja piti erinomaisena ideana ja sanoi että ottaa sen käyttöön kaikille, koska sillä lapsi voi sit vähän purkaa niitä tuntoja jos joku ei tunnu menevän tässä tilanteessa hyvin.

Ensin aina keskustellaan päivän fiilikset ja mitä opittiin ja sit poika kirjoittaa vähän päiväkirjaan. Ope sit sanoikin et he voivat käydä läpi nämä sitten koulussa läpi kun joskus sinne palaavat.

Nyt on jo parempi mieli tästä. Kunhan vaan saan tarpeeks kahden keskistä aikaa pojan kans niin ei ongelmaa :)

Oikeanpuoleinen työ pojan, vasen on "open" :D
 
Liitteet

  • IMG_20200317_152514.jpg
    IMG_20200317_152514.jpg
    55.2 KB · Katsottu: 174

No vau!! <3
Mulla on ihan sama fiilis. Alkujärkytyksestä selvittyä totesin että olen paljon leppoisampi, lapset leppoisampia ja arki pyörii tällä hetkellä jopa kivemmin kuin perus päivinä. Toki vasta kaksi päivää takana mutta silti hyvä fiilis. Pelkäsin että nää vaan tappelee mut nämähän kohtelee toisiaan jopa toverillisesti.

ymmärrän ja sympatioin heitä kellä asia ei oo kovin kukkaista, työt kaatuu ja kotonaolo ei oo itsestään selvää. Monta kaaosta yhtä aikaa. Meillä oli se onni että olin muutenkin kotona ja miehen työt lähinnä vaan lisääntyy. Ei silleen sellaisia murheita.

huomaan että kierto elää omaa elämäänsä, en oo jaksanu mittailla enkä mitään muutakaan. Hikoilu harmittaa mut ehkä sekin siitä jokus taas.
 
Ei vitsi. Tulossa pska kierto. Hikoiluttaa yöt ihan sikana, ei oo ollu tätä sitten kesän kiertojen näin vahvana :smiley-angry017
Miehen kans täysin lukossa eripuran kanssa. En muista tätäkään olleen iäisyyteen. Eikä liity koronaan vaan ihan läheisyysasioihin
No voi ny. Mitäs eripuraa siellä on? Meillä mennyt toistaiseksi hyvin. Ukko päivät töissä ja illalla puuhailee omiaan. Tekee vaikka polttopuita. Kunhan pysyy jaloksissa mahdollisimman vähän. Musta huumori kukkii onneksi vieläkin, sillä mennään.
 
No en mä tiedä. Aika-ajoin kai tätä pitää tapahtua.. mulla mielipaha ja sitten mies vetäytyy. Haluaisin enemmän sen aloitetta läheisyydessä mutta jos en minä toki niin mitään ei tapahdu. Ärsytttää ja tuntuu pahalle. Mut nyt jo ehkä parempi fiilis.. eiköhän tämä tästä taas. Elämän siniaaltoa
 
Ymmärrän, sitähän se, elämää. Minä taas itse inhoan liikaa läheisyyttä, mutta koitan edes ukkoa pyrstölle läimiä ohimennessä. Samoin tekee hän. Riittää meille.
 
Meillä tämä kotokouluilu alkoi haasteellisesti, koska mä olin etäkokouksessa 9-11 ja 11-12 ja mies opettaa striimaten 9-16. Lapset olivat valmiita jo 9.45 ja juoksivat mun luona vähän väliä. Tietenkin sitten tylsistyivätkin jo. Olisi helpompaa, kun voitaisi yhdessä tehdä noita koulujuttuja, mutta toistaiseksi mun on pakko hoitaa omat työt. Kaikkien koulusta on tehtäviä tullut vain tyyliin lue kappale 20 ja tee tehtävökirjasta sivut 60-61. Eli ei mitään varsinaista opetusta tai aktivoivaa. Toivon, että ensi viikolla ehtisin itse etsiä lapsille lisämateriaalia, jos opettajilta ei tule mitään. Olen itse käyttänyt opiskelijoiden kanssa etäopetusta jonkin verran ja mulla on kyllä ideoita, kuinka voisi noita lastenkin oppimisia monipuolistaa.
 
Tässä nostan hattua teille kellä etätyöt päälle. Helppoahan tämä rytmin pitäminen on kun ei oo muutakaan, pystyy puuhaamaan asioita silleen enemmän ”mun pillin mukaan”. Mulla palais oma sipuli samantien jos pitäs yrittää tehdä omia töitä tässä samalla. Paljon tsemppiä, ei oo se helpoin rasti
 
Ymmärrän, sitähän se, elämää. Minä taas itse inhoan liikaa läheisyyttä, mutta koitan edes ukkoa pyrstölle läimiä ohimennessä. Samoin tekee hän. Riittää meille.
Joo en mäkään mitään lääppimistä kestä eikä meillä mies oo sellanen. Mut edes joskus sanos että tulehan akka niin pannaan. Saattaisin jopa yllättyä.
 
Täälä eskarilainen aloitti päivän 5 kun meni isänsä mukaan töihin samoin isot pojat... Sitten 8 aamupala ja isommat lähti netti tehtäviä tekeen opettajien avustuksella eli video yhteys.. Eskari laiselle vähän laskuja ja palapelejä.. Tähän asti menny ihan ok toki vielä piiiitkä ajat edessä mut hyvä fiilis:smiley-bounce013
 
Täällä eka kotikoulupäivä takunnut ja pahasti... Nettialusta jonne piti tunnukset luoda ja kirjautua saatiin toimimaan vasta hetki sitten, kun oppitunti alkoi jo 9.40.
No hoidettiin perjantain liikuntatunti alta pois, käveltiin tuonne urheilupuistoon ja tehtiin ulkolaitteilla 30min kuntopiiri.

Meillä tehtävät tulee oppituntien mukaan nettiin, eli koulua käydään ikäänkuin oikeasti, koska tuntien aikana tehdään tehtäviä/kokeita ja jos jotkut tehtävät jää kesken, niin ne jatketaan sitten läksyinä. Tosi kiva, pysyy rytmi kasassa.
Ammattiopinnoista huolehtiva osaakin itse toimia, mutta yläluokkalainen tarvitsee tosi paljon tukea, kun häkeltyy näistä muutoksista ja vaikeuksia muutenkin oppimisessa. Tässä kohtaa kiitän että puoliso on kotona, hänellä parempi kielipää neuvoa enkkua ja ruotsia, ja sitten saa vuorostaan vauvan kanssa olla kun koululainen tarvitsee minun tukea ja apua.

Mutta kyllähän tämä vaatii paljon niin koululaisilta kuin vanhemmiltakin. Kuin helppo koulukkaiden olisikaan vähän lusmuilla hommista, mutta täällä pojat jo aamulla naureskelivat natsiäidille... Meillä pelikoneet ja kännykät pysyy kiinni kunnes hommat on hoidettu huolella.

Kp4, hikoilua on...nyt alkaa onneksi jo vanne ohimoiden ympäriltä löystymään pikkuhiljaa
Kuulostaa ihan fiksulta tuo teidän koulusysteemi. Ymmärrän, että vaatii opettajilta panostusta, mutta toisaalta onhan he töissä kuitenkin, eikä vapaalla.
 
Minä taidan saada raittiin ilman myrkytyksen. Mieshän on aina etätöissä, joten teoriassa meillä mikään ei ole muuttunut, mutta meillä on yleensä harrastuksia aamupäivällä,jos olen kotona. Nyt ei ole eikä mummujakaan voi käydä tervehtimässä, mutta lapsi on niin isänsä perään, että on todella vaikea pitää hänet poissa työhuoneesta, kun ollaan kotona. Tänään lapsi oli aamulla melkein tunnin kylvyssä, sitten olimme yli kaksi tuntia ulkona, käytiin sisällä syömässä, luettiin tietokirjoja ja oltiin taas kaksi tuntia ulkona.

Huomenna pääsen töihin!
 
Takaisin
Top