Liikunta

Enyo, tosta laskettelusta. Meillä on pe ar-ultra, ja jos ja kun sieltä elämää löytyy, kysyn lääkäriltä just tosta laskettelusta. Mulla kans kova hinku lautailemaan, ja laskureissukin keväämmällä tulossa. Toki pitää ottaa varman päälle ja varoa kaatumasta, mutta en usko, että itsessään laskettelu tai lautailu olis sikiölle haitallista.

Mutta mä palaan lääkärireissun jälkeen kertomaan, mitä lääkäri vastas! :)
 
Tähän liikkumiseen taitaa liittyä aika paljon pelkoja. Itse olen aktiiviliikkuja, mutta nyt on vähän ehkä epätietoutta siitä, saanko treenata enää ollenkaan vatsalihaksia? Lantionpohjan lihakset tietysti pitää olla kunnossa, mutta jotenkin nuo vatsalihakset alkuraskaudessa on vähän kysymysmerkki. Eilen oli salilla tosi paljon virtaa ja tuntuu, että painojakin nousi enemmän. Harrastan viikoittain bodyattackia, jossa juostaan ja pompitaan paljon. Mietin, että se varmaan pitää jättää jossain vaiheessa pois (tosin yksi ohjaaja veti attackia vielä silloin, kun maha alkoi kasvaa). Nyt aion keskittyä salitreeniin, keväällä fillarointiin, spinningiin ja jos saisin vielä jostain juoksumotivaatiota, niin sekin olisi hyvää ulkoliikuntaa. Golffin peluu kesällä taitaa jäädä :/ Laskettelua vielä vähän epäröin, sillä siinä on riskinsä. Joogaa meinaan harrastaa kyllä :) RV 5+3.
 
Talitintti, se 150 sykeraja on ollut aiemmin suositus, mutta useasta lähteestä olen lukenut, että se on vanhentunutta tietoa. Onpa ärsyttävää, jos teillä neuvolassa on vanhaa tietoa jaettu :/ Olen samaa mieltä, että itseään kuunnellen voi varmasti liikkua.

Mua mietityttää käsilläseisonta. Oon treenannut sitä seinää vasten useampia kuukausia ja ihan ekoilla raskausviikoilla se rupes jotenkin sujumaan hetken ilman tukea. Kuitenkin repäisykivut oli aika kovat ponnistaessa asentoon. Se säikäytti enkä oo uskaltanut tehdä enää. Oiskohan tuosta kuitenkaan varsinaista haittaa..? Haittaako alkiota/sikiötä jos se pyörähtää ylösalaisin :D Pitää huomenna neuvolassa kysyä, jos nyt osaavat sanoa siihen mitään.

Muutenkin täytyy myöntää, et liikunta on vähentynyt roimasti, kun on ollut niin vetämätön ja huono olo suurimman osan ajasta. Nyt kun on ollut parempi olo, oon aatellut taas vähitellen lisäillä sitä. Pyysin uuden saliohjelmankin raskausajalle.

Tsemppiä kaikille :)
 
Jos tykkää treenata salilla /jumpata, niin suosittelen lämpimästi asiantuntevaa(!) pt:tä (/fyssaria tms) tekemään ohjelman tai kertomaan liikkeistä. Omasta treenitaustasta riippuen myös raskausajan treeni on yksilöllistä. Esikoisen kohdalla pt teki mulle saliohjelman joka toimi koko raskauden ajan (salilla, kotona , mökillä). Suoria vatsalihaksia ei kai muistaakseni siinä ollut, ne on kovilla muutenkin kun vatsa alkaa kasvaa.

Kaikki pomppiminen ja hyppiminen (juoksu yms) riippuu myös omasta liikuntataustasta. Kun maha kasvaa niin juokseminen vaan saattaa aiheuttaa myöhemmäksi esim virtsanpidätysongelmia (löystyy ne kaikki lantionpohjan lihakset).

Mulla pahoinvoinnin takia treenaus jäänyt hetkeksi tauolle, vähänkin kun syke nousee alkaa oksettaa. Mutta uskoisin etyä kohta pääsen taas jumppaan ja salille. Ja uimaan tekee mieli. Koiran kanssa lenkkeilen kyllä päivittäin.

Toivottavasti pysyy raskauden ajan niin hyvässä kunnossa että pystyy liikkumaan ja urheilemaan ainakin vähän. Jos oma kroppa hallussa niin kyllä se helpottaa synnytystä ja siitä palautumista :)
 
Tosta golffista vielä, itse en pelaa mutta yksi tuttu kävi kierroksella vielä päivää ennen synnytystä :) toki (suht nopeat) kiertoliikkeet ei vältsyyn tee hyvää, mutta jos sitä harrastaa paljon niin omien tuntemuksien mukaan?
 
Nyt on ihan pakko suositella! Kävin tänään uimassa uimahallilla ensimmäistä kertaa varmaan viiteen vuoteen. Lähteminen oli todella nihkeää kun oli niin paha olo, mutta jotenkin se vedessä lilluminen sitten helpotti pahoinvointia! Pakko ostaa kyllä kymppikortti ja käydä jatkossakin :--)
 
Mä harrastan kanssa ratsastusta ja meinasin jatkaa mahdollisimman pitkälle, kroppaa kuunnellen. Mutta: mulla on tuttu, oikeasti rauhallinen hevonen ja tiedän jo vuosien kokemuksella miten se reagoi mihinkin. Eli esimerkiksi maastoon mä en sen kanssa lähde enää ollenkaan, koska siellä se ei ole niin rento kuin kentällä aitojen sisäpuolella ja saattaa hiukan hätkähdellä. Ja vaikka en niistä hätkähdyksistä putoaisikaan, en ota niiden mahdollisten äkki-liikkeiden :scared007 kanssa turhaa riskiä. Kentällä aitojen sisällä saa oikeasti olla joku todella ihmeellinen juttu, että se sitä pelästyisi. Mutta vieraamman hevosen selkään en enää kiipeä, vaikka vasta 5+5 ja vauva hyvin suojassa lantion sisällä. Äkkinäiset liikkeet ei kuitenkaan ole hyväksi nytkään, tai niin mä itse olen ajatellut.

Tiedän kyllä, että kun tämä raskaus tästä etenee sen verran, että muutkin alkaa/saa tietää, niin ratsastustani "joudun" perustelemaan kaikille ei-hevosihmisille. Ihan kyllä syystäkin, sillä onhan siinä riskinsä. Mä olen muutenkin hyvällä itsesuojeluvaistolla varustettu, että en todellakaan ota tässä "siunatussa tilassa" yhtään ylimääräisiä riskejä kun välttelen niitä jo ihan normaalistikin. Mutta niinhän se taitaa olla kaikkien "extreme-lajien" kanssa, että itse ne riskit pitää arvioida.

Alkuraskauden turvotukseen, jota mulla siis on ollut vaikka muille jakaa :arghh:, on selkeästi auttanut metsässä kävely, kun siellä joutuu nostelemaan jalkoja enemmän kuin tiellä. Siispä koira on saanutkin nauttia metsälenkeistä normaalia enemmän. :joyful:
 
Normaalisti olen melko innokas ryhmäliikkuja ja olen plussattuanikin käynyt melko normaalisti Les Mills -tunneilla yms. Viimeisen viikon aikana pahoinvointi on estänyt liikkumisen, sillä kuvotus tuntuu yltyvän liikkeestä huomattavasti. Toivottavasti tämä menee pian ohi, ja pääsen jatkamaan liikkumista mahdollisimman pitkään. Tietysti suurimmat hyppimiset täytyy jättää jossain vaiheessa pois.
 
Jee. Mä jaksoin kun jaksoinkin tänään salille. 10min juoksua matolla, ekat minuutit tuntu alavatsalla, ei kuitenkaan kipeenä niin jatkoin. Sitten helpotti ja homma rullas. :) kohta pääsee uloskin juoksemaan.. ehkä.. :D
 
Heippa! Kysäisin ar-ultrassa, jossa muuten kaikki kunnossa, liikunnasta alkuraskaudessa. Esim. että onko lumilautailu ok.

Lääkäri sanoi, että näillä viikoilla voi hyvin heittää vaikka voltteja, eikä pieni kaatuminenkaan todennäköisesti haittaa sikiötä mitenkään, koska se on suojassa lantion sisällä. Hän kertoi itse treenanneensa ja liikkuneensa alkuraskaudessaan ihan kuten aina ennenkin. Sanoi, että oleellisinta on tehdä niin kuin hyvältä tuntuu ja elää ihan normaalia elämää urheiluineen päivineen :)
 
Seurailin äsken tyttären ratsastamista ja mietin, että tohon en nyt pystyis! Hirveetä pompottamista! Tissit on niin arat, että melko tasaisessa pulkkamäessä saatu rytkytys tuntui olevan liikaa...

Pilates kutsuu taas ensi viikolla hiihtolomatauon jälkeen ja mietin, että kuinkahan kauan voi liikkeitä tehdä mahallaan maaten... Vielä en viittis ohjaajallekaan mainita asiasta. 6+6
 
Mulla on ollut edelleen niin karmeita olotiloja, aamu alkaa oksentamalla yms. Eikä ruoka pysy sisällä. Näin ollen en oikein ole elämäni voimissa urheilemaankaan.. Että oon sitten joutunut jo kuuluttamaan koko maailmalle (= työkaverit ja treenien ohjaajat) raskaudesta. Agility on lähes ainoa jota olen kevennetysti pystynyt harrastamaan, mutta sitäkin on pitänyt tosiaan erikseen ohjaajan kanssa suunnitella miten kevennetään.

En ollut ajatellut tästä kertovani ennen ekaa ultraa, mutta toisaalta jos kaikki menee pieleen eikä vauvaa tulekaan, niin treenien ohjaajat ymmärtää jos en käy ihan täysillä.
 
Mulla on ollut edelleen niin karmeita olotiloja, aamu alkaa oksentamalla yms. Eikä ruoka pysy sisällä. Näin ollen en oikein ole elämäni voimissa urheilemaankaan.. Että oon sitten joutunut jo kuuluttamaan koko maailmalle (= työkaverit ja treenien ohjaajat) raskaudesta. Agility on lähes ainoa jota olen kevennetysti pystynyt harrastamaan, mutta sitäkin on pitänyt tosiaan erikseen ohjaajan kanssa suunnitella miten kevennetään.

En ollut ajatellut tästä kertovani ennen ekaa ultraa, mutta toisaalta jos kaikki menee pieleen eikä vauvaa tulekaan, niin treenien ohjaajat ymmärtää jos en käy ihan täysillä.
En tykkää pahasta olosta, vaan sun tavasta toimia ja asennoitua. Tsemppiä!
 
Raskauden puolen välin jälkeen ei vissii enää suositella ratsastusta. Itse ajattelin mennä fiiliksen mukaan, mikä tuntuu hyvältä. Lähinnähän siinä sit tulee kans se tippumisriski. Tutulla hepalla ajattelin sileellä mennä. Esteet saa nyt jäädä ja maastoon en lähde enää ainakaan yksin. Eilen kävin kaverin kans pitkän maastoon mut huomasi kyllä että vähän epävarma olo itsellä siitä, että jos käykin jotain äkkinäistä.. tosin voipa sitä tuossa pihallakin lipat vetästä ihan kahella ihmisjalalla.
 
Ja se on muuten totta että muille tuota ratsastusta saa sitten perustella... :/ itse en pidä sitä sen riskimpänä kuin mitään muutakaan..samalla tavalla sitä voi itsensä hajottaa vaikka luistellessa kaatumalla..
 
Mie latasin jonkun odotussovelluksen ja siellä oli jotain liikuntasuosituksia. Tuntui, että sen mukaan ainoastaan kävely ja uinti kuuluu turvallisiin lajeihin. Pallopelitkin oli vaarallisia, kun voi saada pallon vatsaan... No, kaikkea voi varoa, mutta minusta pitäisi omaan maalaisjärkeen luottaa. Itse en hepan selkään kiipeäisi, koska en ole kymmeneen vuoteen ratsastanut. Mutta tänään vedin tanssikeikan vielä ihan täysillä. Joskin huomasin, että hymy meinasi alkaa lopussa hyytymään, kun alko hengästyttää enemmän ku normisti. Ja jalat väsyy enemmän kun yleensä keikasta. Vähän alko jännittää, että toivottavasti olen vielä toukokuussa siinä kunnossa, että kisaamaan pääsisi.
 
Toi varmaan on se jutun ydin, että sitä voi jatkaa mitä on ennenkin tehnyt. Ite aion kanssa jatkaa kiipeilyä (heti kun vaan kykenen tältä pahoinvoinnilta)
 
Sama täällä. Lautailua, maastopyöräilyä ja joogaa jatkan just niin kauan kuin se hyvältä tuntuu. Joogaa nyt ainakin voinee soveltaa hyvin loppuraskauteen asti.

Sitten taas noissa ekstriimimmissä lajeissa todennäköisesti paussi tulee siinä vaiheessa, kun alkaa olla mahaa. Ja pyöräilyä ehkä muutenkin joutuu keventämään hengästymisen takia.

Mäkin ratsastan, mutta sen jätin suosiolla tauolle heti, kun plussasin. Meidän tallilla on sen verran säpsyjä hevosia, etten pidä ainakaan siellä ridailua kovin turvallisena. Mutta toisin on varmasti paikoissa, joissa on kokeneempia ja varmempia heppoja. :)
 
Mäkin ratsastan, mutta liikutan vain välillä yhtä kaverin heppaa. Se on pienikokoinen, varsinkin yksinään rauhallinen eikä säiky helposti. Sillä tutulla hepalla uskallan kyllä mennä jonkin aikaa.
 
Takaisin
Top