Voi helv*, että voi raivostuttaa!!!!!!!! Esimakua uhmasta voi jumaleissön... Nukkumiseen on meillä aina liittynyt haasteita tämän esikoisen kanssa ja esimerkiksi vauvavuosi oli yhtä helvettiä suoraan sanottuna. Nyt vanhemmiten on ollut lyhyitä kausia, kun meininki on ollut siedettävää, mutta nyt noihin nukuttamisoperaatioihin menee sellanen tunti niin päikkäreillä kuin illallakin. Se nyt on mitä on ja liittyy varmasti ikään (kaikki temput kokeillaan, ettei tarvisi nukkua), eikä mua varsinaisesti haittaa, että se ottaa aikaa. Sekin on kuitenkin sellasta yhdessäoloa ja itsellekin lepoa. Siis jos se vaan kestää, eikä hirveänä tarvi tapella.
Mutta kun se ei ole niin yksinkertaista. Ensinnäkin päiväunilta on pakko herätä kahden aikaan, jos haluaa edes toivehippusen siitä, että poika nukahtaa illalla yheksään mennessä. Joten kun tänäänkin päiväunille nukahtaminen on ottanut sen 1h10min, puolentoista tunnin unien sijaan, ei voi juurikaan tuntia pidempää antaa nukkua. Tämä ottaa aivoon ihan älyttömänä, koska pitäisi käyttää opiskeluun tuo aika, mutta tarvitsen myös oman lepohetken. Ei mahdu molemmat tuntiin ei. Hädin tuskin siihen 1,5 tuntiin.
Eniten kuitenkin ottaa sydämen päälle se, että oma hermo pettää tämän kokonaisuuden kanssa. Jos poikamme ei olisi niin herkkä reagoimaan aikaan ja ajankohtiin, niin no worries. Nukahtaa kun nukahtaa ja nukkuu sen minkä nukkuu. Mutta kun näin ei ole. On pidettävä kiinni kellonajoista, koska muuten ollaan kohta tilanteessa, jossa poika kukkuu puolilleöin. Kokeiltu on. Ja kun hermo pettää, tulee huudettua ja sanottua tyhmiä asioita. Poika parka pelästyy ja kaikki on päin kettua. Sitten omatunto soimaa ja voi paska.
Toivottavasti tämä menee pian pian pian pian ohi. Paska vaihe.