Ikää 30+, eka tulossa.. ajatuksii, tuntemuksii, huolia ja iloja :)

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Yomanda
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Toivotaan Annnika parasta :) lepäät nyt, toivotaan vuotojen loppua ja hyvä että sydänäänet kuului.
Itelleki on toitotettu joka suunnasta että kun työ on raskasta ni pitää ajatella vaan itteesä ja pikkusta ja ottaa heti saikkuu jos tuntuu siltä.
 
Peukut pystyssä Annnika! Ehkäpä kyseessä on harmiton hematooma tai sitten istukka vaan vähän vuotelee kasvaessaan (jos istukka ns. etinen, niin vuodot kohtuu yleisiä).
 
Täälläkin peukut pystyssä, tsemppiä ja lepoa, Annnika! Toivon niin kovasti, ettei ole mitään vakavaa. :Heartred
 
Kiitos vastauksista ja kannustuksista kaikille. Laitoinkin jo tonne aikasempaa ketjuun, et mies osti meille eilen kotidopplerin. Kyl se kummasti rauhottaa mieltä, kun voi ite kuunnella ne sykkeet. Ja perjantaina ensimmäinen neuvolalääkäri, joten sekin ottaa varmasti kantaa tähän tilanteeseen.
 
Voimia Annika. Yritä saada aika ultraan, niin se rauhoittaa sun mieltä. Mä jouduin viime kesänä viikoilla 14-15 synnyttää meidän enkeli lapsen Ilonan, jolla ei olisi ollut edellytyksiä,selvitä tässä,maailmassa. Mä tiedän miltä,susta tuntuu. Itse tarkkailen kehoani kokoajan ehkä,joskus hieman neuroottisesti . Onneksi mulla mahtava mies, neuvolassa mukavia . Myös maailman paras terapeutti. Jos haluat jutella yksityisesti laita viestiä. Haleja Annika
 
Kiitos Pörtsä :Heartred. Ja toivottavasti nyt menisi sinulla ja kaikilla muillakin kaikki hyvin eikö tulisi turhaa huolta. Tuo on varmasti ollut hirveä kokemus, itselläkin oli tosi kova paikka kun edellinen meni kesän rv 10 vaikka ei se varmaan samanlaista tietenkään ollut. Minullakin on onneksi ollut mies koko ajan hienosti tukena ja ottaa huoleni tosissaan samoin kuin neuvolassa.

Soitin itseasiassa tänään taas neuvolaan ja sieltä ohjattiin soittaa Kätilöopiston päivystykseen jonne käskivät tulla, niin tarkistavat tilanteet. Mielestäni kans tosi hyvä, että voin mennä vaikka aika paljon pelottaakin.
 
Hyvä et ottavat siut vastaan, et joudu kauempaa epätietoisuudessa olemaan!
Toivottavasti saat hyviä uutisia! :)
 
Kaikki hyvin :Heartbigred.
Saan mennä huomenna töihinkin, kun toi vuoto on ihan riippumatonta siitä, mitä itse teen. Ehkä varmuuden vuoksi otan vielä tämän päivän rauhallisesti. Vuoto johtui tod näk istukasta, joka on jotenkin kohdunsuun päällä. Pitää seurailla tilannetta ja ottaa yhteyttä jos yltyy tai tulee muita oireita. Eniten rauhoittivat kuitenkin lääkärin sanat, että mitään keskenmenon riskiä ei ole.
Kiitos kaikille tsemppauksesta, toivottavasti saadaan kaikki kesällä oma pieni nyytti syliin.
Eiköhän tässä kohta aleta olemaan jo voiton puolella :smiley-bounce012. Hyvä fiilis jäi.
 
Puhhuh, aamulla taas päivystykseen. Aina tää pelästyttää ja tekee ihan kamalan olon, vaikka ihan samanlaista kun viimeks kun sinne jouduin lähtä. Nyt yölläkin saa lähtä, jos tarvetta, muuten parempi odotella aamuun... Ei kai tähän ikinä totu :sorry:
 
Muutaman viikon sitä on taas miettiny onko kaikki kunnossa kun oireita ei juurikaan ole mutta lääkärissä kaikki kunnossa. Mielen päälle käy lähinnä se et on yli 30v ja näyttää joltai teiniltä ku naama on nii täynnä näppyjä :O
 
Puuh, minua on mietityttänyt nyt se että kuinka sitä jaksaa pienen kanssa kun ikääkin on enemmän ja on laskunut itsensä fyysisesti rapakuntoon.. Vaikka raskasta työtä teenkin ja siinä ei ongelmaa niin jaksanko vauvan kanssa. Selkä on alkanut vaivailemaan töissäkin välillä..
 
Uskon, että jaksaa kyllä, se on varmasti kuitenkin niin erilaista. Kun nyt jo tuntuu, että sen pienen puolesta tekisi mitä vaan :Heartpink.
 
Kyllä mä huomaan, että katkonaiset yöt vie pitemmäksi aikaa voimat kuin vaikkapa 10 vuotta sitten. Allekirjoitan siis omalta osaltani väitteen, että nuorena sitä jaksaa vauvan kans paremmin. Mutta jaksoin minäkin esikoisen kanssa, vaikka välillä olinkin enemmän zombie kuin ihminen. Nyt ehkä tajuan pyytää apua aikaisemmin ja ottaa univajeen tosissaan. En siis edes pyri siihen perfektionismiin, jollainen olin esikoisen kanssa ja osaan olla itselleni armollisempi. Ikä tuo väsymystä, mutta myös sitä viisautta :)
 
Miulla kun on se ongelma että oon kärsiny muutenkin jo useamman vuoden uniongelmista ni välil on kul hermot niin riekaleina mut pitää vaan sitte ajoissa pyytää apuu. Mietityttää vaan kun ukko on nii sikeä uninen ni herääks se hoitamaa pikkusta vai kuulenko mie tulppien läpikin itkut etten saa ikinä nukkuu..
 
Meilläkin mies nukkuu niin sikeesti, ettei herää. Heräis siis varmasti ja antais mun nukkua, mutta kun ei kuule itkua ennenkuin on jo "liian myöhäistä" saada vauva rauhottuun esim. tutilla. Me tehtiinkin alkuun niin, että mies valvoi ja syötti iltavuoron klo 20-01 ja tuli sitten vasta nukkumaan. Minä sain siis nukkua edes hetken katkeamattomasti :)
 
Ilmoittaudutaan nyt tännekin, elikkä olen 34 vuotias esikoistani odottava Länsi-Vantaalaisnainen, puolisoni täytti tammikuussa 30 vuotta ja olemme olleet yhdessä nyt nelisen vuotta. Aiemmin olimme molemmat omilla tahoillamme naimisissa, itsellä suhde kesti kokonaisuudessaan lähes 9 vuotta, mutta suhde ja avioliitto päättyi siihen että mies löysi toisen naisen. Miehen avioliitto päättyi samalla tavalla vaimonsa pettäessä häntä.

Oman reilun kolmen vuoden sinkkuilun jälkeen tapasimme Vantaan yöelämässä ja alkukankeuden jälkeen päätimme katsoa mihin yhteiselo voisi johtaa - onneksi niin, sillä vihdoinkin vierellä on sellainen ihminen, jonka kanssa ei ole tarvinnut olla epävarma ja pitkään pannassa ollut, jopa omassa päässä mahdottomana pidetty perheen perustaminen oli vihdoinkin mahdollista.

Perheen perustamisesta alettiin keskustella viime vuoden loppupuolella, vaikka ehkäisyn olinkin jo lopettanut yli vuosi sitten ja hupsistakeikkaa kaveri olikin tietämättämme jo putkessa, sanottakoon että raskaustestin kaksi viivaa 5+1 viikolla aiheuttivat ensireaktiona valtavan hämmennyksen ennen kuin onni ja ilo saivat tilaa - miten se nyt noin nopeasti... :)

Nyt tosiaan mennään 16+1 ja melko oireettomana edennyt koko alkuraskaus. Suurimpana ongelmana limakalvojen turvotuksesta johtuva tukkoisuus, joka aiheuttaa kakomis- ja oksetuskohtauksia varsinkin ulkoillessa, toisena ihana-kamala ummetus, joka aiheuttaa ikävää turvotusta varsinkin iltaisin.

Mutta toivotan tsemppiä kaikille 30+ kanssasisarille, kiva kuulla että meitä on moneksi ja jos jollakulla pääkaupunkiseudulla asustavalla on kiinnostusta tavata tai kirjoitella henk. koht. , niin saapi ottaa yhteyttä :)
 
Muokattu viimeksi:
Mannavilja sanoi:
Tänään oli eka ultra ja kaikki oli hyvin. Vauva nukkui niin syvää unta, että lääkärin kanssa yhteisvoimin saatiin herätellä sitä, jotta niskaturvotus ja pituus ylipäätään saatiin mitatuksi. Ei ollut millänsäkään, vaikka lääkäri töni vatsan päältä ja sisältäkin...Raskausviikoiksi arvioitiin 12+1 joka on melkein kaksi viikkoa enemmän kuin aikaisempi arvio.

Tuntui ristiriitaiselta nähdä siitä videolta, että siellä sisällä joku oikeasti elelee ja heiluttelee käsiä ja jalkoja. Nyt koko raskauden vasta ensikertaa uskoo todeksi.
Click to expand...


Tämä on kuin omasta elämästä, meilläkin masukki otti lepiä, tosin riemastui herättelystä niin paljon, että oli hupaisaa katsoa sitä "melskaamista" monitorin välityksellä - niskapoimun mittaamisen kanssa olikin sitten omat ongelmansa, hää kun ei suostunut kääntymään otolliseen asentoon ja jouduttiin antamaan tietä seuraavana jonossa olleelle pariskunnalle. No onneksi 20 minuutin käytäväjumppa teki tehtävänsä ja mittaus saatiin tehtyä (aivan normaali 1,2 ja Downin mahdollisuus virallisesti poissuljettu).

Mutta tosiaan se oli niin utopistinen kokemus tuijottaa monitorissa heiluvaa "oliota", totesin kätilöllekin että tämä on ehdottomasti ykkösenä sarjassa "oudoimmat elämäni elokuvat"..vasta sydänäänten kuuluminen sai kyyneleet silmiin - tuoko todellakin on meidän vauva :wideyed:

Mitenkä muuten muilla tuo tunteiden pintaan nousu raskauden aikana? Itselle kun ei itku tai tunteiden näyttäminen ole ollut niinkään "normaalia", mutta nyt aukeaa hanat pienimmästäkin asiasta. Lähisuku saanut jo muutamat hyvät naurut allekirjoittaneen draamakohtauksista, itse siinä itkunsekaisena vaan toteaa "että kun ei tälle mitään mahda" :)
 
Oon kyllä välillä kova itkemään muutenki jos itku tulee mutta kun nyt itkee ihan mitättömistäkin asioista.. Eilen tosin podin jo toista päivää päänsärkyä mutta itkuun riitti että koira rymytessään raapas miuta naamasta, tiistaina kaaduin lumitöissä ja se riitti :D ja niinä päivinä kun itku tulee niin siitä ei tule loppua, sit yritä väliin sanoo miehelle et ei o mikään hätä mut ku ei voi lopettaa :)
 
Täällä myös yksi n. kuukauden vajaa kolmekymppinen esikoisen odottaja.
Mulla on raskaus sujunu hyvin, neuvolas ollu aina kaikki ok. Ja keskiviikkona viimein neuvolalääkärikin.
Meillä on täällä todella mahtava neuvolantäti. Joka käynnillä näyttää ultralla vauvaa, nii saa ees noin kuukauden välein ittellänsä tajuntaan sen että kyllä, vatsassani kasvaa jotai todella ihmeellistä. Kun ei sitä vaan meinaa tajuta.
Mun kroppa päätti ekalla kolmanneksella koittaa vähintäänkin 90% kaikista oireista mitä voi olla. Ja edelleenkin on välillä huono olo. Mutta tosiaan siskoki sano et mitä kurjempi olo sulla niin sitä paremmat olot vauvalla kasvaa. Lohduttihan se.
Tiedän olevani valmis äidiksi. Ei ole menohaluja enää, ja haluun vain yhteisen kodin miehen kanssa (vihdoin toukokuussa) ja sen perheen mistä oon pitkään haaveillu. Mutta henkinen kasvu ja muutos pitkään (5v) yksin olleesta koirille omistautuneesta (noin vuoden miehen tunteneena), äidiksi on kyllä melkoisen työtä vaativaa. Mutta silti niin ihanaa!
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top