Millaisia raskausoireita sinulla on?

Kiitos tsempeistä. Tuntuu enteelliseltä, että mun siskoni sai aikoinaan myös seitsemännellä viikolla keskenmenon (mulla tänään 6+3), joka alkoi myös samanlaisella vuodolla. Varhaisultra on tosiaan maanantaina, eli siellä sitten viimeistään tulee tilanteeseen selkoa. Tämä odottaminen on ollut muutenkin sietämätöntä, mutta vielä karseampaa se on kun on konkreettisia merkkejä siitä, että kaikki ei välttämättä ole hyvin.
Moikka! Mulla on tuota samaista vuotoa tullut yli kaksi viikkoa. Välillä enemmän, välillä vähemmän jokapäivä. Lisäksi ajoittain menkkamaista jomotusta. Varhaisultrassa kaikki näytti kuitenkin hyvältä. Kokoa oli terkalla vaikea arvioida. Mittasi sen 7+1 pienimmillään ja 7+6 isoimmillaan. Vähän se herätti epäilyksiä, mutta olipahan sentään oletettua isompi eikä pienempi ja oikeassa paikassa. (edellinen kohdunulkoinen, jonka seurauksena vasen mj poistettu).
 
Mulle on ilmestynyt linea negra :wideyed: Tänään huomasin kun menin suihkuun. Piti oikein käydä miehelle näyttämässä.
En ois uskonut että tulee näin nopeesti. Viimeksi oli myös, mutta en yhtään muista milloin se tuli. Onks kellään muulla?

Mulla on kans mutta haaleana. Tosin mietin, jos johtuisi siitä, kun aikaisemmasta synnytyksestä on vain hetki (vähän alle 7kk)..
 
Tänään oli eka "krapulainen" päivä. Jos ei tästä pahene niin kuvittelisin pysyväni aika hyvin toimintakykyisenä! Hajuaisti vaikuttaa myös terästäytyneen mut hajut ei oo toistaiseksi etoneet.
 
Mulla ollu nyt pari päivää semmosta krapulaista ja ällötys oloa. Hajuaisti tosi herkkä ja ei oikeen ruuat maistu samalta kuin ennen.
 
Väsymys töissä ja työpäivien jälkeen on ihan jäätävää:hungover: Rinnat vähän arat…Oire on myös normaalia parempi olo, kun ei oo pms oireita eikä migreeniä:hilarious:
 
Täällä nyt eilisestä vaivannut pahoinvointi. Se yhdistettynä tähän helteeseen on oikein mukava kombo. :eek: Mutta onnellinen että edes jotakin oiretta ilmaantunut kun hetkellisesti tuntui oireet väistyvän. Tietty se nyt ei vielä mitään takaa.
 
Ennen plussaa oli ihan järjetöntä palelua, josta aavistelinkin olevani raskaana, ollut kaikissa raskauksissa se "the oire". Alamahaa jomottelee, sellanen lievä etova olo koko ajan, rintoja pakottaa ja kutittaa ja alamaha on koko ajan tosi turvonnut. Mun esikoinen toteskin, että ootkohan sä äiti raskaana kun maha on noin iso yhtäkkiä. :hilarious: Tänään vasta rv 4+2.
 
Täällä palelee kans, hassua kun mies samalla meinaa läkähtyä, ja minä änkeän kylkeen kun hän käy lämpöpatterista, :grin
 
Mullakin oli alkuun kylmiä väreitä. Nyt on 6+1 Ja etoo, väsyttää, välillä on kuuma ja välillä kylmä. Vihloo vähän yskiessä/ylösnoustessa ja housut puristaa jo.

Hajuaisti on superhyvä! Harmi
 
Nyt 5+6 ei vielä mitään kovin voimakkaita oireita. Rintoja on aristanut ihan alusta lähtien ja välillä menkkamaista jomotusta alavatsalla, ei ihan yhtä voimakasta kuitenkaan kuin menkkojen aikaan. Hajuaisti on parantunut ja ruokahalu kasvanut niin, että vähän väliä tekisi mieli syödä jotain. Mitään etomista tai pahaa oloa ei ole ollut. Vessassa saa käydä öisinkin vähintään kerran, toki nyt helteillä on tullut muutenkin juotua paljon enemmän. Tätä vessassa ravaamista oli kyllä jo ennen näitä helteitäkin. Vähän on kaikesta huolimatta sellainen olo, että mahtaako siellä ketään ollakaan :sad001 Tänään oli pakko tehdä vielä kertaalleen testi ihan vaan varmistaakseen, että en ole kuvitellut tätä kaikkea :D Milloinkohan tämä iskee tajuntaan ihan kunnolla :D
 
Hajuaisti Super tarkka. Etova olo aina, kun pitäs syödä ja muutenkin. Syöminen pahentaa oloa. Joko hiki tai kylmä. Väsymystä ei juurikaan nyt ole.
 
Pientä pahoinvointia ja alavatsalla jomotusta
 
Takaisin
Top