Täälläkin ru takana ja sukupuoli tuli enemmän kuin selväksi! Sanoin alussa että jos vain näkee, niin mielellämme kuullaan. Kätilö totesi ystävällisesti, että katsotaan siinä vaiheessa, kun päästään alaraajoihin, aloitetaan päästä. Hieman kun oli päässyt päästä alaspäin, kierähti pieni oikein "sopivasti" haarat auki kuvaan niin että varmasti nähtiin mekin kokemattomat vanhemmat kumpiko se oli. Eli poikahan sieltä sitten on tulossa.
Painoa oli 410g ja muuten vastasi viikkoja 21+4, eli edelleen sama kuin edellisessäkin ultrassa. Neuvolan arvio siis 21+6 tällä hetkellä ja siinä kätilönkin sanojen mukaan pysytään. :)
Kaikki mitat oli oikein hyvät ja selkeet, meni niinkuin pitikin. Ei mitään poikkeavuuksia. Istukka löyty takaseinästä, eli oikein hyvältä paikalta. Pieni oli jo mennyt pää alaspäin, mutta vielähän hän ehtii moneen kertaan vaihtaa asentoansa.
Kätilö oli aivan ihana, hieman vanhempi rouva. Hyvin puhelias ja selitti kokoajan mitä mittaili ja mitä näkyi kuvassa. Naureskeli kovasti pienen touhuille, varsinkin kun pieni innostui näyttämään kieltänsä!