Itselläni oli hormoonit sekaisin ja odottelin että rauhiuttuisi ja alkaisi kuukautiset. Lopulta vatsani oli niin turvoksissa että tein raskaustestin. Taustalla oli kyllä myös rintojen aristus, mielialamuutoksen, hengöstyminen, lievä huonovointi ja paha (rauta) maku suussa. Nuo muut oireet olisivat voineet selittyä myös muilla asioilla, muuta siinä vaiheessa kun ystävä epäili että nyt on pullat uunissa, tiesi myös vauva haaveesta, ja mies kerran sanoi suoraan että joko olen lihonnut lyhyessä ajassa huomattavasti tai olen raskaana, otin riskin ja tein testin. Keväästä asti ollaan haaveiltu raskaudesta ja negatiivisia tuloksia tullut, niin jännitin todella paljon testin tekemistä, enkä olisi halunnut tehdä. Mutta onneksi tein! 
Tääkin voi toki olla, että oon vaan niin kuormittunu töistä.


tosin alavatsaa edelleen juilii. Välillä jonkun ruuan ajatteleminen vähän etoo, mutta se voi olla kyllä "toiveajattelua" (en nyt kyllä varsinaisesti toivo pahoinvointia, mutta...). No, viikon päästä on ultra, joten josko silloin saisi vihdoin varmistuksen että joku todella on kyydissä mukana. Pitkältä tuntuu kyllä odottaa.varmistusta!
Aaltoileeko teillä raskausoireet vai pysyykö vakiona päivästä toiseen? Mulla alkoi pahoinvointi pari viikkoa sitten, oksentelin monta kertaa päivässä ja tosi heikko olo. Vieläkin etova olo ja en saa syötyä paljoa, mutta oksentelu on vähentynyt nyt ainakin parina päivänä.. Tulee kuulosteltua itteään tosi tarkkaan ja heti säikähtää. Väsymys ja tissien arkuus on tallella.

