Keskenmeno ja henkinen jaksamattomuus

Keskustelun 'Menetyksen kokeneet' aloitti zarar_, 5 helmi 2020.

Vaihda nimimerkki! | Näin pääset alkuun/apua! | Top 100
  1. zarar_ Sanavalmis juttuseppä Toukokuiset 2021

    Mä en ole kirjoitellut tänne aikoihin, mutta miten muut jakselette?

    Mä sanon nyt aivan suoraan, että mulla on elämäni vaikein vaihe edessä. Romahdin ihan täysin :sorry:
    Sairastuin pari kk keskenmenosta paniikkihäiriöön ja nyt sen jälkeen masennuin. Mun ihosairaus paheni ja olo on välillä tosi kurja. Uutta vauvaa ei voida yrittää, koska mulla on sellainen lääkitys ihoon, ettei sen aikana voi tulla raskaaksi. :sad001 Eli ei hyvin mene.
    Mikään ei tunnu enää miltään, on vain pohjaton suru siitä pienestä. Vaikka siitä on jo aikaa 4kk, vihaan itseäni ja kehoani, itken joka ikinen päivä suruani pois, mutta se ei tunnu katoavan. Muistan vain ne sanat päässäni, ettei minusta ole äidiksi, niin kuin oma äitini minulle sen sanoi. En vain enää tunne iloa mistään. Enkä näe tulevassa mitään. En ymmärrä, miten näin paha olo voi vain olla. En jaksa enää esittää, että kaikki on hyvin. Kyllä meistä vahvinkin joskus murtuu. Minä murruin nyt. :sorry:

    Psykiatrin aika on ensi kuussa. Suunnitellaan jatkot sitten sieltä. Menen juttelemaan sairaanhoitajalle jälleen ensi viikolla.

    En mä tiedä tuleeko meille koskaan lasta. Mieskin varmaan kyllästyy vielä muhun ja jään yksin. Ehkä vaan meille ei ole tarkoitettu vielä lapsia, tai sitten ei lainkaan. Ehkä aika on ainoa, mikä auttaa. :smiley-ashamed008
    • Sympatiaa Sympatiaa x 3
  2. Vargynja Moderaattori Staff Member Helmikuiset 2021

    Paljon voimia zarar! :Heartred Kukaan ei kestä loputtomiin vastoinkäymisiä. On vahvuutta myöntää se kun raja on tullut vastaan. Onneksi sinulla on hoitokontakti. Se voi olla vaikeaa uskoa, mutta pohjalta löytyy myös tie ylös. Tiedän, sillä olen itse sillä tiellä.
    • Tykkään Tykkään x 1
    • Olen samaa mieltä Olen samaa mieltä x 1
  3. zarar_ Sanavalmis juttuseppä Toukokuiset 2021

    Kiitos :Heartred
    Niin minäkin uskon, vaikka onkin vaikeaa. Pikkuhiljaa eteenpäin.
  4. amandatt Kommentoinnin ninja

    Paljon voimia zazar_ :Heartred Hyvä ettet ole jäänyt yksin näiden asioiden kanssa, vaan olet päässyt juttelemaan sairaanhoitajalle ja pääset myös psykiatrille. Ja hyvä myös että kirjoitat ajatuksia tänne, sekin auttaa.

    Itse olen huomannut että henkisen toipumisen kanssa ei voi väkisin kiirehtiä, vaikka haluaisi voida jo paljon paremmin. Pitää antaa sille se aika, minkä se tarvitsee :Heartred
    • Olen samaa mieltä Olen samaa mieltä x 1
  5. zarar_ Sanavalmis juttuseppä Toukokuiset 2021

    Kiitos tsempistä :Heartred

    Niin se on, että oman aikansa tämä vie, se täytyy itsekin vain hyväksyä. Omalla kohdallani uskon, että keskenmeno toimi triggerinä ja tavallaan väylänä muihin traumoihin, joita en ole kyennyt käsittelemään. Nyt kaikki purkautui siis kehollisesti hyvin voimakkaana muistuttaen minua siitä, mikä on vielä työstämättä.
    Päivä ja hetki kerrallaan. Onneksi apua on saatavilla ja jos hyvin käy pääsen aloittamaan terapian. :)
  6. Särkynyt31 Oman äänensä löytänyt

    Meillä keskenmenosta on nyt viikko. Keskiviikkona ei löytynut sydänääniä neuvolassa ja siitä ultraan, jossa todettiin meidän pieni kuolleeksi. Hän syntyi kaksi päivää myöhemmin 17+1 ja olo on sellainen, etten jaksa mitään. Ensimmäiset päivät vain itkin ja nyt en enää pysty itkemään, mutta olo on niin surullinen. Mieli on täysin musta.
    • Sympatiaa Sympatiaa x 12
  7. zarar_ Sanavalmis juttuseppä Toukokuiset 2021

    Voi eikä, kamalan suuren surun olette joutuneet kohtaamaan, olen tosi pahoillani :Heartred
    Olo on varmasti pitkään tyhjä, mutta ajan kanssa kaikki suru asettuu uomiinsa. Niin ainakin itse toivon. Voimia surun keskelle :Heartred
  8. KatMa Sanaisen arkkunsa ammentaja

    Olen pahoillani ja voimia suruun. Pienin askelin eteenpäin. Apua on saatavilla ja sitä kannattaa pyytää. :Heartred
    • Olen samaa mieltä Olen samaa mieltä x 1
  9. Särkynyt31 Oman äänensä löytänyt

    Täällä taas äänessä, kun en halua kokoajan ystäville ”valittaa”.. vaikea päivä ollut tänään ja eilinen ilta myös enkä usko, että tämäkään ilta sen helpompi on. Huomisesta tiedän jo, että se tulee olemaan kamala, äitienpäivä ja ajatukset siinä mitä olisi ollut toisin. Ollaan tyttöjen (2v &4v) kanssa kolmestaan, kun mies on työreissulla taas vaihteeksi. En halunnut tehdä kakkua enkä muutenkaan tehdä päivästä mitenkään erikoista, sunnuntai muiden joukossa. Kaipaisi vain tukea tuolta mieheltä, mutta se tuntuu olevan niiin vaikeaa... En haluaisi painostaa toista kysymään edes kuulumisia , mutta on todella yksinäinen olo tän asian kanssa nyt ja kaipaisi sellasta ekstra tukea eikä sitä saa. Ollaan joo erinlaisia, mutta toisen huomiointi on musta tosi tärkeää varsinkin nyt. Tälläinen ilta täällä...
    • Sympatiaa Sympatiaa x 7
    Last edited: 9 touko 2020
  10. Seepra Sanaisen arkkunsa ammentaja Maaliskuiset 2021

    Tosi kurjaa kuulla, että sulla on keskenmenon lisäksi myös muuten hankalaa, just tuon tuen puuttumisen takia. Voisiko olla, että keskenmeno on ollut miehellekin niin kova paikka, että ei oikein osaa käsitellä sitä? Pelkää ottaa asiaa puheeksi (tai vaikka ihan kysyä kuulumisia, kun ajatuksesi varmasti pitkälti pyörivät tämän asian ympärillä), kun pelkää sekä sinun että ehkä myös omaa reaktiotaan? Kurjaa se silti on, ettei toinen kysy fiiliksiä tai huomioi, siitä olen samaa mieltä. Täältä kovasti tsemppiä ja voimia raskaaseen tilanteeseen :hug013

    Auttaisiko, jos ihan suoraan kertoisit omista fiiliksistä, vaikka sitten, kun mies taas kotiutuu?
    Ystäviäkin kyllä saa, ja kannattaa vaivata. Siinä se ystävyys todella punnitaan. Suomalaisessa kulttuurissa on jotenkin tosi vahvana sellainen yksin pärjäämisen kulttuuri, mikä on kyllä jotenkin tosi syvältä. Kova kynnys pyytää apua, myös minulla, ja toisaalta apua ei uskalleta tarjota ”ettei nyt vaan tuputeta tai tungetella”.
    Saako teillä päin sairaalasta/ neuvolasta kriisiapua? Mä koin sen itse hyväksi, kun sai puhua välillä jollekin ihan ulkopuoliselle ja ammatti-ihmiselle.

    Ihanaa huomista äitienpäivää sinulle kaikesta huolimatta. ♥️ Tunnistan tuon fiiliksen, vaikka täältäkin löytyy pari pientä juhlistamisen aihetta. Mutta silti sitä miettii, että nyt mentäisiin jossain rv 14 paikkeilla. Huoh.
    • Olen samaa mieltä Olen samaa mieltä x 2
  11. Särkynyt31 Oman äänensä löytänyt

    Piti vastata tähän vasta tänään, niin tunteet on hieman rauhoittunut eilisestä. Aivan varmasti tämä oli hänelle myös vaikea paikka ja näin sen itsekin. Meillä suhteeseen on aina kuuluneet pitkät yksinolot, johon olen tottunut.Nyt asian ollessa aivan tuore ja juuri tapahtunut niin, molempien on vaikea suhtautua uuteen arkeen, jossa on surua mukana. Kotona ollessa lasten kanssa ehtii ajatella asioita enemmän, kuin mitä toinen töissä ollessa ja tiedostan tämän itsekin..

    Ja varmasti jutellaan, kun mies kotiutuu ja hänet saa kiinni jotenkin. Samaistun niin tuohon yksin pärjäämiseen ja huomaan itsekin tekeväni tätä eikä se todellakaan tee oloa yhtään paremmaksi. Neuvolaan en ole halunnut soitella enää, ehkä sairaalassa avaan tilannetta, kun olen saanut itsellekin selvyyttä omista tunteista. Nyt oma mieli on sellainen sekasorto, joka vaihtelee päivittäin.

    Sinne myös hyvää äitienpäivää :Heartred
    • Sympatiaa Sympatiaa x 3
  12. zarar_ Sanavalmis juttuseppä Toukokuiset 2021

    Me ollaan niin erilaisia tuon surun käsittelyn näkökulmasta. Meillä mies suri, näin sen hänestä, mutta pääsi jotenkin valoisammin ja nopeammin eteenpäin, ei jumittunut niihin negatiivisiin tunteisiin ja vaikutti välillä jopa hieman kyllästyneeltä minun surkutteluuni. Keskustelut auttoi eniten ymmärtämään toisen tapaa surra ja miestäni on auttanut se, että mä olen sanoittanut sen, mistä paha olo johtuu, ettei mies jää siihen kuvitelmaan, että hänen vikansa, että suren jatkuvasti tms.
    Mä itse tein sen virheen, että ryntäsin suin päin töihin ja opintoihin, liikuin ja tein ihan mitä tahansa sellaista, mikä tukahdutti kaikki mun tunteeni keskenmenosta. Oikeastaan juttelin tosi vähän miehenkään kanssa asiasta, vaikka hänen sylissään välillä itkinkin. Sitten lopulta romahdin täysin ja tämän kuukauden jälkeen on mennyt lähes 5kk keskenmenosta, enkä vieläkään ole sinut surun kanssa, vaan vasta matkalla toipumassa.
    Minä käännyin psykiatrisen sairaanhoitajan puoleen, kun suru tuntui niin valtavalta. Se kannatti. Toivottavasti jaksat hakea tukea, sitten kun sinusta tuntuu. Myös kuntien mielenterveyspalveluista voi kysyä keskusteluapua kriiseihin.

    Hirmuisesti Tsemppiä sinulle :Heartred
    • Tykkään Tykkään x 3
  13. Särkynyt31 Oman äänensä löytänyt

    Tuntemukset ja ajatukset kuullostaa hyvin samoilta kun omani...
    Haluaisin ehtiä tuntemaan kaikkia niitä tunteita miltä tuntuu, mutta en halua huolestuttaa noita kahta pientä. He näkevät jos äiti itkee ja on surullinen ja varsinkin tuo 4v on tosi tarkka ja kyselee heti. Heille emme ehtineet kertoa tulevasta vauvasta ja nyt se tuntuu vaikealta. Varmasti kerromme vielä mutta miten ja milloin on vielä mietinnässä. Itsekin oon siis upottanut kaikki tunteet aika syvälle nyt odottamaan että toinen puolisko tulee kotiin. Sitten pystyn ehkä ajattelemaan asiaa. Yliopisto ei valitettavasti odota vaan deadlinet paukkuu vaikka ei kiinnosta tippaakaan mitä kirjoittaa koneella. Pelkään vähän myös, että suljen tämän pois nyt kun aika ei vain riitä ja sitten palaa pahempana takaisin. Hyvin samanlaisia ajatuksia siis täällä myös. Kiitos sinulle viestistäsi ja tsemppiä sinne myös hirveästi. Hienoa, että osasit lopulta hakea sinulle sopivaa apua!
    • Sympatiaa Sympatiaa x 3
  14. zarar_ Sanavalmis juttuseppä Toukokuiset 2021

    Mulla oli tuo sama ajatus koulun suhteen, kun amk opinnot vielä kesken, ettei koulu odota. Ja eihän se odottanutkaan, mutta valitsin koulun sijaan hetkeksi itseni, vaikka tuntui, ettei edes opettajatkaan ymmärtäneet mitä kävin läpi. Oli kuitenkin oikea ratkaisu keventää opintoja tänä keväänä.
    Enkä oikeastaan tiedä auttoiko edes keskusteluapu tilannettani, minusta toipuminen alkoi vasta, kun jätimme hetkeksi kaupungin tutut maisemat ja siirryimme metsän, peltojen ja järvien keskelle tänne maalle. Täällä olen kokenut olevani kokonaisempi, kuin kuukausiin.
    Surra kannattaa tavallaan ja ajallaan, kaikille ei sovi se, että heti keskenmenon jälkeen pui asiaa intensiivisesti, toisilla se jopa pahentaa tilannetta. Ammattiapua kannattaa pyytää vasta sitten, kun on siihen itse valmis.
    Mulla aktivoitui autoimmuunitulehdus kehossa keskenmenon jälkeen ja se varmaan osaltaan pitkitti toipumistani. Nyt kun kaikesta on mennyt aikaa, olen keskittynyt rauhallisiin kävelylenkkeihin metsässä, pihatöihin ja kevyempään liikuntaan, josta tulee hyvä mieli. Olen alkanut kokoamaan runoja surusta ja yhdistämään niitä piirtämiini kuviin. Lisäksi olen taiteillut paljon muutakin, kuten maisemakuvia ja pohtinut mitä uutta saisin luomuksistani aikaiseksi. Keskityin nyt myös hiljaisiin lukuhetkiin aamu auringossa ja ihmettelin luonnon ihmeitä yhdessä mieheni kanssa. Pikkuhiljaa näen ympärilläni valoa, naurua ja iloa.
    Se, mitä haluan sanoa on, että anna itsellesi se aika, minkä surun käsittelyyn tarvitset. Suru ei ole mikään suoritus, ei pikajuoksu eikä toipilasaika, josta täytyy parantua. Ehdit kyllä tuntea kaikki tunteet, ajallaan jokaisen, silloin kun niille on oikea paikka ja aika. Se voi olla tänään tai vasta 3 kuukauden päästä. Jos jotain olen oppinut niin sen, ettei surua voi kiirehtiä, vaikka tahtoisikin. Moni ei myöskään tule ymmärtämään surun voimakkuutta, eikä sitä tajua aina itsekään, paitsi sellainen, joka on kokenut saman.
    Nyt kun ei ole edes lohtua uudesta raskaudesta, sillä emme nyt yritä terveyssyistä, olen aika syvällisesti käynyt läpi ajatuksiani ja tullut siihen tulokseen, että ympärilläni on paljon asioita, myös hyviä, kunhan vain osaa katsoa. Aikaa tämä kaikki kuitenkin vie ja moni toipuu nopeammin, ei käy tätä kaikkea näin vaikean kautta läpi.

    Voimaa surutyöhön, selviät kyllä siitä :Heartred
    • Tykkään Tykkään x 2
    • Sympatiaa Sympatiaa x 1
  15. Särkynyt31 Oman äänensä löytänyt

    Kyllä teitäkin on koeteltu onneksi olette löytänyt paikan, jossa teidän on nyt hyvä olla rauhassa. Me asutaan itse peltojen keskellä ihan maaseudulla ja yhdyn tuohon, että nyt tää maaseutu tekee hyvää. Saa katsella vaan peltoja ja ei ole kaupungin melua häiritsemässä ajatuksia. Ihanaa että olet löytänyt luonnosta hyvää oloa ja toivottavasti lämpimiä säitä tulisi niin ne vain lisääntyvät.

    Mä toivon tältä kesältä paljon lämpimiä säitä, jotta saan itsekin terassilla istua joko kone sylissä tehden kouluhommia tai ihan vaan nauttien, sitten kun tuntuu hyvältä hymyillä ja olla iloinen. Tällä hetkellä se tuntuu vielä tosi väärältä ja en edes halua olla vielä. Se päivä vielä tulee varmasti joskus ja odotan sitä paljon. Meillä oli puhetta miehen kanssa että yritettäisiin uudestaan, mutta pelko on todella paha. En tiedä helpottaako se jos meille suostuisiin uusi tilaisuus. Aiemmin minulla on ollut yli 10 vuotta täysin tunnin tarkkuudella säännölliset kuukautiset ja ovulaatio. Kaikissa kolmessa raskautumisissa on mennyt suht lyhyen aikaa max 6kk. Haluaisin hirveästi yrittää vaikka pelottaa todella paljon. Silti vaikka joskus saisimme vauvan ni hän olisi meille neljäs, ei kolmas. En tiedä saako tälläisiä ajatuksia edes sanoa ääneen..

    Ja kiitos! Sitä samaa toivon teille :Heartred
    • Sympatiaa Sympatiaa x 2
  16. zarar_ Sanavalmis juttuseppä Toukokuiset 2021

    Tottakai saa sanoa ja täällä niistä on hyvä puhua :) Mäkin ajattelen, että keskenmennyt raskaus on meidän ensimmäinen yhteinen lapsi ja jos joskus raskaudun uudelleen, se on meidän toinen. Pelko on varmasti lujasti kiinni, itsellänikin on edelleen. Mietin paljon uutta raskautta, mutta pitkään tuntui etten edes uskalla yrittää ja sitten kun olisin ollut valmis, ei voitu yrittää kun hoitotasapaino niin huono mun perussairaudessa. Nyt oon jo alkanut tottumaan vähän tähän yrittämättä olemiseen ja koitan nähdä tän kaiken polkuna joka kasvattaa mua. Jos raskaaksi tulet uudelleen niin viimeistään sillon kannattaa käydä juttelemassa peloista neuvolapsykologin kanssa, mutta pidät huolta nyt itsestäsi :)
    • Sympatiaa Sympatiaa x 2
  17. Seepra Sanaisen arkkunsa ammentaja Maaliskuiset 2021


    zarar_ tuossa edellä onkin jo sanonut kaikkea viisasta. Ja tottakai saa sanoa, että tämä nyt keskenmennyt oli teidän kolmas vauva. Kyllä minäkin omani lasken, jos en vauvaksi, niin ainakin tulevaksi sellaiseksi. Ja mietin sitä niinkin, että ”kummitteleehan” tämä keskenmeno niissä neuvolankin tiedoissa yhtenä raskautena, jos joskus vielä olen raskaana.

    Mulla on suurin piirtein samanikäiset lapset ja tunnistan tuon, miten vaikeaa lasten seurassa on surra. Toisaalta lasten kanssa se oleminen on niin intensiivistä ja läsnäoloa vaativaa, että kaikki keskittyminen meni heihin. Tämä oli mulle hyväkin asia, kun oli niin paljon muutakin mietittävää. Usein se suru, pelko ja voimattomuus tulivatkin vasta illalla, kun lapset olivat nukkumassa ja ehti keskittyä omiin ajatuksiin. Mutta sellaisessa sumussa oli kyllä usein päivisinkin eikä keskittyminen meinannut riittää mihinkään.

    Suru ottaa aikansa ja jokainen suree tavallaan. Mulle auttoi keskusteluavun lisäksi lenkit metsään musiikki korvissa. Siellä kävelin, juoksin ja itki puihin nojaillen. Eli luonto täälläkin oli voimavarana. Tärkeää, että löydät oman tapasi surra ja käsitellä asiaa.

    Yritä löytää myös asioita, jotka tuottavat sulle mielihyvää. On se sitten liikuntaa, herkkuja, rauhallinen suihkuhetki, mitä vain. Toivotaan ihan sunkin puolesta tulevasta kesästä lämmintä ja aurinkoista. ♥️

    Tunnistan myös tuon uudelleen yrittämisen pelon. Että uskaltaako sitä edes yrittää uudelleen, jos kaikki menee taas pieleen tai tapahtuu jotain vieläkin kamalampaa? Luotan siihen, että tässäkin asiassa aika auttaa ja ehkä rohkeutta vielä jostain löytyy. En voi sanoa olevani Cheekin fani, mutta tämä laini on jotenkin muodostunut mun voimalauseeksi:
    ”Rohkeus ei oo sitä ettei pelota
    Vaan et uskaltaa hyppää
    vaik ei tiedä selviikö elossa”

    Voimia♥️♥️♥️
    • Olen samaa mieltä Olen samaa mieltä x 2
    • Sympatiaa Sympatiaa x 1
  18. Särkynyt31 Oman äänensä löytänyt

    Hyvin samanlaisia ajatuksia täällä. Päivät juuri menevät omalla painollaan, mutta illat ovat ne pahimmat kun koko talo hiljenee ja lapset nukkuvat.

    Luonnolla on kyllä ihmeellinen voima, se saa jaksamaan ja se hiljaisuus tekee niin hyvää. Juuri äsken kävelin puutarhassa ja otin ensimmäiset kukat sisälle, punaisia tulppaaneja. Katselin auringonlaskua ja noukin muutamia kukkia maljakkoon odottamaan, että aamulla nostan ne sisään. Tänään mies teki minulle pionille kehikon, josta saavat kasvaa. Pieniä juttuja, mutta tekevät iloiseksi edes hetkeksi. Sama tunne tulee aamulla, kun lapset tulevat herättämään.

    Uskon samoin, että rohkeus löytyy jostain syvältä, kun ajatus siitä ettei edes yrittäisi pelon takia on vielä kamalampi. Ei voi saada mitään jos ei yritä edes. Kappale sopii hyvin kaikkien saman kokeneiden kohdalle :Heartred
    • Sympatiaa Sympatiaa x 3
    Last edited: 15 touko 2020
  19. Seepra Sanaisen arkkunsa ammentaja Maaliskuiset 2021

    Juuri tuota samaa sairaalan kriisityöntekijä sanoi, kun hänen kanssaan pohdin mahdollista uutta yritystä ja siihen liittyvää pelkoa. Että jos heti siinä alkujärkytyksessä ja -shokissa tekee päätöksen, ettei koskaan enää, saattaa se myöhemmin alkaa kaduttaa. Olisiko sittenkin pitänyt aikoinaan uskaltaa? Omasta keskenmenosta on nyt kolmisen viikkoa ja jotenkin se oma ehdottomuus on vähän väistynyt uteliaisuuden ja toiveikkuuden tieltä.

    ihanaa, että olet löytänyt itsellesi iloa tuovia asioita. Itsekin olen entistä kiitollisempi olemassa olevista lapsistani. Toivottavasti saat jatkossakin järjestettyä omaa aikaa puutarhassasi, joka on sekin selvästi sinulle tärkeä paikka. Vaikka niitä huonoja päiviä ja hetkiä tulee varmasti vielä, niin huomaatko; lopulta elämä voittaa sittenkin. ♥️
    • Sympatiaa Sympatiaa x 3
  20. Rapumamma Puuhakas puhuja Maaliskuiset 2021

    Mullakin tuntui reilu kuukausi sitten ja vielä senkin jälkeen vähän aikaa että oon vaan yks rikkinäinen naisen ruho. Ilman seksuaalisuutta, ilman toimivia elimiä ja munasoluja, ilman tarkoitusta minkä uskoin elämälläni olevan jo pikku tyttönä. Siis vaikka olenkin jo kahden äiti. Tuntui että mulle ei vaan ole tarkoitus tulla enää lapsia, jos niitä ensimmäisiäkään, kun mielivaltainen lastensuojelun sossu sai ne multa vietyä pois vaikka lapsilla on aina riittänyt ruokaa ja rakkautta ja vaikka mitä. Että ehkä mua ei ois alun alkaenkaan tarkoitettu äidiksi. Nyt kun keskenmeno on kärsitty ja arki on jatkunut, on alkanut tuntua ihan toisenlaiselta. Että mulla on oikeus saada lapsia ja saan toivoa ja haaveilla ja yrittää. Että haluan todellakin tulla uudestaan raskaaksi ja yritetään heti. Että ei muassa mitään vikaa oo, monelle käy samoin ja joillekin jatkuvasti. Oon ihan yhtä nainen, ihan yhtä toimiva kuin ennenkin ja yhtä hyvä vaikkei enää tuliskaan. Mulla on oikeus tuntea itseni naiseksi yhtä paljon kuin heillä joille ei näin käy. Yllättävän nopeesti oon toipunut sekä henkisesti että fyysisesti. Kun vielä reilu kuukausi sitten tuntui että ei huvita ees seksi, eihän mulla enää mitään tee kun en näköjään pysty enää ees jatkaa sukua. Enää ei oo tietookaan siitä. Pohjaton optimismi ja usko ja malttamattomuus ihan tosissaan raskautua vielä. En ois itsestäni uskonut kun olen tosi herkkä ihminen
    • Sympatiaa Sympatiaa x 4