Oireista

Keskustelun 'Laskettu aika huhtikuussa 2015' aloitti Tökkönen, 15 elo 2014.

Vaihda nimimerkki! | Näin pääset alkuun/apua! | Top 100
  1. Tökkönen Rakastunut foorumiin Huhtikuunmammat 2015 Huhtimammat 2017

    Pakko vielä jankata näistä raskausoireista täällä ihan omassa ketjussa. Te, joilla on jo takana aiempia raskauksia:

    Ovatko oireenne ihan samanlaisia kuin aiemmissa raskauksissa, vai onko jokin asia erilailla nyt? Ovatko oireet nyt vahvempia kuin edellisellä kertaa, vai kenties heikompia? Onko joitain oireita tullut lisää tai jäänyt pois?

    Itse seuraan kroppaani nyt lähestulkoon hysteerisesti. Jos jokin vähistä oireista heikkenee tai hetkeksi katoaa, meinaan tulla hulluksi. Vertaan kaikkea esikoisen odotusaikaan (vaikken siitä alusta hirveästi edes muista) ja keväiseen kemialliseen, jolloin oireet vaihtelivat sen muutaman päivän ajan laidasta laitaan, kunnes loppuivat yhtäkkiä kuin seinään. Onko muilla tällaista sekoilua?
  2. zenik Aloittelija

    Moikka ! raskaus vielä aika alussa mutta erojakin oon jo huomannut. Ekassa raskaudessa mä en tuntenut olevani raskaana ennen testiä toisinkuin tässä raskaudessa !! Nännit on kipeemmät, mielialaheittelee..
    TOIVON et ekanraskauden oireita ei tulis nyt, oksensin rv 5-20, iskias vaivasi, närästi.... Kaikki maailman oireet. Voisi vaan olla raskasta esikoisen kanssa, jos pitäisi pönttöä halailla !!! :/ No oireet kuuluvat asiaan ja eletään sen kanssa..
  3. Möttönen Tuttu foorumilla Huhtikuunmammat 2015

    Onko tämä nyt sitten oire vaan ihan muuten vaan, mutta eilen illalla särki hiukan päätä nukkumaan mennessä. No yöllä heräsin miehen tullessa nukkumaan ja päänsärky oli ihan julmettu enkä meinannu millään enää saada unta. Koko raskauden ajan oon menny nukkumaan suht ajoissa ja nukahtanut tyyliin saman tien. Samoin yön juomisten ja pissojen jälkeen oon nukahtanu heti uudestaan. Nyt on edelleen pää kipee, mutta panadolia en ota. Höh edellinen joka meni kesken, oli tätä samaa. Eihän se kuitenkaan mitään meinaa.

    Vissiin aika monella vaikeuksia nukahtaa uudestaan mitä oon lukenu muista ketjuista?

    Onko muuten kukaan muu niin toope, että välillä tahallaan pitkittää ruokailuväliä nähdäkseen tuleeko huono olo...?


    Sent from my iPhone using Vau Foorumi
  4. Möttönen Tuttu foorumilla Huhtikuunmammat 2015

    Piti vielä lisäämäni Tökköselle, että todellakin on ihan häiriintynyttä tämä oireiden vertailu :D. Takana vain keskenmenoja, niin kiinnitän huomiota kyllä ihan joka ikiseen oireeseen ja muka yritän vetää johtopäätöksiä :/.
    Sitten "herään" ja ajattelen kivoja ja toivon parasta!


    Sent from my iPhone using Vau Foorumi
    • Tykkää Tykkää x 1
  5. gartsu Ihastunut foorumiin Huhtikuunmammat 2015

    Edellisessä keskenmenneessä raskaudessa mulla oli oiretta vaikka minkälaista.
    Nyt taidan olla oireeton. Mitä nyt joka päivä tulee yksi uusi finni naamaan.. :mad: Mahdan olla melkoinen ruusu synnärillä, jos sinne asti pääsen. :rolleyes:
    • Tykkää Tykkää x 1
  6. Tökkönen Rakastunut foorumiin Huhtikuunmammat 2015 Huhtimammat 2017

    Joo no mulla on ainakin niin, että jos herään, en meinaa saada unen päästä kiinni. Tosi ärsyttävää, muistan että sitä jatkui joitain viikkoja esikoista odottaessa. En ole vielä lähtenyt tuohon ruokailuvälin pidentämiseen, mutta tässähän näitä ideoita tulee... Hah!

    Sent from my IdeaTab A3000-H using Vau Foorumi mobile app
  7. sannnnna Peruskäyttäjä

    Tänne näyttää nyt rantautuneen voimakas pahoinvointi 24/7! Yöh! :sad001


    Sent from my iPhone using Vau Foorumi
  8. HuhtiOnni Aloittelija

    Mulla rupeaa nyt oireet lisääntymään kun viikkoja tulee lisää.. Väsymys on edelleen jotain aivan järkyttävää, rinnat on entistä kipeämmät, nälkä iskee kuin salama kirkkaalta taivaalta ja jos suuhun pantavaa ei saa heti iskee todellinen uupumus ja heikotus. Minkäänlaista pahoinvointia ei ole vieläkään, jota edellisissä raskauksissa on ollut.. Olisiko siis tyttö tulossa.. Hehheh..


    Sent from my iPhone using Vau Foorumi
  9. Möttönen Tuttu foorumilla Huhtikuunmammat 2015

    Mikä mulla on? Oon jo kahesti itkenyt tänään. Ensin kun mies hieroi tosi nätisti niskoja tän pääkivun takia. Ainakin osa oli siitä kivusta. Ja uudelleen makaronilaatikon ääressä kun se ei maistunutkaan. Ja nää on siis ollu ihan kunnon naama vinossa+kyyneleet itkuja. Onkohan mulla vaan huono päivä?


    Sent from my iPhone using Vau Foorumi
  10. gartsu Ihastunut foorumiin Huhtikuunmammat 2015

    Sä oot vaan raskaana. :wink
    • Tykkää Tykkää x 5
  11. Leele Aloittelija

    Täällä myös samanmoisia oireita kuin muillakin! Esikoista odotan että vertailukohteita ei ole...

    Koko ajan väsyttää, nälkä iskee ihan yllättäen ja samoin kuin HuhtiOnni:lla, jos ruokaa ei saa heti niin heikottaa! Ja tulee myös huono olo. Myönnän välillä tekeväni sitä että venytän syömistä ja katson tuleeko huono olo :D tyhmää on Juu.... Rinnat on myös kipeät ja välillä alavatsaa juilii. Ja täällä on myös itketty mitä hulluimmille asioille! :D
    • Tykkää Tykkää x 1
  12. MaijaMehiläinen Aloittelija

    Toivottavasti teidän pahoinvoinnit eivät aivan hurjiksi äidy. :) Toisaalta oireet tuntuvat tekevän raskauden kyllä konkreettisemmaksi.

    Täällä kyllä huomaa kaikki samassa taloudessa elävät, että mamma on raskaana.. Itkukohtauksia mitä pienimmistä asioista, päiväunia ja läheisyydenkipeyttä. Alavatsakipujakin on nyt ilmestynyt, niitä oli aika voimakkaina esikoisestakin. Ja huimais! Huh..
    • Tykkää Tykkää x 1
  13. zenik Aloittelija

    Tänne rantautunut ailahtelevaa pahaa oloa, yökkimistä.. Heräilen yöllä useasti.. ja tää on outoo mut vasen kankku on ylhäältä tosi kipee, mistä lie johtuu... :D ehkä oon nukkunu huonosti..
  14. Varpunen78 Peruskäyttäjä

    Täällä porskutellaan edelleen todella vähäisin oirein. Välillä jopa pelottavan vähäisin. Väsymystä, huimausta, lievää alavatsaturvotusta, eipä juuri muuta. Vaikka vielähän tässä ehtii... :) Toisaalta lähestulkoon yhtä vähäiset mulla oli oireet esikoisestakin. Minkään sortin pahoinvointia mulla ei oo toistaseks ollu eikä ollu viimeksikään. Ainoa ero, jonka tunnistan, on se, ettei mulle tällä kertaa ole iskenyt (kop, kop, ainakaan vielä) yhtä järkky akne ku viimeks. Sillon oli leukaperät, ohimot ja otsa kauttaaltaan näppylöillä, nyt vaikuttas, ettei iho oo reagoinu ainakaan ihan yhtä voimakkaasti.
  15. Maajo Rakastunut foorumiin Tammikuunmammat 2016

    Kahdessa edellisessä raskaudessa ei ollu juurikaan oireita, mitä ny mahaa turvotti ja hajuaisti herkistyi, jos en ois tikussa kahta viivaa nähny niin sitten en ois ees tienny olevani raskaana, hiukset ja iho voi koko raskauden ajan hyvin, loppuraskaudesta sit iskiainen ja rannekanavan ahtauma alkoivat vaivaamaan. Nyt sitten tissejä vihloo ja ne on kasvanu, etoo välillä, nälkä tulee herkemmin, maha on iltaisin kuin rantapallo, finnejä on ja iho kiiltää, joten tää vaikuttaa olevan ihan erilainen kun on enemmän oireita.
  16. piuku Aloittelija

    Täällä mennään ensimmäistä raskautta.. Viimeviikolla tiistaiaamuna kyököttelin, mutta sen jälkeen huono olo vaan hävisi. Nyt viikolla 7+0.. Väsymytä on kyl ollu ihan tarpeeks, ja vois melkee kokoajan nukkua. Alavattaakin on nipistelly älillä vähän rajummin ja välil vähän höllemmin.. kaippa nää tästä :)
  17. zenik Aloittelija

    toi alaselän kipu paheni tänään, vihlasi muutaman kerran niin kovasti että karjasin. Tuntuu iha issias kivuilta, mutta eihän siellä vielä kukaan paina mitään??? Mitä tää on?
  18. Toiveikas Tuttu foorumilla

    Zenik voi hyvin johtua siitä kun hormoonit tekee paikat löysemmilsi, että keho pystyy antamaan tilaa tulokkaalle. Liitoskivuiksikin kutsutaan.

    Minulla on niitä myös, ja esikoisen raskaudessa tulivat pahoiksi. Pelkään että kun niin lyhyt aika esikoisen raskaudesta, niin että nyt vieläkin pahemmaksi menisi....


    Sent from my iPhone using Vau Foorumi
  19. Mara Peruskäyttäjä

    Zenik, minulla myös noita alaselän vihlaisuja.
    Nuo kivut äityivät muutama kk esikoisen synnytyksen jälkeen niin koviksi, että kerran meni jalat alta :D mutta jännä kyllä, esikon odotusaika meni kuitenkin täysin krempoitta. Toivottavasti tämä ei enteile kivuliasta raskausaikaa...


    Sent from my iPad using Vau Foorumi
  20. eveliina23 Peruskäyttäjä

    Täällä tuli tänä aamuna yhdesti pyyhittäessä rusehtavan punaista vuotoa. Kylläpä heti alko tuntumaan että tämäkin oli tässä :'( Toistaiseksi ei oo tullut mitään muuta. Pitkin päivää vaan edellisen kerran pettymys tullu mieleen.. :/ Torstaina olis neuvola ja ens ma ultra, jotenkin tuntuu että kesken on taas menny. Mutta Yrjö kyllä tuli kylään äskettäin ekaa kertaa... Hyi yök !
    • Sympatiaa Sympatiaa x 3

Jaa tämä sivu