Itse olen kärsinyt aivan JÄRKYTTÄVÄSTÄ synnytyspelosta esikoisen synnytyksen jälkeen ja tääkin toinen tehtiin vähän niinkuin "silmät kiinni"- ajattelematta seurauksia :D Eli oli aivan järkyttävä synnytys, josta palautuminen kesti vuoden verran ja edelleen tunnen arven koko ajan.
Mulla alkoi supistelemaan keskiviikkoaamuna klo 4-5 ja koko päivän supisteli tasaisesti, mutta ei mitenkään tappavasti vielä. Illalla lähdetiin 10 aikaan sairaalaan, kun supistusten väli oli muistaakseni jotain 5min. Aukeeminen oli hidasta, mutta siitä mulla ei oo mitenkään pahat muistikuvat. Sattu helvetisti, mutta sen kuitenkin kestin. Sitten torstaina puolenpäivän aikoihin ruvettiin ponnistamaan ja se riemuhan sitten olikin mulle se, jossa olisin mielummin vaikka kuollut. Ponnistusvaihe kesti 2,5h ja viimeisen tunnin ajan vain rukoilin, että joku tekis jotain tai vaikka kuolisin mielummin, kun en voinut puhuakaan enää ja siten ei voinut kertoa tuntojaan. Mutta kun lapsi ilmeisesti viihtyi siellä ahtaassa synnytyskanavassa ilmeisen hyvin, sykkeissä ei ollut edes pientä heittoa, niin sen annettiin vaan jatkua. Lopulta mun supistukset heikkeni ja muksu otettiin ulos imukupilla. Tuloksena leikkaushaava, joka vielä tietysti repesi pahasti. Tikkaaminen sattui aivan helvetisti sekin ja kesti yli tunnin. Menetin verta niin paljon, että koko seuraavan päivän olin veritiputuksessa. Palautuminen oli todella hidasta, pystyin istumaan vasta noin 10 pv synnytyksen jälkeen ja ensimmäistä kertaa lähdin ulos asunnosta 2viikkoa synnytyksesta ja parin sadan metrin jälkeen piti kääntyä takaisin kyyneleet silmissä kun sattui niin paljon.
Myöhemmin sain kuulla, että se johtui siitä, että lapsen pää oli väärässä asennossa. Mutta synnytyskammo on kyllä niin kauhea, että tälläkin hetkellä kyyneleet silmissä tätä tarinaa kirjoittelen :) Pelkopolille laitan pyynnön heti ensimmäisessä neuvolassa ja sitä ennen yritän olla ajattelematta sitä, että se lapsi pitäisi ehkä jotenkin joskus saada uloskin :D En aio pyytää sektiotakaan, koska sekin vaihtoehto pelottaa mua ihan yhtä paljon.
Toivottavasti tää mun kertomus ei nyt aiheuttanut kellekään muulle mitään pelkotiloja :)
