Ollaan kerrottu aika monille jo aika alkuvaiheessa, mm. tuleville isovanhemmille. Hirveen laimeeta ollut kyllä suhtautuminen ainakin omalla puolella, en tiiä sitten johtuuko kun on niin alussa vasta eikä tilanne oikein ole vielä konkretisoitunut... Äiti on ehkä pari kertaa asiaan liittyen kysynyt jotain nopeasti (vaikka asuin viime viikon vanhempien nurkissa), isä ei ole koko asiaa ottanut puheeksi vaikka aivan saletisti äiti on sille kertonut. Toisaalta välini vanhempiini ovat hyvin etäiset kun äiti on kaikin tavoin antanut käytöksellään ymmärtää, että hänen harrastuksensa on hänen elämänsä sokeri, suola, keskipiste ja prioriteetti numero yksi, ei perhe. Isä taas varmasti tarkoittaa ja haluaa kaikkea hyvää eikä liene pohjimmiltaan niin välinpitämätön, mutta luonteeltaan niin introvertti, etteivät henkilökohtaiset keskustelut ole mahdollsia. Toisaalta olen elätellyt toiveita, että tämä asia jotenkin lähentäisi välejä ja synnyttäisi jonkinlaista vuorovaikutusta, mutta eihän lapsi toki ole mikään laastari väljiin ja etäisiin ihmissuhteisiin,,,

ihan turhaan jännitettiin! Tsemppiä myös kaikille muille jännittäjille jotka eivät ole vielä kertoneet!
mies on kertonut kahdelle kaverille ja minä kahdelle ja thats it
kerrotaan tärkeimmille vasta kun alkaa maha näkyä niin että sitä ei voi enää peitellä, toivottavasti menis vielä piiiiiitkä aika siihen!