Neuvolajutut

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Hilja89
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Minä sain ekan neuvola-ajan vasta heinäkuun kolmannelle viikolle. Eli melkein kuukauden päähän vasta. Pitkä on odottavan aika. Onneksi aika menee varmaan nopsaan kesälomalla :)
 
Soitin tänään neuvolaan, niiden mukaan nyt 6+5 ja eka neuvola 17.7, jolloin olisi heidän laskujen mukaan 9+5. Itse laskisin pidemmän kierron mukaan, mutta toivotaan että ultra-aika ei sitten tule hirmuisen aikaisin, jotta mitat pystyy ottamaan.
 
MaRilla, mulla sama ongelma. Epäsäännöllisen kierron takia laskivat 28 päivän kierron mukaan, mutta mun epäsäännöllinen kierto vaihtelee välillä 33-38 vrk, keskiarvo noin 35 eikä kierto koskaan ole alle 30 vrk. Sekä 35 päivän kierron että tikutetun oviksen mukaan laskettuna la olisi tasan viikon myöhemmin kuin 28 päivän kierron mukaan laskettuna.

Jos epäilyttää, niin np-ultrassahan oli parin viikon aikaikkuna milloin se pitäisi tehdä, sähän voit pyytää aikaa lähemmäksi sitä loppupäätä niin varmasti näkyy? Itse varasin varhaisultran niin, että viikkoja on virallisesti yllin kyllin ja omien laskujenkin mukaan riittävästi. Samalla tavalla ajattelin toivoa np-ultraakin ajoitettavaksi. :)
 
Meillä ilmeisesti tulee automaattisesti se ultra-aika, ehkä sitä voi sit muuttaa jos on tosi aikaisin.
 
Tuossahan on toki se että on ns turvallisinta laskea lyhyimmän kierron mukaan - jos ultrassa osoittautuu et ei ollakaan niin pitkällä niin aina helpompi antaa tarvittaessa uus ultra-aika. Jos siis niitä seulontoja haluaa, niin kurja jos olis menny jo tietyt viikot ohi. Nykyään se veriseula pyritään ottaa H10+0, et sen ehkä joutuu käymään uusiks, kun sitä ei suositella aiemmin käytäväks, mieluummin päivä pari jälkeen jos just sillon ei pääse.
 
Viime raskaudessa mikä meni loppuun niin np ultrassa oli liian pieni ja sain sitten viikon päähän uuden ajan. Ei se sen kummempaa. Oli oikeestaan kiva kun pääsi nopeesti uudestaan kattoon pientä.
 
HUS:n sivuilla sanotaan, että np-ultra on rv 11-13+6. :wideyed: Ajattelin vaan, että itse pyytäisin ultra-aikaa niin, että sekä viralliset että todelliset viikot ovat tuolla välillä. (Meillä 28 päivän kierron mukaan laskettu hedelmöittymisen ajankohta on ihan oikeasti petipuuhienkin kannalta täysin mahdoton.)

Muoks: 11-13+6, ei tietenkään 9-13+6
 
Mä en ees muista miten meillä noi ultrat on. Kunta ostaa yksityiseltä seulontapalvelut. Kaikista on pyritty melko tarkkaan ajoittamaan 12 viikon paikkeille, mut kun on ostopalvelu niin niillä varmaan on resurssia tarjota just johonkin tiettyyn kohtaan. (Verraten johonkin HUS jossa varmasti vähän enemmän sitä porukkaa käy :) )
 
Mä olin ekassa neuvolassa viime viikon maanantaina yksin, mies ei päässyt työkiireiltään. Mulla oli sillon viikot 6+6, eli ilmeisesti aika aikaisin kun haluttiin se ennen neuvolatädin kesälomaa pidettäväksi. Seuraavalle neuvolakäynnille 4.8. mies hyvin todennäköisesti sitten pääseekin jo mukaan. Toivotaan vaan että silloin ollaan yhä raskaana! :) Silloin tämä asia olisi varmaan jo hänellekin paremmin konkretisoitunut, joten ihan hyvä tilanne.
 
Meillä ensimmäinen neuvolakäynti ensiviikolla, 7+3viikolla :) epäilivät kuitenkin, että raskaus on pidemmällä mitä kuukautisista laskettuna. Sen vuoksi kai laittoivat jo aiemmalle ajankohdalle tuon ensimmäisen käynnin. Katsotaan sitten kuinka ultra ym tulevat ja muuttuuko la :)
 
Meillä ensimmäinen neuvolakäynti ensiviikolla, 7+3viikolla :) epäilivät kuitenkin, että raskaus on pidemmällä mitä kuukautisista laskettuna. Sen vuoksi kai laittoivat jo aiemmalle ajankohdalle tuon ensimmäisen käynnin. Katsotaan sitten kuinka ultra ym tulevat ja muuttuuko la :)

Mullakin ens viikolla eka neuvola viikoilla 7+3 :) maanantaina!
 
Tänään esikoisen 1-v neuvolassa varasin ajan, joka on sitten 21.7. Laskivat, että nyt ois 5+0 ja omien laskujen mukaan vois olla 4+5
 
Mä varasin tänään neuvola-ajan ja sain sen tosi nopeesti, jo 14.7 on aika. Terkka halusi ehdottomasti määrittää viikot 28 päivän kierron mukaan, vaikka itsellä on pidempi kierto... Ei kai siitä mitään haittakaan ole, että neuvola olisi jo viikolla 7+?
 
Mä varasin ekan neuvolan eilen, mielestäni aika pitkälle meni, mutta siis 21.7. ja silloin rv 8+2. Toivotaan vain että muru pysyy sinne asti kyydissä..
 
Minulla ensimmäinen neuvolakäynti huomenna, saas nähä mitä lääkäri siellä kertoilee :)
 
Mäkin varasin neuvolan tänään. Vasta 26.7 pääsen. Joudun meneen toiseen neuvolaan ja en pääse omalle neuvolantädille kesäsulun ja neuvolantädin loman takia. Mieskin toivottavasti pääsee mukaan. Kauhee aika vaan odottaa melkein kuukausi. Sillon olis jo 9+0. Mäkin asun Tampereella mutten saanu edes vaihtoehtoja, vaan sähkösellä neuvolakortilla mennään.
 
Mä varasin tänään neuvola-ajan ja sain sen tosi nopeesti, jo 14.7 on aika. Terkka halusi ehdottomasti määrittää viikot 28 päivän kierron mukaan, vaikka itsellä on pidempi kierto... Ei kai siitä mitään haittakaan ole, että neuvola olisi jo viikolla 7+?

Mulla oli eka neuvola ku oli viikot 6+6, eikä siitä mun mielestä haittaa ollut. Tosin mulla ei ole vertailukohtaa mihinkään muuhun.. Neuvolatädin kesäloman alkamisen takia oli noin aikaisin, jotta pysyisi sitten samana. :)
 
Fifi, sen terkan voi vaihtaa ja kannattaakin, jos ei ole mieleinen. Sitä kuitenkin tulee tavattua useamman kerran.
 
Takaisin
Top