Ikä, perhe- ja parisuhdejutut

Täällä ollaan just täytetty 24, ja kuulemma parhaassa iässä. Äitihän halusi mummuksi heti,kun olin 17 ja mulla oli ensi rakkaus kuvioissa. Hetkeäkään en kadu, että odotin ja vaihdoin miestä 5 vuotta vanhempaan ja 5000 kertaa parempaan ja tein hänen kanssa ekani, joka masussa on.

Edellinen suhdehan kesti 5-6vuotta. Ja tässä me ollaan nykyisen kanssa oltu 1v 5kk kun poika syntyy :) mutta nää vuodetkin on vaan numeroita! Mä oon tässä ajassa saanu paljon enemmän !!! :) että puoli vuotta ja pullat uunissa ku oikein laskee :-D
 
Loppuvuodesta tulis tänne 26v mittariin, Tunnun kaveriporukassa vähän vanhalta tulemaan äidiksi ensimmäistä kertaa, varsinkin kun samanikäisen ystävän esikoinen lähtee syksyllä jo kouluun ja odottavat kolmatta. Ensimmäinen pidempi suhde kesti nelisen vuotta ja miehellä oli ennestään kaksi lasta. Olin itse tuolloin 19 v, kun muutin miehen ja lasten kanssa saman katon alle. Lapset tuolloin 2,5 ja 3,5v. Silloin oli vauvakuume kovimmillaan, yritysten jälkeen todettiin sitten, että todennäköisyydet on vähäiset endometrioosin ja saamieni sytostaattien vuoksi. Myönnän, että suhde kesti pidempään lopulta ehkä vain lasten takia, koska asuttiin yhdessä ja heistä tuli todella tiivis osa arkea ja rutiineja. Kuitenkin tulin päätöksen eteen, että pakko lähteä, nämä lapset ei ole minun ja vain lasten takia en voi jäädä. Lapsille varovasti kerrottiin ja annettiin ajoissa tottua ajatukseen. Muistan edelleen miten raastavaa oli lähteä kun nuorempi lapsista oli keksinyt kertoa kavereille ja mummolle, että muuttaa minun mukana pois. Siinä kohtaa tunsi itsensä julmaksi. Kuitenkin olen varma, että toimin oikein. Tämän jälkeen suhteet olleet lyhyempiä, kaikki miehet olleet reilustikin minua vanhempia, monella ollut lapsia, mutta edellisen kokemuksen jälkeen pidin välit erilaisina, enkä päästänyt ketään yhtä lähelle. Tavallaan siis nuorena ilman omia lapsiakin tuli lapsiperheen arjen pyörittäminen tutuksi. Tämä raskaus siis yllätys, alkuun lähes järkytys, mutta hetkeäkään en harkinnut aborttia. Miehen kanssa tutustuttu loppukesästä 2012, mutta vasta tovin myöhemmin voi sanoa, että on alettu seurustelemaan. Miehellä ei ole entuudesta lapsia ja hän minja 8 vuotta vanhempi
 
Ei antanut muokata vikan rivin kirjotusvirhettä vaikka mitä tein. Pitäis tietysti lukea ja hän minua 8 vuotta vanhempi
 
Mitähän määkin oon saanu paljon enemmän. . Ku oikein kaksmielisesti miettii. . Ku loppuun viä toi pullat uunissa :-D huh huh!
 
Mun äiti on ollu aina kauheen vanha :grin Se täytti just 57 ja isä täyttää joulukuus 58. Et mua on hävettäny kans koulus ku mul oli aina vanhimmat vanhemmat :oops::grinÄiti sai mun siskon ku oli 30, veli tuli ku äiti oli 34, mut se sai 36 ja pikku veli tuli sit viel 37 :grin Et mä oon alottanu äitiin nähden hyvin ajoissa :p
 
äiti on 46 ja isä 53, itellä syksyllä tulis 22 täyteen... porukoilla menossa yhteinen "50-villitys" tuttavien/ystävien kanssa ja ovat hyvillään ensimmäisestä lapsenlapsesta, mutta meinasi äidille tulla ikäkriisi kun eräs tuttu tokaisi "sitten sitä on vanha kun lapsenlapsia tulee"...
 
Mä oon välillä vähän huolissaan kun mun kohta 19v siskolla on ollu kauhee vauvakuume jo 16v saakka. Ei sillä etten uskois että siitä on äidiks, mutta kun ei se oo vielä ollenkaan edes miettiny mitä haluais elämällään tehä. Toivottavasti se ymmärtäis odottaa vielä ainakin siihen asti että lukio on ohi ja on mielessä joku tulevaisuudessa kiinnostava ala! Ennen kun tulin ite raskaaks niin luultiin koko perhe että siskolta tulee ekana vauvauutisia vaikka ei sillä oo edes poikaystävää!
 
Mua ei oo ikinä hävettänyt omien vanhempien ikä. Eikä ikäero. Äiti oli 27, isä 47 kun synnyin. Ehkä vähän surullista näin aikuisena et isä on jo kuollut eikä nähnyt minne päädyin, kenen kanssa eikä ehtinyt näkemään lapsenlapsiaan. Mut näin aikuisena sen myös ymmärtää ja käsittelee paremmin kuin jos ois lapsena nolottanu. Mie vaan aina kuvittelin et pääsis näkemään isän ilmeen kun tuo ensimmäistä lapsenlasta näytille. Onneks isän ekasta liitosta miun vanhempi sisko lisääntyi vielä että hänen lapsensa isä ehti nähdä, olikohan sisko 38 kun synnytti esikoisensa, ainoansa. En oo iästä ihan varma, jutellaan kyllä mut ei olla niin läheisiä. Miusta oli aina vaan jännää ja hauskaa et miun vanhin sisko oli 1,5v. nuorempi ku miun äiti :P Jännä kyllä, isällä oli 6 lasta ja tää ois toinen lapsenlapsi vasta. Muut on vapaaehtoisesti lapsettomia.

Meillä nyt tosiaan minä oon 30 ja mies täyttää 44. Mie luulin sitä nuoremmaksi ja se minuu vanhemmaksi kun tavattiin, siis tyyliin olin aatellu et se on 37 ku oli 42 ja se oli ajatellu et mie oon 32-34 enkä 28. Sit ku tää on viä innokas motoristi :) Miun isä siis oli motoristi henkeen ja vereen ja oon kasvanu kerhojen lattioilla pyörien. Erokriisin jälkeen ilmoittauduin sit ajokouluun korttia hakemaan ja olin isoveljeni kyydissä Itä-Euroopassa kokkareilla kun tavattiin, oli miun veljen kaveri kyseessä. Joskus minuu oikeesti häiritsee nää yhtäläisyydet mut ollaan sitä kyl miehen kanssakin naureskeltu et miten tässä näin kävi. Tietty tuntuu et tää oli jotenkin kohtalo mut asiat on miulla menny aika eri lailla kun oisin joskus nuorempana kuvitellu tai suunnitellu.


Sent from my iPhone using Vau.fi Foorumi mobile app
 
Mä aina naistenlehdissä kauhistelen pariskuntien 15-30 v ikäeroja kun tuntuu että mies on 7 vuotta vanhempana niin kauheesti vanhempi - tuntuu hassulta tyyliin että se on ollut intissä kun mä oon ollu ala-asteella. Mutta ei sitä oikeasti kyllä huomaa tuollaista eroa, pidetään samoista asioista ja ollaan samantyylisiä monessa asiassa. Eli eipä varmaan tuplasti isompaakaan ikäeroa huomaisi käytännössä vaan yhteensopivuus riippuu ihan muista jutuista.

Mun vanhemmat on ollut 30 ja 33 kun oon syntynyt ja onhan ne ollut paljon vanhempia kuin kaverien vanhemmat. Mutta en muista että se olisi mua ahdistanut. Toisaalta mun vanhemmat on niin monella tapaa omituisia että ehkä ikä oli hyvin pieni juttu siinä kohtaa.
 
Mun isä on kuollut kun olin 15 ja kyllä sitä tulee raskauden aikana ajateltua enemmän kuin tavallisesti. Olisi niin iso juttu voida esitellä vävyä ja pian sen ekaa lastenlasta ja sitä, kuka musta on tullut.
 
Me on miehen kanssa naurettu että mää oon menny eka luokalle ku mies on menny amiksen ekalle! :D jotenki koomista!! :p

Sent from my GT-I9195 using Vau Foorumi mobile app
 
Sama meno meillä... Mutta useimmiten ainakin itse muistan meidän suurehkon ikäeron vasta kun pitää muistella esim. että mitä lapsena katsoi telkkarista. Ei siitä sen enempiä tule keskusteltua kotona, ja lähipiirikin on tainnut jo tottua - tai sitten onnistuttiin hyvin järkyttämään melko pikaisilla vauvauutisilla. :p
 
Miten muuten teillä muilla on parisuhteet sun muut menny suhteessa siihen, mitä nuorempana kuvitteli? Tuli tuosta kyfixfixin tarinastakin mieleen että kun unelmien mies meni ja nykyinen kumppani löytyi "vahingossa" petettyjen sielujen kesken :grin

Miun avioliitto oli vähän sellainen suhde mihin aina kuvittelinkin päätyväni ja kaikki meni "oikein." En tiedä onko ne ollut minun suunnitelmiani ja kuvitelmiani sitten vai yhteiskunnan tai äitini. Koko ajan tein sillai kun "kuului" tehdä eikä se sit tuntunutkaan hyvältä. Muistan kun ero tuli ja monet yritti lohduttaa, että onneks teillä ei sentään ollut lapsia. Mie olin vaan katkera että niinpä, ei jäänyt mitään hyvää koko suhteesta käteen... Tosin nyt kun on uusi suhde niin olen hyvin kiitollinen siitä, ettei exän kanssa niitä lapsia ehditty yrittää edes. Kyllä noi miehen kaks ex-kumppania riittää jo "laajennetun perheen" suhteen ilman että tartteis miunkin olla exän kanssa tekemisissä.

Sit miun mies ei vastaa yhtään sitä miun kuvitelmaa unelmieni miehestä. Miun unelmien mies ois pitkä (väh. 185cm), tumma ja tatuoitu. Ex aviomies vastas tätä kuvaa paremmin, tosin sillä oli naama ihan hirveä :p Ja siinä välissä oli lyhyt suhde kanssa just sen miun stereotyypin mukaisen miehen kanssa. Ja oon aina kuvitellu et sitä ikäeroa sais olla korkeintaan 5, ehkä 7 vuotta jompaan kumpaan suuntaan.

No, oma mies on nyt sit minua lyhyempi ja vaalea. Ja 14 vuotta vanhempi, eikä yhden yhtä tatuointia. Ja jännä juttu että kun aiemmin oon verrannu kumppaneita johonkin miun "unelmamieheen" niin vaikka ne ois ollu kuin lähellä sitä ihannekuvaa oon nähnyt vaan ne viat ja virheet. "Tollakaan ei oo ees leukaa" ja "kauhee mikä läski" ja muita kauniita ajatuksia. Oon varmaan tappanu ne halut seksiin ja läheisyyteen itseltänikin noilla ajatuksilla, saati sit että mies takuulla varmasti ne aistii vaikka en niin tahditon ole että oisin sanonut sitä ääneen. Kai sen huomaa. Sit taas omaan mieheen oon tutustunut ihan hänen omana itsenään, ollaan juteltu paljon, ja "se hassu pieni mies" yhtäkkiä muuttuikin miun unelmien mieheksi. Joka ryppy ja se rako hampaiden välissäkin. Ja häntä katson aina hellin ajatuksin ja ihaillen enkä vois toivoa enempää.

Jos unelmien kumppaneista ja petetyistä ja pettäjistä puhutaan niin myö ollaan miehen kanssa enemmän niitä pettäjiä kuin petettyjä. Itse en ole suoraan pettänyt ketään, eikä mieskään kuin kahdesti, mutta molemmilla on ollut tapana olla se itsekeskeinen paska mihin toinen rakastuu ihan kympillä ja helppohan siinä on sit olla ja koko ajan ajatella että toi kumppani ei ees ansaitse mua. Vähän koko ajan lähtöasemissa ja varuillaan ja petaamassa elämää muualle. Vaikka on sitoumuksia tehtykin ja pitkissä suhteissakin oltu niin silti, se ajatusmaailma on niin erilainen. Nyt sen vasta ymmärtää, kun on sitten oikeasti sitoutunut johonkin. Mistä on ennen pelkuruuttaan jäänyt paitsi.

--

Mie kans viime vuonna mietin et mie oon nyt 29v. ja odotan esikoistani. Ja about 20 vuotta taaksepäin miun mies on ollu 24v. ja odottanut esikoistaan, ollut ammatti, asuntolainat ja kaikki jo silloin. Ja mie oon ollu silloin neljännellä luokalla... Oon menny ala-astelle kun miehellä on ollu nuoruuden seikkailut ja opiskelut menossa. Miulla on pienempi ikäero miehen esikoiseen ja hänellä miun äitiin kuin mitä meillä on keskenämme. Onneks ei ihan samaa sukupolvea sentään ole mies miun äidin kanssa tai mie hänen poikansa kanssa vaan on kuitenki 10+ vuoden ikäeroista kyse :p

HKI00550 samaistun tuohon. Varsinkin kun miun eka liitto oli "väärä" niin olis ollu hienoa et isä olis päässyt näkemään kun olen enemmän uskaltanut löytää itseni. Juuri että kuka olen ja minne olen päässyt. No, ollutta ja mennyttä. Jos jotain elämää kuoleman jälkeen on niin kai se tietää. :)
 
Mulla ei edes ope uskonu mun äitii nii nuoreks kun sanoin sen iän. Must se oli törkeetä. Mut jookavereide vanhemmat oli jo neli viisikymppisiä kun omat oli reippaast alle 30. Ite ihmettelin muitten vanhempie vanhuutta en tajunnu olevani ilone asiasta et on nii nuoret vanhemmat..
 
Me ollaan tavattu about 2,5 vuotta sit ja meil on 4 vuotta ikäeroa miehen kanssa. Omilla vanhemmillani oli about 5 vuotta ikäeroa. Harmi vain ettei isä ole näkemässä lapsenlastaan, koska kuoli vuonna 2010. Mun äiti on saanut mut 25 vuotiaana ja täyttää nyt tänä vuonna 47. Miehen vanhemmat taas on tällä hetkellä about 55-62 väliltä. En nyt tarkkaan tiedä. :)
Mäkin oon aina ihmetellyt muiden vanhempien vanhuutta, mutta en oo tajunnut sitä et kuin ihanaa on ku omat on niin nuoria. Huomaan ainakin ihan selkeästi asioihin suhtautumisessa eroja oman äidin ja miehen vanhempien välillä. :)
 
Myö ollaan oltu kesästä 2009 yhdessä ja en ois uskonu saavani noin ihanaa miestä rinnalleni. Vaikka välil toivoisin et osais ottaa rennommin ja heittäytyä vaan hetken mielijohteesta. Mut muuten todella tyytyväinen. Eipä oo hirveest tarvinnu riidellä ainakaa. Aika samanlaisia ajatelmia meillä, mut tuon kyl reippaasti ilmi et nyt eiiihh oo hyvää. Mie oon se tempperamenttisin meistä, mut hyväl tavalla. :) Mies sit syttyy elämän suuriin muutoksiin pienellä viiveellä tai pienellä ja pienellä.. mut lopult syttyy kjnha jahkaa ekat viis vuot x) Mut aivan ihana apina :Heartred :P
 
Nojoo, olin vielä ihan kakara sillon mut olin 15 ku aloin seurustelee tän jo aiemmin mainitun huiman kanssa. :p oltiin melkein 5 vuotta yhessä ja kuvittelin että se on mun unelmien mies. Rakastin häntä hirveästi ja kukaan ei ehkä ymmärrä ku sanon et jollain tavalla rakastan edelleen. Siis en sillai et haluisin hänen kanssaan olla mut kyllä mä koin hänen kanssaan kaiken mahollisen ja joskus muistelen meijän hyviä hetkiä. Exän kanssa väleissä ollaan, hyvissäki, meillä on sama kummipoika! :wink sen jälkeen oli yks puolentoista vuoden suhde josta tiesin oikeestaan heti alussa et se ei lopullista oo, sittenpä se loppuki. Sit tuliki ihan yllättäen tää mun nykynen! Olin myyty heti! Parta, pisamat ja ihanat silmät ja mikä flirtti hymy! En unoha sitä hetkeä ikinä! :Heartred elämä ei menny niinkö kuvittelin. Ku ostin sen talon olin varma et se on mun koti loppu elämäni, rakastan sitä taloa! Mut pääsen käymään siellä aina kun haluan, sukulaiset osti sen. Enkä ois ikinä kuvitellut muuttavani pois kotipaikkakunnaltani, silti muutin tän miehen perässä. En ois kuvitellu ikinä luopuvani yrityksestäni, silti luovuin muuttaessani miehen perässä. Olen katunut tänne tuloa, monta kertaa! Viime kesä oli rankka keskenmenojen takia, ja koin että mies ei ollu tarpeeksi tukena, halusin takasin kotiin, kotipaikkakunnalleni. Mutta tällä hetkellä mun paikka on täällä ja yritän edelleen rakentaa tästä kotia myös mulle. :)
 
Miulla meni oma yritys niin että miehen kanssa pääsin vielä viimeisiä konkurssiin liittyviä juttuja hoitamaan, oli lakimiehen luona miun mukana. Ja työpaikkakin lähti sit alta ihan itsestään hetki sen jälkeen (sekin meni konkurssiin). Sit luovuin tutusta asuinkaupungista jonne jäi ystävätkin jne. kun muutin tänne miehen perässä. Jotenkin tuntui, että on sen aika.

Välillä kaipaan "entistä elämääni" mutta kun tiedän, että sitä elämää ei enää ole, ei sitä tule murehdittua. Siihen ei ole paluuta kuitenkaan enää ikinä. Oon vaan kiitollinen, että oon senkin saanut kokea. Täällä on miun koti ja sydän nyt ja tiedän et jos ikinä täältä lähtisin sen entisen elämän perään niin se ei olis sama kuitenkaan ja kärsisin, koska sydän jäis tänne. Miun aiempi elämä oli ns. helppoa elämää, kaikki meni, kuten kuului. Nyt ei oo mikään mennyt sillai kuin toivois ja en oo ikinä ollu onnellisempi. Kummallista tuo elämä.

Mie näin miun miehen ekaa kertaa pitkissä kalsareissa hikisenä kaljalla ja seuraavaks se oli ympäripäissään keskellä yötä istumassa miun sängynreunalla tökkimässä miuu sormella hereille ja meinasin vetää sitä turpaan. Oli rakkautta ensi silmäykseltä aika kaukana :p Siitä sitten tutustuttiin kun se olikin aika hyvä tyyppi kun ei ollut ihan niin naula päässä.
 
Mun vanhemmat on liki kuuskymppisiä, miehen isä 65. Miehen äiti oli paljon nuorempi kuin appiukko ja hän kuoli jo 44-vuotiaana yhdeksän vuotta sitten. En oo siis koskaan anoppiani tavannut. Appiukon uusi vaimo on lapsille kuin mummo, mutta ollaan lasten kanssa jouduttu käymään läpi sitäkin, et kun ei isän äiti ole enää elossa jne. Tietyssä iässä ne asiat pohdituttaa lapsia.

Meidän tuleva lapsi on vanhemmilleni 11 lapsenlapsi ja miehen isälle yhdeksäs. Ei ehkä niin huomiotaherättävää enää heille itselleen, mutta kyllähän ne tuppaa leuhkimaan lastenlasten lukumäärällä kaikille muille :p
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top