Ikä, perhe- ja parisuhdejutut

Meillä on miun äidille eka lapsenlapsi. Miehen vanhemmille neljäs. Eli meidän sisaruksilla ei ole lapsia kenelläkään. Ellei ne oo hyvin jotain lehtolapsia piilotellut :p

Mieheltä oli eilen työkaverit kyselly et joko se tämän jälkeen on sterilisaation paikka kun on neljäs tulossa. Oli vastannu et johan ne piuhat on katkastu kolmesti ja silti noita vaan sikiää. :) Se on vähän outo ku toisaalta se on sitä mieltä et olis ollu ihan tyytyväinen vaikka ei ois yhtäkään lasta ikinä tullu ja yrittää pitää sellaista naistenmiehen mainetta yllä perheenisän sijaan. Ja sit toisaalta on todella ylpeä lapsistaan, käyttää heihin aikaa ja vaivaa ja ajattelee lapsiaan usein ja vaikuttais pitävän sitä lapsien tuloa myös jonkinasteisena todisteena omasta miehisyydestään ja alfamiehen asemastaan. No, se on muutenkin tarkka yksityisyydestään ni se vastailee aina ihan mitä sylki suuhun tuo jos joku yrittää yksityisasioista siltä kysellä. Välillä saa ite nieleskellä naurua ja tirskahduksia siinä vieressä ku uteliaat kyselee.
 
Kiva ollut lukea teidän elämänkulkujanne täällä! :) Tässä vähän omaani....

Mulla on takana kolme enemmän ja vähemmän pitkää suhdetta joissa jokaisessa olen ollut täysillä mukana ja on tuntunut että tää on nyt sitä lopullista. Ei vaan ole asiat menneet niin kuin on odottanut vaan eroja erojen perään. Jo kahdessa edellisessä suhteessa olisin ollut halukas hankkimaan lapsia,varmaan ollessani jotain 26v. Otti todella koville vauvakuume mitä lähemmäs tulin 30v-ikää ja olin aivan varma että kyllä mulla yksi lapsi on ennen kun täytän 30. Mutta ei.

Mullakin tämä nykyinen suhde on mennyt vauhdilla eteenpäin. Olin eronnut edellisestä miehestä 3kk aiemmin kun tapasin tän nykyisen mieheni netissä treffipalstalla. Siinä pari viikkoa viestiteltiin ja soiteltiin kunnes tavattiin eka kertaa ja siitä se sitten lähti ja seurusteluksihan se aika pian muuttui. Asuttiin eri paikkakunnilla ja nähtiin pitkän aikaa vaan vkonloppuisin. Mä kävin töissä ja mies opiskeli. Meillä oli heti alusta lähtien samat tulevaisuuden haaveet ja päämäärät ja jo puolen vuoden yhdessäolon jälkeen jätettiin ehkäisy pois ja päätettiin että lapsi saa tulla kun tulee. Se oli kuitenkin ollut molemmilla pitkään haaveena.
Miehellä oli puoli vuotta vielä koulua jäljellä ja heti kun se loppui, hän muutti mun luo asumaan. Siitä puoli vuotta ja vihdoin huomasin olevani raskaana. Vuoden verran siinä meni että tämä pienokainen sai alkunsa. Nyt sitten molemmat odotetaan onnellisena reilun kahden vuoden yhdessäolon jälkeen. Olen todennut että on ollut tarkoitettu etten aikaisemmissa suhteissa ole saanut lapsia,koska tämä nykyinen on ehdottomasti parasta isäainesta verrattuna keneenkään entiseen mieheen. :Heartred :)
Nyt siis olen 32 ja mieheni 34. Koen olevani ihan hyvässä iässä tulevan äitiyden suhteen. :)
 
Ymmärrän LYYTI mitä tarkotat sillä eksän rakastamisella... Se mun eksä oli just sellanen unelmien kiiltokuvapoika... Siinä mä vissiin ulkonäköön ihastuinki ekana... Ja jonkun moisia tunteita se herättää edelleen, katkeruutta ainaki. En kyl vois ikinä kuvitellakaan enää mitään hänen kanssaan, mut kaippa ne kaikki unelmat hänen kanssaan jotenki jäi kaihertaa ku se ero meni sillai... Aina väitti että ei koskaan satuta tai petä, mut puuhasteliki koko ajan selän takana.. Ja kai mä jollain tapaa olen vihanen itselleni, ku uskoin kaiken niin sinisilmäisesti... Ite en ole koskaan pettäny, mut olen ollut se toinen nainen... Juurikin tälle eksän nykyiselle.. KYLLÄ, myönnän käyttäneeni seksiä aseena :wink Olen narttu tiedän sen, mutta kosto on suloinen, vai miten se meni... Ja vain heille ketkä sen ansaitsee.....

Tää Nykyinenki on kyl ihan mun rimalla, tumma, iso ja lihaksikas... Mut tuskin oltais ikinä esim. baarissa toisistamme kiinnostuttu.... Onhan se ihan hyvännäkönen ollu aina mut ei sellanen huomiota herättävä... Mut kiltti ku porsas, pääasiassa... Tosin sillä on kyllä vaimona sellanen pirttihirmu, et se onki sanonu, että linnatuomio on ku loma vaimon rankaisu-ruoskaan verrattuna :oops: tosin eipä se koskaan ole linnassa ollu (tai näin hän ainaki väittää).... ei meillä ole ku 3vuotta ikäeroa, mies siit täyttää 30... Parempaa isää en lapsilleni olis voinu saada... Ja vaikka se onki välillä, ja aika useinki itseasiassa, sellanen pirun pässi, niin on se silti se mun kultamussukka ja taidan mä vähä siitä tykätäkki :p
 
Juu, myökin "tavattiin" netissä irc-galtsun kautta. Se alko kyl iha ihmeellisellä kyyläily efektillä.. Mie tein yks ilta iha päähän pistosta, et rajaanpa kaikki tietyn ikäset jätkät täältä samast kaupungista ja katon vaan komeimmat (on ollu joku no-life ilta teinillä siis). Noh eihä siel ollu ku muutama hottis ja viihyin yhen hottiksen kuvia tuijotellen vähä pidempään ja useemmin.

Ja irc-gallerias ainaki sillon oli vieraskirja, et kellä oli se päällä ni näki, et kuka on käyny vierailee sivuilla ja monelta jne. Jäin nalkkiin siis vieraskirjalle ja seuraavaks sieltä tuli kommenttia miun omiin kuviin ja siit se läks galtsu-jutustelu ja josta siirryttiin messengeriin ja pian "vahinko" numeron vaihtona tekstittelyyn.

Puol vuotta meni siis ennenkun MIE uskalsin tavata sen, kun kuvittelin et ei kukaa voi tykätä miusta AINAKAA noi komee ja kiva. No kerittiin nähä muutaman kerran esiliinojen kera ennenku kumpikaa oli suoraa sanonu tunteistaan.. Pitkään siinä meni, et kumpikaa uskals kertoo, et tykkää toisest, kun oltiin kumpiki ujoja ja kumpikin sitä mieltä, ettei noi hyvännäkönen voi olla kiinnostunu.. No sit selvis, et se on lähös kesäks kotikaupunkii ja meitsi masentu siitä pikkasen ja sit meni hermot ja vihjasin suoraa, et tykkään yhest mut en tii oikei tykkääks se miusta jne kaikkee teinii ja sit tuli morkkis, et mitähä vittua mie oikein ny touhuun, et miehen kuuluu eka osottaa kiinnostuksensa ja en enää vastannu sen ihmettely viesteihin ja seuraavana aamupäivänä tulee viesti, kun oon isän kaa polkupyöräretkellä 30km päästä keskustasta, et seki tykkää miusta jne, et toivottavasti ei pilan miu kesää tällä viestil, et hän lähtee nyt ajaa kotikaupunkii jne. Mie olin, et hiton hölmö et mikset aiemmin kertonu ja mie tykkään kans siit jne :D No ei menny kauaa, kun se tuli sit "kattoo postit" takas tänne ja sit se vaan läks rulaa se seurustelu vaikka välimatkaa oliki ekat 3kk se 300km.. Mut siit asti onnellisia yhdessä.. :Heartred :)

Hyvinhyvin teinimäinen alku, mut aivan ihana hömppä alku.. Naurattaa hirmusesti kun kerroin tään ja sydän suli.. :p
 
Mannaryyni: noi tollaset alut on niiin ihania!!!!!!!! Joskus sitä iskee hirvee ikävä sitä tunnetta kohtaan, mikä on sisuskaluissa kun on ihastunu :Heartred Että voi ku osais ihastua uudelleen tohon ukkeliin tjn.....
 
Hiheh :) Miust taas tuntu, et kun muistelin tota aikaa, et rakastuin just vähä enempi toho yhtee abinaan :grin :Heartred

Se minuu naurattaa tai on meitä kumpiaki naurattanu, kun mies uhkas viiä ton mesekeskusteluaikoihin miut raflaan.. No enhä mie tommosia sanoja ymmärtäny tai tienny, et mitä se tarkottaa.. Mie olin, et apua minne se on minuu raahaamassa jonnekki bordelliinko!!? Vasta pari vuotta sit ilkesin kysyy, et mikä se rafla oli, kun en mie siihe kehan mitää sanoo, kun en tienny mitä se on! :laughing021 Ja mie olin tollon 18v ja se 22v niin en halunnu vaikuttaa tyhmältä pennulta joka ei tiiä suomen sanojakaa.. :grin
 
Niinpä :) Jotenkin tuollaiset samoin kuin ihan nuoruuden rakkaudet jotka kestää läpi elämän lämmittää aina sydäntä ihan hirveesti.

Meidän alku ja koko suhde kuulostaa paperilla ihan kamalalta :p Toisaalta tykkään puhua siitä miten kaikki lähti liikkeelle kun mitä sitä suotta peittelemäänkään, kaikki kuitenkin tietää miten tää lähti enkä oo ihan varma et kumpi on ihmeellisempää, totuus vai taru. Siis tähän on mahtunut ihan kaikkea alkaen siitä että mies on pitäny minuu viikkokaupalla sen työpaikan sohvalla kun on asunu vielä exänsä kanssa ja kun ei oo vaivautunu tosiaan yksityisasioistaan puhumaan niin ei kukaan oo tajunnu et siin on ero tullu ja exälle etitty asuntoa vaan kaikki on kuvitellu et se ihan äijänä oikeesti pitää rakastajatartaan työpaikallaan tossa viidensadan metrin päässä kotitalostaan :) Oikeesti tapasin sen työkaverit sillai et oltiin sen työhuoneen sohvalla nukuttu yö vierekkäin ja siivooja läväytti sit aamun kahvipöydän aikaan kaikkien nähden sen toimiston oven auki ku luuli ettei siellä oo ketään... Suora näkymä kahvipöytään ja mies sieltä sängyn pohjalta että "tota Anu, voisitko laittaa sen oven takas kiinni?"

Asiaa ei oo helpottanu se että se exä ei ekaan pariin kuukauteen tajunnu että mies on tosissaan kun sanoi et haluaa erota vaan loppuun asti ja edelleen kuvitteli et vielä se saa meidän suhteen pilattua ja mies tulee ryömien hänen luokse takaisin. (Eka tuli huuto ja jättämisellä uhkailu kun petti ja sit ku selvis et mies olis eroamassa oikein hyvillä mielin ni ei millään meinannu päästää menemään.)
 
Mä toivoin joskus nuorena ja naiivina saavani kolme lasta ja eläväni yhdessä onnellisessa avioliitossa koko elämäni. Toisin kävi! Jouduinkin käymään läpi niin eron kuin rankan lapsettomuudenkin. Tänään oon ekaa päivää virallisesti avovaimo ja osa-aikainen äitipuoli, kohta myös äiti. Näiden roolien yhtäaikainen omaksuminen on ollut melko rankkaa.

Avioliitto ja etenkin -ero opettivat paljon itsestä. En ole täydellinen, mutta kun hyväksyn itseni tällaisenaan, pidän myös muista ihmisistä enemmän. Naimisissa ollessa yritin vuosia olla jotain mitä en ollut ja olla toiselle mieliksi - aivan mahdotonta. Nyt olen sellainen kuin olen ja toinen rakastaa mua siitäkin huolimatta.
 
Mut yks vika tuossa mun köriläässä on! Se ei älyä kosia mua!! :D ei sillä, ei oo mikään kiire mutta toivon että se päivä tulee joskus! Exä(se puolentoista vuoden suhde) kosi mua mut sillon kieltäydyin, onneksi tein niin.
 
Mulla on itelläni sellanen olo että meidän suhde on kaikkien aikojen rakkaustarina, vaikka se ei paperilla välttämättä siltä muille vaikutakaan. Kaikki vaan rakentu niin hitaasti ja varovasti, vaikka tunteet oli jo pitkään olemassa niin koko ajan on tuntunu jotenkin niin mielettömän onnelliselta ja siitä alkuhuumasta sai (tai saa edelleen) nauttia niin pitkään. Me ollaan edelleen ihan kun vastarakastuneita välillä! :)

Mä aina nuorempana haaveilin miehestä joka ois pitkä, tumma, urheilullinen ja poikamaisen komee, mutta en oo ikinä seurustellu yhenkään sellasen pojan/miehen kanssa. Nykyinen mies on sentään pitkä, muut on ollu mua lyhyempiä. Mulla on ollu 5 pidempää, kunnollista seurustelusuhdetta ja siis nykyinen on pitkä, edelliset 2 ei mitään noista ja sitä edelliset 2 urheilullisia ja poikamaisen komeita mutta ei muuten kuvaukseen sopivia.

Nykyinen mies on pitkä, vaalee, sulonen nallekarhu joka kyllä sulatti mun sydämen hyvin nopeesti eikä yhtään haittaa ettei kyseessä ookaan se nuoruudessa määritelty unelmien mies :)
 
Siu pitää vihjasta! :P Esim. Ois kiva olla samansukuniminen kuin muu perhe.. :grin:rolleyes:
 
Tosta kosimisesta ja naimisiinmenosta mulla on tosi ristiriitaset tunteet nykyään. Mä en ehkä haluu enää ikinä naimisiin. Tein sen jo kerran ja musta se oli lähinnä ahdistavaa. Toisaalta taas jos mies kysyis niin varmasti suostuisin. En tiiä...onneks ei oo mikään kiire, ollaan hyvä perhe näinkin :Heartred
 
Hymykuoppa: Meillä on kans sama "vika", et jotkut (ex)kaverit on iha suutahtaneet siitä, et mite myö vaikutetaa yhä ihanku oltais seurusteltu vasta max. puol vuotta. :) Ja siltä se ainaki tuntuu itestänikin, et ei oo se "alku"huuma viel kaikonnu :)
 
Ja naimisiin menosta, et mie oon aina ollu etten ikinä haluu naimisiin, et jos ei osata olla yhessä ilman sormuksia ni sit ei osata.. Mut kun oon kuunnellu miehen unelmia häistä niin... Ups.. Miut on vedetty ihan kybällä häärumbaan mukaan. Ja nyt mä HALUAN! Ehk miusta on kuorittu se pehmee tyyppi esiin mikä olinkin ennen miun ala-ja yläaste koulukiusaamisia ja sit TOSI teini-ihastus meni pettää, kun ite en ollu valmis mihkä semmoseen ni se teki miusta kovakuorisemman mitä oikeesti oisin.. Ja nyt nykyään oon melko pehmeetti, kiitos rakkaani :) Ja naimisiin ollaan menossa. Mekko oottaa sopivaa kroppaa vaatehuoneessa :P
 
Mä olin jossain vaiheessa ihan varma, että en ikinä seurustelisi omanikäisen tai nuoremman miehen kanssa. Edellinen pitkä suhde, 5 v, oli mua 6 vuotta vanhemman miehen kanssa ja olin tosi vakuuttunut, että oon niin varhaiskypsä jne. jne. että tietenkin miehen pitää olla mua vanhempi. Oltiin edetty tosi nopeasti, kuukauden seurustelun jälkeen avoliittoon, ja tosiaan lastenteosta puhuttiin mutta sitä lykättiin kun meillä alkoikin olla karikkoisempaa. Tehtiin eroa todella rankasti vuoden ajan ja kaipasin jotain piristystä... ajattelin että on turvallista flirtata työympyröistä tutun, mua melkein 4 vuotta nuoremman hauskan ja söpön pojan kanssa. Kun enhän mä sellaisen juniorin kanssa voisi tosissani olla!

Harmiton flirtti muuttui vähitellen ystävystymiseksi, ja mä olin edelleen aivan varma ettei meidän välillä ole mitään vakavampaa. Erottiin eksän kanssa, ja siinä eron viime vaiheissa se kysyi, oonko mä tietoinen että tämä toinen kundi vaikuttaa olevan aika pihkassa muhun. Kuittasin sen sanomalla että ei taatusti ole, enkä mäkään nyt siitä kiinnostuisi, sehän on ihan pentu.

Muutamaa kuukautta myöhemmin tämä "pentu" erosi rankkojen vaiheiden kautta omasta pitkästä suhteestaan ja tuli sitten puitua näitä molempien tuoreita eroja parina kesäyönä puistossa punkkupullon kanssa. Kun sitten jonkun sellaisen illan lopuksi päädyttiin sänkyyn, yllätyin täysin siitä, miten vahva yhteys meillä oli. Koko se asetelma, jossa olin ajatellut että on kyse vaan ohimenevästä flirtistä mukavan mutta loppupeleissä yhdentekevän söpöliinin kanssa, meni kerralla palasiksi ja olin ihan rakastunut.

Oltiin molemmat sitä mieltä, että olosuhteet on to-del-la huonot vakavaan seurusteluun (vanhoissa suhteissa oli vielä puitavaa sekä eksien kanssa että meillä molemmilla omissa päissämme, ja molempia ahdisti suuresti se että suhteiden väliin ei jäänyt mitään itsensäetsimistaukoa). Oltiin siis virallisesti toisillemme "kesäromanssi" ja sitten "jatkettu kesäromanssi". Varmaan vielä seuraavana talvena kielsin sitä viittaamasta muhun sanalla "tyttöystävä" ja olin muutenkin vähän hankala... Se pyörryttävä rakastumistunne ei kuitenkaan ole missään vaiheessa väistynyt, oon edelleen ihan lääpälläni tohon hauskaan ja söpöön junioriin.
 
Vaikka mä menisin vielä joskus naimisiin niin omasta sukunimestä en aio enää luopua. Oon tän niminen hautaan saakka, sen oon ainakin päättäny :)

Mannaryyni mullakin odottelee mekko kaapissa, mutta se odottelee sitä että saisin sen myytyä pois viemästä kaappitilaa :D
 
HKI00550 teiän tarinassa on paljon samaa kun meillä! Ihana rakkaustarina mun mielestä :)
 
Miulla se ei onneks vie tilaa, kun se on viel paketis yhen kokeilukerran jälkee ja vaatehuoneen ylimmäs nurkas.. Aiotaa salaa vaivihkaa käyä sanomas tahdon.. Ahdistavaa oli muuttaa, ku porukat ja "anoppi" kantamas kamaa ja anopista ois voinu vannoo, et se sen laatikon aukasee ja kattoo, et WTF :P
 
Ulkoisesti tää mun eksä ja nyksä ovat niin eri maailmasta kuin voivat olla... ainoa yhdistävä tekijä on ilmeikkäät silmät. Eksä on lyhyt, vanttera, vahva, karvainen ja tumma. Nykyinen on pitkä, vaalea rimppakinttu, sellainen haltiamaisen kaunis mies. Alussa se joskus varovasti kysyi, että onko mulle erityisen tärkeää että mies on tosi maskuliininen, koska hän ei ehkä pysty kilpailemaan tässä asiassa edeltäjänsä kanssa... Mutta ihan rehellisesti voin sanoa, että mulla ei oo mitään ulkoista miestyyppiä. Siitä oon onnellinen, että oon aina ihastunut kiltteihin miehiin.
 
Musta tässä mun nykyisessä miehessä on erityisen ihanaa se että kun se halaa mua niin mulle tulee pieni olo ja tuntuu että uppoon sinne halaukseen ihan kokonaan! Se on paras tunne ikinä :)

Mun miehet on kans aina ollu sellasia kilttejä hymypoikia! Sellasen ihmisen kanssa on hyvä ja turvallinen olo. Mulle on ollu myös tosi tärkeetä että mies on saanu mut hyvälle tuulelle ja nauramaan :)
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top