Vietin eilen pojan kanssa päivystyksessä nelisen tuntia. Ajoimme tosiaan eilen kotiin ja automatkalla poika oli aivan uupunut ja nuupahtanut
päivystyksessä kuume 38.4 ja korvatulehdukseen viittaavaa, saatiin antibioottia ja kuumelääkkeitä. Tänään ollut jo virkeä. Sähläsin aamulla antibiootin kanssa kun lukaisin purkin kyljestä sanan jauhe ja ihmettelin kun purkin pohjalla oli sakkaista litkua. Luin ohjeita ja siinä oli että pitää lisätä puhdistettua vettä ja sekoittaa kunnes ymmärsin että apteekissahan ne sen sekoittaa :D otsikkokin ohjeissa oli että toimintaohjeet apteekille. Onneksi en itse kiireessä käynyt enempää lantraamaan :D
Joo. Mäkin oon sitä mieltä että omia kasvatusperiaatteita ei pitäisi joutua perustelemaan. En minäkään ole ikinä toisten lapsille mitään suuhun tunkemassa, ei tulisi mieleenkään.
Joo. Mäkin oon sitä mieltä että omia kasvatusperiaatteita ei pitäisi joutua perustelemaan. En minäkään ole ikinä toisten lapsille mitään suuhun tunkemassa, ei tulisi mieleenkään.
Olen pitänyt aivan itsestään selvänä, ettei tuollaisia asioita tarvitsisi rautalangasta vääntää, mutta ei näköjään pidä paikkaansa. Pitää minua aivan hysteerisenä mammana, vaikka itseppä on tälläisen kasvattanut.
Tuliaiseksi ostin uuden puppe kirjan ja sitä innoissaan lueskeli tänään kun kotiin tuli aamupäivällä. Kissa sai ainakin hirmuisesti haleja kun neiti kotiutui..
