violavee
Jostain jotain jo tietävä
Sainkin siirrettyä ajan varhaisultraan huomiselle. Jostain syystä vähän mietityttää onko kaikki sittenkään ok. Etova olo on tosiaan laantunut ja menee vähän aaltoillen. Mutta se on ollut yleensä pahimmillaan heti aamusta ja taas tänään aamulla oli aika hyvä olo.
Olen fb:ssä heinäkuiset 2021 ryhmässä ja siellä on ollut kyllä surullisen paljon uutisia, että varhaisultrassa huomattu kehityksen pysähtyneen
Jännittää niin paljon, että osuuko sama omalle kohdalle. Ihan outoa, kun en esikoisen kohdalla mitään tällaista edes miettinyt..
Olen fb:ssä heinäkuiset 2021 ryhmässä ja siellä on ollut kyllä surullisen paljon uutisia, että varhaisultrassa huomattu kehityksen pysähtyneen





Mutta jokainen toki liittyy just niihin ryhmiin mihin itse haluaa!
Olen kuumeillut kolmatta kesästä lähtien, mutta ollaan menty 'antaa tulla jos on tullakseen' meiningillä, kunnes viime kierrosta tikutin oviksen ja varmistin, että peittojen heiluttelu osuu suunnilleen oikeaan aikaa. Ilmeisesti ajoitus osui oikeaan 

Tää hymiö on niin osuva, meidän lapset on just tämmösiä, aina liikkeessä! 
Näistä Layette jäi ja mieskin latasi sen, kun tykkää seurata.