Kylläpä se tästä alkujärkytyksestä toivuttuaan varmasti helpottaa. Ja oon siinä mielessä tosi onnekas, että poika tai pojat on akateemisesti lahjakkaita, ei mitään oppimisvaikeuksia, joten "helpolla" pääsen. Menee tokaluokkalaisella Harry Potterit jo omissa lukemisissa, ja osaa kaikki kertotaululutkin, niin koitetaan keskittyä olennaiseen vaan.
Ehkä vaan jotenkin näen tän niin et pitäis olla yhtä paljon oppia kuin koulussa, enkä ole opettaja niin pelottaa jos kerkeen kuukaudessa pilaamaan lapseni :D aivan idiootti mainen ajatus oikeasti, mutta kun oma mieli on tällainen.
Hyviä uutisia vois kyllä jakaa: ystävä pääsi vihdoin yhden keuhkonsa kanssa kotiin, kaikki vaikuttaisi olevan kunnossa. Kasvaimia oli kerennyt tulla lisää, joten siksi toinen keuhko poistettiin kokonaan. Pääasia on että ystävä oli itse todella positiivinen asiaan ja hyväksynyt sen. Nyt vain kuntoutetaan ja opetellaan elämään yhden keuhkon kanssa ja itsehän jatkan rukoilua että jäljellä oleva keuhko säilyy aina terveenä.
Toinen hyvä uutinen on se että keskimmäisen pojan jalasta löytynyt patti oli vain anglio, eli hyytelörakko eikä esim kasvain mitä pelkäsin. Ja kaiken lisäksi se puhkesi itsekseen eikä tarvinnut neulalla tyhjentää.
Tällaisia aikoina täytyy kaivaa ne positiiviset asiat esiin.
Ja kuten lambi hyvin sanoi, että on tässä se hyvä puoli että kyllähän tämä perheitä yhdistää.
Onneksi on iso piha ja metsään pääsee! Kuukausi menee kuin siivillä ja siitä kk niin täällä tuhisee oma prinsessa! Kiitos sympatioista, kyllä tästä sisukas kansa nousee
vituttaa niin huolella, pieleen menee vaikka mitä tekee. Paskaäitisyndrooma. Ei tarvitse ainakaan haaveilla enemmistä, lottovoitto jos nykyiset saa elossa aikuisuuteen.
..voi kunpa nykyäänkin olis vaan nuket joita murehtia.
Me nyt pärjätään kyllä varmaan kohtuullisen hyvin vaikka tekisinkin etätöitä kotona pojan ollessa kotona. Saa nähdä, mitä tämänkin kanssa nyt tulee sitten...
