IVF/ICSI-HOIDOT 2022

@Ellisvm84 täällä endometrioosi ja myös adenomyoosi(epäilys). Nyt olen 39 vuotias, kohta 40. Munarjassa havaittiin kysta silloin kun olin noin 33, mutta sanottiin että tavallinen ja vaaraton. Sama juttu kaikki seuraavatkin gynekäynnit, ei ollut yhdelläkään lääkärillä kiinnostusta ottaa puheeksi endometrioosia. Lopulta se nyt Kyssin lapsettomuushoitojen myötä kirjattiin ylös. Harmikseni sitä ei reilusti ole huomioitu hoidoissa, esim keltarauhastuki on ”perussuuri” vaikka moni täällä kirjannut, että on saanut paljon reilumpaa annosta. Sain hyviä vastauksia tuolla aiemmin kun murehdin samaa, että näinköhän vikaa voisi olla nimenomaan kiinnittymisessä, jos kohtu ei oikein toimi niin kuin pitäisi. Parhaillaan piinailen tuoresiirtoa, jonka R-testi olisi viikon päästä pe, mutta tänään jo ilmennyt pientä vuotoa.
 
Niin ja piti vielä sanoa, että mulla on usein endolle ominainen hartiapistos-kipu ennen menkkoja ja ovulaation tienoilla myös.
Kiitos vastauksesta @Birdcherry85 ! Kurjaa että sulla noin kauan jätettiin asia vain huomiotta 😟 Se vähän mitä oon nyt lueskellut, niin taitaa olla aika yleistä tuo. Mietin jo, että jos ei nyt kiinnity niin ehkä käyn jossain yksityisellä välissä, jos en julkisella saa tähän kommenttia.. katsotaan!

Kurjaa että on jo vuotoa ilmestynyt, toivotaan että vielä on mahdollisuus. Mulla r-testi vasta sitten seuraavana perjantaina 😊
 
Meillä on nyt gonal-f pistelyt takana, eilen kävin ultrassa ja illalle määrättiin ovitrelle irroituspiikki. Pitkällä kaavalla mentiin, kun endo (ja ade?) löytyi ekassa ultrassa.
Oikealla oli 1x21mm, 2x17mm, 1x13-14mm ja 4x11-12mm. Vasemmalla oli enemmän kuhinaa, 5x15-16mm, 4x13-14mm, 7x9-10mm ja 3x5-6mm. Pienet tuskin ehtii mukaan, mut huomenna sit nähdään mitä saadaan.

Lääkäri väläytteli mahdollista hyperiä, kun vasemmalla oli niin aktiivista, mut tähän mennessä ei oo tullut mitään oireita. Letroista tuli paljon kovempia oireita, mut sit löytyikin kysta.

Jänskättää kyllä et miten kipee sitä keräyksen jälkeen on, kehittyykö alkiot ja päästäänkö tuoresiirtoon!

Tää kaikki tuntuu kyllä jotenkin niin oudolta. Oon vaan keskittynyt muihin asioihin ja sen takia pysynyt täältäkin pois.
 
Olikos täällä kokemusta endometrioosista? Mua alkoi tämäkin nyt mietityttää. Mulla näkyi ennen ivf-kierrosta toisessa munasarjassa sumea rakkula muutamassa ultrassa. Todettiin, että mahdollisesti endometriooma. Punktiossa se sitten samalla poistettiin, ja sain siinä kanyylin kautta antibiootit. Sen kummemmin siitä ei ole puhuttu. Mulla on aika kovat kuukautiskivut aina, ja niistä kun puhuttiin niin sivuuttiin endometrioosin mahdollisuutta. Mutta sitä ei ole sinällään todettu. Kierto on aina säännöllinen, ja kivut olleet koko elämän ajan suunnilleen samat. Nyt kun oon ovulaatiota aina testaillut, niin oon tajunnut, että niihin aikoihin mulla on aina 2-4pv selkäkivut. Ikää on nyt 40v. Eka ivf menossa, munasoluja kerättiin huimat 18, taisi 16 hedelmöittyä ja lähteä jakautumaan, mutta lopulta tuloksena yksi 3-päiväinen tuoreeltaan siirretty ja 3 6-päiväistä pakkaseen. Eli kova kato kävi.

Mutta sitä siis aloin miettimään, että mahdollinen endometrioosi tietysti voi vaikuttaa myös kiinnittymiseen? Tuoresiirtona mulle siirrettiin 3pv ikäinen alkio, siitä kemiallinen raskaus. Pakastesiirtona 6pv ikäinen, ei mitään. Ja nyt perjantaina siirrettiin 6pv ikäinen, katsotaan kuinka tässä käy. Jos mulla olisikin endometrioosi, niin huomioitaisiinko se jotenkin siirroissa, eri tukilääkkeet tms? Ymmärsin että joskus voidaan käyttää antibioottiakin, ja siksi jäin miettimään, että mahtoiko se punktiossa annettu antibiootti vaikuttaa ja auttaa kiinnittymistä.. 🤔

Kyselen toki tästä lääkäriltä jos tämäkään nyt ei kiinnoty, enää ei kuitenkaan tähän ole mitään tehtävissä niin katsotaan ja toivotaan parasta 😊 Pakastimeen jäi vielä yksi 6pv ikäinen.

Mulla diagnoosina määrittämätön endometrioosi. Adenomyoosi? On iha tollee kysymysmerkillä nyt omakannan kirjauksissa 😅
Mulle sanottiin kun kysyin adenon vaikutuksista ettei välttämättä vaikuta mitenkään. Muutenkaan ei ole kukaan tuohon toteamista enempää reagoinut. Endoa ei ole näkynyt, oireiden perusteella sitä epäilty jokunen vuosi sitten jo.
Sitä en osaa sanoa onko hoitokaavassa jotain poikkeavaa.. 🤔 Lyhyt hoitokaava oli ja terolut 1+2 tuli luteaalitueksi. Lisäksi gonapeptyl pistos n. 4pv siirrosta, joka on tänään.

Punktiosta kysymys: onko sen jälkeen kellään tullut hartiapistoa? Mulla paristi ollut nyt. Mennyt kyllä nopeasti ohi.
 
Miten sulle @Vapsu on mennyt?

Kävin verikokeis siitä kilpirauhasesta ja mulla arvo oli 2.51 eli ei varmaan tarvitse lääkettä nostaa. (?)
Hyvin on mennyt! 😊 miten sulla? 😊

Tiistaina oli eka neuvola ja sain jo heti neuvolalääkärille ajan, piti olla eilen mutta lääkäri perui ja siirtyi ensi viikolle. Siinä saan lähetteen kilpirauhaskontrolliin. Myös joku verenohennuslääke aloitetaan rv12 kun niin monta kohtaa täyttyi (hoitoalkuinen raskaus, ensisynnyttäjä ja bmi).

Sain tällä viikolla jo nt-ultran ajan joka on ennen joulua ja jopa rakenneultran ajan joka on ystävänpäivänä. Ja toka neuvola ehtii olla kans vielä ennen joulua. Ja samoin muihin neuvolan määräämiin verikokeisiin varattu aika joulukuun alkuun ja sokerirasitus tammikuun alkuun (sitä ihmettelin kun sokerirasituksia määräs 2 korkeen riskin takia mutta yhtäkään kriteeriä siihen korkeaan riskiin en mielestäni täytä, mut eikait siitä haittaa ole käydä, vähän inhottava vissiin vaan se litku ja odottelu 🤷‍♀️)

Yhtäkkiä tuntu että asiat eteni hirveesti 😅

Tolla neuvolalääkärillä myös ultrataan niin sitä odotin että olis jo eilen nähny onko pienellä vielä kaikki hyvin.. varhaisultran jälkeen kerkes olla varmempi olo mutta se olo on jo haihtunut ja uudelleen on epävarma olo 😔

Mutta kaikki on siis hyvin 🤗 väsymys on järkyttävää, nukun joka päivä päikkärit ja iltakasilta oon jo valmis nukkuun ja nukahdankin aikaisin (herään kyllä lähes joka yö pissalle ja herään aamusta ennen kelloa kun pissahätä herättää 😂) mutta muiden oireiden kans pärjää. Huono olo helpottaa syömisellä, lievää menkkamaista jomottelua on alavatsalla välillä mutta se on ollut alusta asti joten oon aika tottunut siihen ja uutena oireena on alkanut olla nivusten särky ja se on aika veemäistä mutta sen kestää 😂
 
Hyvin on täälläkin mennyt.
Rinnat on nänneistä ihan pirun kipinät.
Muutenpa ei oireita juurikaan ole. Välillä tuntuu että mikään ruoka ei oikein maistuisi. Mulla ensi viikon keskiviikkona eka neuvola.
Ja sit sitä seuraavalla viikolla se ultranaika.
Hyvä kuulla et muullakin on epätodellinen olo tän raskauden suhteen. Toivotaan että siellä olisi kaikki hyvin.
Väsymys on kyl kans läsnä.
 
Aika vähän oireita sillai itelläki tuntuu olevan, tai monenlaisia on mut ohimeneviä ja lieviä. Tuo väsymys on ainoo minkä pahaksi luokittelisin. Olin varautunu siihen että olis tosi paha pahoinvointi mut en oo kertaakaan oksentanut. Ruokahalua ei kans oikein oo ja välillä ateriavälit venyy pitkiksi kun ei oo nälkä eikä huvita syödä mutta sitten se huono olo iskee. Pitäis vaan syödä säännöllisesti oli nälkä tai ei.

Tilasin vintedistä sellaisen kotidopplerin jos sillä saisin itelleni mielenrauhan, toki se ei ole vielä tullut eikä sillä mitään vielä kuuluisikaan. Mutta mikäli siis kaikki on edelleen hyvin niin tulevina viikkoina sillä sais ehkä oman pääkopan rauhottuun pahimmilta epäilyiltä. Ennen raskautta ajattelin etten rahoja mihinkään turhuuksiin sitten laita mutta kappas vaan tässä sitä ollaan 😂
 
Mä aattelin kanssa semmosen tilata kunhan oon ensin siel neuvolassa käyny et on kaikki ok.
Jänskättää. Oliko sulla mies mukana siellä?
 
Oli mukana 😊 jatkossa ei välttämättä joka neuvolakäynnille lähde mukaan kun ei oo ihan niin helppo töistä järjestää ja ehkä vähän koettiin turhaksi nytkin, sinne lääkäriin meinas tulla mukaan jos ultrataan 😅 oli siis kiva että oli mukana, mutta eipä siinä mieheltä kyselty kuin samat asiat mitä etukäteen jo täytettiin esitietolomakkeeseen eli oikeestaan vaan sairaudet, alkoholin ja nikotiinituotteiden käyttö ja aikooko osallistua synnytykseen. Seuraava neuvola koski vielä jotain voimavaroja yms niin ehkä siihen olis hyvä osallistua mut sit jatkossa en näe välttämättä tarpeelliseksi tulla joka kerta mukaan 😄 tällä käynnillä ei siis tosiaan ultrattu ja näin aikaisin ei vielä sydänäänet kuulu joten ei yritetty edes niitä kuunnella.

Muakin jännitti etukäteen kun ei tiennyt mitä on luvassa ja puhelimessa sain vähän nihkeen kuvan tosta meidän terveydenhoitajasta mut oliki tosi mukava, aika tomera vaan 😂 pelkäsin tuleeko sanomista esim mun painosta mut ei se siihen puuttunu onneks ollenkaan 🫣 positiivinen fiilis jäi käynnin jälkeen.
 
Mulla diagnoosina määrittämätön endometrioosi. Adenomyoosi? On iha tollee kysymysmerkillä nyt omakannan kirjauksissa 😅
Mulle sanottiin kun kysyin adenon vaikutuksista ettei välttämättä vaikuta mitenkään. Muutenkaan ei ole kukaan tuohon toteamista enempää reagoinut. Endoa ei ole näkynyt, oireiden perusteella sitä epäilty jokunen vuosi sitten jo.
Sitä en osaa sanoa onko hoitokaavassa jotain poikkeavaa.. 🤔 Lyhyt hoitokaava oli ja terolut 1+2 tuli luteaalitueksi. Lisäksi gonapeptyl pistos n. 4pv siirrosta, joka on tänään.

Punktiosta kysymys: onko sen jälkeen kellään tullut hartiapistoa? Mulla paristi ollut nyt. Mennyt kyllä nopeasti ohi.
Muistaakseni vatsassa on hermo, joka voi aiheuttaa hartiapistoa. Joten jos oot esim jännittänyt palleaa kovasti punktiossa, voisi se aiheuttaa hartiapistoa.

Ja jännä, kun mulla nimenomaan endometrioosin, aden ja iän (38v) mentiin suoriltaan IVF hoitoihin ja pitkään kaavaan. Ja ymmärsin että pitkäkaava nimenomaan endometrioosin takia. Mulla endo ei oo ikinä oireillut "normaalilla" tavalla, eli kuukautiskipuina, mutta kaikkea muuta suolisto-, ulostus- ja mahdollisesti selkäkipuina kyllä. 10v ravannut lääkäreillä oireista, mutta kukaan ei ole ikinä keksinyt miettiä endoa, vaikka äidillä oli paha endo ja vasta nyt lapsettomuushoitojen myötä diagnosoitiin. Vähän surkuhupaisaa kun sanotaan että diagnoosiviive n.7v, niin onko mulle puhjennut endo vasta 31 vuotiaana... Sainoisin et itsellä lähempänä15v.
 
Mulla ei ole punktion jälkeen ollut hartiapistosta, mutta ovulaation aikaan ollut vuosia tosi kovanakin, meni myös vuosia että tajusin, mistä johtuu. Menkkojen aikanakin lievempänä sama hartiapistos ja ymmärtääkseni johtuu juurikin endosta, ja tosiaan jotenkin pallea asiaan liittyy eli oisko siinä sit peräti sitä endokudosta?

En osaa sanoa, vaikuttaako endo kaavan pituuteen, mulla ollut yksi lyhyt ja yksi pitkä kaava. Pitkä kaava valittiin ennemmin matalan amh:n takia, mutta tulos oli huonompi rakkuloiden, mutta etenkinn alkoiden määrässä. Mutta välissä reilu kaksi vuotta ja madaltanut AMH.
 
Täällä piinapäivät ohi ja aamulla raskaustesti sanoi Raskaana 2-3 🥹❤️ Ei toki uskalla luottaa vielä pitkiin aikoihin. Keskenmenon pelko on valtava, etenkin kun tukilääkitys loppui tähän päivään. Toivottavasti tämä tyyppi nyt jaksaa sinnitellä matkassa 😭
Onnea! 😍✨ Mulla sama tilanne, tein lauantaina positiivisen testin, ja nyt vain toivon että voisi hypätä parin seuraavan viikon yli kun tietää että nyt vielä riskit on niin suuret. Ja kun vatsalla sellaista menkkamaista polttelua, niin jokainen vessareissu jännittää 🙈 Toivotaan että pysyvät matkassa! ❤️
 
Ollutpa hirveet 12h 😩

Eilen illalla katottiin tvtä ja kun nousin sohvalta mahaan sattui aivan järkyttävästi, oikein kunnon vihlaisu ja jomotteli pitkään sen jälkeen. Pidin sitä kuitenkin normaalina, ehkä tavallista kovempi repäisykipu tai muu. Pari tuntia myöhemmin mentiin nukkumaan ja minun piti vielä nousta pissalle. Pyyhkiessä tuli verta paperiin, ei mitään ruskeaa tuhrua vaan ihan punaista verta (ei kuitenkaan täysin kirkasta). Itkettiin miehen kanssa että nyt meni kesken 😭

Vuodon alettua alkoi myös kunnon menkkakivut ja soitettiin päivystykseen. Eivät ottaneet sinne kun niin pienet viikot vasta, käskivät aamulla soittaa naistentautien polille.

Ollaan miehen kans valvottu koko yö ja oon itkeny silmät päästäni enkä voinut töihin mennä vaan jäin omalla ilmoituksella saikulle täksi päiväksi.

Vuotoa ei enää yön jälkeen ollut mutta tosi kovat menkkakivut on jatkuneet.

Päästiin ultraan jossa käytiin äsken ja siellä se pieni tyytyväisenä köllötteli ja sydän sykki 😭😭😭❤️❤️ kokoa ei oikein saanut mitattua kun oli niin sykkyrällä, mutta lopulta sai mitattua n. 8 viikkoisen, nyt on 8+5 mutta sanoi että siitä on turha huolestua kun heittoa voi olla ja oli aika vaikea mitata.

Itkuhan siinä tuli kun näki että pienellä on kaikki hyvin ja nyt on niin helpottunut olo 😭❤️ ei selvinnyt mistä vuoto johtui, mutta kuulemma alkuraskaudessa ihan normaalia. Jos uudelleen alkaa vuotaa voi mennä uudelleen käymään.

Säikäytti niin pahasti mutta onneksi kaikki on hyvin ❤️
 
Onnea! 😍✨ Mulla sama tilanne, tein lauantaina positiivisen testin, ja nyt vain toivon että voisi hypätä parin seuraavan viikon yli kun tietää että nyt vielä riskit on niin suuret. Ja kun vatsalla sellaista menkkamaista polttelua, niin jokainen vessareissu jännittää 🙈 Toivotaan että pysyvät matkassa! ❤️
Onnea myös sinne!! 😍❤️ Mulla kans tuota polttelua ollut aina välillä, ja sama jännitys vessareissuilla 🥺 Millon sulla eka ultra? Mulla olis 10.12. jos tämä nyt vaan sinne asti jaksaa sinnitellä.
 
Kiitos! 😍 Mulla on virallinen kotitestipäivä vasta perjantaina, niin saan ultra-ajan vasta sitten kun silloin ilmoitan tuloksen. Vähän laskeskelin, ja otaksun että voisi osua sille joulua edeltävälle viikolle 😊 Tänään taas ollut aamulla aika kovatkin polttelut, nyt tuntuu helpottavan. Lueskelin kokemuksia netistä, niin ainakin vedenjuontia kehotetaan lisäämään entisestään. Oon kyllä miettinyt, että voisiko myös Cyclogest-puikot lisätä polttelua.. no, ylihuomenna olisi ohje ne lopettaa 😊
 
Muokattu viimeksi:
Oli mukana 😊 jatkossa ei välttämättä joka neuvolakäynnille lähde mukaan kun ei oo ihan niin helppo töistä järjestää ja ehkä vähän koettiin turhaksi nytkin, sinne lääkäriin meinas tulla mukaan jos ultrataan 😅 oli siis kiva että oli mukana, mutta eipä siinä mieheltä kyselty kuin samat asiat mitä etukäteen jo täytettiin esitietolomakkeeseen eli oikeestaan vaan sairaudet, alkoholin ja nikotiinituotteiden käyttö ja aikooko osallistua synnytykseen. Seuraava neuvola koski vielä jotain voimavaroja yms niin ehkä siihen olis hyvä osallistua mut sit jatkossa en näe välttämättä tarpeelliseksi tulla joka kerta mukaan 😄 tällä käynnillä ei siis tosiaan ultrattu ja näin aikaisin ei vielä sydänäänet kuulu joten ei yritetty edes niitä kuunnella.

Muakin jännitti etukäteen kun ei tiennyt mitä on luvassa ja puhelimessa sain vähän nihkeen kuvan tosta meidän terveydenhoitajasta mut oliki tosi mukava, aika tomera vaan 😂 pelkäsin tuleeko sanomista esim mun painosta mut ei se siihen puuttunu onneks ollenkaan 🫣 positiivinen fiilis jäi käynnin jälkeen.
Mullakin meinas mies ensin lähtee mukaan mut sit kuuli että ei ultrata niin ei lähekään.

Mutta mulla nostivat sit kuitenkin sitä kilpirauhaslääkitystö kun siinä rajalla se arvo on. Eli ma 50 ja to 50 muuten se 25.

Huomenna on sitten se eka neuvola. Huuii ku jännittää. 🥹🥹 Jospa kokeilis niitä sydämen lyöntejä löytää. 😍😍

Joko sä tilasit sen koti dopplerin?
 
Takaisin
Top