Maaliskuun murinat

Kyllä mulla on myös olo alkanu olla todella tukala. Varsinki nyt kun palattiin hiihtolomanvietosta niin 250km automatka tuntu ihan hirveän hankalalta. Sama väli pitäis taas viikon päästä pärjätä ja siittä sitte 2vk eteenpäin pitäs pystyä istuun se vielä kotiinkin... sitte en enää huhtikuussa myöhemmin lähde kotoa nyin kauas kun suunta ei tod oo lähemmäs sairaaloita...
Mulla ei turvota eikä painoakaan oo ku se jotain +6kg mutta jotenki ei oo hyvä istua, kävely supistelee, tyyppi myllää ihan järkyn paljon ja tuo pömppis on niiiiin tiellä tuon 1v4kk esikoisen kans.. huomenna rv33.. pe sitte taas neuvola. Sitte seuraava neuvola menee väkisinki ainaki 3vk päähän kun ei olla kotona muuten ja se taitaaki sitte olla taas jo lääkärineuvola jossa tehään synnytystapa arvio ja kartotetaan onko tarvetta äitipolin seurantaan loppuajalle...
 
Alkaa olemaan aika tukala olo. Tai lähinnä tukaluuden tekee se, että vauva painaa nyt keuhkoja kasaan niin ei saa kunnolla happea ja tuntuu, että hengästyminen tulee jo pelkästä ajatuksesta liikkua :rolleyes: vauva myllää masussa ihan älyttömästi ja se tekee huonoa oloa välillä ja välillä taas niin kipeää että vedet tulee silmiin, mutta ihanaa että liikkuu niin ei tartte olla huolissaan :)
 
Täällä kans, masu ihan järkky iso (mieskin totesi just eilen että on isompi maha jo nyt kuin esikoisen kanssa missään vaiheessa :wideyed: mut siltä tuntuukin kun tuntuu että maha repeää kohta. Kaks isoa punalilaa raskausarpea on (kauheen näköinen). Mulla hengittäminen helpottanut viime päivinä, uskon että baby on nyt hyvin laskeutunut valmiiksi alas. Myös hirveää paineen tunnetta alapäässä, välillä tuntuu kun neiti tulis lahkeesta :yuck:
 
Minä taas olen ihan yllättynyt siitä kuinka hyvä mun olo on. :confused: Mulla ei esikoisenkaan kohdalla maha tuntunut tulevan tielle (vaikka oli lopulta toooosi iso) eikä ole vielä tullut tässäkään raskaudessa. Olen odotellut koska kylkiluut saa taas kyytiä (esikoinen punkesi pepullaan niin, että kipeetä teki), mutta saatan säästyä siltä nyt kun istukka on ihan ylhäällä. :)
 
No mulla alkaa olla jo vaikeeta laittaa alusvaatteet päälle ja kun taas esikoista odottaessa ollut mitään ongelmia ja varpaan kynnetkin pystyin ite leikkaa ja lakkaa ihan loppuun asti, toisin kuin nyt :cool:
 
mulla vatsan koko ei haittaa tai ahdista(fyysisestikään), vielä kun tässä raskaudessa niin paljon sirompi kuin edellisissä. MUTTA tuntuu et pää räjähtää tän menkkamaisen jomotuksen tunteesta ja siitä ku vatsa lähes koko ajan ihan kivikova!! tekis mieli huutaa ja itkeä.. vaikka tietää et tän se kroppa vaatii et saa paikkoja availtua ja kypsennettyä. huoh täytyykö se taas alkaa syömään tuota panadolia mitä meni keskiraskaudessa 3g/vrk... toisaalta ihana kun välillä ei oo tarvinnu niitä säännöllisesti ottaa!
 
Minua ahdistaa eritoten ruokapöydän ääressä istuminen. Maha on jotenkin jo niiin alhaalla, ettei tunnu hyvältä istua viittä minuuttia kauempaa.

Eihän tässä muuten, mutta esikoinen kun syö itse, niin siinähän kestää :grin
 
Mulla riippuu ihan vauvan asennosta, toisina hetkinä voin toimia kaikessa aika normaalisti ja seuraavaksi en pysty itse kunnolla laittamaan kenkiä jalkaan. Vauva on edelleen tosi rauhallinen (tein jo liikeseurantaakin kerran, kun tuntui ettei mitään tapahdu), mutta yksi ilta veti jonku nyrkkeily-/vapaapainimatsin ja seuraavana päivänä tuntui kuin maha olisi ollut sisältä päin mustelmilla ja kävelykin sattui. Vaihtelevaa siis on. :D
 
Kevyt mieli, töihin soitettu ja sovittu käytännön asiat. En edes yritä palata enää ja asiat hoidetaan sähköpostilla niin luen niitä kun jaksan ja voin. Tuntuu, että NYT saa levätä ja keskittyä omaan ja vauvan vointiin. :)
 
Mulla olo on ihan hirveän tukala ollut jo muutaman viikon. Kiloja tullut +12kg ja olo on sen mukainen. Maha painaa rakkoa ja keuhkoja yhtäaikaa, eli on jo vähän turhan suuri. Joka ilta närästää ja vaikka olisi nälkä, niin tuntuu että olisi kamala ähky :rolleyes:
 
Mulla olo on ihan hirveän tukala ollut jo muutaman viikon. Kiloja tullut +12kg ja olo on sen mukainen. Maha painaa rakkoa ja keuhkoja yhtäaikaa, eli on jo vähän turhan suuri. Joka ilta närästää ja vaikka olisi nälkä, niin tuntuu että olisi kamala ähky :rolleyes:

Täällä välillä samaa, tuntuu että pitäisi syödä ja samalla meinaa oksettaa ähkyolossa. Kuinkahan pieniin annoksiin tässä pitää siirtyä. :D
 
hermot ihan kireellä, ei jaksais yhtään mitään selvitettävää ottaa vastaan saatikka hoidettavaa asiaa... pää on ku tuulitunneli. ruoka ei maistu. huoh. tänään tällasta :P
 
22kg tullu raskauskiloja, painan nyt 97kg. Että tukalaa on. Ollu jo pitkään. Turvotus jotain niin jäätävää välillä että huhhuh... Silti verenpaine pysyny hyvänä :) Ja vaikka oon turvonnu löllerö ja oma peilikuva välillä ahistaa, niin silti mieli on aurinkoa ja rakkautta ja kevättä täynnä <3
 
Ihan hirveä olla täälläkin suorastaan.
Maha piukeena vähän väliä tai sit pieni myllää niin et sattuu. Lisäksi selkä, rintaranka ja hartiat yms on ihan jumissa! Saa vähän väliä ottaa illalla panadolia jotta saa nukuttua yöllä.
Ei ole hyvä istua, ei seistä tai mitään muutakaan oikein. Vielä pitäisi kk päivät kulkeutua töihin ja tehdä jotain...

Kaiken lisäks iski ekasta raskaudesta tuttu ahdistus siitä kun ei ole ketään kaveria/ystävää oikein.
Kai mä olen alitajiusesti odottanut että lapsuudenystäväni tulisi käymään, nyt kun ei ole enään yksityisyrittäjä. Eipä ole kuulunut mtn. Esikoisen syntymän jälkeen kyseli mun babyshowereista, ja totesin ettei mitään juhlia ollut, koska ei ole ketään kenen kanssa juhlia.. aika ankeeta juhlia oman miehensä ja tämän sisarusten kanssa :/
Joskus sitä vaan toivoo, että olisi joku muukin kuin oma mies jolle purkautua..
Ja kun ei ole, niin jäädessä yksin kotiin (tai saatuani esikoisen unille) sitä vaan valitsee surkuleffan, mässyä ja itkee tyynyyn oloonsa. Ei vaan halua aina kuormittaa miestä omista ahdistuksista jotka vaan kumpuaa jostain.

Hormoonit...
 
Voi iitu90 ❤ oletko käynyt esim perhekerhoissa tai vastaavissa? Niistä ainakin itse olen saanut ystäviä ja samassa tilanteessa olevia. Helpottaa kummasti kun saa jutella pienten lasten äitien kanssa ja huomata ettei kaikkine ajatuksineen olekaan yksin vaan suurin osa niistä iloista, suruista ja ahdistuksista onkin kaikilla samat :)
 
Mäkin tiedän ton tunteen! On mulla joitain tuttuja tällä paikkakunnalla, mutta ei koskaan puhuta saatika nähdä. :sad001 Perhekerhoissa yms oon käynyt, mutta niissä on aina porukat valmiina eikä niihin "mahdu" vaikka kuinka olisi sosiaalinen ja menisi mukaan jutteluun. :shifty: Tai jos joskus onkin ihan kivat jutustelut jonkun kanssa niin ei se sen kummempaan johda. Naamakirjassakin olisi ties mitä paikallisia ryhmiä ja sellaisia, mutta niissäkin vaan puhutaan paljon että nähdään, mutta ei kukaan koskaan halua nähdä kuitenkaan. Ainakaan mua ei kutsuta ikinä minnekään. o_O No, en jaksa hirveästi edes yrittää enää. Oon liian katkeroitunut vuosien saatossa varmaan. :grin
 
Täällä on myös yksinäisyydestä kärsivä.Olen käynyt perhekerhoissa/kahvilassa mutta niissä on tosiaan ne omat piirit.Mielummin olen kotona kun semmoisessa seurassa ettei toista oteta huomioon.Täällä jossa asun niin en ole täältä lähtöisin vaan kamut on toisella paikkakunnalla jossa asuin 18v.
 
Täälläkin yksi, joka päivät yksin kotona kun ei ketään kenen kanssa jotain tekisi. On mulla yksi kaveri, joka pitää mulle noin kerran kuukaudessa jostain asiasta mykkäkoulua. Yleensä siksi, etten olekaan pystynyt raskaudesta johtuvien vaivojen vuoksi lähtemään kahville tms. Sitten ei sovita uutta kertaa vaan suututaan... Ottaa päähän jo muutenkin, kun en oikein missään pysty enää käymään liitoskipujen, huimauksen ja supistusten takia, niin sitten vielä tyyppi, jota joskus kutsuin parhaaksi kaverikseni, suuttuu ja syyllistää mua siitä ettei koskaan nähdä.

Mua suoraansanottuna hävettää, kun miehellä on niin paljon hyviä kavereita ja sitten olen minä, jolla ei ilmeisesti ole enää yhtään kaveria. Naimisiin mennään parin vuoden päästä ja pyysin "kaasokseni" miehen yhtä kaveria (mies), mutta en tiedä ottiko se pyynnön vitsinä. Että mulla ei ole sitten varmaan ketään siellä, jos homma jatkuu samanlaisena :sorry:
 
Täällä myös eräs yksinäinen.
Yksi hyvänpäivän tuttu on, mutta hän suuttuu vähän jos mistäkin ja on kova hyväksikäyttämään kaikkea.

Milloin pitäisi kuskata johonkin, lainata rahaa, lahjoittaa hänen lapselleen leluja ja tavaroita, pitäisi myös antaa hänen ratsastaa hevosellani ilmaiseksi..
Hänellä on 1v 4kk vanha lapsi, joka on 6kk meidän lasta nuorempi, mutta meidän esikoinen esim ei oikein viihdy tämän seurassa, kun haluaisi, että kaverikin liikkuisi, eikä istuisi vain paikoillaan.

Pari muutakin äitiä on, yksi serkkuni mm, mutta heille on matkaa todella paljon meiltä. Nähdään keskimäärin 3-4krt/vuosi, kun on lasten synttärit tai sukujuhlia.

Kaikki muut kaverit asuvat 100-950km päässä ja käyvät vain silloin tällöin täälläpäin Suomea, tai Suomessa ylipäätään. Osa asuu Etelä-Euroopassa...
 
hui ku on niin yleistä että on yksinäisiä äitejä <3 itsekään en omista mitenkään paljon kavereita, miehellä meillä myös enemmän. Mutta olen itse todella huono lähtemään yhtään mihinkään saatikka ottamaan sitä askelta jonkun uuden tutun kanssa että lähtisin kahville tms. kaksi sellasta kaveria nykyään joiden kanssa parin kk:n välein kyläillään tms, toisen kanssa lähinnä perhekyläilyä ja toisen kanssa käyn sillon tällön pikaseen jossain, kahvilla tai syömässä erittäin harvoin, kumpikin vähän kokee et täytyy lapset ottaa mukaan kun on ensinnäkin samanikäisiä lapsia ja kumpikin ehkä vähän huonoja ottamaan omaa aikaa, ilman lapsia.

Perhekerhoissa olen kulkenut lasten kanssa toisen lapsen ollessa vauva. Siellä on kiva ollut kun on saanu aikuista juttuseuraa, toisinaan ärsyttää kun ne on sitä samaa vauvahöpötystä mitä muutenkin saa kuulla mt aikuista seuraa kuitenkin. Ei kovin syvällistä mikä henk koht energiaa hirveesti lisäis. Ja paikkakuntakohtaisesti aika erilaisia äitejä. Kemissä olin itse tosi varautunut, mutta äidit oli aika vilpittömiä, tampereella oli tosi vaikea päästä piireihin, oli niin paljon äitejä joilla jokaisella se kaveri siellä mukana omien lastensa kanssa. Pirkkalassa oli taas vähän äitejä ja pääsi paremmin piireihin.

äitejä vois verrata kouluikäisiin lapsiin(älkää loukkaantuko), me ollaan tosi raakoja toisillemme! tai jos ei olla niin ainakin ajattelemme toisten olevan itsellemme. Jokainen vaan ollaan niin eri lähtökohdista ja erilaisen kasvatuksen saaneet ja jokainen kasvattaa erilain omia lapsiaan. Toisille on tärkeää että lapset on aina huolitellun näköisiä, toiset ei sitä pidä niin isossa arvossa. Toisilla on joitain arvoja, joiden mukaan haluaa lapsiaan kasvattaa, toiset pitää tärkeänä sitä, että lapsella ei ne vaatteet ole niin justiinsa kunhan ovat puhtaat ja ruokaa pöydässä. Meitä on niin monenlaisia ja jokainen kasvattaa lapsensa miten parhaakseen näkee. onhan perheitä joissa ei oikeasti ole asiat hyvin mutta ne on taas sitten asia erikseen. näin :)
 
Takaisin
Top