Maaliskuun mutinat

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Jolane
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
ISOT ONNITTELUT ULTIMATE emoticon
Ja Piscesille lykkyä matkaan!!
~~~ ~~~~ ~~~ ~~~~ ~~~~~~~ ~~~~
Täältä me perässä tullaan! Kyllä olis jo ihana saada  ihmiskäärö maailmaan, mutta josko tän 3 vkoa olis ainakin valmis vielä kärvistelemään...Vaikka sitten nukkumatta. Yöt alkaa olla nimittäin ihan mahdottomia, lonkat kipeytyy niin et itku jo pääsi tänä aamuna. Selällään (edes pääpuoli kohollaan) on hankalaa myös, kun kohdun yläreuna puristaa ihan tuolla kylkikaaressa.
 
 
Onnea Ultimateemoticon

Ja paljon tsemppiä Piscesille!

Minäkin olen ihan kärsimätön ja olisin jo ihan valmis menemään synnyttämään (tai niin kuvittelen). emoticon Mutta reilu kolme viikkoa laskettuun aikaan. Maanantaina olisi sitten neuvola ja neuvolalääkäri. Hirveä mylläys on tälläkin hetkellä käynnissä.emoticon 
 
Löysinpä taas itseni maasta makaamasta... Täällä satoi eilen useampi sentti lunta ja ulkona on nyt tosi liukasta kun lumen alla on jäätä. Illalla kaaduin koiran kanssa lenkillä ja nyt aamulla omassa pihassa lehdenhakureissulla. Molemmilla kerroilla kaaduin vielä oikealle kyljelleni. Ei kiva. Onneksi kuitenkin Ipanalla tuntuu olevan kaikki hyvin, siihen malliin tuo mahassa myllertää. Eikä mitään kipuja tai vuotoja ole tullut joten säikähdyksellä ja mustelmilla selvittiin.
 
Oijjoijjoi Kaisa :(
Nyt varovasti, hei... Kaikki ylimääräiset tärähdykset ja riuhtovat liikkeet on näillä viikoilla aika hasardeja. ONNEKSI kaikki on hyvin.
Oon jotenkin erityisen huolissani tästä liukastumis+istukan repeämis -mahdollisuudesta, kun kaverille niin kävi rv36 kaksi vuotta sitten. :(
Hän onneksi kaatui ihan naikkarin lähellä, joten saatiin hoitoon ja leikkuriin tosi nopeasti. Vauvalla oli kyllä ahdinkotila ja tehohoitoa ja tarkkailua ekat viikot, mutta sekin tarina päättyi onneksi hyvin. <3

Ne mummopiikit kenkiin... suosittelen!
Ite hommasin ne jo tammikuussa ja voin kertoa että aivan supehyvä sijoitus ovat olleet.
(Omani ostin Stadiumista, tämmöstä mallia: http://www.basegear.com/getagripultra.html )
 
Voi eii, täällähän on tapahtunut parin päivän sisällä

Onnea Ultimatelle ja miehelle pienen prinsessan syntymän johdosta emoticon Harmi että tuli vähän takapakkia, mutta pääasia, että pikkuinen on hyvässä hoidossa siellä. Jaksuja!

Ja Pisces; sulle ja miehelles paljon tsemppiä koitokseen, jokohan teillä siellä pikkuinen on sylissä? 

Voi vitsi, alkaa jännittämään.. Vaikka vielä on reilu kuukausi laskettuun aikaan, niin silti... 
 
Täällä laitoksella ootellaan pikkuisen päätöstä tulla ulos :)
Eilen ooteltiin ja käveltiin ympäri sairaalaa että supistukset alkais, no yöllä niitä sitten tulikin muttei säännöllisesti mutta kipeitä.. tänään klo 6.00 alkoi tableteilla käynnistys ja nyt sit ootellaan niitä supistuksia, välillä tulee kipeitä muttei säännöllisiä.. mut ilman pikkuista ei sairaalasta lähdetä :) <3
 
emoticonMut yllätettiin tänään ystävien toimesta babyshowerillaemoticon.  Olin kyllä tosi yllätetty. Viime vuonna kun mulla oli polttarit niin olin aika satavarma päivästä jolloin ystävät tulevat mua ryöstämään mutta tämä tämänpäiväinen tuli kyllä ihan puun takaa. Ihania ystäviä mullaemoticon . Huh huh, nyt napa vinkuu kun on herkuteltu ja juteltu ja esitelty äitiyspakkauksen sisältöä ja tehty veikkaukset Ipanan syntymäpäivästä, painosta ja pituudesta. Olin ainoo optimisti, joka laittoi syntymän ennen laskettua aikaa.
Ipana onkin tänään myllertänyt tosi tiuhaan. Sehän on ollut kiltisti pääalaspäin jo tammikuusta lähtien mutta tänään se pungersi itsensä poikittain ja nyt hikasta päätellen on vielä ihan kokonaan perätilassa. Great! No onhan tässä vielä aikaa kääntyä takaisin. Keskiviikkona on neuvola, joten silloin saa varmasti vahvistusta miten päin tuo mahassa majailee.
Huomenna on toka vika päivä töissä ja tiistaina ei tarvi käydä ku oikeestaan pyörähtämässä siellä kun on kertynyt saldoja sen verran. Jee, saa vihdoin jäädä kotiin ja keskittyä olennaiseen!
 
Onnea Ultimatelle pikkuisesta ja piscesille onnea koitokseen!

Kaisa ihania ystäviä sinulla. :) Olisipa minullakin tuollasia... Tuntuu vaan ettei nykyään ole enää hirveästi mitään puhuttavaa kavereiden kanssa, niitä kun ei vauvajutut paljoa (yhtään) kiinnosta, eikä kyllä minuakaan pahemmin jaksa innostaa jotkut edellisen viikonlopun opiskelijabileet. Mutta kaipa se vaan on tällaista sille joka ensimmäisenä kaveriporukasta ryhtyy lapsia tekemään, varsinkin vielä näin nuorena. Ehkä ne joskus viimeistään kymmenen vuoden päästä tulevat perässä. :)

Täällä on eilisillasta lähties kärsitty kipeahköistä supistuksista.. Tai osa on kipeitä, osa kivuttomia, mutta tiuhaan tuntuu tulevan, ei säännöllisesti kuitenkaan. En silti jaksa uskoa että tästä oltaisiin vielä pitkään aikaan mihinkään lähdössä, ei ole yhtään sellainen olo. :D
Jos pysyisi tuolla ainakin pari päivää lasketun ajan yli, ehtisin vielä neljäs päivä tenttiin. :P Hieman nakertaa tässä vaiheessa raskautta jotain koulujuttuja miettiä, mutta vielä vähemmän ne innostaa sitten synnytyksen jälkeen jolloin ne on kuitenkin hoidettava ellen nyt ehdi. Huoh.

Vauvalle alkaa olla kaikki täällä valmiina, pesukonekin saapui torstaina ja nyt alkaa olla suurin osa vauvanvaatteista pestynä. Sairaalakassiakin jo pakkailin. Vaunut haettiin perjantaina, ihan hassulta tuntui niiden kanssa kaupungin läpi kävellä. :) Ja sain vihdoin neulottua vauvan peitonkin valmiiksi! Nyt ei tosiaan puutu enää kuin  itse vauva. :D
 
En nyt tiennyt mihin näitä kuulumisia kirjoitella kun ei ihan neuvolakuulumisiakaan ole.. :)
Sokerit on pienellä olleet hyvät, viikset ja nenämahaletku on otettu pois. Nyt ei ole kuin anturit rinnassa jotka mittaa pulssia ja kahta jotain muuta arvoa - vielä kun muistais mitä ne oli! :D Ukko justii sano että toinen niistä oli veren happipitoisuus ja toinen oli öö.. Joku :D
Keltaisuutta alko tuleen niin nyt on saanut valohoitoa. Jos huomenna on sen osalta arvot ok niin ehkäpä jo huomenna pääsee pois teholta! Jee!
Tänään koitettiin jo vähän tissille ja kyllähän se nappas siitä kiinni ja imas aina pari kertaa mutta kun ei sieltä mitään tullu niin mukavempi oli sitten vain nukkua äitin sylissä. :))
Pullosta joi hyvin ja neiti on syönyt muutenkin vissiin aika hyvin siellä. Aamullakin oli kuulemma vetässyt tupla-annoksen!
Mulla alkaa maito nousta pikkuhiljaa! Nyt sain jo lypsäessä pullon pohjalle ihan vähän! Kohta saan viiä vauvelille omaa mammaa ja alkaa siellä imettäessäkin saada ruokaa toinen. Ja nyt jos se pääsee normaalille puolelle lasten osastoa niin saadaan alkaa kunnolla harjoitteleen hoitotoimenpiteitä niin sitten kun ne on hanskassa ja antibiootti ohi ja jos ei muuta tule niin se pääsee sitten kotia! :)) Eli saako uskaltaa toivoa jo että tyttö ois meidän kotona viikonloppuna. Oioioi <3
 
Mukavaa Ultimate kuulla, että kaikki on siellä mallillaan ja tyttö vahvistuu päiväpäivältä emoticon
Täällä mahamato vielä myllää masussaan eikä ajatustakaan että olis tulossa poies. Itsellä olo alkaa olla jo niin huono (kipeät lonkat, kipeä selkä) että meillä alkaa viikon kuluttua 3 x S:n ohjelma jos tää ei tästä ala helpottaa...
 
Ultimate:
oi kun kiva uutinen! :)
Kohta rullaa vauva-arki ihan täysillä teillä kotona. Mites, kun vauva on ollut teholla, niin onko häntä voinut käydä katsomassa muut kuin omat vanhemmat? Eli onko teillä vieraita käynyt siellä, vai tulevatko sitten teille kotiin jälkeläisen katsastamaan?


Täällä alkaa kans oikeasti olla niiiiin valmis olo tositoimiin. Ja itseasiassa kahden ässän tekniikka on jo käytössä - saunaa kun ei ole oikein käytettävissä, niin ne kaksi muuta saa auttaa asiaa. :)
Ja itseasiassa tuossa toissailtana petitouhujen jälkeen supistelikin jo aika mukavan napakasti, ei oikein nukahtaakaa voinut kun sen verran kuitenkin kipeetä teki ja usein tuli supistuksia, mutta eihän se mitään vielä käynnistänyt. Kunhan vaan paikat vähän kypsyy, mikä kyllä kelpaa kanssa!
Nyt meinasin alkaa pesemään ikkunoita. :) Ja imuroida. Ja vaihtaa kukkiin multia. Ja puunata keittiötä. Ja... Noh, pitää kattoa mihin voimat riittää. ;)
 
Ei ole päässyt ulkopuoliset. En muista miten niissä ohjeissa sanottiin tehon puolelta, mutta siihen osaston puolelle normaalitilanteessa saisi tulla myös isovanhemmat ja ehkä joitain muita, mutta nyt on rajattu vain lapsen vanhempiin vierailijat infektioriskin takia. Alkanut 11.3 ja on voimassa toistaiseksi. Harmillisesti juuri tähän aikaan tuo. :/
Ainut vaan että anoppa on päässyt katsomaan jo pientä, työnsä puolesta. Se kun sattuu olemaan samassa sairaalassa labrassa töissä niin kävi yks ilta nappaamassa meidänkin vauvalta verinäytteet. Ja on siis kulkenut muakin katsomassa ja synnärilläkin kävi.
Ei siinä muuten, mut oma äiti tunti olonsa hieman epäreiluksi kun hän on niin kovasti odottanut näkevänsä pikkuisen, ensimmäinen lapsenlapsikin vielä sille. Anopillehan tää oli kolmas.
No mutta onneks äiti pääsee sitten meille katsomaan sitä heti kun pieni kotiutuu. <3
 
Hienoja uutisia Ultimate emoticon

Mä en enää jaksa näitä supistuksia. Monta kertaa päivässä semmonen olo et vois alkaa parkumaan kun on niin turhauttavaa!!!!! Ja koskaan en enää elämässäni tämän jälkeen halua kokea supistusta, oon jo 12 viikkoa supistellut päivittäin perkele. Perjantaina tuli kaupassa ollessa muutama niin kipee supistus et pala nous kurkkuun ja loppuilta meni sitten kyttäillessä supistuksia jotka tuli muutaman kerran tunnissa. Lauantaina taasen alko iltapäivällä, ei niin kivuliaat, supistukset joita myöskin tuli aina muutama tunnissa ja sitten mua ei ees väsyttäny yhtään ja valvoin johkin puol neljään :D No tietty sitten kun menin sänkyyn ni ei mennyt kun pari hassuu minuuttia kun alko supistelee kipeemmin. Mulla oli siinä kännykkä vieressä ja aattelin et katon kellosta aina kun tulee supistus. Kaks supistusta tuli 4 minuutin välein, sit tuli 10 minuutin tauko ja sit ihan puun takaa tuli aivan tajuttoman kipee ja pitkä supistus!! Ähkin ja puhkin siinä sängyssä ja tunsin ku toinen tissi alko heruttaa maitoa niin että sitä valu pitkin rintakehää!! Olin ihan varma että tästä tää lähtee.. Tunnin verran kellottelin nuita supistuksia, tuli 6 minuutin välein kunnes pikkuhiljaa alko laantuu ja nukkumatti tuli vierailulle. Se siitä sitten. Eilinen meni taas supistuksia kytätessä. Tänäänkin on jo tullut muutama, ei mikään kivuton, supistus.

Mua oikeesti alkaa pelottaa et mulla on eessä syöksysynnytys emoticon  Mut oikeestaan mua jännittää synnytyksessä eniten se, kumpi täältä tulee :D

Mut ihan oikeesti, sitten kun tämä pieni on täysaikanen, kolmen viikon päästä, aion kyllä alkaa harrastelee miehen kanssa seksiä enemmän ku laki sallii ja siivoo ja touhottaa niin paljon että tää tajuaa tulla pihalle täältä.
 
Mä meen tänään kattoon kaverin pikkusta, se on jo kyllä 1kk vanha kun aikasemmin en ole viitsinyt mennä kun tytön äiti on ollu heikossa kunnossa synnytyksen jälkeen nous tulehusarvot korkeelle, mut nyt jo jaksaa ottaa vieraita vastaan emoticon
Loppu viikosta mennään sitten katsomaan miekkosen kanssa reilu viikon vanhaa tulokasta. Ootellaan hieman kunhan tuoreet vanhemmat ovat saaneet arjen rullaan. Tälläkin kaverilla ongelmia synnytyksen jälkeen. Oli punnannut synnytyksessä niin paljon kasvoilla et nyt on toinen puoli kasvoista halvaantunut, mut onneks pitäs mennä ohi parissa viikossa, on kuulema aika ilkeen näköstä kun sen kasvojen toinen puoli ei liiku laisinkaan.

Pitää toivoa et itsella kaikki sujuis ongelmitta..... kylläkin vielä pitäs oottaa tonne LA asti ja siihen on vielä kk.
 
Takaisin
Top