Täytyy varmaan päivitellä kuulumisia, kun toi viimesin oli niin ankee. Olin kyllä niin aallon pohjalla, ettei paljoo aurinkoo nähny, pariin viikkoon. Asiaan auttoi kuitenkin se, että sain mieheni kuuntelemaan ajatuksiani. Ja siittä sitten pikku hiljaa mieli parani. Mutta hormoneita syytän siis 100%. Mulla on parikymppisenä ollu paha masennus, josta nousin mieheni avulla "elävien kirjoihin". Tämä kokemus taustalla pelkäsinkin, että taas mennään ihan pohjamutiin. Mutta tää oli nopee keissi, luojan kiitos. Mainitsin neuvolassakin kuitenkin asiasta, tarjosivat ammattilaisapua, josta kieltäydyin. Nyt on siis taas ihan "normaali" olo. Mutta sen kyllä sanon, että siihen masennukseen on niin perkeleen helppo vaan vajota, koko ajan vaan syvemmälle, ajattelemalla kaikkee negatiivista. Sieltä on jokaisen noustava itse. Puhuminen auttaa, mutta kyllä se isoin työ sen oman mielen kanssa on tehtävä ihan itse. Etsin tietoa netistä raskausmasennuksesta ja aavistuksen järkytyin, kun eräässä raskausajan masennuksesta kertovassa tekstissä oli viitattu MUN aiempaan kirjoitukseen täällä VAU-forumissa, siis kun odotin esikoista! Ja mulla silloin mitään masennusta ollu, eikä kyllä tietääkseni niillä muillakaan jotka siihen ketjuun kirjotti. Löytyy siis edelleen tuolta 2010 helmikuisista "Jos ei jaksakaan intoilla"-ketju.
Eka raskaus oli fyysisesti tosi raskas, niin eikös tää ole lähinnä ihan loogista, että tämä toinen on sitten henkisesti :)
On kyllä tehny niin viinaksia mieli, ettei pieni tosikaan.

Sain miehenkin tajuamaan, että voi juoda ne kaljansa jossain muualla kuin kotona, että mä en jaksa sitä läträämistä kattella, kun itellä ollu hermot ihan riekaleina ja janottanu kans ihan helv.... Sekin helpotti:)
28.viikkoa sitten mennään ja viimeinen kolmannes on alkanu. Tuntuu aika makeelta, että kun katsoo taaksepäin niin tää puoli vuotta on menny kyllä tosi nopeesti. Oon taas kahdeksatta päivää polttamatta putkeen. Kaippa sekin joku saavutus. Mahas käy semmonen hulina ja potkii jo kovaa. Jalka pullistuu ihon läpi ihan selkeesti. Ja taas odotellaan jättivauvaa! Vielä isompi kuin ensimmäinen. Sf-mitta viikolla 27: 29cm!!! Verrattuna esikoiseen 4 viikkoa edellä kasvussa. Että saapi nähdä tarviiko elokuuhun asti kärvistellä. Mutta en todellakaan uskalla tuudittautua mihinkään heinäkuun vavvaan kuvitelmissani, kun ekakin meni 17 päivää yli lasketun. Enkä odota sokerivavvaa. Ei siis ole raskausdiabetestä.
Oliks Pommiina ja Åke elokuun odottajia kans?
Hitto, meillä on kaikki valmina. Ihan kaikki. Mitään ei tarvii hankkia eikä laittaa. Pinnasänkykin on kasattu. Mitään ei tarvii muutaku odottaa. Onko se sitte hyvä vai paha, en tiedä. Voi tulla tylsää. Mutta toisaalta, tätä menoo, mä oon kohta niin valtava, etten jaksakaan mitään tehä enää. Ja kai sieltä joku inkkarikesä vielä pukkaa päälle, huh huh.
Steriloinnista puhuttiin neuvolas myös. Onnistuu kuulemma helposti, kunhan teen itseni kanssa selväksi sen lopullisuuden. Neuvola-lääkäriltä saa lähetteen ja se tehään yksityisellä. Tapoja on monia, mitään meriselvitystä en asiasta vielä saanut. Sektion yhteydessä se voidaan myös tehdä. Täytyy perehtyy asiaan myöhemmin...
Nyt ei jännitä enää mikään muu kuin, että kääntyykö mukula oikeinpäin. Siis että olis pää alespäin. Ihan helvettiä se mahan päältä kun väkisin käännetään/yritetään kääntää. Synnytys ei pelota eikä jännitä. Synnytystapasuunnittelu onneks viikolla 37.
Kymppikilo on nasahtanu jo päälle. Ja toinen kymppi ehtii vielä tuleen kevyesti. Ihan niinku esikoisestakin. Tiedossa siis laihis ainakin syksylle ja talvelle. Ranta(pallo)kuntoon kesälle 2015?