Jensu-Bansu
Oman äänensä löytänyt
Pikkuhiljaa olen alkanut luottamaan, että vauva on ihan oikeasti pysymässä tuolla masussa. Eka neuvola oli rv9. Sydän ääniäkin hoitaja yritti innoissaan etsiä, mutta eipä saanut vielä kuuluviin. Muuten oikein mukava käynti. Sokerirasitukseen kuulemma joutuu täällä kaikki yli 25-vuotiaat, mutta onneksi se on vasta joskus kuukausien päässä. Inhottaa ajatuskin...
Eka ultra yksityisellä oli liian aikaisin ja toinen käynti rv6-7. Silloin kaikki näkyi olevan kunnossa. Kävin viikko sitten taas ultrassa, rv10+3-6, sillä kysta löydöksen takia minua ultrataan useammin. Samalla näkyi pieni ihana vauvan alku, joka pui nyrkeillään . Nyt sitten reilun viikon päästä olisi virallinen NT-ultra n.rv 12+ jotain. Ihanaa kun mieskin pääsee ensimmäisen kerran näkemään pienen. Laskettu aikakin tarkentuu varmemmaksi.
Pahoinvointiakin on ollut ensimmäisen kerran tällä viikolla ja flunssaa pukkaa myös päälle. Mutta henkisesti tuntuu olevan jotenkin rennompaa kun viikot alkaa lähestyä "turvallisia viikkoja" ja keskenmenon riski pienenee koko ajan. Voimia ja ilon hetkiä muillekkin tuleviin ultriin!