Heippa kaikille,
olen "toisella silmällä" lueskellut taustalla tätä palstaa - nyt voisin jotain kirjoittaakin! Eli olemme syyskuu 2011 saakka yrittäneet esikoistamme, vielä siinä onnistumatta.
Olen käynyt yksityisellä lapsettomuuteen erikoistuneella lääkärillä keväästä saakka joitakin kertoja, koska minulla on lievä endometrioosi todettu joitakin vuosia sitten ja minulla on nk. tuhruvuotoa, mikä huoletti minua. Siksi halusin vähän "etuajassa" tutkia että mistä voisi olla kyse, vaikka toiminta kyllä on erittäin pahasti lompakolle käyvää, kun yksityisellä käy. Olen myöskin jo oli kolmekymppinen, joten vähän myöskin huoletti tuo ikäkysymys. Tosin lääkäri minulle sanoi, että reilu kolmekymppinen ei vielä ole missään nimessä "vanha" - eli huolta sen puolesta ei kuitenkaan ole.
Olen syönyt jonkin aikaa metformin nimistä lääkettä, koska ilmeisesti minulla on pienen pieni häikkä insuliinitasapainon kanssa (ei siis ole diabetesta) ja nyt sitten sen lisäksi sain femar kuurin, ovulaation olosuhteita parantamaan. Olen eilen syönyt ensimmäisen femar tabletin ja niitä on tarkoitus syödä kp 3 - 7 (eli viisi tablettia), sitten ensi viikon tiistaina olisi tarkoitus mennä tarkistusultraan, että miltä näyttää. Samalla lääkäri tekee minulle niin kutsutun munatorvien aukiolotutkimuksen. (se vähän minua jännittää, kun pitää ladata itsensä reilulla burana annoksella tuntia ennen lääkäriaikaa - eli tuntuukohan miltä?). Se mikä kuitenkin tuntuu hyvältä on, että asiat menevät eteenpäin. Miehen simppatesti oli keväällä erinomainen, joten onneksi vika on vain minussa, ja se pitäisi olla mahdollista saada kuntoon jollakin aikavälillä. Vähän pitäisi painoa myös vähentää - ei tosin mitään hurjia lukuja, mutta lievä ylipaino minulla on.
Niistä simppatesteistä vielä mame: olen ymmärtänyt että viskositeetti ei aina ole ongelma, mutta mikäli simpat ovat turhan tiukasti kasassa, niin eivät välttämättä pääse liikkumaan täydellisesti. Minulle on myöskin kerrottu, että viskositeetti myös voi vaihdella eri "erissä", esim. jos ei ole pupuilua harrastanut vähään aikaan tms. Olen myöskin ymmärtänyt, että siihen voi saada apua - joten kysy siitä ihmeessä kun torstaina lääkärissä käyt. (itse en siis ole mitenkään hoitoalalla, joten minä en asiasta oikeasti tiedä) On kyllä harmillista, että ettet ole saanut täysin ammattitaitoisia vastauksia testeistäsi - mutta hienoa että nyt käyt lapsettomuuteen erikoistuneella lääkärillä. Hän varmasti tietää mistä puhuu ja miten kaikkia testejä pitää tulkita. Muistan vain kuin mieheni simppatesteissä kävi, niin hänelle sanottiin, että mikäli viskoteetissa on jotain, niin voi olla että simppatesti pitää uusia, koska muuten näytettä ei voi täydellisesti tutkia. Onneksi ei ollut tarvetta uusia testiä, koska se oli miehelleni kuitenkin henkisesti tiukka paikka, vaikkei hän siitä kertaakaan puhunutkaan.
Plussatuulia !
-Mietintämyssy 2011- kp 4 / 30 - 32