Lapsen terveys

Tiistaina alkoi neidin vasen silmä rähmimään ja hoidin sitä puhdistamalla keitetyllä vedellä useasti päivässä. Ei parantunut, mutta ei pahentunutkaan. Aamulla käytiin näyttämässä silmää lääkärille ja saatiin ab-tipat pariksi päiväksi. Lievä silmätulehdus. Aluksi ajattelin kanssa johtuvan katupölystä yms, kun meillä ei ole ollut flunssaa. Tänä aamuna oli luomi aavistuksen turvonnut eikä avannut sitä yhtä auki kuin oikeaa, niin päätin viedä näytille.
 
Täällä kärsitään kanssa flunssasta. Päivät menee hyvin, mutta yöllä kerää limaa ja alkaa hengitys rohista. Kerran yössä suolatippoja ja fridalla imua on onneks riittänyt avuksi. Parina yönä söi huonosti, mutta nyt onneksi taas ihan normaalisti. Toivottavasti menisi pian ohi! Vaunulenkit nyt jättänyt väliin vaikkei kuumetta oo..
 
Te joiden vauvat on olleet räkätaudissa, mitä käytitte hoitona? Meillä on se nenä-friida jolla saa räkää pois ihan hyvin, mut josta tyttö vetää hirveet huutoraivarit. Menee ne onnettoman pienet käytävät aina tukkoon, ku naama punasena huutaa, ja sit siä ei liiku mikään... suolatipat valuu suoraan kurkkuun. Hengittäessä kuuluu räkänen rohina ja tissillä ollessa tulee hermostus ku happi ei kulje. Muuten on ihan virkee ja tyytyväisen olonen. Toi nenän imeminen tuntus olevan se paras konsti, muttei jatkuvasti viittis olla huudattamassa :/
 
Meillä on ollut keinona suolaliostipat, sängynpäädyn kohottaminen aika reilusti, valkosipulit harson sisässä ja pinniksen reunassa kiinni sekä höyryhengittely vessassa niin että oon laittanut tulikuumaa vettä valumaan ja oven kiinni :)
 
Sängynpääty onki jo koholla, täytyy kokeilla tota höyryhengittelyä jos yltyy. Toi valkosipuli kuulostaa aika extremeltä, toimiiks se oikeesti? :D vaikka se just taitaa olla näitä vanhan kansan konsteja
 
Meillä on kokeilussa Physiomer baby mist merivesisuihke. Irrottaa kyllä hyvin ja tekee juoksevaksi liman mutta kamalat huudot ainakin meidän poika päästää kun tuolla nenää huudellaan. Ja hinta on kympin paikkeilla ja käyttöaikaa 28pv...
 
Voi meillekin iski pikkuselle flunssa :sad001 räkä valuu ja yskittää.. hyvän tuulinen on kyllä eikä kuumetta ole :) kop kop... otin kovat käyttöön yötä varten kun viime yönä meinattiin hukkua räkään... niistin nenun, suolatippoja ja snifferii yökkäriin+sängyn pääty ylös, pölyt pois makkarissa, tuuletin ilman raikkaaksi (en kylmäksi :D ) jospa ei menis nyt nenä niin pahasti tukkoon ja säästyttäs siten heräilyiltä :) paitsi yleensä maito x1 per yö.. Ajattelin et toistan saman rumban (imu, tipat, sniffer) yöllä aika kun herää :) toivottavasti menee pian ohi!! Hyi en ees ite muista mitä on flunssa enkä haluukkaan...
 
Täälläkin on tyttö kipeänä. Viikonlopusta asti jo yskinyt ja nyt kuulostaa rohisevan hengitys. Räkää tuli eilisen ulkoilun jälkeen valtavat määrät! Nenän niistäminen ei täälläkään mukavaa puuhaa ole mutta onneksi saatu tehtyä ilman huutoa. Tuo höyryhengittely vessassa otetaan kyllä testiin jos olo tästä ei helpotu, kiitti vinkistä, Ronja :-)
 
Meillä tuntuu pikkusen nuha olevan voiton puolella, viime yönä ei tarvinnut niistää ennen syöttöä, henki kulki hyvin nenän kautta ja herättiin normaalisti kerran syömään :) päivän mittää oon pariin kertaan räkää imenyt ja laittanu suolatippoi, mut ei valu enää räkä solkenaan niinku eilen :) MUTTA tottakai mää sain myös taudin! Mulla on kurkku julmetun kipee ja räkää valuu ihan mahdottomasti, koko aika saa niistää ja pää on ihan tukossa, hyvä et kuulee mitään ku korvat vaan humisee... tuntunut tää päivä sata kertaa raskaammalta :O vauvaki painanu mukamas jonku 50kg.... ja miehestä ei pal apua ole... pläääh. .
 
Sipulisilppu sängynpäädyssä auttaa tukkosuuteen. Saksassa käytetään sipulihauteita korvatulehduksen hoitoon ja kuulemma se todella toimii. En vain tiiä, miten ne hauteet valmistettaan.

Meillä neiti ei kumma kyllä oo moksiskaan friidalla puhistamisesta.
 
Neitin silmätippakuuri loppui ja silmä on entisellään... rähmäätäynnä :sad001 Viikko täytyy odottaa että voi kokeilla viikon kuuria uudelleen. Jos käy samalla tavalla kun nyt, niin se on sitten sondeeraaminen. Harmittaa niin paljon. Silmä oli kuurin aikana niin hyvänä ja neiti ei hangannut silmää.
 
Meillä jatkuu räkäisyys+yskä nyt toista viikkoa, kuumetta ei ole ollut. Päivisin pääosin pirteä, nyt öisin kituisuutta.. Kovasti mietin pitäiskö mennä lääkäriin vai vieläkö vaan seuraan...
 
Jonsku87 meillä oli kans samanlainen tilanne viime viikolla ja päätin viedä lääkäriin ihan varmuuden vuoksi, ettei ole piilevänä mitään muuta. Lääkäri kuunteli keuhkot ja katsoi korvat, eikä mitään löytynyt, mutta eipähän mamman tartte olla huolissaan. Kaks viikkoa tota flunssaa kesti ja sitten vasta yötkin alkoi helpottamaan.
 
Kiitti röpelö vastauksesta! Hyvä tietää, että muuallakin yhtä pitkän sitkeää. Poika oli eilen tosi kätynen, annettiin illalla panadolia vaikkei kuumetta ollut ni nukkui ihan erilailla yön ja aamulla oli taas kun toinen poika.. Joten josko se tästä meilläkin.
 
Noni. Nyt se flunssa tarttui mieheltä pojalle. Voi vittu. Toisella räkä hinaa nenässä ja yskittää. Pieni kulta :sad001. Ja enhän mä taas pystyny nukkumaan sikeästi vaan jatkuvasti hätkähdin hereille. Yhyy :'(
 
Paska!! Meidän neidillä on korvatulehdus. Pikkuinen on ollu tosi kärttyinen ja itkuinen, suorastaan raivoisa. Käytettiin iltapäivällä yksityisellä ja lääkäri määräsi ab-kuurin. Onneks nyt saatuaan kipulääkettä voi jo vähän paremmi än ja tälläkin hetkellä nukkuu päiväunia oikein rauhaisasti vaunuissa.

Meillä on vaikka mitä kaikkea ihanaa suunniteltu viikonlopulle ja ensi viikolle ja nyt pohfinkin joudunko jättämään kaiken väliin. Korvatulehdus ei kai itsessään tartu? Ja muita oireita (nuha/flunssa) meillä ei oo. 2vko päästä on vauvauinnin vedenalainen valokuvaus, jota ollaan koko perheellä odotettu kovadti!! Tosi kurjaa jos sekin jää nyt tän takia väliin :sad001 Puhumattakaan mahdollisesta kierteestä joka tästä voi seurata....

Onpa tyhmä perjantai!! Eikä oo ees 13. päivä!!
 
Voihan räkä. Täällä on vuotanut nenä muutaman päivä kirkasta limaa joka rohisee myös nielussa. Poju saa kamalat raivarit kun laitetaan suolatippoja tai yritetään niistää nenää, laittaa kädet eteen ja karjuu kuin syötävä. :confused: Lisäksi laitettiin eilen korvavahaa liuottavia tippoja korviin, ja sekin oli melkoista taistelua! Huuhdeltiin varovasti korvat lääruiskulla mutta ei hirveästi vielä tullut pois joten täytyy uusia käsittely. Allergialääkärin käynnillä sanoi lekuri että korvissa on paljon vaikkua. :sad001 On kuulemma olemassa erityinen korvavahan määrään vaikuttava geeni. No meidän ukolla se geeni sitten on!
 
Takaisin
Top