Marraskuun mainiot höpötykset

Jep mä oon joo pohtinut että ostan aventin käsikäyttösen,hirveesti en ala rahaa laittamaan tohon jos turha kapistus[:D]eli kirpparikierros ees!
 
Mää oon kyllä jotenki näkjää nyt alkanu jo opettaa vauvalle että joka kitinällä ei pääse syliin. Äskenki se huusi sitterissä kurkku suorana, mutta maha oli täynnä ruokaa ja puhas vaippa housuissa. Minä vain juttelin ja keinuttelin tyynenä niin  nyt se jo melko lailla silmät lupsaen tuossa tutia imuttaa.

Pärjättii iha hyvin itkun yli ilman äitin syliäkin. Ja minulla on sellaisia sukulaisia että jos heille kertoo tästä tavastani toimia he kauhistelevat mite välinpitämätön äiti olen. Heistä vauva pitää ottaa aina syliin muuten vauva tuntee olonsa turvattomaksi kotona.
 
Morosta!

Joku kyseli tossa, että mitä isänpäivälahjaksi. Me tehtiin meidän pullan kanssa taidetta [;)] Eli sormivärillä jalan- ja kädenjälki paperille
ja se kauniisiin kehyksiin. Se saa tällä erää riittää.

Meidän pulla on tänään kuukauden vanha ja hermot on äipällä ihan sisutiukalla. Poika nukkui kaksi ensimmäistä viikkoa ihan ok, kolmen tunnin välein syöttö ja vähän seurustelua. Nyt on sitten tahti muuttunut ja poika herää noin puolen tunnin välein. Hirmuista kähinää. Ja tätä jatkuu yöt päivät läpeensä. Oon itkeny niin perseleesti että silmät on kuin särjellä ja pää kipiä. Lisäksi sain viel virtsatulehduksen, iskias alkoi vaivata ja peräpukamat vaivaa. Äitiys on pelkää pumpulia [&:].... NOT! On vaihdettu d-vitamiinia,koitettu cuplatonilla ja ilman. Vaihdettu maitoa (JOO, IMETYSKÄÄN EI SUJU!!!!) ja miehen nukkumisasentoa. Että nyt olis sitten hyvät neuvot kalliit!!!

No, tällästä iloa täällä.

Tsemiä vielä teille, jotka olette yhtenä ja tsemit myös kaikille siellä kotona omien pullastenne kanssa.

Onneksi kohta on joulukuu ja saa ruveta laittaan jouluu. Ees jotain iloo [:)]
 
Miten teillä muilla joilla on kissoja, miten ovat suhtautuneet vauvaan?
Meillä on kaks kissaa, molemmat käy vain vähän nuuskimassa ja antavat olla. Mutta nyt toinen on alkanu kuseksiin minne sattuun. Kuulemma sillä on jotain stressiä ku oli sama homma muuton jälkeen, kuseksi muutaman viikon ja lopetti sitte. Tympäsee vaan hirveesti ku meni ihan mun nähen vauvan peiton päälle ja kusi siihen, ennen teki nuo kuset vaan öisin kun kukaan ei ollu näkemässä (muulloin tekee tarpeensa hiekkalaatikkoon)

Vauva päätti jostain syystä valvoa koko yön [&:] Kahdelta heräsi syömään ja siite sitte seitsemään asti valvottiin. Kyllä siinä itku pääsi kun olin vielä luvannut että mies voi nukkua yön sohvalla rauhassa että minä kyllä hoidan vauvan.. Suunnittelin jo että laitan tutin kiinni kuminauhaan ja kuminauha vauvan pään ympäri niin että tutti pysyisi koko ajan suussa, mutta ehkä unohdan koko ajatuksen... [:D]

Miehelle ajattelin ostaa jonkun ISÄ mukin ja tehdä kortin jossa vauvan käden/jalanjälki. Ja sitte tietysti kakun leivon.
 
Iskälle ja papoille tuli eilen lahja postissa!! Tilasin netin kautta vistaprintiltä mukit, jossa kolme kuvaa pojasta ja teksti "Aurinkoa päiviisi!" Eikä ne maksanukaan, ku jotain 36e yhteensä. [:D][:D]

Mites muuten toi sitterissä oleilu??! Siitähän on varmaan ollu jo jotain juttua, mut kysynpä nyt taas... Nyt tänään on nukkunu ekaa kertaa kaks tuntia tossa lattialla sitterissä. Asento on melkeen vaaka, hiukan pääpuoli pystymmässä. Meillä on Oran sitteri, jossa tuntuu olevan joku vahvike tuolla selän alla. Monissa keskusteluissa ovat puolesta ja vastaan, selän asennon takia.

Mutta, on se vaan hienoa tuo kahdenkin tunnin yhtenäinen uni viime yön jälkeen. Koska viime yö mentiinkin sit tunnin unipätkissä. Aloin miettiin, että jospa tässä on nyt joku kasvupyrähdys, ku niin usein tankkaa ja nukkuu huonosti...hope so [;)]

Tsempit maamukalle!!
 
Carinat meillä kans kaks kissaa, molemmat uroksia. Vanhempi on nyt alun peljästyksen jälkeen alkanut kiinnostua vauvasta. Se haluis kovasti nukkuu sen kopassa ja tunkee ihan kylkeen nukkumaan (ja katoaa melko äänettömästi kun vauva aloittaa kähinän). Pitää vähän jo rajoittaa. Nuorempi kissa on välinpitämätön. Ja nyt viikon verran olen ollut taas herralle olemassa. Olen siis ilmeisesti saanut anteeksi, että olen moisen pötkylän tänne rehannut...[:D]
Muuta en osaa sanoa, kun että kannattaa ostaa apteekista/eläinliikkeestä semmosta ainetta joka vähentää kissojen stressiä. Niitä on ilmeisesti semmosii laitteita, joita voi laittaa pistorasiaan ja se laite sitten ruiskuttaa sitä ainetta (hajutonta ihmiselle) ympäriinsä. Sen pitäis rauhoittaa. Monet käyttävät kuulemma uutena vuotena, kun eläimet pelkää. Samanmoinen aparaatti lienee olemassa myös koirille....?
 
Mulla on kans kissa 16wee kolli joka on tottunut saamaan kaiken huomion,alussa vältteli lasta ja eipä nyt viäkää oo ku vähän tarkkaillut vauvaa...mutta on käyttäytynyt oudosti selviä mustasukkasuuden oireita..
mähän tein kissaverkon pinnikseen,mut mies epäili sen toimivuutta että kestääkö kissan painon..eli poika on nyt nukkunut vaunuissa meidän makkarissa hyttysverkko päällä,vaunuthan on aika suojatut.. ite ainakin nukkunut levollisemmin ja kissahan nukkuu meidän keskellä niinkuin aina[:)]
 
Neuvolatäti kehoitti jumppaamaan enemmän vauvelia niin mahan ilmat pyörii paremmin. Jumpattiinkin eilen ahkerasti ja ilta oli kitinävapaa. Cuplatonia olen lisäksi antanut, joka on mielestäni toiminut. Yöllä huomaa, että ilma alkaa vaivata viimeistään kello viiden syötön jälkeen.

Muksu hymyili eilen ja sanoi "he he", vähänkö oli söpö.[:D]

Ronkuli ikävää tuollainen neuvominen. Minun anoppi ei onneksi ole ainakaan vielä uskaltanut lähteä neuvomaan (vaikka varmaan mieli tekisi), arvaa, että sitten loppuisi kyläilyt. Mielipiteet on nyt hauskasti piilotettu kysymysmuotoon: eikö tuo vaippa kiristä, eikö tuo vauva tipu tuosta... [;)] Ärsytti kun anoppi halusi nähdä kun imetän, en ymmärrä miksi, ei muutenkaan huvita esitellä nännejä ihmisille. Tosi kiva kun tuijotetaan kun toinen syö.
 
Lenita, no olipas omituista... Imettäminen on toki luonnollista, mutta miksi ihmeessä kukaan pyytää erikseen sitä näytettäväksi. Yyh. Mä ainakin vielä nyt ekan vauvan kanssa koen epämukavaksi imettää muiden seurassa. Naisporukassa toki sen teen, mutta se tuntuis vielä omituiselta, että samassa seurassa olis miehiä. Ehkä siihen karaistuu...? Ainakin useat mun kaverit ujostelematta imettää vaikka olis paikalla muitakin miehiä kuin omansa.

Meillä alkaa pojasta tulla muitakin ääniä kuin itku, piereskely ja röyhtäily. :) Tulee sellaisia ihania hihkaisuja ja melkein hymyjä. Ihanaa katsottavaa. Kummasti tuo rääpäle kehittyy jo ja kasvaa. [:)]
 
Jep yhdyn zilliin että tosi kumma anoppi[&:]eipä ne sen aikasetkaan anopit oo saanu lasta syömään,mun anoppi ainakin sano heti että ei saanu poikaansa imemään,hitot moisesta anopista[:D]siis sun[:)]
 
Sormiväriä saa varmaankin Suomalaisesta kirjakaupasta tai Tiimarista. Askarteluliikkeistä varmimmin.
 
Niin se vaan meidänkin perheessä odotus palkittiin ja prinsessamme näki päivänvalon maanantai-iltana klo 17.26 [:)] Synnytystä käynnisteltiin jo sunnuntaiaamuna mutta vasta kalvojen puhkaisun jälkeen alkoi tapahtua. Loppujen lopuksi kaikki sujui tosi nopeasti ja hyvin, ja synnytyksestä jäi oikein positiiviset ja hyvät muistot! Täytyy kirjoitella synnytystarinaa myöhemmin ja muutenkin lueskella mitä kaikkee täällä on tapahtunu sitten viime käynnin!

Vieläkös on masun kanssa kamppailijoita?
 
samovaari elintarvikeväriä pitäis löytyä kyllä ihan normikaupasta. Oon joskus ostanu veljelle pari putelia sitä, kun on kova leipomaan.
Mä en uskalla alkaa sotkemaan sormiväreillä [:D]
 
Jee, huomenna on ristiäiset, ja sit voi alkaa kutsuu vaavia nimeltä :) Tänään alkaa sit kauhee leipominen, eilen onneks jo siivosin.

Neuvolantätikin tulee puolen päivän aikaan, jotenkin jännittää toi vaavin paino ihan hirveesti, vaik ei oo mitään syytä epäillä, ettei olis noussut normaalisti. Mä muuten luulen, et vaavilla on jo nyt joku tiheän imun kausi, haluu tissille melkein koko ajan kun on hereillä. Ja syö ihan kunnolla, ei siis vaan hengaile rinnalla :)

Mä oon löytäny ittestäni uuden puolen, laulan vaavin aina iltasin uneen. Enkä ikinä oo tykänny laulaa. Nyt sit hoilottelen iltasin ainoita biisejä mitä osaan, suvivirttä ja joululauluja :)

Ja arvatkaa ärsyttikö herätä tänään, mun koira, joka ei pentuaikojen jälkeen oo ikinä pissannu lattialle, oli kusassu keittiön järkyttävän kokoselle räsymatolle. Great, mul ei oo edes vaihtomattoo, joten joudun kylppärissä alkaa pesemään tota ja toivomaan et se kuivuu huomiseks. Mulla on keittiössä harmaa muovimatto-lattia, ni en viitti ilman mattookaan pitää ristiäispäivänä...

Mut nyt tosiaan touhuumaan, et saa juhlat pidettyä :)
 
tuulienkeli hienosti on Tuukalle tullut lisää painoa! [:D]

sormustimen pienokaiselle hyviä ristiäisiä! tule sitten jälkikäteen kertomaan, että miten kaikki sujui. [:)]

meillä taitaa olla esikoisella (vajaa 4v) nyt vesirokko. [8|] päiväkodissa sitä on ollut liikkeellä, ja oonkin odotellut koska löytää tiensä meille. iltapalalla mies huomasi pojan kaulalla kaksi näppyä, joista toisen poika oli raapinut jo rikki. lähemmässä syynissä näppyjä löytyi muutama lisää, ja joitain pieniä punaisia "näpyn alkuja". lämpöä oli ensin 37,4, ja ennen nukkumaan menoa oli 37,6, joten noususuunnassa on. saa nähdä miltä poika näyttää aamulla. [:D] astmalääkkeet tuplattiin jo ennakkoon varmuuden vuoksi. saa nähdä koska kakkoselle sitten tulee niitä näppyjä. [8|] toivottavasti vauva sentään vielä välttäisi taudin!
 
Meidän vaavilla taitaa olla nuha [:(] Aamulla heräsin hirveään rohinaan ja vaikutti että vauvalla olisi tullut puklua nenästä. Päivällä rohina jo loppui hetkeksi mutta alkoi taas illalla uudestaan ja mies sai hakea pikkuniistäjän lähikaupasta. Muutamat kunnon klöntit ollaan saatu sillä ulos.
Mutta onkohan kyseessä nyt nuha vai voiko tuolla sieraimissa tms. olla vaan puklua joka on jäänyt sinne?? Ja olisiko mitään vinkkejä miten parantaa pienen olo? Muuten neito vaikuttaa ihan normaalilta. Sydäntä vaan särkee kuunnella kun toinen rohisee...
 
Takaisin
Top