Bumble Bee
Puuhakas puhuja
Hyvää uutta vuotta kaikille!
masc, hienoa että sielä otetaan neuvolassa asiat noin hyvin vastaan. Ja muutenkin laitetaan asiat hoitoon, jos on tarve. Täällä ei ole tietoakaan moisesta. Itseltäni ei juurikaan saisi paino enää tippua, mutta silti se vain tippuu, ja oksentelu jatkuu kirjaimellisesti 24/7. Hyvä jos välillä saan hengähdystaukoa tästä oksentelusta.
Neuvolatätini on vain sitä mieltä, että asia kuuluu raskauteen. Aivan kuten viimeksikin selvisin raskaudesta, vaikka jatkuva pahoinvointi kestikin lähes koko raskauden. Niin ei ole syytä huoleen.. Jep
Arki menee tosiaan siinä, että vietän aikaani sohvalla ämpärin kanssa (taisin aikaisemmin jossain edellisessä viestissä jo kertoakin paremmin tästä jatkuvasta pahoinvoinnista..). Harvoin jaksan tähän koneelle tulla mitään naputtelemaan, tai katselemaan. Pahoinvoinnin lisäksi, minulla kasvaa kohtu niin nopeasti, että koko mahaan särkee. Vaikea istua/seistä. Nyt on kolmatta päivää maha särkenyt. Pelkästään makaaminenkin sattuu, mutta helpottaa silti hieman enemmän, kuin istuminen.
Olen nyt monta päivää syönyt keittoja, ne eivät ole pahoja oksentaa. Kaikki hiemankin raskaammat ruoat jätän suosiolla muille.
Onneksi Ninsku on ollut koko pienen ikänsä erittäin kiltti. Nukkunut omassa sängyssä heti syntymästä asti, eikä oma huone ollut ongelma 1v 6kk iässä myöskään. Unirytmi on 18:30-19:00 nukkumaan ja arkisin 07:00-07:30 ylös, viikonloppuisin 09:30-10:30 ylös. Päikkäreitä nukkuu 1-2krt päivässä, riippuen ensimmäisten päikkärien pituudesta. Yleensä yhdet päikkärit, 2h nukkumisella.
Omaa tahtoa neidiltä kyllä on ruvennut löytymään.. Syö itse (ei anna muiden edes auttaa), pukee itse, haluaa muutenkin tehdä monet asiat itse. Jostain syystä silti, vaippa ei tahdo pysyä jalassa
Tulee kyllä kiltisti sanomaan "pissa/kakka", kun täytyy mennä potalle. Heti kun on asiat hoidettu, ja annetaan uusi vaippa tytölle käteen, hän nousee potalta ja lähtee karkuun!
Onneksi Ninsku on silti hyvin omatoiminen, ja tykkää auttaa arjen askareissa. Tottakai kiukuttelupäiviä on jokaisella. Esimerkiksi Ninsku ei yhtään tykkää, jos hänet herätetään liian aikaisin. Silloin alkaa päivä huonosti, ei edes aamupalaa halua enää syödä. Kaikki vaan kiukuttaa.
Nyt täytyy taas mennä.