Keskenmeno ja henkinen jaksamattomuus

[elo]

Tää on keskustelu, mihin en osannut ees kuvitella osallistuvani, mutta toisin kävi.

Tarina alkoi viime helmikuusta, kun karattiin miehen kans naimisiin ja sen jälkeen jätettiin ehkäsy pois. Molemmat kyllä tiesi, mitä se tarkottaa ja ollaan me vuosia puhuttu, että sitten joskus, kun on lapsia, mutta siinä hetkessä asiasta ei keskusteltu sen enempää ja hups, maaliskuun lopulla plussasin ekasta kierrosta. Yllätti ja tuntui epätodelliselta.

Mun raskaus oli aika vähäoireinen ja mulla on tapana käydä läpi kaikki skenaariot hyvistä huonoihin milloin mihinkin asiaan liittyen. Miehelläkin meni jo kertaalleen hermot mun negatiivisuuteen. Kyllä mä koko ajan silti jaksoin uskoa raskauteen, vaikka hoinkin itelleni ja muille, että keskenemeno on mahdollinen.

Keskiviikkona mulla alkoi niukka ruskea vuoto. Googletin hullun lailla ja olin huolissani, jaksoin silti uskoa, että se menee vielä normaalin piikkiin. Eilen rv 12+3 oli ensimmäinen ultra, jossa todettiin keskeytynyt keskenmeno viikolla kahdeksan ja sain lähetteen tyhjennykseen. Että ihan pitkän kaavan mukaan piti tämäkin sitten käydä läpi.

Iltaa kohden vuoto runsastui ja aamuyöllä tuli jo niin kovia kipuja, että otin särkylääkkeen, joka onneksi auttoi. Toivon, että tämä tyhjenisi nyt itsestään ja maanantaina olevalla tyhjennysajalla voitais vaan todeta, että kaikki ok ja eikun uuteen nousuun.

Keskiviikkoillan itkin, kun olin niin huolissani ja eiliset itkut meni järkytyksen piikkiin. Laitoin heti viestimyllyn pyörimään ja kerroin tilanteen kaikille asiasta tietävile. Pomolle ilmoitin saikun. Lopetin foorumilla odottavien ryhmien seurannan, poistin raskauden kaikista sovelluksista, en halua kuulla siitä enää tämän jälkeen. Ja heti tänä aamuna törmäsin vessan kaapissa positiiviseen raskaustestiin ja hajosin siihen. Työhuoneen pöydällä kummittelee raskausajan vauvakirja, jota olen hartaasti täyttänyt. En tiedä, mitä teen sille.

Luulen, että kun tästä järkytyksestä selviän, ei tämä menetys itsessään jää mua vaivaamaan, sen sijaan mua huolettaa jatko tästä eteenpäin ja ne tunteet, mitä joudun siellä käymään läpi. Jos en raskaudukaan enää yhtä helposti. Kuinka pystyn enää sitäkään vähää suhtautumaan raskauteen rennosti, kun pelkään tilanteen toistuvan. Ei kai mikään määrä ultria tuo lohtua, kun keskenmeno voi käydä koska vaan. Mitä jos se käy uudestaan, miten sen kestän.

Tästä tiestä tuli yhtäkkiö paljon kuoppaisempi kuin osasin odottaa.

Ihan ensimmäisenä pahoittelut tilanne on nyt sinulla akuuttina päällä ja sitä koittaa löytää selviytymiskeinot siihen. Voimia ihan hirveästi minun oma tarina tuossa ketjussa ylempänä, niin en sitä rupea tässä avaamaan enempää, mutta samoja teitä kulkeneena, olen huomannut että jälkikäteen pienillä konkreettisilla asioilla on myöhemmin asian käsittelyssä suuri merkitys (ainakin itselle on ollut) Mietit mitä tekisit vauvakirjalle. Säilytä se, se on sitten joskus myöhemmin tärkeä muisto tästä pienestä

voimia tuleviin päiviin, jospa pääsisit pian toipumaan tästä koettelemuksesta.

 

[Vadelmapirtelö]

Tää on keskustelu, mihin en osannut ees kuvitella osallistuvani, mutta toisin kävi.

Tarina alkoi viime helmikuusta, kun karattiin miehen kans naimisiin ja sen jälkeen jätettiin ehkäsy pois. Molemmat kyllä tiesi, mitä se tarkottaa ja ollaan me vuosia puhuttu, että sitten joskus, kun on lapsia, mutta siinä hetkessä asiasta ei keskusteltu sen enempää ja hups, maaliskuun lopulla plussasin ekasta kierrosta. Yllätti ja tuntui epätodelliselta.

Mun raskaus oli aika vähäoireinen ja mulla on tapana käydä läpi kaikki skenaariot hyvistä huonoihin milloin mihinkin asiaan liittyen. Miehelläkin meni jo kertaalleen hermot mun negatiivisuuteen. Kyllä mä koko ajan silti jaksoin uskoa raskauteen, vaikka hoinkin itelleni ja muille, että keskenemeno on mahdollinen.

Keskiviikkona mulla alkoi niukka ruskea vuoto. Googletin hullun lailla ja olin huolissani, jaksoin silti uskoa, että se menee vielä normaalin piikkiin. Eilen rv 12+3 oli ensimmäinen ultra, jossa todettiin keskeytynyt keskenmeno viikolla kahdeksan ja sain lähetteen tyhjennykseen. Että ihan pitkän kaavan mukaan piti tämäkin sitten käydä läpi.

Iltaa kohden vuoto runsastui ja aamuyöllä tuli jo niin kovia kipuja, että otin särkylääkkeen, joka onneksi auttoi. Toivon, että tämä tyhjenisi nyt itsestään ja maanantaina olevalla tyhjennysajalla voitais vaan todeta, että kaikki ok ja eikun uuteen nousuun.

Keskiviikkoillan itkin, kun olin niin huolissani ja eiliset itkut meni järkytyksen piikkiin. Laitoin heti viestimyllyn pyörimään ja kerroin tilanteen kaikille asiasta tietävile. Pomolle ilmoitin saikun. Lopetin foorumilla odottavien ryhmien seurannan, poistin raskauden kaikista sovelluksista, en halua kuulla siitä enää tämän jälkeen. Ja heti tänä aamuna törmäsin vessan kaapissa positiiviseen raskaustestiin ja hajosin siihen. Työhuoneen pöydällä kummittelee raskausajan vauvakirja, jota olen hartaasti täyttänyt. En tiedä, mitä teen sille.

Luulen, että kun tästä järkytyksestä selviän, ei tämä menetys itsessään jää mua vaivaamaan, sen sijaan mua huolettaa jatko tästä eteenpäin ja ne tunteet, mitä joudun siellä käymään läpi. Jos en raskaudukaan enää yhtä helposti. Kuinka pystyn enää sitäkään vähää suhtautumaan raskauteen rennosti, kun pelkään tilanteen toistuvan. Ei kai mikään määrä ultria tuo lohtua, kun keskenmeno voi käydä koska vaan. Mitä jos se käy uudestaan, miten sen kestän.

Tästä tiestä tuli yhtäkkiö paljon kuoppaisempi kuin osasin odottaa.

Otan osaa suruusi Tuntuu varmasti todella pahalta ja se on ihan ok.

Minua on auttanut myös tuolla salaisella puolella avautuminen, tuntuu että siellä kaikki ymmärtävät kun välillä itkettää ja harmittaa. Ja voi ehkä vähän avoimemmin kirjoitella, kun vain ryhmään kuuluvat näkevät viestit. Ylläpitäjälle voi laittaa viestiä ryhmään pääsystä.

 

[zar_]

Tää on keskustelu, mihin en osannut ees kuvitella osallistuvani, mutta toisin kävi.

Tarina alkoi viime helmikuusta, kun karattiin miehen kans naimisiin ja sen jälkeen jätettiin ehkäsy pois. Molemmat kyllä tiesi, mitä se tarkottaa ja ollaan me vuosia puhuttu, että sitten joskus, kun on lapsia, mutta siinä hetkessä asiasta ei keskusteltu sen enempää ja hups, maaliskuun lopulla plussasin ekasta kierrosta. Yllätti ja tuntui epätodelliselta.

Mun raskaus oli aika vähäoireinen ja mulla on tapana käydä läpi kaikki skenaariot hyvistä huonoihin milloin mihinkin asiaan liittyen. Miehelläkin meni jo kertaalleen hermot mun negatiivisuuteen. Kyllä mä koko ajan silti jaksoin uskoa raskauteen, vaikka hoinkin itelleni ja muille, että keskenemeno on mahdollinen.

Keskiviikkona mulla alkoi niukka ruskea vuoto. Googletin hullun lailla ja olin huolissani, jaksoin silti uskoa, että se menee vielä normaalin piikkiin. Eilen rv 12+3 oli ensimmäinen ultra, jossa todettiin keskeytynyt keskenmeno viikolla kahdeksan ja sain lähetteen tyhjennykseen. Että ihan pitkän kaavan mukaan piti tämäkin sitten käydä läpi.

Iltaa kohden vuoto runsastui ja aamuyöllä tuli jo niin kovia kipuja, että otin särkylääkkeen, joka onneksi auttoi. Toivon, että tämä tyhjenisi nyt itsestään ja maanantaina olevalla tyhjennysajalla voitais vaan todeta, että kaikki ok ja eikun uuteen nousuun.

Keskiviikkoillan itkin, kun olin niin huolissani ja eiliset itkut meni järkytyksen piikkiin. Laitoin heti viestimyllyn pyörimään ja kerroin tilanteen kaikille asiasta tietävile. Pomolle ilmoitin saikun. Lopetin foorumilla odottavien ryhmien seurannan, poistin raskauden kaikista sovelluksista, en halua kuulla siitä enää tämän jälkeen. Ja heti tänä aamuna törmäsin vessan kaapissa positiiviseen raskaustestiin ja hajosin siihen. Työhuoneen pöydällä kummittelee raskausajan vauvakirja, jota olen hartaasti täyttänyt. En tiedä, mitä teen sille.

Luulen, että kun tästä järkytyksestä selviän, ei tämä menetys itsessään jää mua vaivaamaan, sen sijaan mua huolettaa jatko tästä eteenpäin ja ne tunteet, mitä joudun siellä käymään läpi. Jos en raskaudukaan enää yhtä helposti. Kuinka pystyn enää sitäkään vähää suhtautumaan raskauteen rennosti, kun pelkään tilanteen toistuvan. Ei kai mikään määrä ultria tuo lohtua, kun keskenmeno voi käydä koska vaan. Mitä jos se käy uudestaan, miten sen kestän.

Tästä tiestä tuli yhtäkkiö paljon kuoppaisempi kuin osasin odottaa.

Salaisella puolella on varmasti aktiivisempaa keskustelua ja osa kokee sen hyväksi kun saa jakaa asioitaan ilman, että ne on ihan kaikkien tiedossa. Täälläkin silti saa käydä keskustelua, vaikka vähän on jo hiljentynyt tämä ketju. :)

Ensinäkin suuret pahoitteluni, keskenmeno on kyllä aina yhtä surullinen tapahtuma
Voimia tilanteeseen, selviät kyllä siitä ajan kanssa

Tuttuja ajatuksia - itsehän olen nyt rv 39+3 ja edelleen nuo pelot kulkee kanssani jos ei päivittäin, niin viikottain. Ensin pelkäsin keskenmenoa, ihan puoleen väliin saakka, kunnes aloin tuntea liikkeet. Sitten pelkäsin, että vauva on jotenkin sairas, että vähintään rakenneultrassa selviää, ettei mahdollisuuksia elämään ole. Tämän jälkeen olen pelännyt kohtukuolemaa ja nyt varsinkin kun laskettuun aikaan on enää 4 päivää ja vahvasti voi näyttää myös siltä, että mennään yliajalle - pelkään entistä enemmän, että minulle tai vauvalle sattuu jotain.
Mulla oli yksi keskenmeno ennen tätä raskautta, koin sen tosi raskaasti. Uusi raskaus alkoi vasta vuoden kuluttua keskenmenosta ja siinä vaiheessa oltiin kuitenkin yritetty jo se 1,5v.
Nämä pelot voi istua tiukassa, mutta onneksi niihin on saatavilla apua esimerkiksi neuvolapsykologilta, sitten kun raskaudut.
Ja jos alkaa nyt tuntua ylitsepääsemättömältä se suru, kannattaa käydä ammattilaisen juttusilla. Itse kävin psykiatrisella sairaanhoitajalla keskenmenon jälkeen jonkin aikaa purkamassa tuntojani. Se helpotti hetkellisesti.

Nyt vaan annat itsellesi ja surullesi aikaa. Jokainen käsittelee sitä tavallaan, ei ole yhtä oikeaa tapaa surra. Päivä kerrallaan eteenpäin pienin askelin

 

[Sudensylin]

Oon eilisestä illasta lähtien ollut ihan ok. Ollaan juteltu miehen kanssa ja tehty kivoja juttuja. Oon jopa potenu huonoa omatuntoa saikuttamisesta. Aamuyöllä kivut koveni sen verran, että otin Buranan, että sain jatkettua uniani. Päivä on sujunut hyvin, kunnes puolitoista tuntia sitten kivut paheni jälleen. Otin lääkkeen, mutta se ei ole auttanut (tai mistä minä tiedän kuinka paha tässä olis olla ilman) ja kivun ja väsymyksen myötä se totuuskin muistui taas mieleen, enkä pysty suhtautumaan enää niin kylmän objektiivisesti. Oon järkyttynyt. Mä en ole enää raskaana. Meidän lapsi kuoli jo aikaa sitten ja on vaan virunut elottomana tuolla. Ja nyt se eloton möntti puskee tuolta ulos ja muhun sattuu. Ja sitten mun pitäs jatkaa mun normaalia elämää. En mie tämmöstä suunnitellu.

 

[Sudensylin]

Hommat eteni siihen pisteeseen, että lähettiin yöllä päivystykseen, kun maksimiannokset buranaa ei auttanu kotona mihinkään ja kipua tuli puolen minuutin välein, aloin olla aika loppu viiden tunnin taistelun jälkeen.

Sain kovemmat tropit ja osastolle yöksi. Sain nukuttua. Vuotoa ei tule kunnolla vieläkään. Äsken toivat uuden setin kipulääkettä ja seuraavaksi tyhjennyslääkkeet. Pääasia, että asiat etenee.

 

[zar_]

Hommat eteni siihen pisteeseen, että lähettiin yöllä päivystykseen, kun maksimiannokset buranaa ei auttanu kotona mihinkään ja kipua tuli puolen minuutin välein, aloin olla aika loppu viiden tunnin taistelun jälkeen.

Sain kovemmat tropit ja osastolle yöksi. Sain nukuttua. Vuotoa ei tule kunnolla vieläkään. Äsken toivat uuden setin kipulääkettä ja seuraavaksi tyhjennyslääkkeet. Pääasia, että asiat etenee.

Voih, keskenmenot osaa olla tosi kipeitä. Muistan itsekin

Hyvä, että olet nyt hoidossa - on helpompi käsitellä asiaa, kun sen fyysisen puolen on saanut konkreettisesti ohitse. Vaikka pitkään ne muistot on mielessä.
Hirmuisesti tsemppiä
Toivotaan, että kaikki menee hyvin ja henkilökunta on lämminhenkinen

 

[vispipuuro123]

Hommat eteni siihen pisteeseen, että lähettiin yöllä päivystykseen, kun maksimiannokset buranaa ei auttanu kotona mihinkään ja kipua tuli puolen minuutin välein, aloin olla aika loppu viiden tunnin taistelun jälkeen.

Sain kovemmat tropit ja osastolle yöksi. Sain nukuttua. Vuotoa ei tule kunnolla vieläkään. Äsken toivat uuden setin kipulääkettä ja seuraavaksi tyhjennyslääkkeet. Pääasia, että asiat etenee.

Toivottavasti sulla on hyvä olla siellä osastolla ja olet hyvissä käsissä. Osanotot ja hirveästi tsemppiä. Surutyö pääsee kunnolla alkuun kun fyysinen osuus on ohi.

 

[Sudensylin]

Toivottavasti sulla on hyvä olla siellä osastolla ja olet hyvissä käsissä. Osanotot ja hirveästi tsemppiä. Surutyö pääsee kunnolla alkuun kun fyysinen osuus on ohi.

Olosuhteisiin nähden oli oikein hyvät oltavat ja mukava henkilökunta. Kotiin pääsin eilen iltapäivällä. Melkoinen rutistus noin fyysisestikin, onneksi se on nyt ohi.

 

[Sudensylin]

Fyysiset koettelemukset alkaa selkeästi olla takanapäin, kun korvien väli on ruvennut koettelemaan. Muuten on kaikki ok, voidaan puhua ja vitsaillakin aiheesta, mutta tyhjät hetket on vaikeita (eli etenkin nukahtaminen iltaisin), kun mieleen nousee muistikuvia tapahtuneesta ja alan oikeasti olla aika järkyttynyt kaikesta.

 

[Sudensylin]

Useempi päivä mennyt jo hyvillä mielin ja itkuitta. Nyt kävi sitten ilmi, ettei mies ollut kertonut tapahtuneesta työkaverilleen. No eikö sen työkaverin vaimo pölähtänyt mun kassalle äsken ja kysellyt ensimmäisenä masuasukin kuulumiset. Menin ihan jumiin, enkä saanut sanaa suustani, tuttu sitten luuli, etten tunnistanut häntä ja onneksi ruuhkaisa kassajono pelasti tilanteen, vaikka loput asiakkaat pitikin palvella hammasta purren ennen kuin pääsin pakenemaan vessan turviin hajoilemaan.

 

[Sudensylin]

Tää taisi olla aktiivisin ketju tällä osastolla, joten kysynpä täällä, kun en viitsi uuttakaan aloittaa.

Onko linjoilla ketään, joka olisi keskenmenon jälkeen raskautunut uudestaan? Kiinnostaisi tietää, onko tällä taustalla saanut neuvolan kautta tarkempaa seurantaa? Eihän sille keskenmenolle tieten mitään voi, vaikka kuinka seuraa, mutta tois ehkä itelle jotain mielenrauhaa.

 

[elo]

Täällä yksi! Luulenpa että seurannan määrään vaikuttaa keskenmenon syy, ja mahdolliset perussairaudet jotka esim. Voivat vaikuttaa lapsen kasvuun. Näin ainakin omalla kohdallani on ollut. Minulla siis taustalla useampi varhainen km, johtuneet ainakin osa tukostaipumuksestani, joka löytyi varhaisten keskenmenojen syytä etsittäessä. Olen myös käynyt lisä ultrassa polilla, kun on seurattu kasvaako lapsi normaalisti (mulla ibd, ei välttämättä imeydy kaikki tarvittava niin hyvin..)

Kohtukuoleman syy (rv 23) tutkittiin tarkkaan, mutta sen ei pitäisi vaikuttaa muihin raskauksiin, syy oli harvinainen, eikä kuulema kohdallemme toistakertaa satu. Mutta luulen että ovat ottaneet huoleni (pelkoni) vakavammin taustani vuoksi.

kaiken tämän jälkeen olen saanut kaksi tervettä lasta, nyt odotan kolmatta rv 15+6

Onnea odotukseen!

 

[Foreverfever]

Tää taisi olla aktiivisin ketju tällä osastolla, joten kysynpä täällä, kun en viitsi uuttakaan aloittaa.

Onko linjoilla ketään, joka olisi keskenmenon jälkeen raskautunut uudestaan? Kiinnostaisi tietää, onko tällä taustalla saanut neuvolan kautta tarkempaa seurantaa? Eihän sille keskenmenolle tieten mitään voi, vaikka kuinka seuraa, mutta tois ehkä itelle jotain mielenrauhaa.

Ekasta spontaanista keskenmenosta meni n. 10kk ja esikoisen raskaus alkoi. Ei mitään erityistä seurantaa, tosin kävin rv 7 naistentautien polilla alkuraskauden kipujen ja tiputteluvuodon takia kun epäilivät kohdun ulkoista raskautta. 3 hyvin mennyttä raskautta tuli putkeen.
Nyt viimeisimmän keskeytyneen keskenmenon jälkeen vain neuvolassa kyselivät millä mielin olen uuden raskauden suhteen, että pelottaako sama toistuvan. Tässä vaiheessa olin jo itse käynyt ultrassa, mutta uskon että olisi antanut lääkärille ajan ultraan, ei siis tullut mitään eritystä seurantaa.

 

[vispipuuro123]

Tää taisi olla aktiivisin ketju tällä osastolla, joten kysynpä täällä, kun en viitsi uuttakaan aloittaa.

Onko linjoilla ketään, joka olisi keskenmenon jälkeen raskautunut uudestaan? Kiinnostaisi tietää, onko tällä taustalla saanut neuvolan kautta tarkempaa seurantaa? Eihän sille keskenmenolle tieten mitään voi, vaikka kuinka seuraa, mutta tois ehkä itelle jotain mielenrauhaa.

Itselle terveydenhoitaja painotti, että aina saa tulla kuuntelemaan sydänääniä, jos huolettaa. En usko että muunlaista olisivat voineet tarjotakaan (tuon ja keskusteluavun lisäksi) eikä siitä olisi mitään hyötyäkään, jos ei keskenmenon taustalla ole ollut mitään erityisiä syitä Hankin sitten kotidopplerin ja se toi mielenrauhaa. Syke kuului jo melko varhaisilla viikoilla. Mutta aivan alussa, ensimmäisillä viikoilla, tuskin voi mitään muuta tehdäkään kuin odottaa ja yrittää käsitellä asiaa ja pelkoaan. Käydä varhaisultrassa, jos sellaiseen on mahdollisuus. Tsemppiä!

 

[Oreo]

Kkm 6/20. Seuraava plussa 6/21. Ei sen kummempaa seurantaa kuin muutenkaan.

 

[Sudensylin]

Itselle terveydenhoitaja painotti, että aina saa tulla kuuntelemaan sydänääniä, jos huolettaa. En usko että muunlaista olisivat voineet tarjotakaan (tuon ja keskusteluavun lisäksi) eikä siitä olisi mitään hyötyäkään, jos ei keskenmenon taustalla ole ollut mitään erityisiä syitä Hankin sitten kotidopplerin ja se toi mielenrauhaa. Syke kuului jo melko varhaisilla viikoilla. Mutta aivan alussa, ensimmäisillä viikoilla, tuskin voi mitään muuta tehdäkään kuin odottaa ja yrittää käsitellä asiaa ja pelkoaan. Käydä varhaisultrassa, jos sellaiseen on mahdollisuus. Tsemppiä!

Mä jäin viime neuvolakäynnistä siihen käsitykseen, että joku doppleri siellä on, mutta eivät mielellään sitä käytä, kun se on kuulemma huono ja tulee vain turhaa huolta, jos sydänäänet eivät kuulukaan. Eikä taida olla omilla kylillä ultraakaan, että isolle kirkolle olis mentävä, eka ultrakin oli yksityisellä. Epäilen, että tuskin kovin herkästi pääsee lähetteellä varhaisultraan, että omakustanteisesti on sitten vaan mentävä.

Keskenmeno oli tapahtunut 8+4, niin olen miettinyt että käviskö tuon ajankohdan ja ekan ultran välissä sitten. Vaan eipä sekään autuaaksi tee, ihan yhtälailla voi nt-ultrassa tulla samat ikävät uutiset.

Tuota kotidoppleriakin katoin, mutta kaikissa lupailtiin kuuluvuutta viikosta 12 eteenpäin. Ainakin toistaiseksi haluaisin uskoa, että omat pelot helpottaa, kun sinne asti pääsee.

 

[vispipuuro123]

Mä jäin viime neuvolakäynnistä siihen käsitykseen, että joku doppleri siellä on, mutta eivät mielellään sitä käytä, kun se on kuulemma huono ja tulee vain turhaa huolta, jos sydänäänet eivät kuulukaan. Eikä taida olla omilla kylillä ultraakaan, että isolle kirkolle olis mentävä, eka ultrakin oli yksityisellä. Epäilen, että tuskin kovin herkästi pääsee lähetteellä varhaisultraan, että omakustanteisesti on sitten vaan mentävä.

Keskenmeno oli tapahtunut 8+4, niin olen miettinyt että käviskö tuon ajankohdan ja ekan ultran välissä sitten. Vaan eipä sekään autuaaksi tee, ihan yhtälailla voi nt-ultrassa tulla samat ikävät uutiset.

Tuota kotidoppleriakin katoin, mutta kaikissa lupailtiin kuuluvuutta viikosta 12 eteenpäin. Ainakin toistaiseksi haluaisin uskoa, että omat pelot helpottaa, kun sinne asti pääsee.

Joo se on aika neuvolakohtaista, että millä viikoilla suostuvat kuuntelemaan. Ei meilläkään vielä ekalla kolmanneksella. Mutta sain omalla dopplerilla tässä raskaudessa jo muistaakseni 9+ viikolla kuulumaan. Se on tosi yksilöllistä. Voihan sekin huolta aiheuttaa, jos ei löydykään sillä sykettä. Sekin on totta, että vaikka ultrassa kävisi joka viikko, niin seuraavalla kerralla voi olla keskenmeno tapahtunut. Ettei se ultrassa käyminenkään välttämättä lievennä huolta. Mutta kyllä se keskenmenon pelko siitä lievenee todennäköisyyksien myötä mutta sitten tulee joku uusi murhe tilalle mistä huolehtia.. huolen määrä tuntuu olevan vakio

 

[zar_]

Tää taisi olla aktiivisin ketju tällä osastolla, joten kysynpä täällä, kun en viitsi uuttakaan aloittaa.

Onko linjoilla ketään, joka olisi keskenmenon jälkeen raskautunut uudestaan? Kiinnostaisi tietää, onko tällä taustalla saanut neuvolan kautta tarkempaa seurantaa? Eihän sille keskenmenolle tieten mitään voi, vaikka kuinka seuraa, mutta tois ehkä itelle jotain mielenrauhaa.

Mulla meni reilu vuosi edellisestä keskenmenosta et tulin uudestaan raskaaksi, ei ollut erityisseurantaa, vaikka mulla myös perussairaus. Mutta se ei vaikuttanut mitenkään vauvan kasvuun tai kehitykseen, nyt meillä terve 2kk poika :)
Mulla meni siis sairauden hoito erityissairaanhoidosta käsin ja raskauden seuranta neuvolasta käsin.
Meil olisi neuvolaan kyllä päässyt kuuntelemaan sydänääniä millon vaan, ja kotiinkin olisin doplerin voinut hankkia, mutta en hankkinut, koska neuvolassakin oli yhtä sähläystä sydänäänien etsintä, kun istukka oli suoraan edessä, niin äänet kuului suhteellisen myöhään. Varhaisultrassa kävin omakustanteisesti, mut sekin tuotti stressiä kun poika olikin saanut alkunsa 2vkoa myöhemmin kuin mitä luultiin, niin hyvä ettei saatu keskeytynyt keskenmeno tuomiota tuolloin, myöhemmin kunnallisessa ultrassa selvisi et vaan hedelmöittynyt myöhemmin ja kaikki kunnossa :)
Stressasin koko raskauden ja pelkäsin ihan loppuun saakka, että tulee keskenmeno tai lapsi kuolee viimeistään synnytyksessä, ja siksi kävinkin neuvolapsykologilla koko raskauden ajan. Ei se pelko oikeasti helpottanut oikein missään vaiheessa, mutta sen kanssa oppi vain elämään. :bag:
Ja nyt on uudet murheet, huolet vain muuttaa muotoaan.

Mutta tsemppiä, on vain luotettava, että asiat järjestyy, vaikka se on tosi vaikeaa

 

[vautsivau]

Täällä nyt keskenmenon jälkeinen raskaus, eikä neuvolassa sen erityisempää seurantaa ole. Neuvolapsykologille toki pääsee halutessaan ja tätä täytyy miettiä, miten tässä pelkotilat ja jännitykset etenee. Kotidopplerin sain lainaan kaverilta, helpottaa toisaalta, mutta voi myös hermostuttaa jos ei saa kuuluviin ja on epävarma olo, kuuluuko "oikein". Mitä enemmän viikkoja tulee, sitä enemmän luotto kasvaa :) Kävin kans varhaisultrassa hieman ennen ekan keskenmenon "merkkipäivää", mutta olettaen että siitä noin viikkoa aikaisemmin keskenmeno oli tapahtunut. Varhaisultra kyllä helpotti ja etenkin kun rv 8 näkyi jo ihmisen "oloinen" sivuprofiili.

 

[nannarii_]

Mulla on ollut keskenmeno ennen esikoisen raskautta ja ennen tätä nyt meneillään olevaa. Neuvolasta ei ole tarjottu mitään extraa ehkä neuvolapsykologia lukuunottamatta, koska molemmat keskenmenot tapahtuivat ekalla kolmanneksella.

Tämä nykyinen raskaus alkoi ilman menkkoja välissä ja siinä pääsin neuvolalääkärin ultrattavaksi ekassa neuvolassa, sillä raskauden kesto ei ollut laskettavissa. Olen tästä huolimatta käynyt kahdessa extraultrassa omakustanteisesti. En ole koskaan kokenut huoletonta odotusta ja se harmittaa. Mutta nyt toisella kerralla (4 raskaus) on hieman helpompaa kun on sentään se yksi onnistunut raskaus ja elävä lapsi.