IVF/ICSI-HOIDOT 2022

Ok. Mulla oli menny ihan ohi siis tämä, että sulle ei tuoresiirtoa nyt ollenkaan. Meille ei ole puhuttu mitään esim kromosomitestauksesta. Onko se ihan yleinen käytäntö?

Yleensä kun on yli 40 vee munasolut käytössä, kannattaa alkaa testata alkiot, koska joka vuosi tapahtuu eksponentiaalista munasolujen huononomista ja prossat terveistä vähenee hurjaa vauhtia joka kuukausi. Totta kai asiakas itse kertoo mitä hoitoa haluaa, mutta hassua jos teille ei ole siitä puhuttu, kun olet yli 40. Kun 42 vuotiaana alkaa olla 70-80% munasoluista roskaa eli viallisia.
 
Muokattu viimeksi:
Juu ei yhtään mitään puhuttu. Ainoastaan kehuttiin, että pco on eduksi, kun määrällisesti munasoluja enemmän yleensä. Täytynee huomenna kysellä asiasta, kun soittelen ultra-aikaa…tai viimeistään lääkäriltä sitten viikolla…
 
Meidän kohdalla päätös oli selvä, kun meissä ei pitäisi olla enää muuta vikaa kuin ikä. (Sen jälkeen kun olen aloittanut kilpirauhaslääkityksen.) Oikeastaan se, että munasoluja tulee hyvin, vielä tukee PGA:n järkevyyttä. Jos tulee vaikka kuusi blastoa, joista tilastollisesti 70% on viallisia, se voi huonolla tuurilla tarkoittaa tuoresiirtoa + viittä PAS:ia. Se maksaa noin 6000, eli aika saman verran kuin kromosomien testaus. Ero on siinä, että säästyy aikaa ja mahdollisten keskenmenojen vaikeudet ja surut. Rahaa tähän yhteen kierrokseen tosiaan menee nyt varmaan se noin 7000 + lääkkeet...
 
Ok. Kiitos infosta 😊 täytynee tosiaan kysellä mikä se jatkosuunnitelma on jne. Onhan he varmaan sen miettineet meidän puolesta 🤔

Illalla meni ensimmäinen pisto. Olen ollut tosi ahdistunut. Tunteita laidasta laitaan…..
 
Lääkärit voivat miettiä, huomioimatta esim ajankulumisen merkitystä tai laskematta mitä eri vaihtoehdot tulevat oikeasti maksamaan!
Ehkäpä juuri siksi kannattaa kysyä ja uskaltaa tuoda omia niitä näkemyksiään esille!!!!

Toivottavasti teidänkin sylinyyttinne olisi teillä mieluummin ennemmin kuin myöhemmin 🍀
 
Juu ei yhtään mitään puhuttu. Ainoastaan kehuttiin, että pco on eduksi, kun määrällisesti munasoluja enemmän yleensä. Täytynee huomenna kysellä asiasta, kun soittelen ultra-aikaa…tai viimeistään lääkäriltä sitten viikolla…
Ehdottomasti kannattaa kysyä tätä! Sekundasoluista ei välttämättä tule pelkkää negaa raskaustestiin, vaan raskaus saattaa alkaa ja johtaa keskeytyneeseen keskenmenoon, eli sikiö kuolee kromosomivikojen takia kohtuun mutta ei poistu sieltä ilman lääketieteen apua. Tuohon kuluu kultaakin kalliimpaa yritysaikaa kuukausikaupalla, eivätkä ne turhat alkionsiirrotkaan ilmaisia ole.
 
Selvisihän se tämäkin. Tässä näkyy tämä suomen maantieteellinen eriarvoisuus. Ei täällä meidän leveysasteilla oo mitään mahdollisuuksia testailla tms…lähimmät Helsinki ja Tampere eli vähintään se 500km.

Mennään siis ihan perinteisellä kaavalla ja systeemeillä ja toivotaan parasta 🙏🏻
 
Yritin vähän lukea noista alkioiden luokitteluista, enkä nyt ihan vielä ole täysin niistä kärryillä. Mutta kiinnostaisi kuulla että mitä analyyseja julkisella / HUS:lla tekevät alkioille? Luin esim. englanninkielisiltä sivuilta "euploid" ja "mosaic" alkioista, tehdäänkö julkisella / HUSissa tämän tason analyysiä? Vai onko tämä just se kromosomitesti mistä nyt puhutte, ja tehdään vaan yksityisellä?
 
Olen ymmärtänyt, että julkisella vain silmämääräisesti arvioivat. Siinä ei näe onko alkio euploidinen.

Suomessa otetaan ainakin Ovumialla solunäytteitä, mutta ne lähetetään tutkimuksiin ulkomaille.
 
Julkisella HUSilla eivät ollenkaan luokittele. Saattavat siirron yhteydessä sanoa että "hyvännäköinen alkio" mutta sen kummempaa luokitusta ei saa. Yksityisellä taidetaan miksroskoopilla nähdyn perusteella tehdä laatuluokituksia. Erittäin huonot alkiot päätyvät varmasti roskiin, eli ne mitä biologi ajattelee ettei selviäisi niin ei edes pakasteta. HUSilla tuntuu myös tekevän niin että pakastavat hieman eri ikäisinä, esim itsellä tokalla keräyksellä pakastettiin 2kpl 2 päivän ikäisiä, 1kpl 5pv ja 1kpl 6pv ikäisiä alkioita. Kromosomitestausta julkisella taidetaan tehdä ainoastaan jos vanhemmilla on tiedettävästi jotain sairauksia mitkä voivat periytyä lapselle, muutoin niitä ei taideta tehdä.
Yritin vähän lukea noista alkioiden luokitteluista, enkä nyt ihan vielä ole täysin niistä kärryillä. Mutta kiinnostaisi kuulla että mitä analyyseja julkisella / HUS:lla tekevät alkioille? Luin esim. englanninkielisiltä sivuilta "euploid" ja "mosaic" alkioista, tehdäänkö julkisella / HUSissa tämän tason analyysiä? Vai onko tämä just se kromosomitesti mistä nyt puhutte, ja tehdään vaan yksityisellä?
 
Kiitos vastauksista! Eli vähän niinku fiilispohjalta sit.

Entä ootteko löytäny mitään arviota siitä, mitä vauhtia iän mukaan "rikkinäisten" munasolujen määrä kasvaa? Kun aina on puhetta että 35v kohalla iskee paha lasku, mut toki sen on pakko todellisuudessa olla joku aika tasanen lasku 🤔 tässä nyt siis koitan vähän etukäteen miettiä, että jos kerran julkisella ei melkeen mitään analyysiä tehdä niille alkioille, niin kuinka moni niistä siirrettäviks asti pääsevistä edes voi olla terveitä pitkässä juoksussa!
 
Tervetuloa tänne mukaan! :Slightly Smiling Face: :Waving Hand Sign:
Meille on tehty alkiodiagnostiikka mun iän vuoksi. Meistä testattiin etukäteen myös translokaatio, ja sitä ei löytynyt. Tosi hyvä saalis tuo 4 tervettä, jos teillä on todettu tuota translokaatiota! Onnittelut niistä! :Heartred Jos parilla on 3 tervettä alkiota, niin todennäköisydet raskauteen on 95%, eli toivoa on teille paljonkin :Heartred

Meille tuli 2 keräyksestä yhteensä 11 blastoa, joista 3 oli tervettä. Ensimmäinen terve siirrettiin about vuosi sitten ja siitä alkoi raskaus. Kaikki meni hyvin kunnes alkio alkoi jätättää rv6-7. Kun tilanne tarkastettiin viikkoa myöhemmin, oli selvä peli ettei pikkuinen enää ollut jatkanut kehitystä, diagnoosi kkm Marraskuussa. Syytä tälle keskenmenolle ei löytynyt. Minulla oli mm.progesterontuki mukana. Keskenmeno materiaali testattiin, mutta ilmeisesti alkio ja istukka olivat jo niin hajonneet tai tulivat heti ulos, että löysivät materiaalista vain minun ja mieheni geneettistä materiaalia. Meidän klinikka halusi testata kaikki keskenmenneet alkiodiagnoosilla terveiden alkioiden keskenmenot.

Seuraava terveen alkion siirto tehtiin vasta 1.4. koska tuo keskenmennyt pitkittyi ja tarvitsin kaksi imukaavintaa ja hysteroskopian että tilanne saatiin normaaliksi seuraavaan siirtoon. Tästäkin alkoi raskaus, ja siitä ollaan nyt onnellisesti rv20+2. Kaikki näyttää hyvältä vielä ja toiveet on alkaneet olla korkealla. Meillä tuli kkm myös 2021, mutta silloin meidän alkiot eivät olleet testattuja ja sen vuoksi haluttiin seuraavat testata.
On tutkimuksia, että n.70% terveiden alkioiden siirroista johtaa raskauteen. Mutta osa tutkimuksista taas sitten kertoo, että ns. live birth rate, eli lapsen syntymään johtaneet raskaudet näissä siirroissa olisi n.43% luokkaa.

Paras tulos raskauteen ja syntymään oli tutkimuksessa jos alkio oli alkanut jo kuoriutmuaan siirtia ennen. Meillä esim. kävi näin molemmissa PGA testatuissa alkioissa. Tätä nykyistä avustettiin kuoresta ulos laserin avulla ennen siirtoa :Heartred
Kiitos super paljon kattavasta vastauksesta:)!
Teillä on ollut kyllä aikamoinen matka, mutta upeaa että raskaus on jo noin pitkällä ❤❤❤

Saako vielä kysyä, että tehtiinkö sulle ERAa tai muita testejä? Jos tehtiin niin oliko niissä jotain poikkeavaisuuksia?
Mulla ei ole testattu ERAa, lääkäri ei nähnyt sitä vielä välttämättömänä.

Alkiokuoren avaus tulee meidän klinikalla automaattisesti jos on kromosomit testattu. Kuulemma testaus kovettaa kuoren entisestään.
 
Kiitos vastauksista! Eli vähän niinku fiilispohjalta sit.

Entä ootteko löytäny mitään arviota siitä, mitä vauhtia iän mukaan "rikkinäisten" munasolujen määrä kasvaa? Kun aina on puhetta että 35v kohalla iskee paha lasku, mut toki sen on pakko todellisuudessa olla joku aika tasanen lasku 🤔 tässä nyt siis koitan vähän etukäteen miettiä, että jos kerran julkisella ei melkeen mitään analyysiä tehdä niille alkioille, niin kuinka moni niistä siirrettäviks asti pääsevistä edes voi olla terveitä pitkässä juoksussa!
Vastaan itselleni, ainakin tällänen löyty:

"Results: The decrease in the probability of blastocyst euploidy follows an age-dependent binomial distribution, progressing with every year of female age, from 1.2% to 24.5% in 28-44 years-old women (P<0.0001). The minimum number of blastocysts needed to obtain at least one euploid blastocyst for transfer was computed for different probabilities and female ages. At the age of 28 years, a total of three blastocysts is required to obtain at least one euploid blastocyst with 90% probability, whereas it is 4, 5, 6, 9, 16 and 29 for ages 35, 37, 39, 41, 43, and 45, respectively."

Lähde: https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/29962186/

Eli omalla kohdalla (35v) näyttäs tuon perusteella siltä, että neljä blastokystiä tarvitaan että 90% todennäkösyydellä yks on kromosomillisesti terve 🤔
 
Kiitos vastauksista! Eli vähän niinku fiilispohjalta sit.

Entä ootteko löytäny mitään arviota siitä, mitä vauhtia iän mukaan "rikkinäisten" munasolujen määrä kasvaa? Kun aina on puhetta että 35v kohalla iskee paha lasku, mut toki sen on pakko todellisuudessa olla joku aika tasanen lasku 🤔 tässä nyt siis koitan vähän etukäteen miettiä, että jos kerran julkisella ei melkeen mitään analyysiä tehdä niille alkioille, niin kuinka moni niistä siirrettäviks asti pääsevistä edes voi olla terveitä pitkässä juoksussa!
En osaa sanoa tuosta paljonko munasolujen laatu laskee iän myötä, mutta yleensä lisätestauksia suositellaan kun takana on useampi tulokseton siirto.
Yksityisten laatuluokituksesta voin vielä sen verran sanoa, että meidän kromosomitestatuista alkioista todella moni ns. "top AA" alkio oli kromosomi viallisia
 
Yritin vähän lukea noista alkioiden luokitteluista, enkä nyt ihan vielä ole täysin niistä kärryillä. Mutta kiinnostaisi kuulla että mitä analyyseja julkisella / HUS:lla tekevät alkioille? Luin esim. englanninkielisiltä sivuilta "euploid" ja "mosaic" alkioista, tehdäänkö julkisella / HUSissa tämän tason analyysiä? Vai onko tämä just se kromosomitesti mistä nyt puhutte, ja tehdään vaan yksityisellä?
Tämä on juuri se kromosomiseulonta, ja tätä on todella vaikea saada julkiselta puolelta. Tunnen vain yhden parin oikeassa elämässä, jolle tämä oli suunniteltu julkisella viimeiseen hoitoon, mutta heillä viimeisessä hoidossa ei enää yksikään alkio elänyt riittävän pitkään jotta testiä olisi voitu tehdä. Ilmeisesti julkisella kriteerit kromosomiseulonnan saamiseen ovat niin korkealla, ettei juuri kukaan sitä voi saada.

Jos vanhemmilla on tunnettu geenivika, saavat he alkiodiagnostiikan, jossa tarkistetaan se nimenomainen geeni, ja sivutuotteena tulee myös kromosomiseulonta, mutta tämä on siis isompi tutkimus kuin pelkkä kromosomiseulonta. Jos vanhemmilla ei ole tunnettua geenivikaa, ei tätäkään tipu.

Julkisella puolella ongelma on vain hinta. Pari vuotta sitten kun asiasta juttelin julkisella töissä olevan tuttuni kanssa, hän sanoi, että Suomessa vain otetaan koepala, joka lähetetään ulkomaille tutkittavaksi, eli palvelu ostetaan ulkomailta koska Suomessa ole laitteita, joilla kromosomiseulonta tehdään. Heillä oli kyllä tahtotila saada Suomeenkin julkiselle puolelle laitteet ja osaaminen tätä tutkimusta varten, mutta en tiedä, miten asia on edennyt, koska en ole tuttuani asiasta hetkeen tentannut. Tuttuni kyllä totesi jo silloin uskovansa, että kunhan tekniikka kehittyy ja tämän tutkimuksen hinnat saadaan alas, tulee kromosomien tarkistuksesta rutiinijuttu, joka sitten tehdään julkisellakin jokaisessa IVF-hoidossa. Eli kyllä julkisellakin tunnetaan tämän hyödyt, se vain maksaa ja julkisella puolella on rahasta pulaa.
 
Kiitos super paljon kattavasta vastauksesta:)!
Teillä on ollut kyllä aikamoinen matka, mutta upeaa että raskaus on jo noin pitkällä ❤❤❤

Saako vielä kysyä, että tehtiinkö sulle ERAa tai muita testejä? Jos tehtiin niin oliko niissä jotain poikkeavaisuuksia?
Mulla ei ole testattu ERAa, lääkäri ei nähnyt sitä vielä välttämättömänä.

Alkiokuoren avaus tulee meidän klinikalla automaattisesti jos on kromosomit testattu. Kuulemma testaus kovettaa kuoren entisestään.

Mulle tehtiin kyllä kohdun reseptiivisyystesti. Meidän klinikalla se on nimeltä BeReady. Mutta periaatteessa sama testi.
Mun kohdalla varmistui ettei eri aikaisuutta ollut.

Ja suosittelisin tätä aikaikkuna testiä kyllä kaikille, joilla on kromosomitestattuja alkioita. Ne alkiot on jo niin monella tavalla arvokkaita, ettei kannata tuhlata niitä tietämättä siirtoaikaikkunaa oikein. Ellei esim. ole luomuraskauksi atakana onnistuneena ja kromosomitestaus vain iän vuoksi. Mutta jos keskenmenoja ja epäonnistuneita siirtoja on jo takana, tuo aikaikkuna testi on mun mielestä aiheellinen.
Pitää huomioida, että tuo testi pitää myös tehdä oikein! Mulla jouduttiin tekemään kahteen kertaan, koska ensimmäinen klinikka teki sen väärin. Se tehtiin vain kotiovulaatiotestin avulla. Ja se ei ole tarpeeksi tarkka ja aika voi heittää, koska meidän jokaisen ovulaatio tapahtuu eri aikavälillä.
Tuosta 1.BeReady testistä tuli tulos että pitäisi siirtää 12 tuntia aikaisemmin, kuin normaalisti.
Mutta toisesta testistä tuli täysin normaali aikaikkuna, kun se tehtiin oikein, eli ovulaatio pitää aiheuttaa ovulaatiopiikillä, koska silloin pystytään luotettavasti tietää, montako tuntia menee ovulaatioon jne. Sekä tuo testikierto että siirtokierto pitää olla lääkkeiltään identtiset. Muuten siirtoikkuna voi olla eri, koska olosuhteet muuttuu. Eli kun otetaan era tai beready, on pakko käyttää jo täysin samaa lääkitystä kun siirtokierrossa, jotta olosuhteen olisi mahdollisimman samat ja luotettavat. Näin siis saadaan mahdollisimman luotettava tulos.

@Skeptikk0 Onnittelut tosi hienosta blastosaalista!! :)
 
Onko kenellekään double stimulation tuttu? Eli kaksi stimulaatiota samassa kierrossa. Tällaisen sanan lääkäri mainitsi hoitajalle, ja ehdotti, että tulen nyt heti muutama päivä munasolunkeräyksen jälkeen uudelleen ultraan, jos aloitettaisiinkin heti uusi stimulaatio. Minulla pitäisi tosin irrotuspiikin ansiosta alkaa vuoto ihan näinä päivinä, että en tiedä sitten olisiko se oikeasti double stimulation, kun eikös vuodosta ala uusi kierto? Huvittaisi pitää taukoa, jotta pääsisi vähän urheilemaan. On ensimmäisen stimulaation jäljiltä paino niin ylhäällä ja turvonnut olo. Toisaalta tekisi mieli saada kaksi kierrosta alta pois nopeasti. En osaa päättää, mitä teen.
 
Mulle tehtiin kyllä kohdun reseptiivisyystesti. Meidän klinikalla se on nimeltä BeReady. Mutta periaatteessa sama testi.
Mun kohdalla varmistui ettei eri aikaisuutta ollut.

Ja suosittelisin tätä aikaikkuna testiä kyllä kaikille, joilla on kromosomitestattuja alkioita. Ne alkiot on jo niin monella tavalla arvokkaita, ettei kannata tuhlata niitä tietämättä siirtoaikaikkunaa oikein. Ellei esim. ole luomuraskauksi atakana onnistuneena ja kromosomitestaus vain iän vuoksi. Mutta jos keskenmenoja ja epäonnistuneita siirtoja on jo takana, tuo aikaikkuna testi on mun mielestä aiheellinen.
Pitää huomioida, että tuo testi pitää myös tehdä oikein! Mulla jouduttiin tekemään kahteen kertaan, koska ensimmäinen klinikka teki sen väärin. Se tehtiin vain kotiovulaatiotestin avulla. Ja se ei ole tarpeeksi tarkka ja aika voi heittää, koska meidän jokaisen ovulaatio tapahtuu eri aikavälillä.
Tuosta 1.BeReady testistä tuli tulos että pitäisi siirtää 12 tuntia aikaisemmin, kuin normaalisti.
Mutta toisesta testistä tuli täysin normaali aikaikkuna, kun se tehtiin oikein, eli ovulaatio pitää aiheuttaa ovulaatiopiikillä, koska silloin pystytään luotettavasti tietää, montako tuntia menee ovulaatioon jne. Sekä tuo testikierto että siirtokierto pitää olla lääkkeiltään identtiset. Muuten siirtoikkuna voi olla eri, koska olosuhteet muuttuu. Eli kun otetaan era tai beready, on pakko käyttää jo täysin samaa lääkitystä kun siirtokierrossa, jotta olosuhteen olisi mahdollisimman samat ja luotettavat. Näin siis saadaan mahdollisimman luotettava tulos.

@Skeptikk0 Onnittelut tosi hienosta blastosaalista!! :)
Onpa hyvä tietää! En edes ajatellut, että tuon BR- testin voi jotenkin möhliä😳

Meillä meni aika monta siirtoa ennen kuin saatiin oikea lääkecocktail, joka toimii mun kohdun limakalvolle.
Sovittiin lääkärin kanssa, että kokeillaan tämä siirto ilman tuota testiä. Nyt on viimein hyvät lääkkeet ja alkio on testattu. Lääkärin mukaan tärkeintä on saada Era/beready testillä kiinni ne kenellä on kohdun reseptiivisyydessä se aikaisempi aikaikkuna. Mikäli kuuluisin tähän ryhmään niin minulla ei kuulemma koskaan olisi mikään raskaus alkanutkaan.
Mutta varmasti on klinikoillakin eroa mitä milloinkin suosittelevat🤷‍♀️

@pian 41v enpä ole moisesta kuullut. Kuulostaa rankalta mutta tietenkin tuossa säästää aikaa
 
Julkisella HUSilla eivät ollenkaan luokittele. Saattavat siirron yhteydessä sanoa että "hyvännäköinen alkio" mutta sen kummempaa luokitusta ei saa. Yksityisellä taidetaan miksroskoopilla nähdyn perusteella tehdä laatuluokituksia. Erittäin huonot alkiot päätyvät varmasti roskiin, eli ne mitä biologi ajattelee ettei selviäisi niin ei edes pakasteta. HUSilla tuntuu myös tekevän niin että pakastavat hieman eri ikäisinä, esim itsellä tokalla keräyksellä pakastettiin 2kpl 2 päivän ikäisiä, 1kpl 5pv ja 1kpl 6pv ikäisiä alkioita. Kromosomitestausta julkisella taidetaan tehdä ainoastaan jos vanhemmilla on tiedettävästi jotain sairauksia mitkä voivat periytyä lapselle, muutoin niitä ei taideta tehdä.

Korjaan sen verran että kyllä HUS:ssakin alkiot luokitellaan, eivät ilmeisesti ”tykkää” kertoa luokitusta. Olin itse lukenut luokituksista niin sain kyseltyä meille siirretyn blastokystin luokituksen (4AB joka sitten johti toivottuun tulokseen).

Alkiodiagnostiikka ei aina ole ihan suoraviivaistakaan. Meillä eka siirto johti keskeytyneeseen keskenmenoon varmaan kromosomiviasta johtuen mikä oli tosi raskasta. Mutta meidän rakkaimman yksivuotiaan raskauden aikana oli vaikea istukkaongelma, vaikka saatiin terve vauva. Ilmeisesti tämä istukkaongelma johtui istukan kromosomiviasta, joka olisi alkiodiagnostiikassa todennäköisesti näkynyt mosakismina tai poikkeavana, eikö alkiota ehkä olisi sitten siirretty, mikä on kamala ajatus.

Toivottavasti testaukset kehittyvät vielä niin että hoitojen tulokset paranevat! Julkisellakin on kyllä Suomessa hyviä tuloksia saatu, THL tilastoissa esim TAYS ollut ykkösenä jonain vuonna (https://www.tays.fi/fi-FI/Alkionsiirrot_onnistuvat_Taysissa_parhai) ja muistelen että HUS myös ykkösenä ilmoitettu jonain vuonna. Tottakai julkisella hoidetaan nuorempia/terveempiä kuin yksityisellä niin ei voi suoraan verrata! Mutta biologit ja labrat julkisella kyllä myös eteviä. Varmaan alkiotestauksella saataisiin vielä paremmat tulokset, mutta se hinta…
 
Takaisin
Top