Hei, ensimmäistä kertaa tänne kirjoittelen kun on sellainen olo että vertaistuki olisi tarpeen. Ollaan miehen kanssa yritetty 9/21 asti hoidoilla lasta joka ei ota kuuluakseen.
Neljä ICSI:tä tehty, nyt viisi siirtoa saatu aikaan (kahdesta ensimmäisestä yksi siirto kummastakin, kolmannesta kaksi ja nyt neljännestä yksi takana ja kaksi alkiota pakkasessa). Tänään kävin neljännen hoidon ensimmäisen PASsin takia verikokeessa ja negaahan sieltä tuli, niin kuin aina. Kahdesti on tullut lievä kemiallinen, oikeaa plussaa ei koskaan.
Mutta olen ihan loppu ja toivoton. Miten tätä jaksaa? Kuinka monta kertaa minun pitää vielä kerätä mielen sirpaleet lattialta ja yrittää liimata itseni jotenkuten kasaan? En tiedä kuinka paljon tätä enää jaksan. Tuntuu että kaikilla muilla vain onnistuu ja meillä on koko elämä pelkkää paskaa.
Tiedän ettei se nyt ihan mene niin, mutta hirvittävän voimakkaita tunteita nämä ovat. Välillä suorastaan pelottaa mitä kaikkea omassa päässä liikkuu. Osaisiko joku valaa tähän tunneliin yhtään toivoa? Enkä nyt tarkoita tarinoita siitä miten pitkän yrityksen jälkeen se lapsi on tullut koska niitä on kyllä kuultu. Se ei tarkoita että meille tulisi vauva.