Olipas ihana viesti! Sait hymyn huulilleni ja sydämeni täyteen rakkautta ja ylpeyttä tästä omastakin raskaudesta!
Hienoa, että teillä oli kaikki hyvin np-ultrassa, meillä se on vasta reilun 1vkon päästä edessä...
Voi kun ihana kuulla, MaLinn! Toivon sydämestäni, että teilläkin kaikki on hyvin np-ultrassa.
Itse vielä vähän varuillani odottelen, josko tulee soittoa (nyt siis tiistai-iltapäivä, ja perjantaina np-ultrassa sanottiin, että alkuviikosta tulee soitto, jos on jotain riskihäikkää).
Kätilö kertoi, että jos tulisi tieto mahdollisesta riskitilanteesta, tehdään lisätutkimuksia nimenomaan NIPT-verikokeella, ei lapsivesipunktiolla, jossa on pienenpieni keskenmenon riski, joka voi olla suurempi, kuin sitten loppujen lopuksi se riski, että sikiöllä olisi mitään vakavasti vialla. Näin siis kätilö sanoi meille. Itse koin tuon aika lohduttavana tietona. Olin jo itsekin päättänyt heti raskauden alkuvaiheessa asioita googlaillessani, että jos tulee tarvetta, haluan mennä nimenomaan NIPT-testiin, en punktioon. Että menen vaikka yksityiselle hoitamaan sen (vaikka varmasti kallista siellä on). Kunnes sitten lisää googlatessa huomasinkin, että NIPT on tullut myös julkiselle puolelle käyttöön HUS:n alueella tämän vuoden alusta. Ja neuvolassakin sitten kertoivat, että näin on (mutta että myös punktioitakin tehdään edelleen, jos tilanne niin vaatii).
Itseäni jännitti tämäkin virstanpylväs, kun ikää on jo 41v., lasta yritetty pari vuotta, ensiraskaus nyt kyseessä ja tädilläni siinä neljänkympin korvilla tuulimunaraskauden jälkeen varsinaisessa ensimmäisessä oikeassa raskaudessaan todettiin juuri tässä np-ultraseulonnassa, että sikiö on vakavasti kehitys- ja kromosomihäiriöinen ja raskaus keskeytettiin (he saivat sittemmin kaksi tervettä lasta kyllä).