Millaisia raskausoireita sinulla on?

Mulla on ihan koko ajan jatkuvaa etovaa oloa:yuck:

Ihmettelen vähän tätä, kun kahdessa aikaisemmassa raskaudessa ei tälläistä ollut, oli vain ihan pientä etovaa oloa välillä, mutta hyvä että edes huomasi.

Onko muilla ollut pahoinvoinnittomia aikaisempia raskauksia ja sitten vasta myöhemmässä ollut enemmän pahoinvointia?
 
Mulla on ihan koko ajan jatkuvaa etovaa oloa:yuck:

Ihmettelen vähän tätä, kun kahdessa aikaisemmassa raskaudessa ei tälläistä ollut, oli vain ihan pientä etovaa oloa välillä, mutta hyvä että edes huomasi.

Onko muilla ollut pahoinvoinnittomia aikaisempia raskauksia ja sitten vasta myöhemmässä ollut enemmän pahoinvointia?
Kahden ensimmäisen raskauksien aikaan ei tällaista pahoinvointia ole ollut. Mietin, että vaikuttaako mulla ikä ja onko merkitystä sillä että on eri miehen siittiö :bookworm: Kaksi ensimmäistä raskautta oli melko samanlaisia, nää kaksi viimeistä on taas oireiltaan ihan toista ääripäätä.
 
Mulla on kaikissa raskauksissa ollut pahoinvointi aika samanlaista, eli 24/7 yököttävää oloa. Mutta ehkä hiukan pahentunut joka raskaudessa. Ekassa raskaudessa oksentelin vain muutamasti, tokassa useamman kerran. Nyt olen oksentanut kanssa jo monta kertaa. Aiemmin ruoat ei ole tällä tavoin ällöttäneet, ja pakko yrittää syödä parin tunnin välein, jotta olo pysyy jotenkin aisoissa.
 
Olen ainakin lukenut, että noilla viikoilla kaikki mikä aiheuttaisi alkiolle jotain pientäkin haittaa johtaisi suoraan keskenmenoon. Eli jos raskaus on jatkunut niin kaikki hyvin.

Täällä tulee nyt rv 5 täyteen ja ei oikein muita oireita kuin rintojen aristus ja lievä mahan turvotus. Odottelen mielenkiinnolla saanko kokea sen kuuluisan raskauspahoinvoinnin jossain vaiheessa. :grin
Täytyy tosiaan toivoa, että näin olisi! Ei auta kuin odotella [emoji4]

Mulla ei edelleenkään oo mitään oireita, paitsi jumpat on tällä viikolla tuntuu jotenkin tosi raskailta. En tiedä, onko vaan placebo-vaikutusta [emoji3]

Lähetetty minun CLT-L29 laitteesta Tapatalkilla
 
Täällä on lievästi krapulainen olo lieventynyt entisestään, mutta nännit ovat nyt arkana...
 
Millä rv teillä alkoi pahoinvointi? Esikoisesta alkoi heti plussan jälkeen, nyt ei mitään toistaiseksi. Tosin silloin mulla oli suolisto-ongelmia ja todennäköisesti viljaherkkyys/allergia.
 
Millä rv teillä alkoi pahoinvointi? Esikoisesta alkoi heti plussan jälkeen, nyt ei mitään toistaiseksi. Tosin silloin mulla oli suolisto-ongelmia ja todennäköisesti viljaherkkyys/allergia.
Mulla alko viimeksi rv 7 tienoilla oikein kunnolla. Nyt rv 5 jo lievää, oletan että tulee pahenee.
 
Ekassa raskaudessa pahoinvointi oli ensimmäinen oire. Nyt enemmänkin oireena oli oireettomuus. Rinnat on kipeät ja turvoksissa, mutta niin mulla yleensä on aina viikon ennen menkkojakin. Muuten puuttuu kaikki menkkaoireet, ei tiputteluvuotoa, ei vatsanväänteitä, ei mielialan vaihteluita... Huomasin vain että tänään on jo kp28 ja yleensä tiputteluvuotoa on jo viikko ennen menkkoja, niin päätin raskaustestin tehä ja sehän oli jo ihan selkeä plussa. Jotenkin epätodellinen olo vielä.
 
Ihan kamalia repäisykipuja välillä. Etenkin jos sängystä, sohvalta tai autosta nousee, niin vihlasee niin kovaa et pitää käpertyä ja kirosanat lentelee. Pirun inhottavaa. :confused:
 
Tää jatkuva nälkä voisi kyllä hellittää. Samalla kyllä voi olla erityisesti iltapäivisin huono olo, mutta en tiedä johtuuko siitä, että töissä en viitti vetää kahvitauolla toista lounasta vaan koitan pärjätä banaanilla tms kuin aiemminkin. Kotona voi sitten syödä taas illalla enemmän että pärjäisi yön yli. Aina ei onnistu vaan on pakko nousta ja juoda/syödä jotain keskellä yötä. Toivottavasti ei vaan vaihdu oksuun, en muista milloin viimeksi olisin oksentanut enkä haluakaan muistaa. :yuck:
 
Edelleenkään ei juuri mitään.
Nää voisi listata:
-väsymys
-nälkä
-hengästyminen tosi helposti
-menkkajomotus
-jano
-pissahätä

Mutta mikään noista ei oo sellanen, että kiinnittäisin huomiota, jos en tietäisi plussasta. Aika vähäistä siis.
 
Aiemmin tällä viikolla tuntui, että oireet jotekin laantui - toki sitä etovaa oloa oli kokoajan, mutta nyt taas voimistuneet. ..Eli oskensin äsken aamukahvit :grin Ihme kyllä kahvin haju ei ällötä (rakastan kahvia!), mutta sitten kun sen jälkeen kun join sen niin se tuli heti ylös. Samoin rinnat nyt taas kipeemmät mitä aikasemmin tällä viikolla.
 
Täällä täysin oireetonta, niin oli edellinenkin raskaus. Aamulla mies väitti tissien kasvaneen, ainakin omat liivit mahtuu vielä.
 
Suurimpana varmaankin väsymys ja närästys. Ilallla ei todellakaan syödä mitään rasvaista, kevyttä ja mieluiten vaikka hedelmiä.

Tissejä myös kivistää ja alavatsaa, itsellä tosin on endo eli se myös särkyjä aiheuttaa.
 
Musta tuntuu et voisin ryhtyy poliisikoiraks tän hajuaistin takia. :grin Haistaa kaiken niin voimakkaana ja kaukaa.
 
Meni kaupassa hermot tungokseen. Olisin voinut vaikka alkaa huutamaan siellä keskellä käytävää. :D
 
Plussasin viikko sitten ja siitä alkoikin kamala väsymys ja ällötys. Välillä koskee selkään, mikä on jokaisesta ollut alussa ensimmäisiä oireita. Liitoskivut alkoikin jo ja lantion seudun jumppaaminen alkoi tauon jälkeen.
 
Vaivaako ketään muuta jäätävä vatsan turvotus? Tää ei oo oikeesti enää kivaa.
 
Takaisin
Top