Keskenmeno ja henkinen jaksamattomuus

[Särkynyt31]

Juuri tuota samaa sairaalan kriisityöntekijä sanoi, kun hänen kanssaan pohdin mahdollista uutta yritystä ja siihen liittyvää pelkoa. Että jos heti siinä alkujärkytyksessä ja -shokissa tekee päätöksen, ettei koskaan enää, saattaa se myöhemmin alkaa kaduttaa. Olisiko sittenkin pitänyt aikoinaan uskaltaa? Omasta keskenmenosta on nyt kolmisen viikkoa ja jotenkin se oma ehdottomuus on vähän väistynyt uteliaisuuden ja toiveikkuuden tieltä.

ihanaa, että olet löytänyt itsellesi iloa tuovia asioita. Itsekin olen entistä kiitollisempi olemassa olevista lapsistani. Toivottavasti saat jatkossakin järjestettyä omaa aikaa puutarhassasi, joka on sekin selvästi sinulle tärkeä paikka. Vaikka niitä huonoja päiviä ja hetkiä tulee varmasti vielä, niin huomaatko; lopulta elämä voittaa sittenkin.

Ehdottomasti. Vaikka pahalta tuntuu välillä niin silti haluaisi vielä joskus yrittää uudestaan. Kuullostaa siltä että sinulla myös alkaa ajatukset kääntyä samaan suuntaan.

Ja kyllä, onneksi alkaa jo huomaamaan, ettei suruun ns kuollutkaan vaan se muuttaa muotoaan.Olen täysin samaa mieltä noista jo olemassa olevista lapsista ja kuinka ne kokee nyt niin tärkeiksi, halua vain pitää kainalossa aina kun siihen itse tulevat. Toivotaan lämmintä kesää niin saadaan kaikki nauttia ulkona

 

[Seepra]

Ehdottomasti. Vaikka pahalta tuntuu välillä niin silti haluaisi vielä joskus yrittää uudestaan. Kuullostaa siltä että sinulla myös alkaa ajatukset kääntyä samaan suuntaan.

Ja kyllä, onneksi alkaa jo huomaamaan, ettei suruun ns kuollutkaan vaan se muuttaa muotoaan.Olen täysin samaa mieltä noista jo olemassa olevista lapsista ja kuinka ne kokee nyt niin tärkeiksi, halua vain pitää kainalossa aina kun siihen itse tulevat. Toivotaan lämmintä kesää niin saadaan kaikki nauttia ulkona

Kyllä, pikkuhiljaa alkaa ajatus muuttua optimistisempaan suuntaan. Taidan myös olla jotenkin niin itsepäinen tyyppi, etten vaan ehkä suostu tällaista lopullista tappiota hyväksymään. Tietty sekin tuo luottoa uuteen yritykseen, että on kaksi tervettä lasta todisteena onnistuneista raskauksista ja mieskin on luottavainen uuden yrityksen suhteen.

Luultavasti se suru tulee jossain muodossa aina seuraamaan mukana. Vaikka en itsekään enää ”aktiivisesti” sure, niin kyllä keskenmenoa ja siihen liittyviä tunteita päivittäin miettii. Jostain se vaan aina tulee mieleen. Ehkä se on sellaista ”mitä jos” -pohdintaa, jos kaikki olisikin mennyt toisin.

 

[Seepra]

Mullakin tuntui reilu kuukausi sitten ja vielä senkin jälkeen vähän aikaa että oon vaan yks rikkinäinen naisen ruho. Ilman seksuaalisuutta, ilman toimivia elimiä ja munasoluja, ilman tarkoitusta minkä uskoin elämälläni olevan jo pikku tyttönä. Siis vaikka olenkin jo kahden äiti. Tuntui että mulle ei vaan ole tarkoitus tulla enää lapsia, jos niitä ensimmäisiäkään, kun mielivaltainen lastensuojelun sossu sai ne multa vietyä pois vaikka lapsilla on aina riittänyt ruokaa ja rakkautta ja vaikka mitä. Että ehkä mua ei ois alun alkaenkaan tarkoitettu äidiksi. Nyt kun keskenmeno on kärsitty ja arki on jatkunut, on alkanut tuntua ihan toisenlaiselta. Että mulla on oikeus saada lapsia ja saan toivoa ja haaveilla ja yrittää. Että haluan todellakin tulla uudestaan raskaaksi ja yritetään heti. Että ei muassa mitään vikaa oo, monelle käy samoin ja joillekin jatkuvasti. Oon ihan yhtä nainen, ihan yhtä toimiva kuin ennenkin ja yhtä hyvä vaikkei enää tuliskaan. Mulla on oikeus tuntea itseni naiseksi yhtä paljon kuin heillä joille ei näin käy. Yllättävän nopeesti oon toipunut sekä henkisesti että fyysisesti. Kun vielä reilu kuukausi sitten tuntui että ei huvita ees seksi, eihän mulla enää mitään tee kun en näköjään pysty enää ees jatkaa sukua. Enää ei oo tietookaan siitä. Pohjaton optimismi ja usko ja malttamattomuus ihan tosissaan raskautua vielä. En ois itsestäni uskonut kun olen tosi herkkä ihminen

Mulla oli kans samat fiilikset siitä, että keho petti mut. Että jos se on kaksi lasta hienosti saanut tuotua tähän maailmaan, niin miksi nyt kävikin näin. Ja kaiken päälle vielä se, ettei keho osannut keskenmenoakaan hoitaa oikein, kun siihenkin tarvittiin lääkkeet, että saatiin raskausmateriaali (ihan järkky sana) musta pois. Että ihan tupla-fail koko suoritus. Sittemmin olen löytänyt armollisuutta itseäni kohtaan.

Tsemppiä ja plussatuulia sinulle.

 

[Särkynyt31]

Kyllä, pikkuhiljaa alkaa ajatus muuttua optimistisempaan suuntaan. Taidan myös olla jotenkin niin itsepäinen tyyppi, etten vaan ehkä suostu tällaista lopullista tappiota hyväksymään. Tietty sekin tuo luottoa uuteen yritykseen, että on kaksi tervettä lasta todisteena onnistuneista raskauksista ja mieskin on luottavainen uuden yrityksen suhteen.

Luultavasti se suru tulee jossain muodossa aina seuraamaan mukana. Vaikka en itsekään enää ”aktiivisesti” sure, niin kyllä keskenmenoa ja siihen liittyviä tunteita päivittäin miettii. Jostain se vaan aina tulee mieleen. Ehkä se on sellaista ”mitä jos” -pohdintaa, jos kaikki olisikin mennyt toisin.

Täysin samanlaiset fiilikset. Tänään ollut hyvä päivä ja oon saanut koulujuttuja eteenpäin tosi paljon, jotta voin edes viikon kesäloman pitää ennen seuraavan kurssin alkua. Silti tietää, mitä taustalla miettii kokoajan ja pelkää jo seuraavaa romahdusta. Miettii alitajuisesti asiaa miksi meille kävi näin ja pelotta hieman jo jälkitarkastus, jossa saadaan kuulla onko asialle löytynyt mitään syytä. Siitä pitäisi sitten tuhkata hänet ja haudata. Vaikka muille näyttää että kaikki olisi jo Ok niin ei ole, mieli on ihan sekaisin ja vaihtelee kokoajan.

Oon huomannut, että monet odottavat jo asian olevan Ok. Ja itse kaipaan vielä omaa rauhaa ja rauhoittumista enkä yhtäkään vierailua ja sitähän eivät kaikki ymmärrä vaikka koko maailman tilanne on mikä on. Kyllä se tästä joskus mutta haluaisi omalla aikataululla sanoa milloin mikäkin on Ok.

 

[Seepra]

Täysin samanlaiset fiilikset. Tänään ollut hyvä päivä ja oon saanut koulujuttuja eteenpäin tosi paljon, jotta voin edes viikon kesäloman pitää ennen seuraavan kurssin alkua. Silti tietää, mitä taustalla miettii kokoajan ja pelkää jo seuraavaa romahdusta. Miettii alitajuisesti asiaa miksi meille kävi näin ja pelotta hieman jo jälkitarkastus, jossa saadaan kuulla onko asialle löytynyt mitään syytä. Siitä pitäisi sitten tuhkata hänet ja haudata. Vaikka muille näyttää että kaikki olisi jo Ok niin ei ole, mieli on ihan sekaisin ja vaihtelee kokoajan.

Oon huomannut, että monet odottavat jo asian olevan Ok. Ja itse kaipaan vielä omaa rauhaa ja rauhoittumista enkä yhtäkään vierailua ja sitähän eivät kaikki ymmärrä vaikka koko maailman tilanne on mikä on. Kyllä se tästä joskus mutta haluaisi omalla aikataululla sanoa milloin mikäkin on Ok.

Hyvänen aika, eihän asia voi millään olla ok, kun teillä on vielä hautajaisetkin pitämättä. Ihan keskenhän koko prosessi on, konkreettisestikin. Ihan kamalaa, että sulla on tuokin vielä edessä.

Mäkin kyllä tunnistan nämä tuttavapiirin varmaankin ihan hyvää tarkoittavat, mutta itseäni jopa loukkaavat kommentit. Tyyliin ”Eihän teitä voi kahdestaan jättää, kun te heti teette niitä pieniä”. Tai ”Sellaista sattuu”. Joo, raskaudet ovat kyllä saaneet alkunsa helposti ja menneet tätä yhtä keskenmenoa lukuun ottamatta hyvin. Mutta silti - ei naurata yhtään ja olo menee vaan vaikeaksi.
En mäkään aluksi halunnut nähdä oikein ketään ja jo pelkkä ajatus sosiaalisista tilanteista väsytti. Etenkin aluksi keskenmeno oli niin vahvasti itseä ja koko olemista määrittävä tekijä, että joku normaali kahvipöytä- tai hiekkalaatikkokeskustelu tuntui turhanpäiväiseltä ja rasittavalta. Kornisti halusin ja haluan olla keskenmenosta avoin ja kertos, että näin kävi, mutta sitten taas en aina jaksanut enkä jaksa vieläkään siitä aina puhua. Siinä sitten mietin, että tuossa tuo kaveri selostaa jotain omaa arkipäiväistä ongelmaansa ja mun ajatukset seilaa ihan muualla enkä jaksa olla yhtään kiinnostunut hänen sanomisistaan. Vietinkin ekoilla kmn jälkeisillä viikoilla paljon aikaa itsekseni pihatöissä, lenkillä, etätöitä tehden, jne. Tästä kiitos miehelle, joka osasi lukea mua ja teki mahdolliseksi mun ”irtiotot” ottamalla enemmän roolia arjen pyörityksessä.

Pidät vain pääsi ja vedät omat rajasi. Sulla on oikeus surra ihan rauhassa ja ihan niin pitkään kuin haluat. Joskus joudut ne tunteet ja ajatukset kuitenkin prosessoimaan. Nopeammin pääset tapahtuneen kanssa sinuiksikin siten, kuin työntämällä kaiken kaappiin odottamaan parempaa hetkeä. Sieltä ne todennäköisesti vyöryvät päälle sitten tulevaisuudessa jollain odottamattomalla hetkellä.

 

[Särkynyt31]

Hyvänen aika, eihän asia voi millään olla ok, kun teillä on vielä hautajaisetkin pitämättä. Ihan keskenhän koko prosessi on, konkreettisestikin. Ihan kamalaa, että sulla on tuokin vielä edessä.

Mäkin kyllä tunnistan nämä tuttavapiirin varmaankin ihan hyvää tarkoittavat, mutta itseäni jopa loukkaavat kommentit. Tyyliin ”Eihän teitä voi kahdestaan jättää, kun te heti teette niitä pieniä”. Tai ”Sellaista sattuu”. Joo, raskaudet ovat kyllä saaneet alkunsa helposti ja menneet tätä yhtä keskenmenoa lukuun ottamatta hyvin. Mutta silti - ei naurata yhtään ja olo menee vaan vaikeaksi.
En mäkään aluksi halunnut nähdä oikein ketään ja jo pelkkä ajatus sosiaalisista tilanteista väsytti. Etenkin aluksi keskenmeno oli niin vahvasti itseä ja koko olemista määrittävä tekijä, että joku normaali kahvipöytä- tai hiekkalaatikkokeskustelu tuntui turhanpäiväiseltä ja rasittavalta. Kornisti halusin ja haluan olla keskenmenosta avoin ja kertos, että näin kävi, mutta sitten taas en aina jaksanut enkä jaksa vieläkään siitä aina puhua. Siinä sitten mietin, että tuossa tuo kaveri selostaa jotain omaa arkipäiväistä ongelmaansa ja mun ajatukset seilaa ihan muualla enkä jaksa olla yhtään kiinnostunut hänen sanomisistaan. Vietinkin ekoilla kmn jälkeisillä viikoilla paljon aikaa itsekseni pihatöissä, lenkillä, etätöitä tehden, jne. Tästä kiitos miehelle, joka osasi lukea mua ja teki mahdolliseksi mun ”irtiotot” ottamalla enemmän roolia arjen pyörityksessä.

Pidät vain pääsi ja vedät omat rajasi. Sulla on oikeus surra ihan rauhassa ja ihan niin pitkään kuin haluat. Joskus joudut ne tunteet ja ajatukset kuitenkin prosessoimaan. Nopeammin pääset tapahtuneen kanssa sinuiksikin siten, kuin työntämällä kaiken kaappiin odottamaan parempaa hetkeä. Sieltä ne todennäköisesti vyöryvät päälle sitten tulevaisuudessa jollain odottamattomalla hetkellä.

Voi mitä tekin ootte saaneet kuulla toisilta, ihmiset on kyllä välillä niin ajattelemattomia. Tunnistan itsessäni niin nuo sun ajatukset, haluan vetää ne omat rajat ja niihin ei kuulu ne ihmiset, joille en voi asiasta kertoa omalla tavallani. Oon myös ollut tästä tosi avoin ihmisten suhteen, mutta en silti halua jokaista yksityiskohtaan kaikille kertoa ja sitten on saanut huomata, että nyt kolmen viikon jälkeen kaikki pitäisi olla jo Ok joidenkin mielestä. Vaikka se ei ulospäin näy niin asia ei vaan ole niin. Asiaan voi mennä vielä hyvin pitkään enkä todellakaan tiedä kuinka kauan. Koskaan en unohda, se on varma enkä edes halua.

Pitäisi yrittää tuntea enemmän ja tiedän sen, mutta ajatuskin pelottaa. Olin niin rikki viikon kun vain itkin ennen kuin niinsanotusti vedin itseni kokoon tällä tyylillä että paluu siihen pelottaa todella paljon. Tuntuu myös ettei ole aikaa romahtaa ja olla surullinen, mutta uskon että senkin aika tulee vielä. Se voi olla viikon päästä tai kuukauden, en tiedä itsekään. Nyt olen alkanut odottamaan mitä jälkitarkastuksessa sanotaan ja saadaanko tietää syytä. Sinnekin pitää tietysti mennä yksin kuten kaikki pitää nyt hoitaa vallitsevan tilanteen vuoksi ja ymmärrän syyn tietysti enkä kyseenalaista sitä. Jokainen päivä on onneksi erilainen. Ihana mies sinulla myös ollut kun antanut omaa aikaa surra omalla tavallaan

 

[Seepra]

Voi mitä tekin ootte saaneet kuulla toisilta, ihmiset on kyllä välillä niin ajattelemattomia. Tunnistan itsessäni niin nuo sun ajatukset, haluan vetää ne omat rajat ja niihin ei kuulu ne ihmiset, joille en voi asiasta kertoa omalla tavallani. Oon myös ollut tästä tosi avoin ihmisten suhteen, mutta en silti halua jokaista yksityiskohtaan kaikille kertoa ja sitten on saanut huomata, että nyt kolmen viikon jälkeen kaikki pitäisi olla jo Ok joidenkin mielestä. Vaikka se ei ulospäin näy niin asia ei vaan ole niin. Asiaan voi mennä vielä hyvin pitkään enkä todellakaan tiedä kuinka kauan. Koskaan en unohda, se on varma enkä edes halua.

Pitäisi yrittää tuntea enemmän ja tiedän sen, mutta ajatuskin pelottaa. Olin niin rikki viikon kun vain itkin ennen kuin niinsanotusti vedin itseni kokoon tällä tyylillä että paluu siihen pelottaa todella paljon. Tuntuu myös ettei ole aikaa romahtaa ja olla surullinen, mutta uskon että senkin aika tulee vielä. Se voi olla viikon päästä tai kuukauden, en tiedä itsekään. Nyt olen alkanut odottamaan mitä jälkitarkastuksessa sanotaan ja saadaanko tietää syytä. Sinnekin pitää tietysti mennä yksin kuten kaikki pitää nyt hoitaa vallitsevan tilanteen vuoksi ja ymmärrän syyn tietysti enkä kyseenalaista sitä. Jokainen päivä on onneksi erilainen. Ihana mies sinulla myös ollut kun antanut omaa aikaa surra omalla tavallaan

Ajan kanssa, päivä kerrallaan. Vaikka tunteita ja ajatuksia ei edes tietoisesti käsittelisi, niin kyllä niitä varmasti silti prosessoi eteenpäin. Toisaalta on hyvä antaa itselleen myös lupa surra ja myös romahtaa, jos siltä tuntuu. Saisitko järjestettyä itsellesi (ja miksei miehellesikin) (kahdenkeskistä) lapsivapaata aikaa vaikka yön yli? Saisit hetken hengähdystauon ja tilaisuuden levähtää ja käsitellä asioita. Se voisi tehdä hyvää, kun sinunkin elämässäsi taitaa olla aika monta liikkuvaa osaa.

Tämä korona on tuossakin mielessä ihan peestä, että joka paikkaan pitää mennä yksin. Tsemppiä

 

[amandatt]

.

 

[Särkynyt31]

Ajan kanssa, päivä kerrallaan. Vaikka tunteita ja ajatuksia ei edes tietoisesti käsittelisi, niin kyllä niitä varmasti silti prosessoi eteenpäin. Toisaalta on hyvä antaa itselleen myös lupa surra ja myös romahtaa, jos siltä tuntuu. Saisitko järjestettyä itsellesi (ja miksei miehellesikin) (kahdenkeskistä) lapsivapaata aikaa vaikka yön yli? Saisit hetken hengähdystauon ja tilaisuuden levähtää ja käsitellä asioita. Se voisi tehdä hyvää, kun sinunkin elämässäsi taitaa olla aika monta liikkuvaa osaa.

Tämä korona on tuossakin mielessä ihan peestä, että joka paikkaan pitää mennä yksin. Tsemppiä

Tätä yritetään kesälle järjestää edes yksi yö. Toivottavasti onnistutaan

 

[zar_]

Moikka!

Kuinka teillä sujuu? Halusin päivittää vähän kuulumiskierrosta, joskos jollain olisi vaikka positiivisia uutisia kerrottavana :)

Täällä olen äärimmäisen tyytyväinen, että annoin surutyölle aikaa. Nyt on kulunut puoli vuotta keskenmenostani, joka tapahtui rv 7 lopulla. Se, ettei pidä luovuttaa yrittämisen suhteen on totta, mutta itseään kannattaa kuunnella. Mä olin niin rikki tapahtuneesta, etten olisi varmasti pystynyt nauttimaan alkuraskaudesta lainkaan tunteideni kanssa, jos olisin heti uudestaan raskautunut. Tällä hetkellä suru on alkanut väistymään, vaikka kyllä tunnen sitä vieläkin aina silloin tällöin, mutta se on varmasti ihan normaalia.

Meillähän siis kaikkiaan oli tosi poikkeuksellinen tilanne muutoinkin, kun mulle puhkesi fyysinen sairaus, jota aluksi luultiin psyykkiseksi. Nyt olen ollut ihopoliklinikan hoidossa koko kevään ja selvisi, että mulla on sellainen autoimmuunivälitteinen ihosairaus, johon liittyy ihottuman vuoksi laajoja turvotuksia, nivelkipuja sekä vatsaoireita. Tähän sain hoidon, jolla korkeat vasta-aineet saatiin laskuun. Raskautta ei luontaisesti voitu yrittää koko keväänä sairauteni vuoksi, koska ei tiedetty tarvitaanko biologista lääkitystä. Se oli kuin isku vasten kasvoja, mutta kohdistin ajatukseni siihen, että sairauteni hoito auttaa tavallaan myös tässä lapsiasiassa - kun äiti voi hyvin, voi vauvakin. Lisäksi pienennän keskenmenoriskiä, kun perussairaus saadaan tasapainoon.
Sitkeän ja nelinkertaisen lääkityksen ansiosta, vasta-aineet tippuivat 1645 sinne 840 (normaalin raja on 100), jonka ansiosta aloin voida huomattavasti paremmin. Näillä näkymin joudun syömään lääkkeitä koko raskausaikani. Kuitenkin ajattelen, että tämä sairaus oli parasta, mitä minulle saattoi juuri nyt tapahtua. Oli pakko pysähtyä ja keskittyä niihin tärkeisiin asioihin.

Me aloitamme näillä näkymin yrityksen uudestaan nyt elokuussa. Muutamme samalla uuteen asuntoon maalle. Kesän vietämme lomaillen. Tietysti pelottaa keskenmenon mahdollisuus, mutta en aio jättää sairauteni takia asioita tekemättä. Koen, että olen vasta nyt riittävästi vahvistunut, jotta pystyn suuntaamaan ajatukset uuteen raskauteen ja siihen liittyviin asioihin.

Kaikille teille toivotan sylillisen voimaa ja uskon, että meistä jokainen onnistuu vielä, tavalla tai toisella
Oma tie oli vaikea ja raskas, mutta monista ja niin ihmeellisistä asioista ihminen selviää - ollaan jokainen rohkeita, viisaita ja kauniita just näin kaikista tapahtumista huolimatta

 

[Seepra]

Moikka!

Kuinka teillä sujuu? Halusin päivittää vähän kuulumiskierrosta, joskos jollain olisi vaikka positiivisia uutisia kerrottavana :)

Täällä olen äärimmäisen tyytyväinen, että annoin surutyölle aikaa. Nyt on kulunut puoli vuotta keskenmenostani, joka tapahtui rv 7 lopulla. Se, ettei pidä luovuttaa yrittämisen suhteen on totta, mutta itseään kannattaa kuunnella. Mä olin niin rikki tapahtuneesta, etten olisi varmasti pystynyt nauttimaan alkuraskaudesta lainkaan tunteideni kanssa, jos olisin heti uudestaan raskautunut. Tällä hetkellä suru on alkanut väistymään, vaikka kyllä tunnen sitä vieläkin aina silloin tällöin, mutta se on varmasti ihan normaalia.

Meillähän siis kaikkiaan oli tosi poikkeuksellinen tilanne muutoinkin, kun mulle puhkesi fyysinen sairaus, jota aluksi luultiin psyykkiseksi. Nyt olen ollut ihopoliklinikan hoidossa koko kevään ja selvisi, että mulla on sellainen autoimmuunivälitteinen ihosairaus, johon liittyy ihottuman vuoksi laajoja turvotuksia, nivelkipuja sekä vatsaoireita. Tähän sain hoidon, jolla korkeat vasta-aineet saatiin laskuun. Raskautta ei luontaisesti voitu yrittää koko keväänä sairauteni vuoksi, koska ei tiedetty tarvitaanko biologista lääkitystä. Se oli kuin isku vasten kasvoja, mutta kohdistin ajatukseni siihen, että sairauteni hoito auttaa tavallaan myös tässä lapsiasiassa - kun äiti voi hyvin, voi vauvakin. Lisäksi pienennän keskenmenoriskiä, kun perussairaus saadaan tasapainoon.
Sitkeän ja nelinkertaisen lääkityksen ansiosta, vasta-aineet tippuivat 1645 sinne 840 (normaalin raja on 100), jonka ansiosta aloin voida huomattavasti paremmin. Näillä näkymin joudun syömään lääkkeitä koko raskausaikani. Kuitenkin ajattelen, että tämä sairaus oli parasta, mitä minulle saattoi juuri nyt tapahtua. Oli pakko pysähtyä ja keskittyä niihin tärkeisiin asioihin.

Me aloitamme näillä näkymin yrityksen uudestaan nyt elokuussa. Muutamme samalla uuteen asuntoon maalle. Kesän vietämme lomaillen. Tietysti pelottaa keskenmenon mahdollisuus, mutta en aio jättää sairauteni takia asioita tekemättä. Koen, että olen vasta nyt riittävästi vahvistunut, jotta pystyn suuntaamaan ajatukset uuteen raskauteen ja siihen liittyviin asioihin.

Kaikille teille toivotan sylillisen voimaa ja uskon, että meistä jokainen onnistuu vielä, tavalla tai toisella
Oma tie oli vaikea ja raskas, mutta monista ja niin ihmeellisistä asioista ihminen selviää - ollaan jokainen rohkeita, viisaita ja kauniita just näin kaikista tapahtumista huolimatta

Hei zarar_!
Kiva kuulla susta! Ihanaa, että sulle kuuluu niin paljon parempaa kuin keväällä. Oon onnellinen sun puolesta.:)
Ikävä tietysti tuo sulta löytynyt sairaus, mutta ainakin itse ajattelisin, että parempi fyysinen kuin psyykkinen. Niihin löytyy yleensä hoito ja apu ylipäätään helpommin. Toivottavasti sairaus saadaan balanssiin ja ehkä lääkemääriäkin tiputettua jossakin kohtaa. Ihailen sitäkin, että saat käännettyä sairaudenkin itsellesi ”plussaksi” ja tavallaan voimavaraksi.

Bongasinkin sut jo tuolta kuumeilijoiden puolelta Paljon, paljon onnea teidän yritykseen! Ehkä uskaltaudun sinne itsekin sun vanavedessä. Varovainen (ja juurikin henkisen puolen takia) yritys täälläkin päällä.
Keskenmenosta toivuin niin henkisesti kuin fyysisestikin nopeasti. Toki heti km jälkeen vastaantulleet tuttujen raskausuutiset tuntuivat pahalta ja vieläkin se alkuperäinen laskettu aika pyörii joskus päässä, mutta muuten olen ok. Tai ainakin siltä nyt tuntuu. En sitten tiedä, että nostaisiko mahdollinen uusi raskaus jotain piilossa olevia tunteita tai pelkoja esiin. Se tietysti pelottaa. Mutta toisaalta, menneisyydestä en pääse eroon, keskenmeno on osa tarinaani ja sen kanssa on vain elettävä. Enkä halua pelätä niin paljon, että jättäisin elämättä pelkäämällä asioita etukäteen.

 

[zar_]

Hei zarar_!
Kiva kuulla susta! Ihanaa, että sulle kuuluu niin paljon parempaa kuin keväällä. Oon onnellinen sun puolesta.:)
Ikävä tietysti tuo sulta löytynyt sairaus, mutta ainakin itse ajattelisin, että parempi fyysinen kuin psyykkinen. Niihin löytyy yleensä hoito ja apu ylipäätään helpommin. Toivottavasti sairaus saadaan balanssiin ja ehkä lääkemääriäkin tiputettua jossakin kohtaa. Ihailen sitäkin, että saat käännettyä sairaudenkin itsellesi ”plussaksi” ja tavallaan voimavaraksi.

Bongasinkin sut jo tuolta kuumeilijoiden puolelta Paljon, paljon onnea teidän yritykseen! Ehkä uskaltaudun sinne itsekin sun vanavedessä. Varovainen (ja juurikin henkisen puolen takia) yritys täälläkin päällä.
Keskenmenosta toivuin niin henkisesti kuin fyysisestikin nopeasti. Toki heti km jälkeen vastaantulleet tuttujen raskausuutiset tuntuivat pahalta ja vieläkin se alkuperäinen laskettu aika pyörii joskus päässä, mutta muuten olen ok. Tai ainakin siltä nyt tuntuu. En sitten tiedä, että nostaisiko mahdollinen uusi raskaus jotain piilossa olevia tunteita tai pelkoja esiin. Se tietysti pelottaa. Mutta toisaalta, menneisyydestä en pääse eroon, keskenmeno on osa tarinaani ja sen kanssa on vain elettävä. Enkä halua pelätä niin paljon, että jättäisin elämättä pelkäämällä asioita etukäteen.

Kiitos

Täälläkin hyvin varovaisesti aloitetaan yrittelyt. Liikaa ei jotenkin vielä uskalla innostua ja mietin edelleen näitä samoja asioita, että jos tämä toistuu ja jotenkin lapsettomuus kalvaa mielessä, vaikka tiedän, että suurin osa onnistuu lopulta tavalla, jos toisella.
Muuten tää on ollut mielessä paljon vähemmän kuin aiemmin, mutta nousi eilen pintaan, kun ystävä avautui mulle omasta raskaudenkeskeytyksestään. Siinä sitten toisiamme tuimme, vaikka ihan erilaiset asetelmat meillä taustalla. Kyyneleet vierähtivät molemmilta ja kyllä hetken aikaa tiedettiin tismalleen miten kauheaa se omasta lapsesta luopuminen on. Ei nämä asiat ikinä unohdu, kulkevat aina mukana, mutta vaikka emme voi muuttaa niitä, niin voimme muuttaa omaa suhtautumistamme niihin.
Mäkin mietin tuota laskettua aikaa, mulla se olisi ollut nyt elokuussa ja se hiipii mieleen aina sillon tällön. Tänään oli pitkästä aikaa taas ikävä sitä pientä, mutta aika korjaa surua tavallaan

Kiva kuulla, että sulla muuten sujuu jo hyvin :) hetki kerrallaan eteenpäin

 

[KatMa]

Kuumeilijoista lueskelinkin jo zararin kuulumisia, ihana kuulla että asiat jo paremmalla tolalla.

Mulla tuulimuna tosiaan keväällä ja tyhjennys oli 3.4. Vieläkin hcg korkealla ja ensi viikolla pääsenkin ultraan näkemään onko siellä vielä jotain jämiä kohdussa. Mitään oireita ei ole ollut eikä menkkoja ole vielä tullut.

Viime viikkoina olen ollut hieman herkempi ja kun miehelle tokaisin juhannuksena, että olisko sittenkin hyvä olla vaan näin, purskahdinkin isoon itkuun. Laskettuaika olisi ollut lokakuussa, joten sinne saakka olen aika herkillä, kuten edellisessäkin keskenmenossa. Olen nyt kuitenkin nauttinut elämästä ja tästä kesästä. 90% mielialasta on kuitenkin positiivinen.

 

[zar_]

Kuumeilijoista lueskelinkin jo zararin kuulumisia, ihana kuulla että asiat jo paremmalla tolalla.

Mulla tuulimuna tosiaan keväällä ja tyhjennys oli 3.4. Vieläkin hcg korkealla ja ensi viikolla pääsenkin ultraan näkemään onko siellä vielä jotain jämiä kohdussa. Mitään oireita ei ole ollut eikä menkkoja ole vielä tullut.

Viime viikkoina olen ollut hieman herkempi ja kun miehelle tokaisin juhannuksena, että olisko sittenkin hyvä olla vaan näin, purskahdinkin isoon itkuun. Laskettuaika olisi ollut lokakuussa, joten sinne saakka olen aika herkillä, kuten edellisessäkin keskenmenossa. Olen nyt kuitenkin nauttinut elämästä ja tästä kesästä. 90% mielialasta on kuitenkin positiivinen.

Kiva, kun kerroit kuulumisiasi :) Me tosiaan ollaan nyt riittävän rohkeita yrittämään uudestaan, vauvan kaipuu on niin suuri

Harmi, että sulla niin sitkeästi pitelee tuota hormonia ylhäällä. Tuo odottaminenkin ja epätietoisuus on kauheaa. Mutta hyvä kuitenkin, että oot jo pystynyt iloitsemaan elämästä suurilta osin! Tosin nuo tunteet on kuitenkin itsellänikin aina välillä enemmän pinnassa. Tsemppiä kuitenkin, pidän peukkuja, että kaikki sujuu hyvin

 

[Seepra]

Kuumeilijoista lueskelinkin jo zararin kuulumisia, ihana kuulla että asiat jo paremmalla tolalla.

Mulla tuulimuna tosiaan keväällä ja tyhjennys oli 3.4. Vieläkin hcg korkealla ja ensi viikolla pääsenkin ultraan näkemään onko siellä vielä jotain jämiä kohdussa. Mitään oireita ei ole ollut eikä menkkoja ole vielä tullut.

Viime viikkoina olen ollut hieman herkempi ja kun miehelle tokaisin juhannuksena, että olisko sittenkin hyvä olla vaan näin, purskahdinkin isoon itkuun. Laskettuaika olisi ollut lokakuussa, joten sinne saakka olen aika herkillä, kuten edellisessäkin keskenmenossa. Olen nyt kuitenkin nauttinut elämästä ja tästä kesästä. 90% mielialasta on kuitenkin

Onpa tosi kurja ja raskas tilanne, kun sulla fyysinenkin toipuminen kestää noin pitkään. Varmasti häiritsee henkistäkin palautumista tuollainen. Mä odotin kuukautisia km jälkeen tosi kovasti ja olin varmaan niistä enemmän innoissani kuin koskaan, kun viimein taas alkoivat. Se oli jotenkin mittari sille, että nyt kroppa on fyysisesti toipunut. Varmasti tuskallista, jos menkkoja ei kuulu ja hcg ei laske kunnolla. Prosessi on vaan jatkuu ja jatkuu. Ihan kamalaa. Toivottavasti pian saat avun tilanteeseesi.
Luulen, että mielialasikin kohenee selvästi, kunhan saat taas hormonitoiminnan normaaliksi ja km fyysisen puolen kunnolla pois päiväjärjestyksestä. Tsemppiä

 

[Kovin pieni]

Minua harmittaa tällä hetkellä se, että keskenmeno nollaa vuodeksi mahdollisuudet saada lähetteen julkisen puolen lapsettomuushoitoihin. Samoin kuin se, että liian varhaista keskenmenoa eli kemiallista raskautta ei myöskään lasketa keskenmenoksi, että toistuvia keskenmenoja tutkittaisiin julkisella puolella.

 

[Catlady]

Minua harmittaa tällä hetkellä se, että keskenmeno nollaa vuodeksi mahdollisuudet saada lähetteen julkisen puolen lapsettomuushoitoihin. Samoin kuin se, että liian varhaista keskenmenoa eli kemiallista raskautta ei myöskään lasketa keskenmenoksi, että toistuvia keskenmenoja tutkittaisiin julkisella puolella.

Meillä alkuraskauden 5+5 keskenmeno ei estänyt hoitoon pääsyä.

 

[Kovin pieni]

Meillä alkuraskauden 5+5 keskenmeno ei estänyt hoitoon pääsyä.

Hienoa, että teillä ei estänyt. Harmi, että joillakin estää. Minulle sanottiin terveysasemalta, että vuosi pitää odottaa. Pitääpä selvitellä, voiko yksityisen kautta mahdollisesti saada lähetteen aiemmin.

 

[Catlady]

Hienoa, että teillä ei estänyt. Harmi, että joillakin estää. Minulle sanottiin terveysasemalta, että vuosi pitää odottaa. Pitääpä selvitellä, voiko yksityisen kautta mahdollisesti saada lähetteen aiemmin.

Kannattaa tosiaan selvitellä asiaa, koska joskus pitkän yrityksen jälkeinen km voi nimenomaan olla merkki siitä, että munasoluissa/siittiöissä tai kohdussa on jotain pielessä. En myöskään muista kuulleeni tuollaista vuoden sääntöä missään vaiheessa.

Edit: Siis se ohje toki on, että jos vuoden yrityksen jälkeen ei ole raskaana, saa lähetteen julkiselle. Lisäksi esim. hormoniarvojen, endon, PCOS:n tms. perusteella voi saada lähetteen jo aiemmin. Lisäksi ainakin Hus:ssa ottavat huomioon iän ja lyhempi yritysaika voi riittää.

 

[Kovin pieni]

Kannattaa tosiaan selvitellä asiaa, koska joskus pitkän yrityksen jälkeinen km voi nimenomaan olla merkki siitä, että munasoluissa/siittiöissä tai kohdussa on jotain pielessä. En myöskään muista kuulleeni tuollaista vuoden sääntöä missään vaiheessa.

Edit: Siis se ohje toki on, että jos vuoden yrityksen jälkeen ei ole raskaana, saa lähetteen julkiselle. Lisäksi esim. hormoniarvojen, endon, PCOS:n tms. perusteella voi saada lähetteen jo aiemmin. Lisäksi ainakin Hus:ssa ottavat huomioon iän ja lyhempi yritysaika voi riittää.

Voit olla sitten onnellinen, että vältyit tuolta vuoden säännöltä jota muihin sovelletaan. Minulle terveyskeskuslääkäri kertoi, että lapsettomuustutkimuksissa hoidetaan raskaaksi tulon ongelmia, ja jos siis tulee välillä raskaaksi, ongelmaa ei heidän näkökulmastaan ole, joten sitä ei voida hoitaa. Hoitoon pääsyn kriteereissä seurataan vain alkaneita raskauksia, ja se, meneekö raskaus kesken, ei heitä kiinnosta. Kriteerit hoitoon pääsylle ovat vuosi yhtäjaksoisesti ilman yhtäkään alkanutta raskautta tai kolme peräkkäistä keskenmenoa, eikä iän puolesta saa etuoikeuksia. Terveyskeskuslääkäri suositteli menemään yksityiselle, mikäli asiaa haluaa tutkia. Ja tämä siis myös HUSin alueella. Eli ei täälläkään kohdella kaikkia samalla tavalla.