joulukuun jupinat <3

Heippa! Täällä pahoivointi jatkuu entiseen malliin, syötävä on vähän väliä jotain, muuten iskee ällötys! Sitten, jos se pääsee tulemaan, niin meinaa oksennus tulla.
Tekee tosi pahaa koirien kanssa lenkkeily aamuisin.. ja kakkojen keräily! Kyllä on monta kertaa meinannut oksennus tulla!

Pissalla kanssa joutuu käymään aika usein, kerran yössä yleensä. Ei kyllä aina, varsinkin jos unet jää lyhkäsemmäks :)

Väsymys meinaa kanssa painaa, mutta voi kyllä olla, että tää pimeys tekee myös tehtävänsä!

Tupakkaa en polta, toivottavasti kaikki pystyisi sen lopettamaan.

Milloin te muut olette ajatelleet töissä kertoa ?? Tai miten olette ajatelleet sen kertoa ? Yksi työkaveri toi karkkeja vaan töihin, kysyttäessä kertoi niiden olevan vauvakarkkeja :) se oli ihan kiva.. kyllähän sen tietää, kun yksikin kuulee niin hetken päästä tietää koko talo! Niin ei tarvi itse kaikille erikseen ainakaan kertoa ;)
 
Heiparallaa!

Mua hirvittää kertoa raskaudesta töissä, kun aloitan työt vuodenvaihteessa uudessa paikassa. Kyseessä on vielä vakituinen työ, ja epäilen, että katsotaan pahalla, kun jään näin pian äitiyslomalle. Toisaalta olisi ollut hölmöä ottamatta vastaan vakipaikkaa, kun ostettiin just asunto enkä oikein olisi voinut olla kotihoidontuellakaan ensi kevättä. Epäilen myös, että vauvamasu näkyy jo kun aloitan työt, joten kaipa siitä on pakko mainita aika pian. Mulla on neljän kuukauden koeaika, mutta raskauden takia ei kai voida irtisanoa.

Meillä on nyt viikonloppuna edessä muutto juuri tuon asunnon oston takia ja oon ollut niin väsynyt ja kiinni esikoisessa, että en ole käytännössä vielä edes aloittanut pakkaamista. :/ Muuton takia meillä vaihtuu myös neuvola ja uudessa neuvolassa pääsen ekalle lääkärikäynnille jo joulun välipäivinä. Vantaalla kun sitä ekaa lääkärikäyntiä ei ole ollenkaan. Samalla vaihdon sairaalaa, ja sain np-ultra-ajan aatonaatolle. Päästään siis joulunviettoon ultrakuvien kanssa. :) Toivotaan vaan, ettei ole mitään ikäviä uutisia, koska sitten menee kyllä joulu pilalle.

Tupakka ei kuulu mun eikä miehen harrastuksiin, mutta vähän sama kuin Taku81:llä eli on asuttu nyt kerrostalossa ja tupakkapaikka on tuossa ulko-oven vieressä ja tupakansavu tulee siitä sitten meidän parvekkeelle ja välillä sisälle asti. :( On ollut kamalaa pitää esikoista parvekkeella nukkumassa, kun toiset sauhuttelee siinä vieressä. Onneksi kohta meillä on oma piha, niin ei tarvitse enää murehtia tupakansavusta. :)
 
Heips. Täällä on taas loppuviikosta helpottanu tuo pahoinvointi, eilinen meni töiden jälkeen vielä piirakoiden paistossa niin iha kiva ja kun tässä loppuviikosta muutenki kaikkee tekemistä niin saapi tehtyäkki. Mustikkakeitolla oon menny aina aamulla niin ehkäpä se sitte on auttanu.. Mies aina hakee lasillisen ennen kun nousen, niin ei pääse huono-olo yllättää ja tasasin välien kun syön niin helpottaa.

Mulla on töissä pomo tienny jo 9 viikolta, mua jänskätti kanssa miten menee tuon työn suhteen kun pääsin sinne kesän jälkeen suorilla vanhan kondiittorin tilalle joka irtisanoutui.  Meillä kun yritystä ollu takana melkein se kolme vuotta niin en ees uskonu että häiden jälkeen heti tärppäis ja näin äkkiä jäisin äitiyslomalle.
  Tänään sitte puhuttii kun mulla on määräaikainen soppari nyt ja se loppuu 23.12 mutta pomo sano, että ei haluis mun kanssa katkasta siltoja vielä tän suhteen, että jatketaan määräaikaisena aina äippäloman alkuun asti ja sitten oon varmaan ainaki ekan vuoden kotona ja sitten palailen takas töihin jos vaan tilanne sitä sallii :)
 Ihana helpotus oli kyllä itelleni tuo ja no kyllä mä vähän epäilinki ettei se mua pihalle laita kun tietää, että ostettii vasta talo ja tällä seudulla kondiittorin/leipurin hommia ei kyllä ole tarjolla. Oon kyllä aina ollu sitä mieltä että tuo pomo on kyllä tosi ihana ja ymmärtäväinen, hyvä tuuri kävi heti valmistumisen jälkeen kun tuonne pääsin töihin.  
 Niin ja meillä ei töissä kai muut tiedä kun pomo, aattelin että kyllä ne joululoman jälkeen varmaan jo arvaa kun sitte ollaan jo 16 viikolla menossa, alkaa se mahaki jo näkyy :D

Mutta nyt vois alkaa miettii siivoomista.. Kivoja viikonloppuja :)
 
Hyvää viikonloppua kaikille!
Viikko mennyt taas vauhdilla, kauheasti kaikkea joulutohinaa:) Lahjat on muutoin ostettu, paitsi yksi puuttuu ja senkin ostan huomenna:) Muutamia kertoja tullut ysömisen jälkeen ihan vellova olo. Tuntuu kuin oksennus lentäisi, mutta ei kuitenkaan. Väsykin painaa edelleen, tai lähinnä sellainen hyvin flegmaattinen olo. Ihan pakko kysyä , ei ole pakko vastata, mutta mites seksi? Onko jäänyt vähemmälle? Itselläni tuntuu kuin halut olisivat ihan totaalisesti kadonneet... Omallatavallaan tämä harmittaa kyllä... Jotenkin jännittääkin koko seksi näin raskauden aikana, vaikka siitä ei mitään hallaa ole.
Ensi viikolla olisi sitten se eka neuvola, ja pyysin myös saada influenssa piikin samalla, saas nähdä miten kädelle käy piston jälkeen:)
Masc hienoa kuulla että sulla on noin reilu työnantaja:) Toivottavasti mullakin:) Kyselin jo sopparin jatkumista, jonka kertoi kyllä jatkuvan mutta ei osannut heti sanoa että kuinka kauan. Ajattelin siinä sitten kertoa raskaudestani kun saan sopparin kouraan, toki jos se loppuu tyyliin tässä keväällä niin kerron vasta sitten kun viikkoja turvallisesti kasassa.
Katselin tänään maikkarilta joulumieli konserttia ja kyllä kyyneleet taas valuivat. Toivottavasti omalla pikkuisella tulee kaikki menemään hyvin. Kuinka sitä tulee valitettuakaan kaikesta turhasta ja toiset taistelevat elämästä heti syntymän jälkeen... Omat murheet tuntuvat heti todella pieniltä...

Huomenna viimoinen vapaapäivä joka menee touhutessa:) Hyvää yötä kaikille!
 

Mä en pystynyt sitä konserttia katsoon ollenkaan.... Tekee niin pahaa niiden pikkusten puolesta, että en vaan voi... 

Oon muutenkin ollu tosi huolissani tästä että onko kaikki hyvin, onko vauva terve jne... Ensimmäisestä en niinkään huolehtinut, mutta nyt se on jääny  pyöriin päähän. Tiistaina olis np-ultra, vaikka eihän sekään takaa varmaksi yhtään mitään. 

Mulla oli eilen taas verivuotoa :( Alkoi ihan yhtäkkiä ja ihan kirkasta, ei mitään kipuja, vain vuotoa. Soitin heti paniikissa neuvolaan ja pääsin kuunteleen sydänääniä jotka onneks löytyi. En tiedä mistä nää vuodot johtuu mutta sais jo olla viimenen kerta!! Inhottavaa. Saa nähdä selviääkö vaikka tiistain ultrassa jotain vai ei. Tai sitten voi olla sekin että tähän aikaan mulla ois kuukautiset jos en ois raskaana. Tiedä sitten. 

Hyviä viikonloppuja! :)

 
berliininmunkki: mullakin on TODELLA flegmaattinen olo, mikä ei oo mulle tyypillistä. mikäköhän auttais, syön jo kaikki vitamiinit..pitäiskö hankkia kirkasvalolamppu :) en jaksais ees pyykkiä ripustaa, siivoominen on tosi vaikeeta..koko ajan on sellanen "tunkkanen" ja äklö olo.

ja kun kysyit, niin seksiinkin se on vaikuttanu, ei oo kyllä ku kerran tehny mieli näiden raskausviikkojen aikana, ja sillonkaan napsu ei menny nukkumaan niin se siitä sitten. mulla alko sellanen oikeen vahva haluttomuus jo yrittämiskuukauden loppupuolella, varmaankin koska olin jo raskaana vaikken sitä tienny. mutta kyllä tää viimeksi helpotti kun raskaus oli vähän pidemmällä, sitä odotellessa :D
 
Löytyi sitten eilen raaka-aine mitä tämä mamma ei voi enää syödä.
Aurajuusto. Entinen rakas herkkuni. Eilen tuli ostettua hamppari jossa aurajuustoa kylkijäisinä, jäi hamppari syömättä ku rupes niin etomaan. :( hyvä ettei tarvinnu lervata.
Tänään ois avopuolisoni työpaikan pikkujoulut, luvassa keilausta ja ravintolaan mennään syömään. :) Meikä mamma onki sitten limulinjalla ja auton ratissa. 
Hauskaa päästä vihdoin ja viimein vähän tekemään v.loppuna muutakin kuin töitä. 
On sitä ns. "omaa aikaa" :) Vielä kaikista parain juttu on se että avopuolisoni on töissä siskoni appiukolla. Eli porukka on tuttu ja turvallinen <3 ei onneks ole niitä ventovieraita muutko sitte keilaradalla ja ravintolassa :D

ps. inhottavaa kun saa jatkuvasti ravata vessassa.

Oikein hauskaa viikonloppua muillekkin mammoille, 
joulu on jo pian ovella :)
 
Heipsansaa :)

En oo aikoihin käynyt mitn kirjoittelemassa..ja syy siihen on ollut se sama vanha eli kamalaakin kamalampi pahoinvointi ja oksentelu. Oon ollu niin veto pois ettei tosikaan. Viime viikolla turvauduin ensimmäisen kerran siihen Primperaniin, jota joku tuolla aimmein kertoi myös saaneensa ja ottaneensa. En oikein ollut halukas sitä ottamaan, mutta kyllä se vaan oli hyväksyttävä, että jo oman mielialankin vuoksi jotain on tehtävä. Nyt kävin taas toissapäivänä lääkärissä hakemassa lisää sairaslomaa ja lääkäri määräs aamupäivällä otettavaks edes puolikkaan Primperanin joka päivä, että saatais huijattua pahoinvointi pysymään poissa ja nyt kolmatta päivää mennään ilman suurempia oloja *koputtaa puuta* Toivotaan, että sama jatkuu ja ens viikolla kun ajattelin joku päivä kokeilla ilman lääkettä, niin paha olo olisi tipotiessään :) -Toivossa on hyvä elää- Mieli on kyllä myös ollut nyt paaaaljon virkeämämpi kuin moneen viikkoon :) Liekö tuo ihme kun saa ravintoa ales eikä pahoinvointikaan kaada sängyn pohjalle kuin pienien pakollisten päivittäisten päiväunien verran :) Jaksuja vaan teille muillekin oksenteleville!!! Ainakin voi ajatella, että koska oireita niin kovin, niin kaikki oltava kunnossa :D

Miesten suhtautumisestakin ootte täällä puhuneet. Meillä mies on suhtautunut mun pahoinvointeihin aivan ihanasti!!! On ollut niin huolehtivainen, että senkin takia on ihanaa kun on itsellään nyt parempi olo noiden lääkkeiden ansiosta, niin voi osallistua kotitöihin ja ruoanlaittoon miehen kanssa <3 Yks päivä tossa tehtiin yhdessä piparkakkumökki ja oli kyllä niin ihanaa pitkästä aikaa puuhailla yhdessä keittiössä! 

Seksistä. Meillä harrastetaan seksiä lähes päivittäin kuten ennen raskautumistanikin. Tosin aloitteen tekeminen on jäänyt nyt miehen vastuulle kun tän finnisen naaman ja turvonneen masun (ja inhottavan pahoinvoinnin) myötä mun ajatukset omasta seksuaalisesti viehättävyydestäni on kaikonneet jonnekin aikas kauas.. Ihme, etten pysty ymmärtämään olevani mieheni mielestä vielä seksikkäämpi kuin aiemmin, vaikka hän selvästi haluaa minua nyt vielä enemmän ja sanookin sen usein. No, vikaa omassa päässäni siis. Halut siis kuitenkin on todellakin tallella, ne eivät ole kadonneet mihinkään ja olen kyllä menossa mukana salamana kun mies vaan osoittaa kiinnostustaan :) Ja täytyy kyllä sanoa, että nautin seksistä jopa vielä aiempaa enemmän tällä hetkellä..muutoksia tapahtunut tuolla alhaalla :)

Työpaikoista on ollut täällä puhetta. Mä olen siis sosiaalialalla, pienkodissa ohjaajana. Ja siellä kaikki työkaverit on tienny jo pitkään. Ollaan kuin suurta perhettä, joten tuntui automaatiolta kertoa heille ja nyt varsinkin kun oon ollut jo 4 viikkoa poiskin, niin onhan se reilua.. ei tarvitse heidän ihmetellä. Ja ens viikon alussa olen menossa käymään työmaalla, niin sitten kerrotaan lapsillekin :) Ei tarvitse heidänkään sitten miettiä mihin ihmeeseen olen oikein hävinnyt. Tammikuun puolessa välissä mulla tosin loppuu määräaikainen työsopimus kyseisessä paikassa, joten häviän kyllä sitten kokonaan.. Siitä kerrotaan lapsille sitten välipäivinä, jolloin toivottavasti olen itse jo takaisin siellä täydessä työntouhussa :) Ja ollaankin sitten muuttamassa takaisin kotiseuduillemme Kotkaan täältä Helsingistä, joten toivon, että sieltä sitten löytyisi kevättalveksi/kevääksi jonkinlaisia keikkahommia tai sijaisuuksia :)

Tupakoinnista. Mun mies polttaa tupakkaa, mutta on vähentänyt todella paljon sekä ostanut nyt tuon sähkötupakan. Minun lähelläni hän ei ole polttanut saatuamme tietää raskaudesta enkä kyllä sitä kestäisikään, koska tupakan haju on yksi kamalimmista mitä tällä hetkellä tiedän. Itse olen "kesä-tupakoija" ja lopetin tupakoinnin syksyllä vähän ennen kuin tulin raskaaksi. Lopettaminen ei todellakaan tuottanut vaikeuksia enkä oikein osaa selittää miksi edes taas kesän ajan tupakoin, mutta jotenkin se kuului taas lämpimiin kesäpäiviin. Ensi kesänä en todellakaan polta ja tiedän ettei tule mielikään tekemään :) Meidän talossa asuu joku toinenkin odottaja..on jo viimeisillään raskaana, tai ainakin siltä näyttää, ja minun on vaikea olla menemättä puhuttamaan tätä, koska aina kun hänet ulkona näen, on hänellä tupakka suussa.. Meinaa oikein itku tulla kun näkee!!! Kamalaa!!!

Np-ultra meillä oli perjantaina aamulla, mutta kirjoittelenpa siitä sitten enempi tonne ultra-keksustelujemme puolelle <3

Ihanaa joulun odotusta kaikille!!! <3
 
jenska9: joo, mäki rakastan aurajuustoa, ja me laitetaan sitä tosi moniin ruokiin. mies vähä aika sitte teki sellasta superhyvää tomaattimakaronilihalaatikkoa, niin mähän haistoin sen aurajuuston siitä aina ku avasin jääkaapin, ja alko oksettaa. se haisi ihan ku ois mädäntynyttä, vaikka oikeesti tykkään. kyynel.

mutta mä rikoin yhtä ruokasääntöä tänään, kokkasin juhla-aterian ja alkupalana oli graavilohta. Maistu niiiiin hyvältä, teki tosi paljon mieli <3 en usko että siitä mitään saan, kun en oo ikinä ennenkään saanu, vaikka syön usein.

lisäks teki tänään tosi paljon mieli kuoharia, oi nam ku sais lasillisen! ..no, enää 7 kuukautta emoticon

mä aattelen koko ajan, että "tää on sitte vika kerta raskaana, että elä nyt täysillä tää raskausaika", toivon että se kannustais pahimpina hetkinä. mä kun oikeesti inhoon raskausaikaa ja synnytystä, voisin vaan ottaa sen vauvan..!
 
Iltaa mammat!

Tulin vaan pikaisesti lueskee uudet viestit ja pikaisesti itekki jotain kirjoitan. Oon ihan väsyny kun koko päivä olohuonetta tapetoitu ja nyt on kyllä tosi hienot uudet seinät! :) Saunan kautta sitte unille, ihanaa kun viikko enää jouluun ja mun kahden viikon joululomaan! Oon niin oottanu sitä kun tän raskauden myötä tää väsymys on iskeny niin hirmuseksi, viikollaki vetelin semmosii 4 tunnin päikkäreitä useampanaki päivänä ja silti olin kahdeksan jälkeen illalla menossa jo uudestaa nukkumaan.

Seksistä: Meillä miehellä on halut tuplaantunu varmasti ainaki. Se nyt on muuteskin aina ollu se joka haluais vaikka joka päivä ja aamu ja ilta. Muutenki aina saunassa varsinki ihailee mua kovasti vaikka ite ei aina niin kovin hehkee olo oliskaan. Mulla on ekojen viikkojen jälkeen  tullu taas halut takasin, viikolla ei kauheen usein kiinnosta kun oon niin hirmu väsyny ja töiden takia pitää aikasin nukkumaan mennä, mutta viikonloppusin sitte ainaki. Ja mäkin oon huomannu et nautin jotenkin enempi :D

Mutta nyt saunaan ja unille, öitä :)

Niin ja Mymmeli84, ompa kiva kuulla että jotain apua ollu niistä lääkkeistä! :)
 
Sunnuntai-iltaa!

Viikonloppu on mennyt joulusiivousta tehdessä ja voi hyvää päivää kun pienikin puuhastelu uuvuttaa niin järkyttävän paljon. Yli 10 tunnin yöunia oonkin sitten nukkunut, pitää viikonloppuisin levätä varastoon kun arkisin kello soi aina kuudelta.

Huomenna olis eka neuvola. Onko muuten teillä kellään sydänääniä kuunneltu vielä ekassa neuvolassa? Mulla on huomenna viikot 9+0 joten tuskin edes yritetään kuunnella, mutta olishan se ihanaa... tosin varhaisultrassahan se syke kyllä näkyi hyvin pari viikkoa sitten.

Tänään oltiin naapurissa kylässä glögillä, siellä oli myös toinen naapuriperhe kun ollaan hyviä ystäviä keskenämme kaikki ja kyläillään useinkin toisillamme. Taisin paljastua kun glögistä pyysin alkoholitonta versiota ja skippasin kaikki (lukuisat) homejuustoruuat. Toinen naapuri sitten myöhemmin kysyikin kahden kesken että onkos teillä vauvauutisia... ei siinä voinut paljon kieltääkään kun varmaan hymy oli korvasta korvaan :). Onnitteli kovasti ja oli kyllä osannut tätä odottaakin kun on ollut puhetta aiemmin että varmaan sen aika pian tulee. Hän on nyt sitten ensimmäinen ystävistäni joka tietää - muistan että itsekin kertoi kolmisen vuotta sitten raskaudestaan mulle aika alkuvaiheessa. Ihanaa kun on joku ystävä jonka kanssa voi näitä asioita puhua, hänellä tietenkin sama neuvolatätikin kuin mulla ja on kuulemma tosi mukava. No, huomenna sen sitten näkee kun eka neuvola on.

Graavilohesta olen siinä käsityksessä, että tuoreesta lohesta tehtyä graavilohta voi syödä, kunhan ei ole ollut vakuumissa. Ainakin itse olen odottanut kieli pitkällä joulua kun mies tekee graavilohta tuoreesta lohesta ja ajattelin sitä kyllä syödä. Täytyy vielä huomenna tarkistaa neuvolassa, mutta näin tosiaan ymmärsin ettei se kala itsessään ole pahaksi vaan vakuumipakkaus.

Jaaha, täytynee mennä auttamaan miestä vielä joulukoristeiden ripustamisessa.
 
Iltaa täältäkin.
Mä en oo hirveesti kieltäytynyt mistään ruoista ja oon syönyt auraakin onnessani. Pahoinvointi on hellittänyt ja meillä oli vkl vaari ja mimma kylässä ja join punkkulasin hirvipadan kanssa... Luulen että uskallan maistaa vakuumipakattua kalaakin, ellen sitten saa päähäni sitä itse tehdä. Me vietetään jouluaatto kotona mummin ja Tuukan tädin kanssa eli teen itse ainakin osan ruoista ja joulupäivänä mennään sitten anoppilaan jossa on kummit yms meitä odottelemassa.

Tupakan lopetin jo esikoisen kohdalla ja ei ollut helppoa kun olin polttanut 17 vuotta. Mutta sitten kun loppui niin kertaakaan ei oo tehnyt mieli. Mies poltaa, muttei juuri ollenkaan kotona arkisin... eikä edes parvekkeella kun siellä on vaunut, vaan hiipii pihalle.

Töitä ei täällä Tampereella ole. Ne jäi Espooseen, mutta jotain lastenhoitoon liittyvää alan tekemään sitten joskus :D ehkä pph, sen näkee sitten, mutta päiväkotiin en alle 3 v. laita ellei pakko ole.

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille ja voikaa hyvin. Palaan kun oon käynyt ke np-ultrassa... tosin kuulin Tuukan neuvolakäynnillä et kaikki verikokeidentulokset oli hyvät. Parvokin joskus sairastettu, eli sitäkään ei tarvitse pelätä jos esikoinen sen saa.
 
Sen verran vielä, että masussa kuplii :D Tuukasta tunsin liikkeet jo selvästi vk 16... jos oikein muistan ja kun ei kroppa ole ehtinyt kunnolla toipua, niin nähtävästi kakkonen jo kutittelee :D Pitänee ultrassa varmistaa ettei oo vaan elohiiri masussa, mutta muistan kun Tuukan np-ultrassa kysyin varovasti että voiko olla mahdollista että tunnen välillä nuo liikkeet ja hoitaja vastasi että kyllähän se voi.
 
kivaa maanantaihuomenta kaikille :)!!

semmosta vaan, että vihdoinkin EKA NEUVOLA puolen tunnin päästä :)

katoin edellistä äitiyskorttia, niin seuraava ois sitten viikolla 22 (!), eli kolmen kuukauden päästä. eipä silti, mulle niistä neuvoloista ei kyl ollu mitään hyötyä, kun ei onneks ollu mitään seurattavaa. tätiki vaihtu kolme kertaa ni ei se enää lopuks tienny mistään mitään. mulle riittää kun saa verikokeet ja ultrat ja todistuksen kelaa varten :).

(p.s. se graavilohi oli just sitä vakuumipakattua..:P)
 
Maanantaita kaikille!

Tällä viikolla on JOULU! Toi ilma on kyllä ihan täydellinen joulutunnelman tappaja, harmaata ja vetistä.. Toivottavasti siellä lapissa olis edes hiukan lunta :) Hirvee matkastressi pukkaa jo nyt, keskiviikkona olis lähtö ja kohta pitäs alkaa jo pakkailee, huh huh.. Toivottavasti ilma suosis edes ajomatkalla, ettei ois ihan loskasta tai pyryttäis lunta.

Tupakoinnista. Ite en tupakoi. Poltin ennen kuin aloin odottaa esikoista ja plussatestin tehtyäni lopetin kuin seinään. Imetyksen jälkeen alotin taas (en tietenkään missään esikoisen lähellä), mutta enpä kerenny kauaa polttamaan. Tällä kertaa lopetin jo kun yritys alkoi. Toivotaan, että tän raskauden ja imetyksen jälkeen itsekuria löytyis enemmän ja tupakointi jäis kokonaan pois :).
Mulla on aika jyrkkä mielipide siitä, että raskauden aikana ei vaan tupakoida! En voi ymmärtää kuka on niin itsekäs, että kaikista tedossa olevista haitoista huolimatta saastuttaa sitä pientä ihmisen alkua :( Jos tietää olevansa niin riippuvainen tupakasta, ettei raskaudesta huolimatta sitä pysty lopettamaan, niin eikö kannattaisi hankkia niitä lapsia vasta sitten kun saanut lopetettua tupakoinnin..
 Ja monet selittää tupakoinnin sillä, että lopettamisesta aiheutuu niin paljon stressiä, ettei se ole hyväksi sikiölle.. Miten tupakoimattomuudesta voi aiheutua enemmän stressiä kuin siitä, että oma lapsi, kärsii jokaisesta poltetusta tupakasta siellä vatsassa.. Itellä ainakin jos polttaisin niin se huono omatunto vaivais koko ajan.
Toivottavasti kukaan ei nyt vedä hernettä nenään, tää on siis vaan mun mielipide, eikä tarkotus ole suututtaa ketään :).

Flegmaattisuutta
on täälläkin havaittavissa ja paljon! Tosiaan pyykin peseminenkin tuntuu aivan ylitsepääsemättömältä. Lauantaina pidettiin siivouspäivä ja oli kyllä työn ja tuskan takana, mieli tekis vaan maata sohvalle ja tuijottaa Frendejä :D
 Unta riittää täälläkin 12h yössä ja yleensä vielä päikkärit päälle. Salilla käyminen on jäänyt kokonaan, tuntuu vaan niin työläältä lähtee, että oon sallinu itelleni muutaman viikon tauon. Ja ne muutamat kerrat kun on mennyt, niin ei jaksa yhtään samalla tavalla kun yleensä. Vaunulenkillä käyn edelleen joka päivä, raitis ilma auttaa ainakin mulla noihin yökötyksiin.
Valmisruokia, mitä ei yleensä syödä koskaan, on kulunut ihan kiitettävästi. Onneks kohta pääsee viikoksi äitin hoteisiin, niin ei tarvii huolehtia ruuan laitosta tai siivouksesta. Micon hoidossakin varmasti apukäsiä löytyy :)

Seksistä, Täälläkin peitot heiluu vielä lähes päivittäin, yleensä kyllä miehen aloitteesta, mutta mikäs siinä. Välillä on niin väsy päiviä, että uni kyllä menee seksin edelle 6-0. Välillä on sitten taas niin innokkaita päiviä, että touhuillaan joka välissä kun esikoinen on nukkumassa :D

Vessassa ravaaminen on alkanut täälläkin. Yöllä parhaillaan 4-5 kertaa saa nousta. Huoh.. Ja keuhee jano on öisin myös. Siks varmaan tota untakin riittää niin mahottomasti, kun yöunet sen verran katkonaisia, vessassa ravaamisen ja esikoisen yöheräilyjen takia.

iines*: Tosi inhottavia noi vuodot, toivottavasti jäis tosiaan viimeseks kerraks! Varmasti stressaavia tommoset :/

Mymmeli84: Hyvä että lääkkeistä on ollu apua, toivottavasti suuremmat olot pysyis poissa !

Täällä on huomenna eka neuvola, tuun sitten kertomaan kuulumisia sieltä. Pikkumies tuolla jo huutelee, niin lähen ruokkimaan sen ja sitten jos lähtis tonne loskaan rämpimään :)
 
Heippa hei!

Täällä on nyt monella ollut tänään ja tulossa tällä viikolla neuvoloita, kiva kuulla niistä sitten kuulumisia! Itselläni oli tänään eka neuvola ja siitä tuonne neuvolaketjuun kirjoitinkin, mutta kerrottakoon vielä lyhyesti täälläkin. Terkka oli oikein mukava ja koko käynti oli erittäin miellyttävä ja jäi tosi hyvä mieli. Lopussa varovaisesti kysyin että koskas niitä sydänääniä voisi täällä sitten kuunnella, johon terkka sanoi että yleensä kuuluvat viikoilta 10-11 alkaen mutta että voidaan kokeilla jos haluan. Lupasin etten huolestu tai hermostu jos ei sykettä löydy kun viikot kuitenkin vasta 8+6, joten kuunneltiin josko löytyisi. Aika helposti syke löytyikin sitten ja melkein tuli tippa linssiin kun sitä vinhaa viuhtomista kuunteli. <3 On se vaan ihanaa, siellä se köllöttelee ja kasvaa kovaa vauhtia. Ihanaa saada taas konkreettinen todiste siitä että siellä ollaan.

LA on tosiaan nyt sitten 24.7. sekä varhaisultran että terkan mukaan joten päivitin tickerin ja vaihdoin huvin vuoksi uuden kuvankin siihen. Olettekos muuten miettineet että heinäkuussa on aika ihana aika synnyttää: ainakin meille jotka ollaan töissä on mahtavaa päästä kesäkuun puolivälissä aloittamaan äitiysloma ja saada nauttia kesäpäivistä kotipihalla ison vatsan kanssa. Toki jos on kovin kuuma kesä niin tuskaahan se voi olla, mutta toisaalta kesällä on helpompi pukeutua ison vatsan kanssa kun voi käyttää löysiä kesämekkoja ja läpsykkäitä. Siis olettaen että on lämmintä, sehän ei toki Suomen kesässä ole mitenkään taattu. Mutta joo, nyt kun tuonne ulos pimeään ja räntäsateeseen katsoo niin aika kaukaiselta tuntuu kesä...


Np-ultraankaan ei ole enää kovin kauan kun neuvolan mukaan viikoilla 10+0 - 12+6 se pitäisi olla. Ilmoitin synnytyssairaalaksi Kätilöopiston ja kenties ensi viikolla pitäisi tulla postissa kotiin kutsu np-ultraan. Mulla se osuu kaikella todennäköisyydellä tammikuun ekalle viikolle, juuri silloin kun mies sattuu olemaan reissussa. Jos näin käy niin täytyy yrittää saada aikaa vaihdettua kun mies haluaisi kovasti mukaan. Seuraava neuvola on sitten 10.2. jolloin viikkoja on jo 16+.

Tupakoinnista en muista kommentoinko jo. Meillä ei kumpikaan polta ja jotenkin tuntuu itsestäänselvyydeltä että odottava äiti ei tupakoi ja piste. Olinkin todella hämmästynyt kun jostain juuri luin (olikohan tänään saaduista neuvolapapereista?) että raskaana olevista 15 % tupakoi raskauden aikana. Sehän on tosi paljon, hui!

Masc, onnittelut 12 viikon rajapyykin ylittämisestä! :)

Nyt on jotenkin tullut viime aikoina sellainen olo että kauheasti tekisi mieli kertoa raskaudesta ystäville. Mies on kuitenkin sitä mieltä että odotetaan 12 viikolle tai np-ultraan ja kerrotaan sitten. No, ei niihin enää kauaa ole joten täytyy malttaa. Sinänsä olen ihan tyytyväinen että yksi ystäväni arvasi eilen vauvauutiset, koska nyt voin äidin lisäksi höpistä hänen kanssaan raskausjuttuja, hänellä kun on tuoreessa muistissa vielä on heidän tyttönsä täytti juuri 2 vuotta.

Ihanaa tosiaan kun tällä viikolla on joulu! Mulle on tullut joku pesänrakennusvimma ja olen koristellut ja sisustellut kaikenlaista joulujuttua ja musta on ihanaa kun meille tulee molempien sukua jouluksi. Ihanaa kun perjantaina tulee kuusi ja se ihana tuoksu siitä ja saa vain istua sisällä kynttilöiden valossa rakkaimpien seurassa. Niin ja tietenkin syödä ihania ruokia! Homejuustojakin kuulemma voi syödä kunhan ovat pastöroidusta maidosta tehtyjä - mahtavaa koska olin jo harmitellut niistä luopumista.

Tjaah, kohta nukkumaan. Viime yönä näin raskausunia ja en tiedä olinko hereillä vai unessa kun tunnustelin alavatsaani joka oli jo selvästi pyöristynyt. Ehkei oikeasti ole niin paljon, vaikka välillä tuntuukin että on kun oikein turvottaa.
 
Nonii, nyt olis sitte np-ultraki takana, kirjottelin siitä tuonne Np-ultra ketjuun jo, mutta hyvin oli kaikki tosiaan <3 :) kaikki silleen niiku pitääki! Olo on taas ihan höpsö ja melkein sorruin jo vauvanvaatteita ostamaan, mutta tyydyin vaan niiden ihastelemiseen :D Jos sitten vaikka sen rakanneultran jälkeen niitä alkais miettii, kun varmaan se sukupuolikin sitten kysytään!

Meinasiko jotku kertoo facebookissa raskaudestaan jotenki? :)
Oon miettinyt ite mutta en vielä tiiä miten ja kerronko ees siellä, tekismieli kyllä kaikille jo kuuluttaa ku tää on ollu niin pitkä haave ja nyt oon niin rakkauspöhnässä taas tuohon masukkiin ja kun tuo 12 viikkokin jo startannu. Ja mä ootan jo ihan innolla että alkais liikkeet tuntumaan, vaikka tiiänki et varmasti saa ootella vielä mooonta viikkoa ennen ku varmasti alkaa tuntumaan. Mulla on pari kertaa tuntunu semmonen kuplinta ihan alavatsassa tai varmaan joku elohiiri se vaan on ollu,  perjantaina tuli joskus iltapäivästä ku istuin nojatuolissa ja illasta vielä ku sängyllä makoilin :D Tuskin kuteskaan vielä vauvan liikkeitä.. kunhan toiveajattelen :P

Onko muuten jo esikoisen saaneilla missä vaiheessa ekasta tuntunu liikkeet?

Mutta nyt lanttulaatikoita tekemään, nam <3
 
Heippis kaikille!

Täällä olo ihan mieletön tämän päiväisen ultran jälkeen. Vaikka käytiinkin varhaisultrassa silti sitä ehti miettiä kaikenlaista. Onneksi kaikki oli hyvin ja vauva kovasti vilkutteli meille. Tämä tyttö on niin onnensa kukkuloilla (tosin samalla kovin väsynyt). 

masc: Mulle sanottiin ekan kanssa ettei voi tuntea liikkeitä ennen 18-20 viikkoa, varsinkaan ensimmäisen kanssa. Mutta aivan varmasti tunsin ensimmäisen hentoisen potkun viikolla 14, se tosin jäi ainoaksi potkuksi pitkään aikaan. Seuraavan kerran rupesin tuntemaan liikkeitä viikolla 17. Mulla oli ensimmäisessä raskaudessa istukka edessä ja sen takia potkut vaimeni aikalailla. Mies tunsi potkut vasta viikolla 26. Loppuraskaudessa oli ihan hassua kun selkeästi näki toisen potkivan mutta tietyistä kohdista vatsaa se ei tuntunut miltään. Ainoastaan jos laittoi käden siihen niin sitten tottakai, mutta istukka tosiaan jotenkin vaimensi. Outoa :)

Nyt tämä mamma lähtee unten maille, niin kauhea väsymys ollut viime aikoina :(

 
Huhhuh, täällä pukkaa lähtöstressi! Tänään ois tarkotus neljän maissa lähteä ajamaan Joensuuhun ja sieltä sitten huomenna Rukalle. Tavaraa tulee kauheesti mukaan, kun esikoisen rattaat ja pulkat ja meidän sukset ja muut romppeet pitäisi pakata. Kysyin eilen neuvolasta lautailusta ja kehotti jättämään tänäkin vuonna väliin :D Joten murtomaa hiihdoks menee tääkin loma:).

Katoinpa just tota esikoisen vauvakirjaa mihin oon merkinnyt millon ekat liikkeet tuntu ja se oli TASAN vuosi sitten :) 21.12.2010, jolloin viikkoja on ollut 17+0. Sitten meni taas pitkät tauot ennen kuin tuntu, ettei todellakaan joka päivä, vaikka kovasti yritin aina kuunnella. Mullakin istukka oli suoraan etuseinämässä, mikä vaimensi potkuja tosi paljon. Lopussa mullakin maha heilu, kun alieni ja ite en välttämättä tuntenut mitään.
Toivoin, että nyt istukka tulis takaseinämään, että paremmin tuntuis potkut, mutta varhaisultrassa olivat sitä mieltä, että eteen se on taas tulossa. Mutta jos sulla masc on istukka takana niin voihan se olla, että ne pikku kuplinnat olis jo vauvelin liikkeitä. Voi en malttais odottaa, että itelläkin taas tuntuis, on se vaan niin jännää <3

Facebookissa
viimeks aloin laittaa joitain vauvajuttuja rakenneultran jälkeen ja luulen, että nytkin koitan oottaa sinne asti :) Tai ainakin nyt siihen asti, että kerron lähimmille ystäville muuten, ettei niidenkin tarvii sitten lukea raskaudesta facebookista. Vielä kukaan muu kuin mun paras ystävä ei tiedä vauvauutisista. Nyt kyllä päätettiin, että jouluna kerrotaan sitten mun vanhemmille, ettei ne ihmettele miks mulle pitää kuskata omenoita sänkyyn, ennen kuin nousen :D

Onnittelut kaikille np-ultrassa käyneille hyvistä uutisista <3 Itellä 2 viikkoo odotettavaa ja sitten pääsee taas kurkkimaan pientä.

Nyt lähden vielä paketoimaan viimesiä joululahjoja ja koitan siivota tän kämpän siihen kuntoon, että on kiva tulla taas uudeksvuodeks kotia.
Voi olla, etten reissussa kerkeä kauheesti kirjottelemaan, mutta toivotan kaikille IHANAA JA RAUHALLISTA JOULUA <3 Ja hyviä vointeja tietenkin! Palataan asiaan reilun viikon päästä:)
 
Takaisin
Top