IVF/ICSI-HOIDOT 2021

Erittäin negatiivinen suhtautuminen oli itsellänikin siirron onnistumisen suhteen. Meillähän oli tuohon asti mennyt hoidoissa kaikki huonommin kuin lääkärit odottivat: eka IVF jouduttiin perumaan kun lääkkeillä ei ollut vastetta ja toisessakin munasolusaldo tuntui surkealta (4 kypsää joista 3 lähti jakautumaan normaalisti). Kaksipäiväinen siirrettiin mullekin, enkä hetkeäkään uskonut, että sillä voisi tärpätä - yhtäkään haamua tai plussaa en kolmen vuoden yrityksen aikana ollut testiin saanut. Ensinhän erityisherkkä testi näyttikin negaa siinä kohtaa kun muut saivat jo haamuja, mutta suureksi yllätykseksi parin päivän päästä alkoi testissä viiva kummitella. Tuota luultiin alkuraskauden runsaan verenvuodon johdosta kemialliseksi raskaudeksi, mutta vastoin kaikkia odotuksia raskaushormoni nousi ja varhaisultrassa kaikki oli kunnossa. Nyt odotetaan nt-ultraa, joka tuntuu melkein stressaavammalta kuin alkuraskauden ultra, sillä pari tuttua on nimenomaan tuossa ultrassa saanut huonoja uutisia :Eyes:
 
Hei ja onnea kaikille uuteen vuoteen!

Tällaista tässä mietin ja ajattelin kysellä kokeneempien neuvoja (tämäkin lääkäriltä selvinnee, mutta jo etukäteen valmistaudun mielelläni vähän):

Minkä verran aikaa/käyntejä IVF-hoitoprosessi, siis sitten kun hoidot ovat alkaneet eli niistä on sovittu ja niitä edeltävät tutkimukset tehty, vaatii mieheltä (jos siis kyseessä heteropariskunta eikä itsellinen nainen tai naispari ja käytössä oma sperma)?

Mietin jo vähän ennakolta miten miehelleni asiaa arvioisin. Hän tekee matkatyötä. Onko kyse siis yleensä vaan sperman antamisesta tiettynä kk-päivänä vai miten? Miten nopeasti miehen pitää yleensä olla valmiudessa tulemaan/menemään klinikalle? Onko pakastusvaihtoehdosta kenelläkään kokemusta? Ymmärrän toki, että lisäksi mies usein tukena naiselle tehtävissä toimenpiteissä, mutta tässä yritän lähinnä kartoittaa miehen ”pakollista osuutta” :smiling-eyes:
 
Bluebelle34. Mies tarvitaan punktiopäivän aamuna näytteen antoon. Punktiopäivä määräytyy seurantaultrien mukaan. Joskus yksi ultra riittää, joskus niitä on kaksi. Eli punktiopäivän voi saada tietoonsa muutaman päivän varoitusajalla tai sitten parin päivän varoitusajalla, kuten meillä oli. Toinen folliultra oli sunnuntaina, soitin tulokset klinikalle maanantaina aamulla ja soittivat päivällä takaisin että punktio tehdään keskiviikkoaamuna.

Muuten miestä "ei tarvita", paitsi tietysti tukena toimenpiteissä, kuten alkionsiirrossa, jos niin haluaa.
 
Hei ja onnea kaikille uuteen vuoteen!

Tällaista tässä mietin ja ajattelin kysellä kokeneempien neuvoja (tämäkin lääkäriltä selvinnee, mutta jo etukäteen valmistaudun mielelläni vähän):

Minkä verran aikaa/käyntejä IVF-hoitoprosessi, siis sitten kun hoidot ovat alkaneet eli niistä on sovittu ja niitä edeltävät tutkimukset tehty, vaatii mieheltä (jos siis kyseessä heteropariskunta eikä itsellinen nainen tai naispari ja käytössä oma sperma)?

Mietin jo vähän ennakolta miten miehelleni asiaa arvioisin. Hän tekee matkatyötä. Onko kyse siis yleensä vaan sperman antamisesta tiettynä kk-päivänä vai miten? Miten nopeasti miehen pitää yleensä olla valmiudessa tulemaan/menemään klinikalle? Onko pakastusvaihtoehdosta kenelläkään kokemusta? Ymmärrän toki, että lisäksi mies usein tukena naiselle tehtävissä toimenpiteissä, mutta tässä yritän lähinnä kartoittaa miehen ”pakollista osuutta” :smiling-eyes:

Jos siis kaikki sopimukset ym. Hoidonsuunnittelussa tehty niin meillä oli kerran, punktio +oma osuus.
Ultrat ennen punktiota ja alkionsiirron menin itsekseni, lähinnä sen takia, ettei tarvi molempien ottaa palkatonta (n. 1h matka/suunta).

Ja punktiopäivä tuolloin oli meillä keskiviikko ja sain tietää siitä edellisviikon perjantain toisessa folliultrassa.
 
Hei ja onnea kaikille uuteen vuoteen!

Tällaista tässä mietin ja ajattelin kysellä kokeneempien neuvoja (tämäkin lääkäriltä selvinnee, mutta jo etukäteen valmistaudun mielelläni vähän):

Minkä verran aikaa/käyntejä IVF-hoitoprosessi, siis sitten kun hoidot ovat alkaneet eli niistä on sovittu ja niitä edeltävät tutkimukset tehty, vaatii mieheltä (jos siis kyseessä heteropariskunta eikä itsellinen nainen tai naispari ja käytössä oma sperma)?

Mietin jo vähän ennakolta miten miehelleni asiaa arvioisin. Hän tekee matkatyötä. Onko kyse siis yleensä vaan sperman antamisesta tiettynä kk-päivänä vai miten? Miten nopeasti miehen pitää yleensä olla valmiudessa tulemaan/menemään klinikalle? Onko pakastusvaihtoehdosta kenelläkään kokemusta? Ymmärrän toki, että lisäksi mies usein tukena naiselle tehtävissä toimenpiteissä, mutta tässä yritän lähinnä kartoittaa miehen ”pakollista osuutta” :smiling-eyes:

Miehen ei tarvitse pakosti olla näytettä varten paikan päällä. Meillä kävi kerran niin että sattui miehelle tärkeään työkohtaan punktiopäivä, että miehen piti olla töissä, mutta hän pystyi antamaan näytteen kotona ennen punktiota, niin että mun piti olla tunnin sisään näytteen annosta labrassa näytteen kanssa. Kannoin rintsikoiden sisällä purkkia (talvi ja näytteen pitää pysyä lämpimänä) ja vein labraan itse. Tuohon vaihtoehtoon miehelle tarvii etukäteen lääkäristä näytepurkki sekä hänen täytyy täyttää aamulla näytteenanto- ja luovutuslupapaperi jonka viet labraan.
Tietysti jos mies on ihan muualla reissussa, niin tämä ei onnistu.
 
Kiitos tästä vastauksesta ja kiitos myös muille nopeista vastauksista! Kuulostaa siis ettei mieheltä vaadita mitään ihan mahdottomia (ainakaan verrattuna siihen mitä kaikkea naisen osuuteen kuuluu). Selvitään varmaan aikataulullisesti siis ihan hyvin… ajattelin vain varmistella jos olisikin vienyt paljoa aikaa ja vaatinut esim.töiden suunnittelua ihan viikottain niin voisi olla hankalaa, ei tietenkään kuukauden tai pari ajan mutta jos prosessi veisikin vaikka vuosia. Toivotaan tietysti parasta ettei vie :smiling-eyes:
 
Kiitos Kosmos, Pupsis ja Mimima! Helpottaa kyllä kuulla :smiling-eyes:
Mä sain perjantain jälkeen vähän mieltä rauhoitettua. Keskiviikkona sitten siirto! Mies ei saa tulla mukaan koronarajoitusten takia :sad-face: harmittaa ja jännittää mennä sinne yksin (vaikka tiedän ettei se yleensä toimenpiteenä ole niin ihmeellinen).
 
Mä sain nyt sitten ovisplussan testiin sunnuntain aamuna. Mieli maassa olin, koska olin laskenut, että 5päiväisten pakastealkioiden siirto menisi seuraavalle lauantaille(Hus ei tee siirtoja yleensä vkloppuisin).:Grimacing Face::Weary Cat Face: Olin tajunnut, että ovis+ päivästä lasketaan niin, että kuudentena päivänä tehtäis siirto blastoilla.

Yllätyksekseni tulikin tänään ilmoitus Omapolkuun, että perjantaina tehdään siirto! :Smiling Cat Face With Heart::Person With Folded Hands: Mahtavaa! Koska olin niin jo maani myynyt, kun ovis osui ”väärälle”päivälle. Täytyy luottaa heidän arvioon ja kyselen hieman tarkemmin viel näistä”aikatauluista”, kun käyn klinikalla.
Mutta olen tosi helpottunut, että saamme taas vihdoin yrittää edes. Odottelua ja takaiskuja koko matkalla jo ehtinyt tulla liikaakin…:Eyes:
 
Muokattu viimeksi:
Mä sain nyt sitten ovisplussan testiin sunnuntain aamuna. Mieli maassa olin, koska olin laskenut, että 5päiväisten pakastealkioiden siirto menisi seuraavalle lauantaille(Tilkka ei tee siirtoja yleensä vkloppuisin).:Grimacing Face::Weary Cat Face: Olin tajunnut, että ovis+ päivästä lasketaan niin, että kuudentena päivänä tehtäis siirto blastoilla.

Yllätyksekseni tulikin tänään ilmoitus Omapolkuun, että perjantaina tehdään siirto! :Smiling Cat Face With Heart::Person With Folded Hands: Mahtavaa! Koska olin niin jo maani myynyt, kun ovis osui ”väärälle”päivälle. Täytyy luottaa heidän arvioon ja kyselen hieman tarkemmin viel näistä”aikatauluista”, kun käyn klinikalla.
Mutta olen tosi helpottunut, että saamme taas vihdoin yrittää edes. Odottelua ja takaiskuja koko matkalla jo ehtinyt tulla liikaakin…:Eyes:
Mahtavaa! :smiling-eyes: Voidaan piinailla yhdessä sitten kun meillä on siirto keskiviikkona :smiling-eyes:
Mä jäin miettimään tota siirtoaikataulua kun mulla on se ovitrellen kanssa ajoitettu siirto ja lääkäri kommentoi mulle että mun siirto on päivää myöhemmin kuin heillä yleensä. Kuitenkin eran mukaan mulla on normaali se aikaikkuna eli ei aikaisemmin tai myöhemmin kuin keskimäärin. Muistelen että yksityisellä ollut myös jotain puhetta siitä että he siirtää eri aikaan kuin hus. Mutta en sen enempää sitä ole sitten miettinyt kun mulla nyt yksi raskaus alkanut tällä kaavalla niin uskon että se on mulle hyvä.
 
Hei ja onnea kaikille uuteen vuoteen!

Tällaista tässä mietin ja ajattelin kysellä kokeneempien neuvoja (tämäkin lääkäriltä selvinnee, mutta jo etukäteen valmistaudun mielelläni vähän):

Minkä verran aikaa/käyntejä IVF-hoitoprosessi, siis sitten kun hoidot ovat alkaneet eli niistä on sovittu ja niitä edeltävät tutkimukset tehty, vaatii mieheltä (jos siis kyseessä heteropariskunta eikä itsellinen nainen tai naispari ja käytössä oma sperma)?

Mietin jo vähän ennakolta miten miehelleni asiaa arvioisin. Hän tekee matkatyötä. Onko kyse siis yleensä vaan sperman antamisesta tiettynä kk-päivänä vai miten? Miten nopeasti miehen pitää yleensä olla valmiudessa tulemaan/menemään klinikalle? Onko pakastusvaihtoehdosta kenelläkään kokemusta? Ymmärrän toki, että lisäksi mies usein tukena naiselle tehtävissä toimenpiteissä, mutta tässä yritän lähinnä kartoittaa miehen ”pakollista osuutta” :smiling-eyes:

Meillä oli myös sellainen tilanne että miehen siittiötilanne on erittäin huono joten varalta oli pakastettu spermaa jota voidaan käyttää jos tuoreessa tavarassa ei olisi ollut. Näin on kuulemma myös tehty jos punktiopäivä aiheuttaa stressiä ja ei saada sen johdosta miehen näytettä. Ainakin meille sanottiin että aina on ainakin jonku verran pakastettu, että ei menis sitte munat aivan hukkaa kun ei ole millä hedelmöittää. Vaihtoehtoja siis on :-) mies saa tarvittaessa sairaslomapäivän punktiopäivältä eli siihenkin voi vedota että on toimenpide ja ei voi töitä tehdä (jos ei halua avata työnantajalle)
 
Tuikku84 tsemppiä huomiseen! :Sparkling Heart:

Kylläpäs aika tuntuu pysähtyneen eilisen jälkeen :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat: tulee pitkät piinapäivät tätä menoa. Meinaan kyllä testata aikaisin. Laskin että sunnuntaina ovitrellen ei enää pitäisi näkyä. Mulla oli viimeksikin siirto keskiviikkona ja silloin olisin varmaan kunnon testillä saanut jotain näkyviin maanantaina (tai ehkä jopa sunnuntaina). Toi mun profiilikuvan testi on tiistai aamun 2,5h pidätyksellä.
 
Tsemppiä ja pitkää pinnaa piinailijoille :Two-hearts:
Mä oon kummassakin siirrossa testannut tosi aikaisin ja mun kohdalla tulos näyttää olevan se, että dpo8 (3 päivää siirron jälkeen) on vain arvuuteltava viivanpaikka, josta ei pysty sanoa juuta tai jaata ja sit dpo9 (4 päivää siirrosta) näkyy pc liuskassa heti kastuessaan, että nyt siihen alkaa muodostua jotain muuta kuin viivanpaikka, vaikka vielä tosi haaleaksi haamuksi jääkin. Mut siinä kohtaa ei ole tarvinnut arvailla enää.
 
Kiitos! :smiling-eyes: Joo mulla on sunnuntaina dpo 9. Viimeksi testasin one stepeilla ja niillä sain dpo 10 yhen roskishaamun ja dpo 11 kolme negaa aamulla jonka jälkeen mulla meni hermo ja kävin apteekissa hakemassa ton preg checkin vai mikähän se oli ja sain sillä 2,5h pidätyksellä plussan.
 
Nyt saatiin pallero kyytiin!:red-heart::folded:
Ihanaa päästä”edes”yrittämään kaiken odottelun jälkeen taas!
Meillä ollut kaksi blastoa pakkasessa ja yksi sulatettiin nyt, toinen odottaa vielä siis.
Jessus mitä jännitystä se sulatusaika on!:Eyes:

Kysyin nyt ekaa kertaa, minkä tasoisia alkiot ovat jne. Sanoivat että kaikki kolme meiltä pakkaseen+tuoresiirto olleet niin laadukkaita, kuin vain olla voi.:smiling face with heart-eyes::folded: Olihan se kiva uutinen, kun tuloskin oli vain kolme selvinnyttä alkiota ivf:sta.
 
Tuikku84 tsemppiä huomiseen! :Sparkling Heart:

Kylläpäs aika tuntuu pysähtyneen eilisen jälkeen :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat: tulee pitkät piinapäivät tätä menoa. Meinaan kyllä testata aikaisin. Laskin että sunnuntaina ovitrellen ei enää pitäisi näkyä. Mulla oli viimeksikin siirto keskiviikkona ja silloin olisin varmaan kunnon testillä saanut jotain näkyviin maanantaina (tai ehkä jopa sunnuntaina). Toi mun profiilikuvan testi on tiistai aamun 2,5h pidätyksellä.

Joko Beebi testasit?
 
Muhun iski eilen illalla joku hulluus ja halusin testata alle 2h pidätyksellä :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat: kaivoin testit esille ja tajusin että mikään niistä ei oo se sama millä tein viimeksi mutta tein kuitenkin one stepin puikon. Siinä oli jo valmiiksi joku viivan paikka ja ehkä se näkyi vähän selvemmin testin tekemisen jälkeen. Tänään haettiin niitä samoja kuin viimeksi eli predictor early. Tässä tulos:

https://aijaa.com/RFNzBM

:loudlycrying::loudlycrying::Two-hearts::Two-hearts::Two-hearts:
 
Meinasin monta kertaa kirjoittaa tänne oireita mutta jotenkin pelotti sanoa mitään ääneen. Siirto oli keskiviikkona ja illalla /yöllä ennen nukkumaan menoa tuntu tosi ihmeellisiä värinöitä alavatsalla jotka säteili ihan sääreen asti niin että iho meni yhdestä kohta kananlihalle. Koko yön kun nukuin niin poltteli oudosti häntäluun kohdalla. Torstaina oli paineen tunnetta ja jotain tuikkimista. Perjantaina eli dpo 7 luget lakkasi vuotamasta. Tää oli viimekskin oire. Sen jälkeen ollu satunnaisesti vähän menkkajomoa ja pientä paineen tunnetta mutta esim eilen tuntu aika vähän mitään ja alko taas ahdistaa kauheasti. Siks iskikin se hulluus ja oli pakko testata. Mutta siis nyt en kyllä ikinä enää tee ainakaan ekana mitään muuta testiä kun tota predictor earlya!
Oon vaan niin super kiitollinen :loudlycrying::folded::folded::folded::Growing Heart:
Puhkesin itkuun kun näin tuloksen :loudlycrying: Toivottavasti kaikki menis hyvin tästä eteenpäin :folded:
 
Takaisin
Top