Maaliskuun mutinat

Pikku neiti oli tänään syönyt vähän huonosti, joten nenämahaletku oli taas paikoillaan. Vielä jatkuu valohoito. Josko huomenna jo pääsis osaston puolelle.. Meinas ainakin aamupäivästä, että on sen kuntonen että vois päästäkin. Saas nyt nähä.
Antibioottikuuria jatketaan kertaalleen vielä, eli ainakin lastenosastolla on siellä vielä sen 4-5 päivää mitä tuota antibioottia menee. Huomenna ultrataan vasen munuainen ja virtsatiet! Sittenpä tietääkin tuosta munuais jutusta lisää. Eipä oo hirveesti sitä tullut ajateltua tässä. ;)

Tänään alko tulemaan maitoa! Rinnastakin sai hieman syödä. Neiti oli vaan niin malttamaton että pari imasua ja hermostu ja luovutti kun ei mitään saanut. Huonosti sai tissistä otetta. Rintakumin kanssa homma sitten helpottu ja jotain jo saikin sieltä. :)) Kakkavaippaakin pääsin vaihtamaan ja ihan itsenäisesti siellä sain nostaa sen syliin ja laskea takaisin sänkyyn jne. Huomenna vien ekat omat maidot sinne niin saa siellä sitten pullostakin vähän oman äidin maitoa.
Kiukkuisuuttakin oli ilmassa mutta kun pääsi syliin niin rauhottui tosi tyytyväisenä ja hiljeni kummasti! On se äitin ja isin syli niin maagisia paikkoja. <3

Oon jokseenkin suhtautunut hirveesti järjellä tähän enkä huolehtinut että se on siellä. En hirveästi edes ajatellut asiaa. Välistä mitä nyt videota ja kuvia katselee niin toki tippa tulee linssiin, mutta tänään huomasin liikenteessä että kyllä se huoli ja vaiva jossain tuolla takaraivossa on. Olin menossa hakemaan miestä töistä (ois pitäny olla siellä 4 mut lähdin kotoa sillon kun meni asumistukihakemuksessa vähän kauemmin ku aattelin) ja kun hieman myöhässä lähdin niin toki sitten liikennekin oli perkeleen hiasta! Siis oottelin parit valot yhdessä risteyksessä kun ensimmäisenä oleva ei uskatanut mennä kärkkymään keskelle risteystä että milloin vastaan tulevat ei aja suoraan.. Voi raivo! Sitten vaihdoin kaistaa että ajan toista kautta miehen työpaikalle. No sielläpä olikin sitten letkaa.. Mä siinä vaiheessa soitin miehelle ja aloin itkemään että täällä on helvetisti liikennettä että mä oon hirveen myöhässä ja mies rauhotteli että tulet ku pääset ja minä vaan itkin että ku ei me keretä viien jäleksi lastenosastolle!! Ku piti olla siellä sillon että keretään syötölle..
Turhaan tuota hätäili, hain miehen ja ajettiin kotia, kävin vessassa, mies kerkes syödä ja pissattaa koirat ja lähdettiin sairaalalle. Oltiin perillä kymmenen yli 5, eli ihan sillon kun pitikin. ;) Mut huoli tuli! En mä ehkä sittenkään oo niin huono äiti kun kerta kyllä se tunne ja huoli siellä jossakin lymys. :D
 
Tottakai se huoli siellä lymyää.
Sitä vaan tunkee sen taustalle että jaksaa ja pystyy toimimaan.  Kun on pakko jaksaa ja hoitaa! 

Sitäpaitsi oletko kuullut kolmannen päivän itkuista, tai millä tuhannella eri nimellä sama asia kulkeekaan?  Eli noin kolmantena päivänä synnytyksen jälkeen kaikki itkettää... Kun hormonitasot laskee rajusti, niin tuoreen äitiraukan pää menee ihan sekaisin. 
 
Ultimate:
teitä nyt vähän koetellaan, mutta kaikesta päätellen tilanne ei ole mitenkään oikeasti huolestuttava. Pientä pitää vain vähän auttaa tässä alussa. Ymmärrän kyllä että rankkaa se on, vaikka pystytkin pitämään pääsi suhteellisen kylmänä.
Ja tuo mistä satuj puhuu on ihan totta: muutama päivä synnytyksen jälkeen kokee lähes kaikki äidit semmosen pienen "baby blues" -vaiheen, joka johtuu juurikin kovasti heittelevistä hormonitasapainoista. Se menee ohi eikä sitä pidä sekoittaa raskauden jälkeiseen masennukseen, vaikka mieli on maassa ja olo itkuinen ja jotenkin surullinen koko ajan.
Tosin voihan se olla, että sen kaiken keskellä ei ehdi paljon omia fiiliksiä kuuntelemaan ja ajattelemaan...

Tsemppiä teille sinne! Kohta siellä alkaa lääkäreillä olla pelkästään hyviä uutisia teille kerrottavaksi ja pian oottekin kotona koko poppoo. Sillä välin: tukekaa toisianne miehen kanssa ja muistakaa, että olette ihan maailman parhaat vanhemmat teidän omalle pikkuiselle! :)


Ai niin ja IhaNaisella alkaa olla kans aika jännät paikat. :) Sinne virtuaalilähetys tsemppiä myös. :)
 
Terkut täältä vuodelevosta sairaalasta. Eli aamulla tultiin ja painet hipoi pilviä joten sairaalaan oli jäätävä. Ultrassa painoarvio 3.9kg ja nyt sitten miettivät miten edetään, käynnistelläänkö ja jos niin missä vaiheessa. Kaikki "väylät" on vielä ihan ummessa ja kiinteinä joten täällä ennakkoon tuota baby bluesia pinnassa. Kyyneleet vaan valuu vaikkei oikeastaan ole mitään syytä. Kiitos tsemppauksista ja samaa teille muille!
 
Voi Ihanainen.. Varmasti kyyneleet valuu mutta on se varmaan turhauttavaa siellä olla ja maata! Voisivat alkaa kypsyttelemään kohdunsuuta kun noin hyvän kokoinen vauvakin sinulla siellä masussa. Toivotaan ettei makuuta sua siellä kauaa ja saat pienen toiselle puolelle masua pian.. Jaksuja! emoticon
 
Jaksamisia IhaNaiselle!
Toivotaan tosiaan että alkasivat jotain tekemään, hyvän kokonen lapsi kuitenkin ja tympeää se on maata siellä "turhan panttina." Mut kyl se varmasti kohta on sullakin sylissä pikkuinen!

Mitenhän Pisces jakselee, oon tässä mietiskellyt. :))

Meidän neiti ei tarvikaan toista antibioottikuuria ja tänään sain saatella kullannuppuni osaston puolelle!! Ihanaa! Aamua ja iltaa vielä katselevat noita bilirubiiniarvoja, mut toivotaan että tämä valohoito ois nyt riittänyt. Kunhan ne arvot pysyy ok ja syöminen alkaa sujua, sekä hoitohommat niin sit ilmeisemmin pikkuinen pääsee kotia. Taas oli vähän huonosti ruoka mennyt, joten toivotaan että pian nälkä sieltä heräilee kunnolla. Rinnalta sai tänään syötyä jonkun kymmenisen milliä ja pullosta sitten lisää, muttei koko annos kuitenkaan uponnut.
Kakkavaippa vaihdettiin ja vaatteet laitettiin päälle. Ja kyllä nyt alkaa neitistä löytymään tuota tempperamenttia! ;) Helposti hermostuu, ihan niinku äitinsä. ;) Vaan eihän tuo laps koskaan mahassakaan ollu hiljainen. :D

Munuaisen ja virtsatiet oli ultrattu ja kyllähän siellä se on mitä ne on saaneet selville jo raskausaikana. Se vasen munuainen on mitä on. Oikea toimii normaalisti. Kontrolli on joskus myöhemmin uudestaan siitä, mutta mitään jatkosuunnitelmia sen kummemmin ei ole. Eli ei ainakaan vielä tiedossa leikkausta. :)

Miten voi osastolle siirto ja tieto että ollaan taas askeleen lähempänä kotiin pääsyä tehdä näin onnelliseksi! Kohta!
 
Ihana kuulla Ultimate, että kotiovi lähenee emoticon
IhaNaiselle tsemppiä osastolle ja toivottavasti pian alkaa siellä tapahtua emoticon

Mä oon kanssa miettiny, et mitään Piscesille mahtaa kuulua.

Ite täällä vaan odotellaan, että jotain alkais tapahtuu. Vaikka eihän tässä vielä mikään kiire ole. Oon jopa saanu jostain jotain ihme energiaakin taas ja siivonnu ja puunannu ja pessy jopa ikkunoita, vaihdellu verhoja yms.. Konttasin saunan lauteitten alla ja pesin matonkin tossa kylppärissä.. emoticon
 
Lähenee ja tuntuu menevän sitten taas kauemmaksi.
Tänään aamupäivällä söi huonosti. Kolmen syötöllä veti sitten enempi kuin annoskoko oli, mutta kuudelta ei taaskaan ruoka maittanut. Neiti vain halusi nukkua äitin sylissä.
Osastolta lähdettyä mulla sitten taas pääsi itku kun se ei oikein syö hyvin. Toivon todella että pienelle alkaa ruoka maittamaan.

Ja tosiaan varmasti tekee tuo synnytyksen jälkeinen hormoonihyrräkkä. Eikä pelkoa masennuksesta tms, olo on vallan mainio, mutta välillä toki tulee suru puseroon kun ei ihan helposti voinut lähteä käyntiin tämä lapsen saanninkaan jälkeen. Mut uskon että kyllä se pian kotia pääsee. Päivät menee nopeaa mutta silti tuntuu että jokaiseen päivään on matkaa valovuosia.
Kyllä se tästä. :)
 
Jahas...
Kello on taas vähän vaille 4 aamuyöstä, joten ihan aikataulussa ollaan.
Oon nukkunut jo yli viikon tässä täysin mutkattomasti sen 8h/yössä, joten piti alkaa taas vähän temppuilemaan. :)
Tällä(kin) kertaa mut herätti ihan vaan kamala nälkä. Nyt söin oikein kunnolla yöpalaa, kun tuntui ettei vähempi riitä. Vähän aikaa tässä meinaan pystyasennossa olla ettei ala turhia närästämään ruisleipä ja viili.

Mutta positiivista on se, että nukuttaa kyllä! Eli ei oo semmonen täysin pirteä olo, ettei voi nukkumista edes ajatella. :) Kohta takasin sänkyyn.


En tiiä oonko vaan niin täysin malttamaton ja valmis synnyttämään, mutta jotenkin on kropassa semmonen olo, että kohta alkaa tapahtua. Voi siis olla ihan vaan mielikuvituksen tuotetta ja naureskelen tälle "fiilikselle" vielä parinkin viikon päästä kun vaan odotan jotain tapahtuvaksi...
Mitään fyysistä merkkiä ei siis näy tai tunnu siitä, että synnytys yhtään lähestyisi, mutta jotenkin vaan... on semmonen olo. :)
Aika fiksua tekstiä. Mutta parempaakaan ei irtoo näin aamuyöstä, kun vielä väsyttääkin. :)

Jahas, Mutintalla on oikein supervaihe tuossa pesimisessä meneillään! :D Noo, sitä kannataa toki käyttää just tolleen hyväkseen, tuleepahan puhdasta ja järjestystä.

IhaNaista pidetään nyt jännityksessä oman kohtalonsa suhteen. Mutta ihan on oikea paikka olla, jos paineet on kerran noin huipussaan. Olettepahan valvovan silmän alla hyvässä hoidossa. :)

Ultimate: Se taitaa tuo pikkuisten toipuminen olla vähän tuollaista ylös-alas menoa, ihan aina ja kaikilla. Sairaalan henkilökunta todennäköisesti näkee asian niin, että siellä mennään ihan just sitä kaavaa mitä odotetaankin - vauvastaan kaukana oleville vanhemmille se ei vaan ole se "normikaava" ollenkaan. Mutta hyvä ruokahalu on aina hyvä merkki! :)

Jokohan se Vesimeloni on muuttanut ja tiedä vaikka kaikessa hiljaisuudessa käynyt vauvanhakureissullakin! :D


Hyi hitto mikä tuuli on täällä Helsingissä! Hyvä ettei puut kaadu... :(  Ei varmaan tule huomenna eli tänään kyllä paljoa ulkoiltua. Jos jotain inhoan, niin se on tommonen tuuli, varsinki sillon kun on vielä kylmä!

Mut joo, jospa sitä tästä menisi yötä jatkamaan...
 
Huomenia!

Olenpas pirteällä päällä. Kävin jo kasin jälkeen viemässä nuorimman päiväkotiin, niillä on joku seikkailuratahässäkkä siellä missä ettivät jotain aarretta, jännää emoticon Mä illalla vähän ihmettelin tämän vauvelin potkuja, meinaa on muuttunut ihan toisenlaisiks kuin vielä oli toissapäinänä ja monta viikkoo sitä ennen. Voiko se vauva saada päänsä pois sieltä lantiosta jos on sinne jo laskeutunut? Kaiken järjen mukaan ei mut mietin vaan. Tai sit tää on kääntynyt avotarjontaan, naama ylöspäin koska niin selviä jalanpotkuja sekä käsien hipellystä tuntui vasten vatsaa ja välillä kunnon monotusta kylkeen päin. Aiemmin potkut ei oo juurikaan enää tuntunut vaan tämä pien on muljunnut pyllynsä kanssa puolelta toiselle. No, onneks on aikaa mennä niin kun pitää jos on jotenkin kääntyillyt.

Mutinta, mä ootan ku kuuta nousevaa kun viikko 37 lähestyy alkua että pääsen kans siivoilee tän kämpän! Oon jo suunnitellu mitä teen. Sit on kylppärin pesu, hinkkaan kaikki kaakelit ja pesen kaikki ikkunat ja parvekkeen.. Siihen asti vaan kevyitä normisiivouksia :)

Cava, kiva yökukkuja oot :D Onneks mulla ei oo tollasta ongelmaa, en kestäis! Käyn kyl joka ilta vasta puolen yön pintaan nukkumaan ja nukunkin sit paria vessakäyntiä ja suonenvetoa lukuunottamatta kasiin asti kun pitää herättää poitsu kouluun..

Mä oon miettiny että pitäskö mun ostaa kauhee kasa korvatulppia miehelle ja pojille jos vauva sattuu olemaan itkuista sorttia.. Että saa nukuttua. Mun mieskin pitää isyysloman vasta joskus heinäkuussa ni kai se on parempi.

Kuinka moni täältä tietää kumpi on tulossa, tyttö vai poika? :)
 

Hyvää huomenta kaikille teille vauvan saaneille ja odottajille. Bongasin keskustelunne ja kauhea halu tuli päästä jakamaan omia kokemuksia palstalle. Odotan toista lastani nyt ja la. 10.4. Aika käy niin pitkäksi ja paikat kipeämmiksi...kai tämäkin on mukava tapa jakaa  kokemuksia ja ajatuksia..taitaa olla omat kaverit jo ihan mitta täynnä mun vauva puheita =D Mutta onneksi on siis teitä, kohtalokavereita =)

Miten teidän raskauden ovat menneet? itse olen sairaslomalla ollut jo marraskuusta asti supistelujen ja kaameiden lonkkakipujen vuoksi, aika käy siis todella pitkäksi =( Esikoisen kanssa ei oikeen mtn kivaa jaksa tehdä kun liikkuminen on itsellä hankalaa ja yöt on yhtä painajaista =( Onneksi mummu riensi eilen apuun ja haki tytön heille pariksi päiväksi, jotta hänenkin aikansa kuluisi kovasti. Meillä siis koko perhe odottaa tulevaa vauvaa kun kuuta nousevaa, varsinkin tiedetään, että poika on tulossa =D Lisäksi meille on esimurkku 9.v (miehen tytär), jota olen kasvattanut pienestä pitäen. toisaalta tohinaa siis riittää, mutta ei kuitenkaan. Kaikki on valmiina vauvan tuloon ja koko ajan kyllä supistelee, mutta mtn ei tapahdu.. Onko kellään ollut kovia lonkkakipuja ja oletteko saaneet niihin mtn apua? Itse olen pari kortisonipiikkiä käynyt hakemasssa, mutta ei niistäkään enään apua..

No toivottavasti joku viitsii vastailla ja olisi mukava vaihdella kuulumisia loppuun asti =)

 
Moi Kevätmamma, tervetuloa tänne jutskailemaan emoticon

Mä oon ite kans ollut viikolta 22 (joulukuulta) asti sairaslomalla supistusten takia ja viikolla 29 äityikin sitten niin pahaksi että laittoivat mut Lahdesta Tampereelle ennenaikaisen synnytyksen uhan vuoksi. Onneks estolääkkeet auttoi ja edelleen olen yhdessä osassa :) Aika käy tooodella pitkäksi. Mulla on kaksi poikaa, 8- ja 5-vuotiaat, ja nuorimmainen käy ti-to päiväkodissa ja loput päivät kotona mun kanssa hengailee ja esikoinen käy ekaa luokkaa. Mulla supistelee kanssa päivittäin, nyttemmin jo aika kipeästi ja säännöllisiä (5-10 min välein) on päivässä about tunnin ajan. Itseasiassa mulla on vasta viikon sisään alkanut lonkat kipuilemaan, varsinkin öisin. Herään siihen että särkee ja pakottaa ihan h*lvetisti! Ja välillä päivällä tuntuu että lonkat ja lantio ois "tulessa".. Mutta en oo mitään apuja siihen ottanut kun ei niin vaivaa elämää. Enemmän nää supistukset ärsyttää, kun päivät pyörii vaan niiden ympärillä ja koko ajan on valmiudessa että "nytkö tulee lähtö"..
 
enkuli85 kirjoitti:
Kuinka moni täältä tietää kumpi on tulossa, tyttö vai poika? :)

Meillä on "varmuus" ts. erillinen ultrakuva palleroisista eli poika olis tulossa emoticon
Kuvan otti tuttu lääkäri jokunen viikko sitten. Ja kylläpä se rakenneultrassa jo vahvasti näytti pojalta, ihme on jos vielä muuksi muuttuu!!

Kevätmamma; mulla on nyt parin viikon ajan ollu aamuyöstä aamuun niin kipeät lonkat että itkua on väännetty. Kylkiasento on ainoa jossa voin nukkua ja ko.asento ei ole näiden lonkkien takia paras mahdollinen. En ole ottanut mitään lääkettä, yrittänyt pelata tempurtyynyn kanssa (polvien väliin, säärien väliin, säärien alle jne.) asentoa vaihdellen. Kestän, kun tiedän ettei tässä enää montaa viikkoa ole...aamun mittaan kun on liikkeellä/istuu, kipu helpottaa eli on vain nukkumiseen/makuuasentoon liittyvää. 
 
Täällä tilanne sellainen että nyt aloitettiin kypsyttely... ihan hyvä olla mutta alkavaa raskausmyrkytysoireilua ja kun vauvan koko jo hyvä niin päätyi lääkäri tällaiseen ratkaisuun. kohtu oli ymmärtääkseni 3cm auki kun tabu laitettiin. Eli taitanee meikäläisistä tulla äiti ja isä tällä viikolla emoticon
 
IhaNainen:
jeeee \o/ Tsemppiä matkaan!
Ja todellakin jos nyt käynnistellään, niin otte isä ja äiti varmasti jo perjantaihin mennessä, jos ei huomenna ehdi vielä syntyä. Jänskää! <3

Moi kevätmamma!
Kuulostaapa tosi kurjalta nuo lonkkakivut :( 
Mutta niihinhän on olemassa parannus: synnytys! :D
Meillä on laskettu aika näköjään samana päivänä, ja voin kertoa että ihan ilman minkäänlaisia kipujakin alkaa olla todella malttamaton olo. 

Enkuli: mekin tiedetään Pätkän sukupuoli, mutta ei olla kerrottu kenellekään. Tulee sitten muille yllätyksenä. Jos tässä vielä joskus raskautuu ja kolmatta tahmatassua perheeseen on tulossa, ni taidan kyllä jättää itsellenikin yllätykseksi tuon sukupuolen. Sitä oli sillon esikoisen aikana niin todella kiva fiilistellä ja arvuutella. Intuitio osui sillon ihan oikeaan ja niin muuten osui tälläkin kertaa (olettaen tietysti että ultrassa on nähty oikein tuo merkki :P). Omalla tavallaan on ollut ihan hauskaa toki tietää että kumpi on tulossa. Ei sen vuoksi että tahtoisin valmistella "oikean väristä" maailmaa lapselle (vihaan sitä poikien väri - tyttöjen väri -ajattelua), vaan ihan oman asennoitumisen kannalta. Mut kyl silti oli ehkä kivempi vaan arvuutella ja fiilistellä. :)

Jahas, tänään viikottainen neuvolakäynti. Toivottavasti jäisi viimeiseksi raskausajan neuvolaksi tältä erää... :P
 
Aurinkoista joskin tuulista huomenta. Meillä tuli yöllä lumet katolta, niin että kuullosti siltä kun koko katto olisi lähtenyt mukana.Hurja ääni.

Eilen oli tutustuminen Jorviin. Se oli ihan ok, nähtiin minne pitää mennä, tutkimushuone, ammehuone, synnytyshuone, oleskeluhuone ja millaiset kapeat kaapit siellä on omille tavaroille. Sen jälkeen käytiin vuodeosastolla ja siellä kerrottiin osaston tavoista ja mitä siellä tapahtuu, perhehuoneiden määrä ym. ym. Nähtiin myös vuorokauden ikäinen poikavauva. Positiivinen synnytyskokemus heillä, ensisynnyttäjä ja synnytys kesti 5 tuntia.
Mutta en tiedä mikä itseäni vaivaa. Tuli käynnin jälkeen ihan masentunut olo. Samanlainen olo tuli viime perhevalmennuksen jälkeen jossa käsiteltiin imetystä ja vauvan hoitoa. Vaikka tämä vauva on toivottu ja jos josku ei muista, niin suoranainen ihmeraskaus kun luultiin että vauvaa ei saada, niin silti mulla on hirmu voimakas tunne, että musta ei ole tähän. En tiedä miksi.Onko pelkoa uudesta ja tuntemattomasta vai mitä. Miehen tukeen ja apuun luotan täysin, hän varmaan hoitaa ja auttaa minkä ehtii. Hän on aina haaveillut lapsista, ei vaan koskaan ennen ole löytänyt sopivaa kumppania lapsen äidiksi :) Se pelottaa, että elämä muuttuu ja pelkään että mulla ei ole ole enää omaa elämää. En tarkoita mitään baareissa juoksemista, ei me sitä olla harrastettu muutekaan....en osaa selittää.  Varmaan se on sitä kun tähän ikään mennessä sitä on oppinut aika lailla tekemään asiat miten itse (mies huomioiden toki) haluaa, on voinut olla ja laiskotella ym. Nyt ei enää voi. Tai näin mä ajattelen.
Pelkään myös sitä, mistä olen ennenkin sanonut, että en osaa hoitaa sitä pientä rääpälettä. En saa sitä tyyntymään, en osaa imettää, en jaksa tehdä enää muuta kuin nukkua päivät ja notkua sohvalla illat vauvanhoidon välissä. Pelkään sitä, että hermostun siihen enkä jaksa olla lempeä ja rauhallinen Kun olen sellainen hauan tietää heti syyn kaikkeen - tyyppi. Jos vauva itkee, enkä tiedä ensin miksi, niin tuskastun itseeni kun en tiedä miksi.. Mikä lie synnytystä-edeltävä-masennus muhun iski.emoticon
Mies ei oikein ymmärrä,se vaan luulee, että mä olen väsynyt kun lonkkien takia nukun nykyään vähän huonosti. Mutta ei se sitä ole, Eilenkin nukuin sitten 2 tunnin päikkärit ja äsken vasta nousin ylös, että kyllä mä nukun ihan tarpeeksi.
Huoh, anteeksi pelkkä oma valitukseni...emoticon
 
Mulla oli maanantaisessa ultrassa ihan VALTAVA kiusaus kysyä lääkäriltä, että kumpi sieltä on tulossa :D Mut pidin suuni kiinni :) Ollaan kuitenkin päätetty asia näin, joten kai mä kestän tässä tietämättömyydessä vielä nämä viimeiset viikot. Eikä sillä tunnu enää olevan niin paljoa merkitystä kuin aluksi. Tosin tytölle ois montakin nimivaihtoehtoa, pojalle ei oikein yhtään hyvää.

Eilen kärvistelin 4 tuntia yhtäpäätä luennolla (luento, ryhmätyötä ja esitelmä - pelkkää paikoillaan istumista/seisomista siis). Mulla juuri tuollainen pitkään yhdessä asennossa oleminen on pahinta, erityisesti istuminen. On alkaneet jalat puutua tässä viimeisen viikon aikana tosi nopeesti, jos ei välillä liiku/saa nostettua koipia ylös. Kyllä nyt taas tietää, miksi tämä äitiysloma alkaa kuukautta ennen laskettua aikaa.. Olin ihan sairaan näköinen, kun lähdin sieltä. Ja koko illan supisteli kovasti. Onneksi se kurssi loppui siihen.

sipriina, mulla on tässä ollut jonkun verran samanlaisia ajatuksia. Eilen itkin koko illan sitä, että jääkö mun opiskelut nyt kokonaan.. Ja miten sitten jaksan/pystyn/ehdin yhdistämään perheen, opiskelut ja työt. Mä olen nimittäin äitiysloman jälkeen ainut meidän perheen palkansaaja. Niskassa on kuitenkin suht isot lainat, eikä mun palkka ole lähtökohtaisestikaan kovin häävi, joten pelottaa kyllä aika paljon. Jos mun on pakko tehdä täyttä työpäivää, niin kyllä opiskelut sitten varmasti jää. Niiden eteen on vaan raatanut ihan hullunlailla jo kaksi vuotta.. Vielä ois vuosi jäljellä, et saisin edes kandin paperit. Ja jos mä en saa noita opintoja tehtyä, niin en pääse pois tuosta nykyisestä ammatista :( Jos noita yliopiston opiskeluvuosia ei olisi rajattu, niin tätäkään ongelmaa ei olisi..
 
Lisäksi tietty pelottaa tuo loppukevät, kun oon ihan yksin kotona vauvan kanssa... Et miten sen kanssa pärjää ja miten mun pää pysyy kasassa..
 
Mä laskeskelin että vauva on ultrattu 10 kertaa tän raskauden aikana ja niistä kahdeksassa ois jo näkynyt sukupuoli ja joka kerralla on ollut ihan mieletön kiusaus kysyä kumpi se on :D Mut oon malttanu pitää suuni kiinni. Ite yrittänyt tiirailla näkyykö mitään ulkonevaa siellä ja samalla kun lääkäri on selittänyt jostain jotain ni menny ihan ohi korvien kun keskittynyt vaan siihen tiirailuun :) Mutta siis, ei hajuakaan kumpi on tulossa! Ja kiva näin.. On tää jännää! Varsinkin kun on jo nuo kaks poikaa, että tuleeko meille kunnon veljeskatras vai saako äippä ja iskä hemmotellakseen tytön tyllerön emoticon  Viimeiseks lapseks tämä jää meinaa ;)
 

Sipriina: VArmasti on monillakin tuollaisia tuntemuksia. Itseänikin hirvitti kun esikoisen sain, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna se ei ollutkaan yhtään sitä mitä pelkäsin. Oma aika on toki kortilla, mutta jos yhtään on mummuja/pappoja suvussa keltä voi apua pyytää tai haluat viettää omaa iltaa ystävien kesken niin tee niin ihmeessä. Itseltäni huomasin ainakin, että jos muksut on yhdenkin yön mummulla ja itse olen saanut nautiskella pari sidukkaa ja viettää aika kavereiden kanssa niin olen paljon parempi äiti kun saan välillä omaa aikaa. Meillä mies on aikas vähän lasten kanssa "kahden", että melkein mennään koko perhe johonkin jos on menoa. Enkä oikeen harrasta mtn jumpaa yms mihin pääsisin yksinäni, joten minun tapani on rentoutua viikonlopppuisin ystävien kesken. (en nyt tarkoita joka v.loppuista viinan vetämistä, mutta ihan omaa aikaa) ja niin aion myös tulokkaankin kanssa toimia. Ja jos pelkäät, että hermo menee, etkä saa lasta rauhottumaan, niin ei mtn muuta, kun lapsi hetkeksi vaikka pinnasänkyyn huutamaan ja käyt itse ulkona tupakan verran, (jos et polta niin käy vaikka polkemassa tasajalkaa) =D, mutta pointti on se, että ei se lapsi siihen kuole vaikka se hetken ilman syliä huutaa. Kasvaapahan keuhkot kunnolla =)

Tarkoitan siis, että vaikka näitä muksuja tehdään niin ei koko elämän tarvitse unohtua. Toki lapset on arvokkainta ja ne haluaa aina etusijalle laittaa, mutta ei saa unohtaa omaa hyvinvointiaan ja mielenterveyttään.

Ja kukas kyseli sitä lapsen sukupuolta..niin meillä siis varmasti poika tulossa (ei voi erehtyä kun jalkoväliin ultrassa katsoin ja kiusauskin kasvoi joten tarkistin vielä olettamukseni lääkäristä ja näinhän se oli. Toki olis ollut kiva pitää yllärinä, mutta helppo on toisaalta ollut valmistautua, kun vaatteet yms on aikas sini-vihreä-ruskea painotteista =) Nimikin on jo valmiina, tytönnimiä ei olla edes mietitty. Hattua kyllä nostan teille, jotka malttaa pitää yllätyksen loppuun asti! =)

Ja sinä joka puhuit, että meillä on la. samana päivänä niin ompas mielenkiintoista vaihtaa kokemuksia ja katsoa kummalla syntyy ensin, toivottavasti ei kummankaan tarvi enään kovin kauaa kärvistellä =D

 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top