Joo, ollaan. Liian tunnollisia ja ollaan kehitetty illuusio omasta korvaamattomuudesta. Työidentiteetti on vahvistunut ja muuttunut arki-identiteeksi ja lomakin siirretään jos pomo pyytää.
Elämä on laitettu pyörimään vastuiden ja velvollisuuksien (työ, kotityöt, lapset, harrastukset) ympärillä sen sijaan, että pidettäis niitä enää vain välineinä vapaa-ajasta nauttimiseen. Oma itse on tehty tarpeelliseksi oikeesti toisarvoisilla asioilla joiden puuttuminen saa olon ontoksi.
Kun harrastuksestakin tulee suoritus: voi ei, en ehdi lenkille/posliininmaalaukseen/espanjan tunnille/...
Ei se oikeesti ole edes hauskaa, mutta jos kerran alkaa jotain, se pitää tehä sit kunnolla, vaikka kuinka jurppis. Laiskottelu on merkki heikosta luonteesta!
Kroppakaan ei enää toimi kuten 20 vuotta sitten: ruvet paranee hitaammin, polvet kipeytyy risti-istunnassa ja vuosien virheasennot alkaa vaatimaan säännöllistä fyskariaikaa. Bb-voiteetkaan ei enää peitä ryppyjä vaan täyttä ne.
Ja sit pitää vielä ruveta pentua vääntään tähän päälle?!?
Oho, lähtiköhän vähän lapasesta... Ikäkriisiä havaittavissa ehkä :)