Meillä oli se tilanne edellisessä raskaudessa, että nt-ultrassa löytyi niin massiivinen turvotus, että ultraava kätilö ja myöhemmin myös lääkäri ihmetteli, että sikiö oli vielä hengissä. Eipä kovin paljon rohkaissut jatkamaan raskautta. Kannattaa miettiä mitä tilanteita ihmisille voi tulla eteen. En ikinä ole sanonut, että se päätös olisi helppo. Päinvastoin, se oli elämäni vaikein päätös vaikka tiesin tekeväni oikein syntymätönta lastani sekä jo olemassa olevia lapsiani kohtaan. Istukkapunktiossa, samoin kuin lapsivesi, on kyllä keskenmenon riski. Se on 0,5-1%. Epävarmassa tilanteessa mielestäni ihan kohtuullinen riski otettavaksi. Eikä siihen ole pakko osallistua vaikka seulontaultriin osallistuisikin.
Sitten haluaisin muistuttaa vielä muistuttaa sinua han_sunen, että kromosomipoikkeavuuksiakin on monen tasoisia. Meillä se oli aiheuttanut suuret kehityshäiriöt.
Tiedän lähipiiristäni myös sellaisen tapauksen, että lievästi kohonneesta riskistä huolimatta saivat terveen lapsen. Mutta he kävivät lisätutkimuksissa ja tekivät vasta sitten päätöksensä. Lisätutkimusten tulokset kun eivät olleet yksiselitteiset, he päättivät pitää lapsen ja katso kuinka käy. Heillä kävi hyvin.
Siis, juu toki ymmärrän toisten vanhempien päätöksen! Saatoin kuulostaa turhan jyrkältä tuossa vastauksessani, pikaisesti kun sen kirjoitin! :) mutta tosiaan omalla kohdallani jäisin aina miettimään, että teinkö oikein vai väärin, joten itse emme sen vuoksi osallistuneet!
Toki ymmärrän niitä vanhempia, jotka haluavat säästää lapsensa kaikelta siltä kivulta, jota sairaus voisi syntymän jälkeen lapselle aiheuttaa! Tässä ollaan mielestäni tosi isojen asioiden äärellä ja sen takia onkin niin hyvä, et nää on oikeasti jokaisen itse päätettävissä ja muiden ympärillä pitää sitä kunnioittaa! :)