kesäkuun jutut

Meillä on otettu kans naurun alkeet hallintaan. On se käkätys vaan niin ihanan kuulosta. Ja ne tilanteet on niin liikuttavia, kun nauru alkaa vauvaa pussaillessa tai kun vaan ilmestyn näkökenttään.
 
Pitäis alkaa jo nukkumaan mutta tulipahan vielä mieleen että kyllä meillä vierastetaan! Taas sama homma: Mentiin mummolaan ja poika huutaa kurkku suorana kun mummo ottaa syliin. Ok, eilisillä piikeillä saattaa olla osuutta asiaan mutta rupesin miettimään että sama juttu joka kerta. Ihan sama mihin mennään niin melkein aina huutaa kun näkee "vieraan". Eilen huusi neuvola tädillekin. Olen sinänsä otettu että olen hänelle se lemppari-ihminen, mutta vähän harmittaa...
 
Meillä on vierastaminen sellasta hillittyä ja pienimuotoista. Eli ei ole kurkku suorana huutoa. Mun sylissä kestää olla vaikka vieraat tulee lähelle ja koskee, mutta kun mummi otti syliin, niin ei viihtynyt kauaa. Toivottavasti ei menis pahemmaksi.

Meillä esikoinen aloitti vierastamisen tasan 3kk vanhana eikä se ole vieläkään mennyt ohi. Sitä on kestänyt lähes 16 vuotta. Vauvana penska huusi aivan hulluna kun vaan kuuli vieraan äänenkin. Neuvolassa asioita hoidettiin pantomiimin avulla täti vauvan selän takana. 1-vuotiaana alko helpottaa, ettei se enää itkenyt, mutta ei halunnut kenenkään koskevan. Oli aika rankkaa aikaa se ihan pahin kausi. 4-vuotiaana puhui ekan kerran ventovieraalle ihmiselle, joka oli tosin pukeutunut sirkuspelleksi. Monet hiekkalaatikkotutut kyseli monta kertaa osaako miedän lapsi ollenkaan puhua. Sai vakuutella tosissaan, että on oikeesti ihan hirvee papupata.

Oli ärsyttävää kun sai kuunnella niitä viisaiden ihmisten neuvoja, että lapsi täytyy vaan opettaa olemaan vieraan sylissä. Ei se haittaa vaikka huutaa, kyllä se tottuu. Ykski sukulaispaappa närkästy kun en antanut vauvaa vieraiden syliin jos joku tuli meille tai me mentiin kylään. Se jupisi kaikille kuinka ylisuojeleva olen kun ei saa muut koskea. Jos olis antanut sen jollekkin syliin, niin siinä olis saanut puoli tuntia rauhotella hiki päässä huutavaa kakaraa.
 
Mun tyttelillä palaa välillä hermot sekunnin tuhannesosissa, mutta yleensä hän rauhottuu samaa vauhtia kun niitä kierroksia on keräänyt. Pikaitkut loppuu myös lyhyeeseen ja pitkään&hartaasti kerätty raivo taas tarvii pidemmät hyssyttelyt!

Tytteli kattelee pitkään vieraampia kasvoja, mutta saattaa hetken tuijottelun jälkeen jopa hymyillä. Jollain tapaa se on tyydyttävää kun tyttö ensin kattoo vakavana vieraiden kasvoja ja sitten hymyilee mulle onnellisena. Siinä huomaa, ettei se kaikki huolenpito hukkaan ole heitettyä tai aliarvostettua. Minä olen tyttärelleni se ihanin:cat: Iskä on kyllä super ihana myös ja kun iskä tulee kotiin, niin iskä on pakko nähdä ja kuulla:) Kyllä tuosta murusta vielä isukin pikku prinsessa tulee:dummy1:
 
Meillä on kans tuota että vieraita ihmisiä tuijotetaan vakavana mutta kyllä sieltä yleensä sit hymyjäkin irtoo kun on vähän aikaa katsellut ja todennut turvalliseks kun äitikin on lähellä :) Mummuja nähdään ihan viikottain ja poika kyllä heidät tunnistaa ja kikattelee mutta viimeks toinen mummu vähän silitteli poskee niin siinä tais mennä raja kun veti totiseks että mitäs mulle nyt teet :wideyed:
 
Mua ahistaa ihan hirveesti kun tuntuu etten kohta uskalla mennä mihinkään kylään. Kaikki luulee että meillä on sellanen poika joka ei oo koskaan tyytyväinen :/ sitten kun mua ahistaa, niin poika varmasti huomaa sen...

Meilläkin välillä on sitä, että ensin vakava mutrusuu ja siihen perään ihana hymy :)

Pahin pelko, että tämä vain pahenis..
 
Meidän tyttö on tähän asti ollu yhtä hymyä jokasen sylissä, ei tähän mennessä ole vierastanut ollenkaan, saa nähdä kauanko menee näin, alkaako myöhemmin vierastaa. :)
 
Oma tytteli on alkanut vasta nyt hymyillä muille kuin minulle. Tänään näki mun vaarin ekaa kertaa ja tais tyttö hänestä tykätä kun hymyili aurinkoisesti hälle koko ajan:)

pikkumyy kyllä kaikki ymmärtää, tai ainakin heidän pitäisi, että vauva on vauvoja. Ei vauviojen tuulisuuteen voi tietyn rajan jälkeen vaikuttaa mitenkään! Reippaasti vaan maailmalle ja jos alkaa ahdistaa niin hengittelet syvään ja leikit, että ootte pojan kanssa kotona, sulje muu maailma pois mielestä! Kyllä se siitä:) Aina välillä tulee kauheimmat raivarit ikinä julkisella paikalla ja sitten tulee. Tänään tuli kaupassa kauheet iltaraivot, kun olin maitoa ostamassa. Siinä sitten vaan hyssyttelin ja siirsin vaunuista liinaan. Muut tuijotti, mutta vaan hyvällä säälivät minua ja vauvaa. Menen aina itse omaan maailmaani, jossa vaan keskityn olemaan äiti, muusta välittämättä. Se auttaa rentoutumaan ja olemaan normaali, niin vauvalle tulee turvallinen olo ja ei huuda niin pahasti:)
 
Noniin, nyt lähettiin reissuun, mökissä tarkotus olla 2 yötä. Matkaa n.400km ja to takas. Kauhee stressi ollu:nailbiting: onkohan kaikki tarpeellinen mukana, autoon ei kyllä enempää mahtuis:angelic:
autossa matkustus menee hyvin, jos poju suostuu nukkuu...päikkärithän ei tapaa kuulua pojun suosikkeihin.
 
Onko täällä muita yökukkujia kuin minä? :)

En tiiä mitä on tapahtunu kun ei nukuta yöllä. Tän viikon tyttökin on alkanu hyvis ajois nukkuu, noin 22 ja ite koitan alkaa samoihin aikoihin mut ei tuu mitää. Viime yönä katoin kahen aikaa kelloo viimesen kerran, heräsin kuuden jälkee enkä oo enää nukkunu ja virtaa on vaikka muille jakaa. Tyttö heräs vasta klo 10. :)
 
Mulla on ollu kans nukkumisen kans enemmän työtä kun aiemmin. Yleensä oon sipannu pojan kans samaan aikaan, nyt saatan valvoo helposti vielä pari tuntia sen jälkeen ja yöllä valvon muutaman tunnin. Varmaan joku hormonihomma kun ei kuitenkaan päivällä väsytä.
 
Täällä myös yökukkumista. Vauva nukkuu tyytyväisenä ja äiti tuskastelee, kun uni ei tule. Verottaa kyllä jaksamista, jos monena yönä valvoo tyyliin kolmesta kuuteen. Syytetään hormooneja.
 
Ei kun siellä on kuutamo! :-D mun ei tarvi nykyään edes kattoa ulos tai kalenteria et onko kun tiiän jo heti kun ei nukuta. Meillä oli ukko jättänyt ikkunan auki yöksi ja aamuyöllä alko ole en niin paljon itikoita sisällä ettei pystynyt enää nukkumaan! Sit mua niin sieppas et en pystynyt sen takia nukkumaan ja yks vaan kuorsaa vieressä! Ja kerrankin kun tyttökin ois aamuyöstä nukkunut eikä roikkunut tissillä.
 
Luulen kanssa että hormoneista johtuu mulla tuo ettei nukuta, mua ei kans päivällä väsytä.

Mikähän siinä on että ihminen ei millään opi.. siis mun täytyy varmaa koko ihana kesä kökkiä tää kotona neljän seinän sisällä.. taas yritin laittaa tytön vaunuihin ja lähteä kävelemään kun on niin ihana ilma, en kyl sit enää ikinä. Aluksi tyttö katteli mua sieltä vaunuista ja oli tyytyväinen, jossain välissä näytti jo siltä et nukahtais mut ei, alko huuto, nostin tytön syliin hetkeksi ja kun rauhoittui niin laitoin takaisin vaunuihin, viihtyi siellä varmaan minuutin ja taas sama juttu. Vajaa 2 kilometriä kannoin sitä sylissä kun en voinut antaa huutaa vaunuissa. Loppu matkasta kyllä jouduin laittaa vaunuihin huutaan kun en enää jaksanut kantaa. Kuuma sillä ei ollut eli ei sen takia huutanut. Mua niin ahdistaa tää ja hermot on riekaleina.. autossakin yleensä tulee huuto ja kantorepussa ei kans viihdy.. ja kaiken hyvän lisäks pelkään että oon aiheuttanu sille hirveet traumat tolla et se on joutunu yksin huutaa vaunuis ja äiti on ollu hermostunu.. taas tuli avautuminen, helpotti ees hiukan omaa oloa..
 
Mullakin on ehkä vajaan viikon jo ollut nukahtamisen kanssa hankaluuksia. Aiemmin nukahdin heti kun mentiin pojun kanssa nukkumaan mut nyt menee helposti tunti-puoltoista vaan sängyssä pyöriessä. Mutta ei muakaan kyllä mitenkään ihan hirveesti päivisin väsytä.
 
Oltiin mekin eilen menossa parin kilsan päähän aurinkolasiostoksille. Suunnittelin retken huolella ja lähdettiin hyvin syöneenä, röyhtäytettynä, kuivalla vaipalla ja väsyneenä, joten ajattelin, että nukahtaminen käy vaunuissa leikiten. Koko matkan kuului pientä kitinää ja ajelin vaunuilla toiset renkaat kävelytien pientareella, että tärisis enemmän. Päästiin puoliväliin matkaa kun vaunuissa oli sellanen huuto ja vauvalla vaahto valui suupielistä kun se oli niin raivoissaan. Ei meinannu saada millään edes sylissä rauhoittumaan. Mulla oli kantoliina mukana ja käärin vauvan siihen varjoisalla talon seinustalla ja hyssyttelin siinä 10 minuuttia. Oli pakko kääntyä kotiin. Kolmen tunnin nokoset otti sitte liinassa. Onneks mies oli mukana niin se työnsi vaunut kotiin.
Illalla oli pakko mennä kävellen ruokakauppaan noin 600 metrin päähän ja otin toisen taktiikan. Hyvin syöneenä, hyvin nukkuneena, röyhtäytettynä kuivalla vaipalla ja kuomuun kiinni niin paljon kaikkia leluja killumaan kun vaan sain. Kauppaan päästiin ihan hyvin, parkkiksella alkoi kitinä. Pääsin ensimmäiseen hyllyväliin, niin itku tuli ja jouduin kantamaan vauvaa koko matkan kaupassa ja sieltä kotiin. En ottanut liinaa mukaan kun siinä vauvaa kantaessa on vaikea työtää painavia rattaita. Olis vaan kannattanut. Kun pääsin kotiin niin mulla kramppas kädet ja selkä oli ihan poikki. 8 kiloa alkaa olla melkoinen jötikkä kantaa niin pitkää matkaa. Olis vähän eri asia kun pystyis kantamaan yhdellä kädellä ja lapsi kannattelis kunnolla itseään, mutta kun toisella kädellä täytyy tukea vielä päätä / selkää.
Tänään mentiin autolla kauppaan ja optikkoliikkeeseen. En mäkään vähään aikaan lähde mihinkään vaunuilla!
 
HoosiAnna, ei tietenkään kiva että teilläkin tollanen tilanne mutta helpottavaa tietää etten oo ihan yksin ton ongelman kanssa. Tää tuntuu tosi ahdistavalta, mä niin tykkäisin kävellä vaunujen kanssa mutta ei siitä tuu mitään jos se on tollasta aina. Oli kyl vaikee kantaa tota pitkin kylää kun vaunujakin piti lykätä ja sitten piti koittaa tyttöä suojata auringolta niitä kohtia mitä vaatteet ei peittänyt. Mentiin vaunuilla myös tosi töyssystä tietä ja tasasemmalla heiluttelin noita vaunuja sillee ylös alas mut ei suostunu nukahtaan. Ennen meillä nukuttiin pienet päiväunet sentäs liikkuvissa vaunuissa tai autossa mutta ei enää sitäkään. Mä en käsitä millä tuo jaksaa olla kellon ympäri hereillä.

Koitetaan jaksaa ja toivotaan että tää on vaa joku vaihe :)
 
Mä luulen, että tää vaihe menee ohi sitten kun vauva istuu kunnolla ja rattaiden selkänojan voi nostaa pystyyn. Kolmesta neljään kuukautta varmaan...tai viisi, plääh!
 
Meillä oli kanssa vaunukiukuttelua koko kesäkuu. Hyvin vähäisiksi jäivät lenkit. Nyt sitten pienen tauon jälkeen on sujunut melko hyvin. Ei neiti siellä nuku, vaan katselee kuomussa olevia lampaita ja leluja... toivon, että alkaa viihtyä paremmin lenkillä. Oma pää ei kestä, jos en pääse lenkille. Niin ja ei meilläkään nukuta autossa. Tyttö inhoaa kaukaloa yli kaiken, kun ei voi liikkua. Ärsyttää jo isovanhempien ja muiden kommentit siitä, miten lapsen saa aina nukutettua autossa. Ehkä nukkuis, jos saisi olla kopassa niinku ennen vanhaan...
 
Meillä on alkanu vastustaa kaukaloa...huutoa tulee ku pitäis autolla lähtee:inpain: ennen nukahti heti autoon, nyt nukahtaa joskus harvoin. Mutta onhan toi kaukalo varmasti epämukava ku ei liikkumaan pääse ja kuuma:meh:
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top