Minullakin on kokemusta pelkästään käynnistyksestä, ja siitä seuranneesta sektiosta. Minulla käynnistettiin ballongilla 39+6, joka aiheutti periaatteessa luonnolliset supistukset, samantien sen paikoilleen laittamisen jälkeen. Ballonkihan ilmeisesti aiheuttaa mekaanisen ärsytyksen kohdunsuulle saaden ne supparit aikaiseksi.
Jouduin heti käyrille ballongin laittamisen jälkeen, joten supparit pilkuhiljaa heikkenivät (kun jouduin olemaan paikallaan). Tunnin päästä ballonki tuli kuitenkin ulos ja olin kolmelle sormelle auki. Pääsin melkein heti saliin ja oksitosiinitippaan, mutta supistukset oli tosi laimeita vielä pitkään, edes kalvojen puhkaisu ei auttanut. Lopulta ehkä n 12h ballongin laiton jälkeen supistukset olivat niin sietämättömiä, että sain epiduraalin. Olin tuolloin ehkä 6cm auki... Olin siihen mennessä kärsinyt järkyttävän kovista kivuista jo hyvän aikaa, mutta mitään ne eivät juuri tehneet kohdunsuulle, eivätkä piirtyneet kunnolla käyrillekään!
Lopulta 22h käynnistyksestä ja 18h salissaolon jälkeen todettiin, että synnytys on pysähtynyt 8cm:iin, joten tehtiin päätös kiireellisestä sektiosta. Minun kohdalla kävi siis juuri niin, että supistuskivut olivat kovat, mutta tehottomat vaikka oksitosiinia meni tuntikaupalla maksimiannos. Valitettavasti monelle tutulleni, jolla on käynnistetty, on käynyt samalla tavalla. Tosin monella on mennyt nopeastikin. Eli eipä sitä voi tietää, miten homma menee. Selvää kuitenkin on, että keinotekoisesti alkaneessa synnytyksessä helpommin käy niin ettei homma etene toivotulla tavalla, kuin luonnollisesti alkaneessa.
Minäkin olin toivonut saavani kokea ihan luomualun, mutta olosuhteiden pakosta käynnistys on jälleen edessä.

Tuntuu varsinkin, että Maatusella on kyllä ollut kohtuuttoman vaikea raskaus. Tsemppiä ja jaksamista kaikille!
Enkä todellakaan tarkota sitä, etteikö niistä sais kirjottaa. Hyvä, että asioista kirjotetaan rehellisesti!
Terkan neuvo :)
osa tietty kuullosti ihan hyvälle, mutta osa oli suorastaan hirveitä!
. Kolme ässää ei ole tuottanut tulosta.... mansikat, vadelmat ja sitrushedelmät ei toimi. Lenkkeily saa aikaan harkkasupparit ja epämiellyttävän olon, kotona vointi palautuu heti ennalleen... vyöhyketerapia vois olla hyvä, acupisteitä en itse uskalla ruveta ronkkimaan... päivät suorastaan matelee eteenpäin ja nyt tuntuu että kaikki on ruvennu utelee "onko pian jo tulossa" OLISKI TULOSSA