Kiinteät

Me aloitettiin maistella kiinteitä tämän kuopuksen kanssa jo hiukan ennen 5 kk:n ikää. Ihan yksinkertaisesti siitä syystä, että lapsi osoitti selkeää kiinnostusta syömiseen, ja oli napata pullan iskän tai äidin kädestä useampia kertoja. Lapsella on myös jo alahampaat, ja syötettäessä lusikalla vettä, nieleminen onnistui hienosti. Jos ei kiinnostusta lapsen puolelta olisi ollut niin selvästi jo pitkään havaittavissa, en olisi aloittanut vielä, ja nytkin vasta maistellaan silloin kun lapsi osoittaa kiinnostusta ja sopii muuten rytmiin, n. 1-2 kertaa päivässä jotain (päärynäsosetta, maissinaksuja, bataattia). Maissinaksut vie hienosti suuhun itse.

Mutta syömisen herkkyyskausia on useampia. Mä vaan halusin osoittaa lapselle, että ymmärretään mitä hän tahtoo :) (tästä voi toki olla monta mieltä, mutta itse halusin toimia näin).

Lehmänmaitotuotteiden käyttäminen tai käyttämättä jättäminen ei aina ole sellainen valinta, jonka voisi vaan päättää tehdä. Ja nykyään tutkimustulokset hyödyistä ja haitoista erityisesti ruuan suhteen ovat niin ristiriitaisia, että itsestä tuntuu että turvallisinta on syödä mahdollisimman monipuolisesti kaikkea. Meidän allergikkolapsi käytti pienenä riisimaitotuotteita kauramaidon lisäksi, ja nyt niitä riisivalmisteita ei enää suositella alle 10-vuotiaille lapsille. Harmittaa, mutta minkäs teet.
 
Meillä harjoiteltiin tänään sormiruokailua porkkanalla ja parsakaalilla. Aiemmin on saanut viedä mössöjä myös omin kätösin suuhun, mutta tänään keitin porkkanasuikaleita ja parsakaalin nuppuja myös vauvalle.

Parsakaali oli selkeä hitti ehkä muotonsa vuoksi, "kahvasta" sai hyvin kiinni ja parsakaalia päätyi myös mahaan asti. Porkkana oli hankalampi kun liusui käsistä niin helposti pois. Hyvin kuitenkin osasi jauhaa irtisaamiaan palasia. Liian isot palaset räkisi pois ja jonkin verran kakoi ja yskisi myös pienempiä paloja. Mut kaikenkaikkiaan onnistunut ensi kokeilu. Jälkkäriksi raastoi omenanpalasta nököhampaillaan. Koko likka oli yltäpäältä parsakaalin murussa ja koska kökötteli syöttötuolissa ilman vaippaa niin pääsi pikasuihkuun kun ruokaa oli myös siellä mihin päivä ei paista :-)
 
Eikö TerhiJii pelota että tyttö ottaa ja vetää palaset "väärään henkeen" ja tukehtuu..? Itse en uskaltais antaa!
 
Meidän kohta 5kk imeväisellä ei oo vielä hampaita eikä ole vielä halunnut ruokaan tarttua viedäkseen sitä suuhunsa, mut innolla odottelen sitä aikaa, että päästään parsakaalia ym. maistelemaan!

syysmami: vauvat on "suunniteltu" niin, ettei ne kovin heposti tukehdu ruokaansa. on silti hyvä jokaisen vanhemman tietää mitä tehdä silloin, jos vauva/lapsi vetää henkeensä jotain (oli se sitten ruokaa tai jotain muuta). :)
 
Mä kanssa ootan täällä koska vois antaa tytölle omaan käteen jotain syötävää :) Odotan siihen että tyttö istuu syöttötuolissa ja voidaan olla saman pöydän äärellä sekä ylipäätänsä tavara pysyy kädessä. Nyt en koe että oltaisi vielä siinä vaiheessa. Tai että sitä ruokaa ainakaan päätyisi suuhun asti... :grin
 
Syysmami ja muut: Kyllä pelkään. Vaikka olen lukenut sormiruokailusta enemmän kuin tarpeeksi niin silti seurasin hänen syömistään hiukan kauhulla. Isoja palasia saa irti, mutta tosiaan joko hienonsi niitä suussaan tai sitten räki pois. Aluksi vauvat kakoo aika paljonkin, mutta nopeesti oppivat syömään. Niin olen ainakinlukenut.

Nipa on nyt hiukan päälle 5kk ja on vienyt ruokaa suuhunsa jo kuukauden. Hampaathan tolle lurjukselle tuli jo 2kk ikäisenä ja nyt hän on alkanut käyttääniitä. KAIKKEEN. Olen ihan kauhuissani myös joka kerta kun hän tissittelee, vaikkei hän läheskään aina pure, niin sitä olen alkanut pelkäämään. Se meinaan SATTUU!!
 
Täälläkin kaksi terävää hampua alhaalla ja pari kertaa on naukannut... Ei kivaa...
 
Meillä syötiin eilen ihanan tukeva iltapala (riisipuuroa ja päälle vielä päärynäsosetta) ja äiti sai nukkua 4 tunnin pätkiä!! Kahteen kertaan Elli siis söi yöllä, ja nyt tuntuu että on virtaa vaikka ja kuinka kun ei ole tarvinnut herätä 2 tunnin välein. Tästä se lähtee..!!! =)
 
Kiitos vinkeistä. Onkin tullut paljon kirjoittelua väliin. Piti vaan olla kärsivällinen uusien ruokien suhteen. Nyt on alkanut mennä paremmin. On maisteltu porkkanaa, bataatti ja perunaa sekä näiden sekotuksia. Hedelmistä on kokeiltu päärynä. Mä halusin eka kokeilla kasviksia ennen hedelmiä ettei tosiaan totu että kaikki on vaan herkkunannaa makeeta. Voi vitsi oon kade teille joiden lapsille jo tulla alahampaat. Meillä ikenet kutissu 2,5kk iästä asti ja nyt 5 kk lähenee eikä hampaat vieläkään oo tulleet läpi. Ärsyttävää! Nii ja tosiaan mä olin ajatellu jatkaa pelkkää imettämistä pitempään, mutta yöheräilyjen lisääntynyt määrä ajo kokeilemaan olisko kiinteistä apua ja kyllä niistä on ollu tai ainakin on nyt nukuttu yöt paremmin! Kiva muuten lukea muiden päivärytmeistä! :D
 
Annoin tytölle eilen ensimmäistä kertaa riisipuuroa yötä vasten eikä ainakaan ekana yönä ollut mitään vastetta heräilyjen tiimoilta; edelleen kaksi syöntiä ja vaikka kuinka yritin tutittaa niin itki niin kauan että sai rinnan suuhun. Neljän jälkeen sitten heräiltiin tunnin välein ja varttia vaille kahdeksan herätys. Sitten neiti itse märisi kurkku suorana kun aukaisin ikkunaverhot, oli liian karu herätys ilmeisesti :wink Kuinka paljon annatte sitä puuroa? Tyttö ei nimittäin jaksanut syödä puolta desiä enempää + siihen jonkin verran hedelmäsosetta kyytipojaksi. Tämän jälkeen söi vielä tissiä ennen unille menoa. Tänä iltana pitää varmaan kokeilla variaatiota puuro + velli + tissi! Vaikka eilenkin oli kyllä selkeästi täynnä kun pulautteli jo sen puuron jälkeen..
 
Meillä poika saa syödä aina kun kiinteitä annan niin niin paljon kuin haluaa. Iltaisin syö puuroa sen satsin mikä tehdään 1 dl veteen ja puoli purkkia sosetta kyytipoikana. Yleensä puuroa jää pari lusikallista syömättä, ilmoittaa siis itse kun on täynnä. Ottaa sitten vielä maitoa 1-1,5 dl joko ennen nukkumaan menoa tai noin tunti nukahtamisen jälkeen.

Sent from my GT-I9506 using Vau Foorumi mobile app
 
Meillä kesti pari kolme päivää ennen kun puuro auttoi ja yöheräilyt loppui. Meidän tyttö syö lautallisen puuroa (ehkä noin 1,5dl) ja sitten hän juo aina 120-160ml maitoa ennen nukkumaan menoa. Ja nyt hän on jo pitempää aikaa nukkunut kokonaisia öitä, menee nukkumaan klo 20 ja herää klo 8 :)
 
Mä teen Ellille puuroa illalla 0,3desiin vettä tai vastiketta ja lisään vähän luumua, eikä tyttö jaksa sitäkään läheskään joka kerta syödä... noin tunnin kuluttua puurosta ottaa sitten iltahömpsyt maitoa, tai sitten ei ota jos ei jaksa. Pieniä on määrät mitä mahaan mahtuu tai menee... ja sitä myöten syöntikertoja päivässäkin vielä melkein yhtä paljon kuin 2-3kuukauden iässä. Vastiketta ottaa kerrallaan sen noin 100ml, joskus 120 mutta harvoin sitä enempää... kai sekin joskus muuttuu, ja ruokavälit harvenee? Nyt tuntuu hankalalle yrittää tehdä jotain uni/ruokarytmiä kun "koko ajan" syödään...
 
Meillä taas syödään nykyään tosi harvoin. En tiedä onko nyt niin paljon uutta opittu ja touhutaan niin kauheesti ettei malteta edes syödä. Pari päivää on menny tosi niukalla, ei edes maitoa oikein keskity juomaan. Öisin syö 2 krt oikein kunnolla ja siinä se. Ihme pöllöilyvaihe meneillään.

Kiinteitä ei malta syödä, niin paljon katseltavaa ja pää kääntyilee, jalat ja kädet käy eikä syömisestä tuu mitään. Olen kokeillut paikan vaihtoa mahdollisimman tylsään paikkaan jossa ei oo katseltavaa mut sama homma. Sit alkaa nyppimään vaatteiden saumoja tms. Tissillä pöllöilee. Ja jalat käy. Raivoomista. Hassu.
 
Terhi: meillä ei meinaa tissi kelvata ollenkaan. Ei malta vissiin syödä tai en tiedä mikä on. Joskus onnistuu rintakumin avulla, mut siinäkin pitää aluksi jonkun verran huutaa. Kääntää päätä pois ja alkaa huutaa, kun yrittää tarjota rintaa. Ja ruokavälit on tosi harvat: tänäänkin söi puol kuudelta aamulla. Seuraavan kerran klo.11 ja sitten klo. 16. Seuraava syönti klo 18 ja nyt sitten klo.21. Seuraava syönti ehkä klo.02. Tuntuu hurjalta nuo jopa 5-6h välit päiväaikaan, kun ennen oli kuin nakutettu se 3h väli päivällä.

Kiinteistä suostuu syömään vaan hedelmiä tai marjoja. Alkaa itkeä jos yritän syöttää jotain kasviksia. Mikähän vaihe tääkin on. Aiemmin söi sentään puolisen desiä kasvistakin ja ihan mielellään. Onko miun vauvasta tullut nirso? :O
 
Meidän tyttö on aika hassu. Sen mielestä kaikki ruoka kuuluisi sille. Jos syö tyttö sylissä, niin se ensin tapittaa syöjää ja sen jälkeen tarraa kaksin käsin ruokaa pitelevään käteen ja yrittää ohjata sitä omaan suuhunsa. On ihan sama mitä siinä on tarjolla.

Muutenkin meillä on tuo "maistelu" mennyt ihan hyvin. Tyttö syö kaikkea ja aina sen 0.5 dl tai enemmän. Mitään vaivoja ei ole tullut. Silti tissi on ihan parasta ja maitoa juodaan antaumuksella. Meillä on tarjottu perunaa, porkkanaa, kukka- sekä parsakaalia, banaania, hunajamelonia, viinirypäleitä ja mandariinia.
 
Ootteko te antaneet vauvoille vettä?

Mä en ole, kun en ole kokenut siihen olevan tarvetta. Nuo soseet on tosi löysiä ja minä imetän joka aterialla. On mulla ollut miljoona kertaa tarkoitus kaivaa nokkamuki tuolta jostain kaapin perältä ja katsoa miten toimii, mutta sitten mä aina unohdan :rolleyes:

Huomenna meillä on neuvola ja mulla on aika monta kysymystä tähän ruokailuun liittyen. Tähän asti nimittäin mulla ei ole ollut niin välilä miten noiden kiinteiden kanssa menee. Imetys kun on ollut se tärkein juttu ja näin on tarkoitus mennä sinne 6 kk asti. Sen jälkeen kai pitäisi saada jotain tolkkua tähän... Mä kun en yhtään tiedä miten ja milloin tuo rintamaito/kiinteä -suhde muuttuu... Eli koska kiinteistä tulee tärkeämpi osa ruokavaliota kuin maidosta. Meillähän nimittäin likka vetäisi vaikka kuinka paljon noita soseita/puuroa, mutta olen rajoittanut määrää (n. 2-3 jääpalamuottia), jotta saataisiin enempi mahaa täyteen sillä maidolla.

Niin joo, ja meillähän syödään vaikka ja mitä. Itse olen keittänyt perunaa, bataattia, kukkakaalia ja porkkanaa. valmissoseita ollaan syöty perunaa, porkkanaa, kesäkurpitsaa, bataattia, kukka- ja parsakaalia sekä palsternakkaa. Hedelmäsoseita ei olla niinkään syöty, enempi noita marjasoseita, vaikka paljonhan niissä on hedelmää mukana... Marjasoseista varmaan kaikkia mitä kaupasta löytyy :grin Nyt ostin muutaman hedelmäsoseenkin. Nuo mangot/aprikoosit jne makeat hedelmäsoseet oon suosiolla jättänyt kauppaan. Tykkään niistä marjaisista enemmän :) Vaikka onhan esim bonan puolukkainen aika harhaanjohtava kun omenaa yli 30%, banaania 18% ja sitä puolukkaa vain 8%... Kaurapuuroa syödään myös. Mulla ja miehellä ei ole minkäänlaisia allergioita enkä siis usko niitä tytölläkään olevan. Kaikkea siis syödään ilman erityistä "totuttelua". Jos nyt jotain vakavia allergisia oireita sattuisi tulemaan, niin sitten pitäisi tietysti tarkemmin katsoa mitä syödään.
 
Meillä ei vaan etene tämä soseiden syöminen, vaikka välillä näytti jo aikas hyvälle.. =(
Nyt ei taas mene mitään alas, ei aamulla, päivällä tahi illalla. Elli siis vaan nipistää suun kiinni, ja sillä hyvä. Väkisinkään ei syötetä, niin että nyt sitten vaan kokeillaan, ja jos ei suju niin ei suju. En tiedä mitä tekis, vai tekiskö mitään?
 
Me ollaan nyt muutamana päivänä alettu maistella vähän kiinteitä. Ikää tulee parin viikon päästä puoli vuotta. Tuntuu hurjalta että todellakin kohta nää pikkuiset on puoli vuotiaita! Me alettiin punaposkisoseella, jossa on vattu-puolukka-persikka. Tänään tein satsin peruna-porkkana-parsakaalisosetta, jota maistetaan vähän illalla. Laitan sekaan reippaasti rintamaitoa. Uteliaasti on maistellut, mitä olen antanut. Raakaa porkkanaa ja omenaa olen antanut isoina lohkoina imeskellä omasta kädestä. Saa niistä vaan jo yllättävän paljon irti kun on nuo kaksi hammasta:) Meillä siis kokeilut lähteneet kivasti käyntiin. Pääpaino vielä pitkään imetyksessä. Puaprulle tsempit, kyllä se neiti siitä pikku hiljaa tottuu. Toiset vaan on nirsompia.
 
Takaisin
Top