Neuvolajutut

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Hilja89
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Itse soitin neuvola-ajan pari päivää plussauksen jälkeen. Tällöin omien laskujen mukaan 4+2. En malttanut odottaa yhtään pidempään, kun kyseessä esikoinen ja en tiennyt/tiedä mistään mitään. Lisäksi astmalääkitys ja harrastusten jatkaminen mietityttivät ja sainkin näihin heti ensimmäisessä puhelussa hyvät ohjeet. Neuvolatäti varasi myös heti ajan varhaisultraan ja viikon päähän ultrasta ensimmäiseen neuvolaan.
 
Terkkari oli ihan kiva. Rauhallista sorttia. Huomiseksi varasin ar-ultran ja nyt hermoilemaan sitä sitte kolmeen asti. Viikonloppuna ehin jo aivan hysteerisesti pelätä keskenmenoa eikä mistään meinannut tulla mittään, ku ahdisti niin paljon. Jotenki vaan en jaksa uskoa, että tälläkään kertaa kävis hyvin.
 
Kertokaas nyt tietämättömälle onko jotain ultria, seulontoja tms mitä ei normaalisti neuvolaan kuulu jotka voi omakustanteisesti teettää??
 
Alkuraskauden ultra joka tehdään ennen 12raskausviikkoa ei kuulu normaaliin seulontaan. Omakustanteisesti voi mennä yksityiselle. Sen voi saada neuvolan kautta jos on esim epäsäännölliset menkat, montakeskenmenoa. Mut ensimmäinen ultra pääsääntöisesti on niskaturvotusultra.
 
Yksityiseltä voi ostaa ultrakäynnin toki missä tahansa raskauden vaiheessa. Loppuraskaudessa monet käy myös ns 4D-ultrassa, jossa saadaan kolmiulotteista kuvaa lapsesta, jolloin esim kasvojenpiirteet näkyy selvemmin. Mutta yksityisellä sekin (joskin joissain kunnissa on tuo kolmiulotteinen kuva ihan seulontaultrissakin).

Neuvolaohjelmaan kuuluu siis vain siinä ensimmäisen kolmanneksen lopussa nt-ultra eli niskaturvotusta mittaava ultra, jossa tsekataan myös esim sikiöiden määrä ja tarkastetaan laskettua aikaa. Sitten puolivälissä on rakenneultra, jossa nimensä mukaisesti tutkaillaan tarkemmin sikiön rakenteita ja elimiä mm aivot ja sydän, ja jossa usein voi pyytää myös ultraajan arviota sukupuolesta, jos vauva on halukas yhteistyöhön. Jos on jotain häikkää, niin voidaan laittaa lähetettä tarkistusultriin ja monikko- ja joissain riskiraskauksissa ultrataan myös useammin.

Tätähän sä et kysyny, mut tulipahan löpistyä :D
 
Meillä kyllä kuuluu varhaisultra "suunnitelmaan". Tuli kaikki nuo käynnit esille esitietolomakkeissa.
 
Riippuu kunnasta varhaisultrat. Päijät-hämeessä kuuluu varhaisultra , np-ultra, rakenne ultra ja loppuraskaudessa vielä yksi ultra.
 
Joo onhan noissa kuntakohtasia eroja, myös miten esim sokerirasitusta tarjotaan ja kuinka monta neuvolakäyntiäkään on. Mutta valtakunnalliseen neuvolaohjelmaan kuuluu ne kaksi ultraa ja ne pitää ainakin tarjota, jolloin ne on useissa ainoat mitkä myös tarjotaan. Minusta se on kyllä väärin, että osassa kunnista ultrat on maksuttomia, mutta joissain joutuu maksaa poliklinikkamaksun.
 
Juu ei täällä tampereellakaan saa, kun kaks ultraa. Aika kummaa mun mielestä, että noi kaks ultraan on jossain maksullisia.
 
Mikäs se on sitten se testi missä neula tökätään mahaan o_O !! Tehdäänkö se jos jotain poikeavuutta löytyh jostain muusta testistä??
 
Joo, lapsivesipunktion saa halutessaan jos esim niskaturvotus+verikokeet antaa aihetta epäillä jotain poikkeavaa, ei siis mitenkäön hepposin perustein lähdetä neulalla tökkimään. Siitä lapsivedestä näkee sitte tarkemmin kaikkea. Mutta siinä on keskenmenon riski 1%:n luokkaa.
 
Niitä 4D-kuvauksia suositellaan muistaakseni 28 viikoille asti, sitten alkaa olla hankala kuvata kun on liian iso :)

Meillä ehdotettiin rakenneultrassa havaittujen poikkeavuuksien takia lapsivesipunktiota, josta kieltäydyttiin keskenmenoriskin vuoksi.
 
Ja meillä ainakin oli esitelomakkeessa vaihtoehto myös nimellä varhaisultra (tjsp), mutta se oli vaihtoehto siis niille, jotka eivät halua osallistua sikiöseulontoihin (vai mitä ne nyt on?), eli eivät käy nt-ultrassa. Siinä oli vähän isompi se skaala millä viikoilla sen ultran pystyi saamaan verrattuna nt-ultraan. Täällä Kuopiossa siis myös oletuksena 2 ultraa, toinen alkuraskaudessa, ja toinen sitten puolivälissä. Olen kuitenkin kuullut, että jotkut saaneet "ylimääräisiä" ultria ilman sen kummempia syitä, oletettavasti sitten varmaan jos on ultra saatavilla (kaikissa neuvoloissa ei ole), ja sen käytön osaava terkka?
 
Mullaki oli viimeks lääkärineuvolassa (oisko ollu rv16) ylimääräinen ultra muuten vaan kun siellä neuvolassa sattuu olemaan ultrakone. En tiiä onko täällä meidän uudessa neuvolassa, tuskin...
 
Ok. Kiitos kaikille :happy: !!
Menin tyhmänä vaan lukemaan että äidin ikä voi listä poikkeavuuden mahdollisuuksia. Enkä halua missata mitään testejä.
Läheisen lapsella oli rakenteessa suuri poikkeavuus, mutta se oli tosiaan tuo rakenneultra missä se näkyi.
 
Takaisin
Top