Millaisia raskausoireita sinulla on?

Mulla oli eilen kunnon turvotusta ja paineen tunnetta alavatsalla ja sekös pelotti Terolutien lopettamisen jälkeen. No nyt on oireetonta ja sekin taas pelottaa. :rolling: Saan onneksi varhaisultran hoitojen puolesta, jos nyt päästään sinne asti.
 
Mulla tänään 6+0, tissit kipeet ja kosketusarat, alavatsaa välillä juilii ja pahaolokin tulee välillä. Aina iltasin palelen hullunlailla. Eilen alko itkeskely, itkin ihan pienestä eikä siittä meinannu tulla loppua. Pelko km on kokoajan läsnä vaikkei mitää vuotoja oo ollukkaan😶
 
Lievä pahoinvointi alkoi jo viikko ennen plussaa ja on ollut todella voimakasta viimeiset pari viikkoa, poikkeuksetta vuorokauden ympäri. Ainoastaan nukkuessa siitä saa tauon ja oon alkanut kammoamaan heräämistä, kun se sieltä vyöryy päälle kun on vielä ihan uninen ja puolustuskyvytön. Samoin huimauksesta on tullut ongelma, joudun makoilemaan töissäkin jalat seinällä. Lohduttaudun sillä, että pahoinvoivilla raskauksilla on hyvä ennuste. 😅
 
Miten olette muut kahvinjuojat kokeneet sen, että kahvin juontia pitää nyt vähentää? Pelkään että raskauteni paljastuu töissä jo siitä, kun ei kahvi maistu entiseen tapaan🙄 on täytynyt kyllä käyttää mielikuvitusta kun on selityksiä keksinyt 😆t. Ennen noin puoli pannullista kerralla juonut..
Tää on mulle myös paha rasti kun juon aika paljon kahvia 😅 Töissä en tosiaan halua vielä paljastaa kun sain just uuden pestin ja oonkin jo raskaana 🙈.

Minä oon nyt päivän ainoan kahvin juonu töissä. Aamulla juon teetä tai kofeiinitonta kahvia. Iltapäivä kahvilla juon teetä.

Vaikein piilotella vanhemmilta kun he kyllä tietävät että yleensä käytän paljon kahvia. Oon nyt käymässä isällä niin oon välillä muka ottanu kahvia, mutta oon kaatanu sen sitten viemäriin kun kukaan ei näe 😅
 
Lievä pahoinvointi alkoi jo viikko ennen plussaa ja on ollut todella voimakasta viimeiset pari viikkoa, poikkeuksetta vuorokauden ympäri. Ainoastaan nukkuessa siitä saa tauon ja oon alkanut kammoamaan heräämistä, kun se sieltä vyöryy päälle kun on vielä ihan uninen ja puolustuskyvytön. Samoin huimauksesta on tullut ongelma, joudun makoilemaan töissäkin jalat seinällä. Lohduttaudun sillä, että pahoinvoivilla raskauksilla on hyvä ennuste. 😅

Oi ei, tsemppiä! Mulla oli viimeksi aivan hirveä pahoinvointi joten kaikki sympatiani! Tuo on positiivista, että yleensä silloin kaikki on kunnossa kun on oikein kamala olo 😅
 
Missä vaiheessa teillä on alkanut oireet? 👀 Minä oon totaalisesti unohtanut miten meni viimeksi, paitsi että pahoinvointi alkoi 5-6 viikolla. Nyt on aika hiljaista. Menkkajomoja oli parina päivänä ja välillä meinaa vatsassa mennä ympäri, jos on joku paha haju tai näen jotain ällöä. Eilen esim banaanissa oli joku kummallinen pehmeä kohta, se ällötti 🤣 Mutta rinnat ei ole liiemmin arat, vaikka imetän taaperoa. Lenkillä sai haukkoa henkeä yksi päivä mutta tänään jaksoi taas aika normaalisti. Nimimerkillä, viidettä kertaa raskaana ja taas uuden edessä 😄👋
 
@Annasohvi Hurjan kuuloista että on alkanut jo niin aikaisin! Täällä ei vielä mitään.

@Laalaa123 Itse aloin vähentää kahvia jo yritysajalla kun se ei vaan sopinut vatsalle. Ihan luonnollisen pätevä syy, esim. närästys.

Turvottaako teitä muuten iltaa kohti enemmän? Aamulla tuntui kuin olisi hoikistunut yön aikana mutta iltaa kohti tämä illuusio hävisi ja mietin jo että pitääkö käydä alushousu ja housu ostoksilla. :No Evil Monkey:
 
Mua turvottaa juurikin iltaisin ihan älyttömästi, tuntuu että vatsa repeää😅
Nyt taas tuskailen kun pahoinvointi tuntuu helpottaneen muutaman päivän aikana. En tiedä voisiko liittyä siihen kun lopetin ne mamasun vitamiinit viime su sillä töissä oli niin tuskaista 😬 maanantaina taas ultra niin selviää🤞🏻 tänään 7+4.
 
Turvotusta täälläkin😬tänään rv 7+1 ja tämä päivä + eilinen on ollut pahoinvoinnin suhteen helpompaa mutta vaihtelua näissä on aiemmissakin raskauksissa ollut, jos jonain päivänä on voinut vähän hengähtää niin seuraava päivä on ollut kahta kauheampi😝 Meillä myös onneksi huomenna kauan odotettu varhaisultra niin näkee onko siellä edes elämää ja onko kaikki viikkoihin nähden ok. Jännittää kyllä kovasti🤞!
 
Täällä väsymystä, mielialan vaihtelua (mikä on hyvin epätyypillistä mulle), tunteet ihan omissa sfääreissään (hävettää vähän väliä ylireagointi ja draama, kun olen yleensä hyvin rauhallinen :D ). Vatsakipuja (alavatsalla yleensä mutta juuri aamulla laajemmin ja selkää särki myös), rinnat ihan ylikipeät (vatsallaan on mahdoton nukkua, liivien pukeminen ja riisuminen on vähän turhan vaativaa hommaa). Pientä etovaa oloa on silloin tällöin mutta ei ollenkaan häiritsevästi (ekan lapsen raskaudessa selvisin myös ilman pahoinvointia mutta tässä toki vielä ehtii (nyt 6+5).

Verenpaine oli kauan koholla ennen raskautta ja nyt raskauden aikana on tullut normaaliarvoja, mikä on ihanaa. Juuri tänään aamulla vatsakivun takia mittailin ja oli kyllä ihanaa nähdä normiarvot mittarissa. Turhaa stressiä töissä ja lasten kanssa tällä hetkellä.
 
Mulla ei ole vielä rinnat olleet yhtään kipeet ja se on muuten ollut erona PMS-oireisiin kun niissä teki välillä todella kipeetä. Ehkä ne jossain vaiheessa kuitenkin rupee kasvaan.

@Däumeline Vaihdoin jo ensihätään kotivaatteeksi löysät pitkikset. :Slightly Smiling Face:
 
Syömisen jälkeen tulee paha olo 🤢 jomotuksia mullakin välillä. Yhtenä päivänä selkää myös särki, nyt se on enemmän semmosta menkkajomon tyylistä ajoittain alavatsalla. En muista yhtään millaisia ne oli viimeksi, mutta kai se vähän tuntuu jos siellä joku raivaa tilaa itselleen. Paineentunnetta ja mahan turvotusta liittyy myös siihen. 🤔
 
Hyvä kun @Caizu mainitsit verenpaineen mittailusta, täytyykin kaivaa oma mittari esille ja pitää vähän kirjaa paineista ennen ensimmäistä neuvolakäynti. Mulla on taipumusta jännittää noissa tilanteissa ja lukemat voi olla koholla. Kotona kuitenkin aina ok lukemat.
 
Ensimmäiset merkit pahoinvoinnin alkamisesta alkaa tulla jo aamusta. Ihanaa ja kamalaa samalla. Ei yhtään ikävä oksentamista, mutta tulee varmempi olo, että joku siellä on tarrannut kiinni. :smiling-eyes:
 
Mulla kanssa tuo aamuyön heräily vaivana, hereillä yleensä klo 4-6 😅 Pahoinvointia ei nyt ole ollut tosiaan kovinkaan paljon viime päivinä, mutta aamulla taas toisessa varhaisultrassa kaikki niinkuin pitää ja vastaa ikäänsä eli 7+5🤩 en tiedä miten sitä voisi rentoutua eikä kytätä näitä oireita jatkuvasti. Km tausta tietysti vaikuttaa.
 
Takaisin
Top