Neuvola ja ultrakuulumiset

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja kizu
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
On se eppari varmasti parempi, kuin että tulis hallitsemattomat repeämät peräaukon suuntaan! Ja kyllähän se kai yleensä hyvin paranee. Itse vähän koitin jututtaa kätilökaveria tästä, ja hän oli tosin sitä mieltä että yleensä pitäisi saada kätilön estettyä repeämät, kunhan vaan tukee välilihaa hyvin ja osaa jarrutella päätä, että yleensä pärjätään sillä, vaikka joskus se epparikin on välttämätön. Ja ilmeisesti joissakin paikoissa (mm. mun tuleva synnytyssairaala) se eppari vaan saatetaan tehdä vähän liiankin helposti.
 
Tänään käyty neuvolalääkärissä 35+5. Ekaa kertaa jäi vähä tönkkö olo. Oli eri neuvolatäti joka yleensä. Sellanen liukuhihna/opaskirja meiniki :sad001

Verenpaine oli vähän korkeempi ku yleensä, joku 130/jotain, mut siitä ei puhuttu mitää. Painoa oli tullu +500g/vko:oops:
Pissatestin tein huolimattomasti/huonosti ja sain purkin mukaan labraan vietäväksi ku leukkarit ja proteiinit vähä koholla tjtn.

Kerroin neuvolantädille ja lääkärille kovista pistävistä kivuista jalkojen välissä muttei kumpikaan oikein tienny sanoo mitää. Lääkäri meinas, et olisko jotain liitoskipuja!?! Kun käsin koitti kohdunsuuta niin tuntui samantyylinen kipu. Vauva oli rt ja hyvin laskeutunu muttei kiinnittyny. Kohdunkaulaa ultralla jäljellä 3,5cm.

Lääkärintarkistukset oli nyt sitten tässä. Seuraava neuvola 37+5 josko sinne asti vielä pääsen. Edellinen kun syntyi silloin 37+0. Lääkäri kehoitti ottamaan ambulanssin, jos lähiaikoina menisi vedet. Sen vuoksi kun matkaa on 100km ja jos pää ei oo vielä kunnolla kiinnittyny niin on mahdollisuus, että napanuora luiskahtaa ulos.. :eek:o_O

Olikohan muuta ...
Kamala väsy ja tuskainen olo ja voisin vaikka sanotaanko perjantaiaamuna lähteä synnyttämään :grin
 
Ainakin taysissa leikataan tosi herkästi. Ja spontaanisti syntyneet repeämät yleensä paranevat paremmin ja niitä ei tosiaan oikeasti kovin herkästi tule. Näin ainakin mulle kerrottu. Mulla ainakin useamman viikon oli kipeänä ja jälkivuotositeiden kanssa heinäkuussa oli kurja.
 
^jep,juurikin noin.epparista tulee aina isompi vamma kuin luonnollisesta repeemästä.ääriharvoin on oikeesti tarpeellinen,mut just tays ym isot sairaalat herkästi leikkaa ihan vaan nopeuttaakseen hommaa kun on kiire hoitaa seuraavaa...
 
Mä kirjoitin niihin esitoiveisiin Taysille, ettei mielellään leikattaisi epparia ellei ole ihan pakko, mutta en kyllä usko että se kauheasti niiden omiin tapoihin vaikuttaa. Ehkä ne sitten ehkäisee ne harvinaiset pahat pidätyskyvyttömyyttä aiheuttavat repeämät sillä, että melkein kaikille tehdään varmuuden varalta eppari.
 
Jeps, mä pyysin silloin kätilöltä ettei leikata, jos ei oo pakko ja hänen mukaansa kyljellään olisi ainakin hyvä asento synnyttää niin että paine mahdollisimman pieni. Mutta sitten kävi käsky selälleen ja tuli ilmoitus, että pää junnaa ja leikkaa, että saadaan reippaammin muksu ulos.
 
Onko kellään vinkkejä, miten episiotomian voisi välttää? Välilihan öljyäminen ja venyttely etukäteen, jokin tietty synnytysasento kenties, tarpeeksi rauhallinen ponnistustahti? Jotenkin arveluttaa lähteä ensisynnyttäjänä paikkaan, jossa episiotomialuvut on aika korkeita. Vaikka kyllähän siitä varmaan hyvin paranee, eikä niin väliä sitten loppupeleissä.

Edit. Tässähän jotain olikin:
http://www.bebesinfo.fi/sivu.php?artikkeli_id=29
Edit2. En kyllä tiedä kuinka luotettava lähde tuo on. Jotkut noista väitteistä kuulosti vähän ristiriitaisilta sen kanssa, mitä oon lukenut. Esim. liian vahvat lantiopohjalihaksethan (esim. ratsastajilla) voi tehdä ponnistusvaiheesta vaikeamman, kun ne lihakset kuuluu ponnistuksen aikana nimenomaan rentouttaa. Ehkä harjoittelu on hyvästä lähinnä siltä kannalta, että osaa hallita niitä lihaksia paremmin ja sitten rentouttaa ne (+ tietysti palautuminen ja virtsanpidätys ym. sitten synnytyksen jälkeen), mutta ei niiden lihasten vahvuus mun käsityksen mukaan ole niin oleellista juuri ponnistusvaiheessa.

Samaten en tykkää yhtään epiduraalin demonisoimisesta, vaikka voihan se ehkä vaikeuttaa kropan hallintaa ponnistusvaiheessa jos se vielä silloin pääsee vaikuttamaan, dunno. Ja olen myös kuullut että kyykkyasento vois altistaa repeämille, mutta en ole ihan varma.
 
Muokattu viimeksi:
Aiheeseen liittyen, älkää ainakaan rasvatko weledan välilihaöljyllä! Se tavara haisee alakerrassa ja käsissä vielä muksun ykkösilläkin! Yh, ihan hissipoika käy kurkussa muistelessa, kun esikoista odottaessa sillä rasvasin...
 
Tuohon epparikeskusteluun liittyen, kannattaa kuunnella kätilön ohjeita ponnistusvaiheessa. Kätilö tukee välilihaa ja jos vauva on tulossa ns. normaalia vauhtia, väliliha ehtii venyä ja suurempia repeämiä ei tule. Jossain vaiheessa ponnistusvaihe on niin pitkällä, että on melkein mahdotonta olla ponnistamatta, mutta silloin etenkin kuuntele kätilöä ja hengitä supistuksen aikana, niin vauva ei tule liian nopeasti ja pahoja repeämiä ei pitäisi tulla. Näin sen pitäisi siis teoriassa mennä :), itsellä kyllä toimi ja säästyin pahalta repeämältä, kätilöä kannattaa kuunnella.

TAYSista ei ole kokemuksia, mutta itsellä epparin leikkaamista ei ole kukaan edes ottanut puheeksi missään vaiheessa ja olenkin luullut leikkaamisen olevan nykyään poikkeustapaus. Esim. jos imukuppia joudutaan käyttämään. Mutta kyllä sitä ennen puudutetaan ja itse en ainakaan viimeksi edes tuntenut omaa repeämistä, eikä ponnistusvaihe kovin kivulias ollut. Minulla ei siis ollut mitään kivunlievitystä..
 
Muokattu viimeksi:
Siinä uskossa mäkin oon aina elänyt, et luonnolliset repeämät paranee paremmin ja nopeammin ja siksi eppari tehdään vaan oikeasti tarvittaessa. Esikoisen synnytin TAYSissa eikä mua leikattu vaan annettiin repeämien tulla mitä oli tullakseen. Epiduraali vaikutti varmaan vielä ponnistusvaiheessa, koska en mä tuntenut kuin sen paineen.. Tiesin siis repeämisestäkin vasta synnytyksen jälkeen ja hyvä niin! Ja mulla oli supernopea ponnistusvaihe enkä ois kyllä voinut sitä ite pidentää pätkääkään vaan luonto vie mennessään...

Viimeinen lääkärineuvola takana ja kaikki muuten hyvin, mut vauva on edelleen poikittain.. Pääsen ylimääräiseen ultraan, jossa tsekataan asentoa tarkemmin ja ilmeisesti jos siihen mennessä ei oo ehtinyt kääntyyn niin aletaan kirjoittaan lähetettä sairaalaan varmaankin käännösyritys mielessä.


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Tuolla linkissä on mm. tieto et epparit on vähentyneet aivan hirveesti nykysin
 
Joo, kyllä siis vaikuttaa tuo bebesinfo päällisin puolin ihan luotettavalta ja hyvältä informaatiolähteeltä. :) Lähinnä pointtini oli se, että ihan joka ikinen siellä sanottu asia ei välttämättä ole ihan täysin paikkaansa pitävä, vaikka noin suurinpiirtein onkin totta. Esim. niillä sivuilla sanottiin, että pitäisi ponnistaa niin, ettei kuuntele kätilön ohjeita, mikä on mielestäni aika ristiriitainen neuvo, vaikka ymmärränkin sen ajatuksen siellä takana että omat tuntemukset ponnistamisen suhteen ovat myös tärkeitä repeämien ehkäisyssä.

MammaLiini sanoi:
Siinä uskossa mäkin oon aina elänyt, et luonnolliset repeämät paranee paremmin ja nopeammin ja siksi eppari tehdään vaan oikeasti tarvittaessa. Esikoisen synnytin TAYSissa eikä mua leikattu vaan annettiin repeämien tulla mitä oli tullakseen. Epiduraali vaikutti varmaan vielä ponnistusvaiheessa, koska en mä tuntenut kuin sen paineen.. Tiesin siis repeämisestäkin vasta synnytyksen jälkeen ja hyvä niin! Ja mulla oli supernopea ponnistusvaihe enkä ois kyllä voinut sitä ite pidentää pätkääkään vaan luonto vie mennessään...
Sent from my iPhone using Vau Foorumi
Click to expand...
Kiva kuulla! Kyllä mäkin luotan henkilökuntaan ja että ne osaa hoitaa asiansa ja synnytys menee siellä Taysissa hyvin. Helposti sitä vaan maalailee itselleen kauhukuvia ja rupeaa pelkäämään turhia eppareita ja kaiken maailman komplikaatioita nyt viime metreillä, kun ei ole vieläkään mitään käsitystä millaista se synnytys sitten oikeasti on.
 
Muokattu viimeksi:
Mun kokemukset epparillisesta ja epparittomasta synnytyksestä:

Ekassa synnytyksessä tehtiin eppari. Se tapahtui paikallispuudutuksessa, mutta muuta kivunlievitystä mulla ei ollut voimassa enää siinä vaiheessa, ja ponnistus teki niin kipeää, että tuntui, että kuolen, minkä seurauksena runnoin väkisin sen lapsen ulos 9 minuutissa (ja huusin kuin olisi sikaa tapettu, itsekin kauhistuin sitä ääntä, mikä musta lähti). Seurauksena tikkejä 10 cm:n matkalta eppari ja emättimen puolen repeämä mukaanlukien. Mitään sulkijalihasvaurioita ei ihme kyllä tullut. Istua en voinut kuin renkaan päällä kolmeen viikkoon synnytyksen jälkeen. Mutta paranemisen jälkeen alakerta palautui ihan ennalleen, eikä vaikuttanut esim. seksituntemuksiin negatiivisesti.

Tokassa synnytyksessä ei tehty epparia, mutta välilihaan tuli ihan pieni, pinnallinen repeämä, jota ei oikein voinut edes tikata. Siitä tulikin sitten ikuinen riesa, ja se saattaa revetä auki ihan vaan seksinkin aikana (varsinkin, jos pitkä tauko) nykyäänkin. Olen gyneltä kysynyt, että voisiko sitä jotenkin korjata tekemällä siihen kunnon viillon ja kursimalla kasaan uudestaan, mutta ei kuulemma. Olisin mieluusti vaihtanut kyseisen vaivan eppariin, joka ehkä vaivaa alkuun, mutta paranee.

Parastahan tietysti on, jos välttyy sekä epparilta että tuollaiselta parantumattomalta repeämältä, mutta synnytyksestä nyt ei aina selviä ehjin nahoin. Tulevassa kolmannessa synnytyksessä mulle on oikeastaan merkityksetöntä, että tehdäänkö epparia vai ei ja repeääkö vai ei. Otan vastaan, mitä annetaan ja sen kanssa eletään sitten :) Ehkä salaa haaveilen sellaisesta, että tavalla tai toisella tulisi sellainen haava/repeämä, jonka korjauksen mukana se vanhakin vaiva poistuisi. Mutta luulen, että niin ei tule tapahtumaan. Ainakin se on eri kohdassa, mihin eppari tehtäisiin.

Niin ja sellainen tuli mieleen, että ehkä siinä ekassa synnytyksessä se eppari pelasti niiltä sulkijalihasvaurioilta.
 
Kätilöhän se siellä jalkojen välissä häärää ja näkee mikä siellä on tilanne ja mä ainakin luotan itseni hänen ammattitaitonsa käsiin ja kuuntelen mitä se sanoo, se on kuitenkin se ihminen joka kattoo miten se lapsi on ulos tulossa ja tukee välilihaa jne. Mun siskoni katuu kovasti kun ei kuunnellut ja väkisin vaan puskemalla puski ja jälki oli sit sen mukaista, sitä leikeltiin ja silti repeili ja tikkejä jäätävät määrät, toisen kanssa kuunteli ja ponnisti ohjeiden mukaan niin ei tullut mitään eikä tarvinnut leikellä kun paikat ehti mukautua.
Mä en ekassa päässyt ponnistusvaiheeseen asti ja itteeni lähinnä jännittää et miiten sitä pystyy olla ponnistamatta sillon kun käsketään kun moni on sanonut et sitä ponnistaa väkiselläänkin. Mietityttää et malttaako "hidastella" et paikat varmasti ehtii mukaan kun mulla se kuvio tosiaan eroaa normaalista ja ei saa leikellä.
 
Otsikon aiheeseen:

Oltiin vajaa kolme viikkoa sitten kontrolliultrassa äitiyspolilla, kun rakenneultrassa istukka oli hivenen kohdunsuun edessä. Se oli siitä vetäytynyt kyllä, mutta saatiin kuitenkin uusi kontrolliaika kolmen viikon päähän (tuleva pe) vauvan koon takia. Vauvan koossa ei ultran perusteella kyllä ollut muuta vikaa kuin että menee alemmalla kasvukäyrällä kuin mun vanhemmat lapset aikoinaan (olivat molemmat syntyessään 3,5 kilon tuntumassa, syntyivat 6 ja 9 päivää la:n jälkeen). Mitenkään "liian" pieni tämäkään ei ultran mukaan ole. Oma tuntemus on koko raskauden ollut, että tää olisi isompi kuin mun vanhemmat lapset. Mutta mikäs siinä päästä taas moikkaamaan vauvelia. Sellaista kyllä mietittiin sen viime ultran jälkeen, että jos tämä vauva nyt kasvaa eri käyrällä kuin aiemmat, niin syyhän voi olla ihan vain se, että nyt on eri isä kuin mun vanhemmilla lapsilla.
 
Eppariaiheeseen (kirjoitan hitaasti kännykällä)...

Jälkikäteen olen ihmetellyt, miten kätilö antoi sen mun ekan synnytyksen ponnistusvaiheen mennä niin. Ainoa sen ohje oli, että ponnista niin kuin kakatessakin tekisit. Tokassa synnytyksessä mua mm. opastettiin olemaan huutamatta ja kohdentamaan se energia ponnistukseen (toimi). Toisaalta se eka synnytys oli niin raju, että en olisi pystynyt ottamaan vastaan mitään ohjeita. Se väkisin lapsen ulos runnominen ja huutaminen oli puhdasta selviytymistaistelua. Koin, ettei ole muuta vaihtoehtoa. Mun oman muistikuvan mukaan mun vatsa ei ollut mitenkään laskeutunut ennen sitä synnytystä (vaikka vkot 40+6). Mitään synnytystä ennakoivia merkkejä ei ollut ennen kuin se sitten alkoi ja eteni rytinällä. Ikään kuin raakana lähdin synnyttämään, siltä tuntui. Ja ne tuntemukset ennen ponnistusvaihettakin, kun vauva eteni synnytyskanavassa ja raivasi tietään ulos, oli tosi rajuja. En tiedä, olisko ollut sektio edessä, ellei musta olis löytynyt sitä alkukantaista sisua pusertaa se synnytys loppuun. Ehkä se kätilö ei siksi pidätellyt mua. Jos olisi, niin en olisi varmasti suoriutunut siitä.

Aina kuitenkin välillä vaivaa, miten se synnytys meni. Sitä ei helpota se, että synnytyskertomuksen tiedot on vajavaiset. Sain mm. kohdunkaulan puudutuksen jossain vaiheessa synnytystä, mitä ei ollut merkitty. Ainakin luulin saaneeni. Mikä ei kyllä juuri auttanut. Myöskään ponnistusvaiheen pituus ei ilmene synnytyskertomuksesta. En tiedä, mistä sitten "tiedän" sen olleen 9 min. Tuosta ekasta synnytyksestähän mulle jäi kauhea pelko, ja kävinkin pelkokeskustelussa ennen seuraavaa. Sairaala oli tosin eri silloin, kun oltiin muutettu toiselle paikkakunnalle.

En muuten lopulta edes tiedä, millä perusteella se kätilö sen epparin teki silloin.
 
Vau, tässähän tulikin paljon erilaisia kokemuksia aiheesta, kiitos niistä. :) Nyt ehkä sitten uskallan toivoa sitä, ettei epparia leikata, vaikka asia ei loppupeleissä olekaan mun päätettävissä. Neuvolaterkka sanoikin mulle, kun pohdin synnytystä, että mun on ihan turha stressata noita asioita etukäteen, kyllä hoitohenkilökunta tietää mitä tekee. Ehkä sitten näin. En kyllä vielä ole perehtynyt lainkaan välilihan "käsittelyyn", onko täällä paljon sellaisia jotka meinaavat öljytä/venytellä/jotenkin muuten räplätä välilihaa synnytystä varten? :grin

Ja sori, tämä keskusteluhan varmaan kuuluisi synnytysjuttuihin eikä neuvolakuulumisiin. :oops:
 
Hitto, mun löydettävä se synnytyskertomus esikoisesta. Jotain multakin leikattiin varmuuden vuoksi ja tikit siitä sain, mutta en mä osaa kyllä kommentoida mitenkään tähän asiaan. Joku arpi mulle on tuonne alas jäänyt :grin

Harmitti vain, kun en tikkien takia pystyt parina ensimmäisenä päivänä ottamaan tyttöä syliin ja jouduin muutenkin vain makaamaan sängyssä.. :\

Muistaakseni kätilö sanoi jotain, että leikkaa mieluiten varmuuden vuosi, koska repeäminen kestäisi pidempää parantua.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top