Lokakuun höpinät!

Mua mietityttää, että mikähän ero siinä opiskelussa ja työssä mahtaa olla lapsen kannalta? Vai meinasitko Rosytar sitä, että ei alle 3-vuotiaiden lasten vanhempien kannattaisi (siis molempien) käydä töissäkään?

Sikäli olen itsekin sitä mieltä, että jos vain mahdollista, niin lapsen olisi hyvä olla pääsääntöisesti kotihoidossa mahdollisimman pitkään. Ehkä jopa yli tuon 3-veen. Niitä sosiaalisia suhteita yms. on kuitenkin mahdollista kehittää muutenkin kuin kokopäivähoidossa kodin ulkopuolella. Esimerkiksi meidän kunnassa on älyttömän hyvät kerhojärjestelyt (siis toistaiseksi, eri asia jos yhdistetään suurkaupungiksi). Kylmä totuus on kuitenkin se, että en voi olla vain kotiäiti. Taloudellisesti vielä pärjättäisiin ainakin jonkin aikaa, mutta opinto-oikeuden päättyminen hengittää niskaan, joten pakko edes jotain suorittaa. Ja itsekin haluan jo opinnot pois alta. Jos olisin jo valmistunut, niin tilanne olisi taas toinen, eikä olisi kiirettä työelämään niin kauan kuin rahat vain riittäisivät.

Meilläkin syksyllä kokeiltiin perhepäivähoitoa pari päivää viikossa -ajatuksella, mutta se ei tuntunut hyvältä useastakaan syystä. Katsoin paremmaksi luopua nopeasta opintojen etenemisestä ja teen sen mihin rahkeet riittävät lapsenhoidon ohella. En ole palamassa loppuun, olen vain tavallinen äiti, joka rajattomasta rakkaudestaan huolimatta joskus hermostuu. Totta kai poden syyllisyyttä milloin mistäkin asiasta, se kuuluu vanhemmuuteen, mutta en usko kyllä vahingoittavani lastani opiskelullani. En ole opiskelujen takia sen väsyneempi kuin mitä yöheräilyt ja parivuotiaan temput jo tekevät. Stressiä se voi joskus lisätä, mutta sitä se elämä on. Enemmän stressaisin ja potisin syyllisyyttä, jos opiskelisin kaikki päivät lapseni ollessa vieraalla hoidossa. Ja nythän alkoikin ihana ajanjakso, kun mieheni on pidemmän pätkän kotona.

Ehkä tämä keskustelu pyörii vielä toistaiseksi yleisellä tasolla, mutta pieniä henkilökohtaisia vivahteitakin on haistettavissa. Harmi, että annoin itsestäni huomaamattani huonon äidin kuvan, kun halusin vain johonkin purkaa sitä turhautumista, kun asiat eivät mene putkeen enkä tiedä miten voisin asian korjata ja onko ehkä jotain vialla. Tekin, jotka nyt tulette äidiksi ensimmäistä kertaa, tulette huomaamaan miten jokainen vähänkin poikkeava tai odottamaton (ja oikeastaan ihan kaikki muukin:) asia lapsen käytöksessä tai toiminnassa saa aikaan suunnattoman sisäisen tunnevyöryn "teenkö jotain väärin?" "onko rutiinit pielessä kun nukkuminen on yhtäkkiä vaikeaa?" "mitä en ole vielä kokeillut?" jne. Todellisuudessa aika usein on onneksi kuitenkin kyse vain kehitysvaiheesta, mistä meilläkin mitä ilmeisemmin on ollut kyse. Nyt nukkumisasiat taas hyvällä mallilla. Joskin tiedän, että joissain perheissä tämäkin olisi ihan kauheaa ;)
 
Pääskynen:

Työ eroaa paljon opiskelusta.
opiskelua ei voi hoitaa ilman määrättyjä tehtäviä että pärjäät koulutuksessasi.
täytyy opiskella kotonakin ja niin kuin siskoni opiskeli sairaanhoitajaksi ja miehensä insinööriksi.
väsyneitä ne oli ja kinasteli, kumpi hoitaa lasta ja kotihommia hoitaa.


normaali 8-9 tunnin työ on paljon helpompaa ja yleensä kevyempää, työn kuvasta riippuen koska osaat sen.
mutta ihanteellista on lapselle jos isäkin pystyy huolehtimaan lapsesta.
pitemmissä työ tunnin jaksoissa kokeillaan jo äidin kestoa.
Miehelleni kuin monelle äidille töihin paluu on helpottavaa koska lapsen hoitaminen vaatii monenlaista taitoa, yksi on hermojen kestoa ja lapsen tarpeiden huomioimista (mikä itku on mitäkin).




mutta niin kuin minun tilanteessa olen hoitanut jo 15vuotta lapsia(josta ympäri kellon jo kohta 6v omianikin)
 jolloin minulle oli alkujaan vaikea käsittää, miten esim. mieheni piti töihin paluuta enemmänkin lohdullisena kuin lasten kanssa olemista.
muiden lapsen kaitseminen on eri asia kun hoidat omaasi ympäri kellon.

vauva on vielä helppo koska se ei vaadi tai pyydä mitään ja nukkuu pitkiä aikoja, jos ei sattunut saamaan koliikkia jossa vanhempienkin jo oma terveys on vaakalaidalla koska on unettomia öitä.
lapsilla unen tarvekin on yksilöllistä

ja niin kuin itsekin huomasit, sillä kotona olevalla tuella,eli minunkin tapauksessa isukkikin on voiman vara.

minua pyydettiin ihan,  siskonpojan perhepäivähoitajaksi

eikä tähän lapsi poppoon mahdu kuin yksi .

eikä minusta olisi muiden hoitajiksi, varsinkaan ulkopuolisten.
 varmaan heräisin siihen aikaan kun lapsi tuodaan. että oisi äiteillä tai iseillä kummastelua.
 
no mutta tulojen kannalta, ei kannata. toimeentulotuki nielaisee ja jäisi ansio n: 80€ ja jos vaatii enemmän, esikoisen päiväkoti maksut iskisi takaisin ja tuet tippuisi.
ettei tämmöisellä perheellä ole varaa kuin opiskella ja iskeä hyvään palkkaan hampaansa kiinni kun duunari palkalla ei elätä, meidän kokoista perhettä.
sillähän syyllä tuo isäntä meni opiskelee.


 
Pääskynen

Muista hakea sitä apua kun tarvitset vaikka perhetyöntekijää(kodinhoitaja) pyytämällä muutamaksi tunniksi tai lähimmäistä perheestä että leikitää lasta sen aikaa. alle 3 v suositaan myös yksittäistä hoitajaa. ettei sen pakko olla äiti tai isä että voi olla joku läheinen.
uhma iässä tulee muutakin tahtojen taistoa.


itse pääsääntöisesti opiskelen kun lapset ovat tarpeeksi vanhoja ja pärjää paremmin itsenäisesti, esikoinen pystyy jo varmasti auttaa 3 vuoden päästä nuorempia, sen verta että pystyy leikityttään heitä. hän on niin ison oloinen ja huolehtii jo rapuillekin mennessä, ettei nuorimmainen mene rappusille, ilman valvontaa.
 
Edelleen mun mielestä on kyse yksittäistapauksista. Toinen jaksaa yhtä ja toinen toista. Ja ei, en tarvitse apua. Mainiosti pärjätään, eikä edes vain pärjätä. Ihan onnellisia ollaan ja nautitaan. Mutta onnellisillakin ihmisillä voi silloin tällöin kerran pinna katketa, kun asiat kasautuvat. Eli ilmaisesti minun yksittäinen hermon menetys osui sinua arkaan paikkaan.

Enkä voi noin mustavalkoisesti allekirjoittaa, etteikö työ olisi raskasta siinä määrin kuin opiskelukin, jopa enemmän. Nämä tietysti ovat niitä ammatinvalintakysymyksiä. Mieheni on korkeassa asemassa, mikä tarkoittaa usein pitkiä työpäiviä, raskaita työmatkoja ja töiden tuomista kotiin, joita sitten yömyöhällä tehdään kun lapsi on nukkumassa.  Työnantajalle suuri kiitos, että mieheni sai mahdollisuuden pitkään vapaaseen nyt ja pääsee sekä palautumaan, että antamaan ajatuksensa täysin perheelle. Mieheni on onneksi myös siitä erikoinen tapaus, että kestää painetta ja väsymystäkin ihan älyttömän hyvin. En ole toista vastaavaa ihmistä koskaan tavannut. Se, että hänen työnsä on raskasta ja kuluttavaa, ei koskaan näy siinä, miten hän on perheensä kanssa. Se purkautuu muualla tai sitten kahden kesken jutellen iltapalan äärellä.

Hyvä, että sinäkin tiedostat voimavarasi ja elät itse sen mukaan, mihin milloinkin pystyt. Älä kuitenkaan oleta, että koska sinä tai joku tuttusi ei johonkin pysty, ettei kukaan muukaan voi. Sen lisäksi, että jokainen ihminen voimavaroineen on yksilö, myös olosuhteet vaihtelevat. Kuten jo sanoin, meillä ei esimerkiksi tarvitse tällä hetkellä tätä hoitokuviota miettiä ollenkaan taloudellisesta näkökulmasta, se muuttaisi kaiken ja epäilemättä söisi jaksamistakin. Se että teen nyt nelisen kurssia opinto-oikeuteni säilyttämiseksi ei syö kyllä kenenkään voimavaroja tässä kohtaa. Ainoastaan vie elämää taas hiukan eteenpäin. Tämä opiskeluasia oli tuossa aiemmin esille tulleessa tilanteessa vain yksi jyvä muiden seassa, eikä millään tavalla pääroolissa.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top