Kiitos myötätunnoista ja zempeistä!

On kyllä ollut aikamoinen reissu...
Supistukset saatiin yöllä rauhottumaan, vihdoinkin.
Ja joskus kahden jälkeen sain jopa vähän unen päästäkin kiinni.
Välillä maha vetää vielä kovaksi, mutta enää ei satu, onneksi, eikä niin usein. *huokaus
Toivotaan, että nyt vaan pysyykin poissa...ja mun pieni tyttö saa tosiaan vielä kasvaa ja kehittyä rauhassa ihan siellä missä pitääkin.
Sillä supisteluthan minua on kiusannut jo elokuun puolesta välistä asti, joiden vuoksi jouduin jäämään sairaslomallekin.
Ja kun ennenaikaisen syntymän riski on muutenkin olemassa...
Mutta kyllä sen sitten vaan näköjään tietää, että milloin on aika ottaa yhteyttä sairaalaan.
Itellä tuli silloin toissayönä ensin semmosia satunnaisia kouristuksia alavatsaan, joihin ihan heräsin. Alkuun luulin, että nyt vaan joku repii, kun paikat muuttuu. Sit jossain vaiheessa tajusin, että noita samoja kouristuskipuja alkoi tulla pitkin päivää, ja aina vaan tiheemmin. Vatsakin meni samalla ihan kivikovaksi kauttaaltaan. Ja yks kouristus kesti noin minuutin puoltoista. Ajattelin, että nyt ei kyllä ole enää normaalia ollenkaan. Yritin levätä. Ja otin lisää magnesiumia. Mutta kouristukset tulivat silti. Aloin pitää ihan kirjaa.
Ja kunnes niitä tuli jo kolmekin tunnissa, niin soitin sairaalaan. Ja sanottiin että heti tänne.
Olis pitäny kuulemma tulla heti, kun supistuksiin tulee mukaan kipu. Ja säännöllisyys.
Mutta kun ajattelin, että se menis itsestään ohi. Mutta eipä mennytkään...
Ja niin sitä kouristelua jatkuikin läpi vuorokauden ja täällä ollaan edelleen.
Mutta nyt...tilanne rauhallinen...kiitos!